Suomessa on kansanedustajat antaneet aina valtion kaikkien toimijoiden lisätä menona! Sen voi katsoa jokaiselta sektorilta ja sadoista kohteista.
Siksi veroja on kerätty aina enemmän ja kuluja 5.5milj kansalaiselle. Siksi on Euroopan kalleinta elämistä mutta varallisuutta on tosi vähän ihmisillä.
Kaikki kohteet, julkisen sektorit, laitokset, koulut, ministeteriöt. Sekä valtion sopimukset, hankinnat, tuet muille valtioille. Valtiolla pari sataa ihmistä tuhlaa euroja ja keksii menoja.
Se on hullua että he keksivät työpaikkoja joilla ei merkitystä meille 5.5 miljoonalle.
Meillä istuu juuri ihmisiä tutkijoina, ministeriöissä, ulkomailla lähetys töissä, sitroissa, valtion laitoksissa joilla ei ole konkreettista työtä ja hyötyä. Miten hirveä määrä tälläisiä on.
Siinä on syy että miksi ihmisillä on vähän varallisuutta, kallista ruokaa, erittäin kalliita polttoaineita, autoissa ollut autovero uutena. Moni muu poisti Euroopan senkin ajat sitten eurooppalaisissa valtioissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä meno kestänyt useita kymmeniä vuosia. Tarpeetonta kulujen nostoa joka kerätty suomalaisilta veroina ja suomalaisilta yrityksiltä.
Meillä olisi ihmisillä enemmän euroja tileillä jos kymmeniä vuosia sitten olisi ollut järki eikä valtiolla olisi ollut menojen keksijöitä ja julkisen sektorin työpaikkojen keksijöitä ja hyväksyjiä.
Suomessa on helppo saada kansa maksamaan, mistä vain. Sitä on todella käytetty hyväksi. Mitään maksuja ei liioin katsota tarpeettomiksi.