Hienoa sisältöä hallitusohjelmassa

Suomi herää liikuntaan. Ja liikkumisen tärkeydestä puhuminen on pian ehkä luvallista. Kansan terveys alkaa nousta kohisten! Terveellinen ruokavaliokin lienee mukana ohjelmassa.
Olen mollannut itseni kun töissä olen pitänyt liikuntatuokion tai ollut jo puolikuollut kun joutunut istumaan koulutuksessa yhteen menoon neljä tuntia ilman väliaikaa.
Meikä ei selviäisi näet bileisiin, tilanne tuntui ahdistavalta viimeisen neljän vuoden aikana. Ei vaatteita, ei kavereita, ei edes kutsuja bileisiin!
8248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kansan terveys ei kohisten Nouse, kun terveyserot kasvavat. Lääkkeiden hinnat nousevat ja ja kansalaisopistoilla ei ole enää varaa järjestää liikuntakursseja ikäihmisille: vesijumpat, kuntosalit, bailatinot ynnä muut jäävät pois kansalaisopistojen ohjelmistosta, kun valtionavut loppuvat ja eläkeläisillä ei ole varaa maksaa kalliita kurssimaksuja kokonaan omasta pussista.

Koululiikuntaan pitäisi panostaa, kouluttaa liikunnan ja pelien ohjaajia, jotka saavat nuoret liikkumaan ja purkamaan oikealla tavalla estojaan ja pahaa oloaan, mikä nykyään näkyy ilkeinä tekoina.

Hyvät työnantajat antavat liikuntaseteleitä henkilökunnalle, mikä on järkevää erikoisesti etätyöntekijöille ja muille digityöläisille.

Toisin sanoen Orpon hallitusohjelmassa ei näytä olevan mitään parannuksia nuorten ja aikuisten liikkumattomuuteen.
Nyt sitten vielä poistetaan eläkeläisten ryhmäliikunta kansalaisopistoissa.

Työterveydenhuollon pitäisi keskittyä ennalta ehkäisemään työntekijöiden työperäisiä sairauksia ja liikunnan puutetta — eikä toimia työntekijöiden omana terveyskeskuksena.

Äänestä
  • Koululiikunta ei ole koskaan ollut terveyttä erityisemmin lisäävä tekijä, eikä se sellainen koskaan tule olemaan. Liikuntaa harrastetaan, jos harrastetaan, vapaa-ajalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Koululiikunta ei ole koskaan ollut terveyttä erityisemmin lisäävä tekijä, eikä se sellainen koskaan tule olemaan. Liikuntaa harrastetaan, jos harrastetaan, vapaa-ajalla.

    Koululiikunta opettaa koululaiset liikkumaan, kävelen, uimaan, hiihtämään...

    Talvella jumpataan jumppasalissa, pelataan korista ja lentopalloa. On tietysti koulukohtaisia eroja, mutta lasten ja nuorten urheiluopetus on elintärkeää. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa - pätee erikoisesti liikunnassa.

    Äänestä

  • juu ja ihmisten itsemääräämisoikeudella, sekä perutuslaillisilla oikeuksilla on pyyhitty persettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Koululiikunta opettaa koululaiset liikkumaan, kävelen, uimaan, hiihtämään...

    Talvella jumpataan jumppasalissa, pelataan korista ja lentopalloa. On tietysti koulukohtaisia eroja, mutta lasten ja nuorten urheiluopetus on elintärkeää. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa - pätee erikoisesti liikunnassa.

    Itse toivuin painostavasta ja arvostelevasta koululiikunnasta vasta muutama vuosi koulun päättymisen jälkeen. Uskalsin sitten alkaa onnellisena liikkua, nauttia liikunnasta, pyöräilystä, vaeltamisesta, hiihdosta, laskettelusta, kävelystä, voimistelusta.

    Äänestä

Poliitiikkojen puheet nyt aina on pelkkää paskapuhetta, kun viimeiset 10 vuotta porvari on tehnyt kaikkensa että köyhillä ei ole mahdollisuutta harrastaa liikuntaa, mukaan lukien tuhotut kevyenliikenteenväylät ja ulkoilualueet. Ja että porvari harrastaa kalliissa harrastuspaikoissaan. Pyrkimys on siis terveyserojen kasvattaminen porvarin ja köyhälistön välillä.

Kuka kuvittelee että äärioikeistohallitus pyrkisi edistämään köyhälistön terveyttä?
Kun se pyrkii tavoin kaikin keinoin eroon heille "hyödyttömästä" kansanosasta.

Äänestä
  • Eikö Marinilla ja Anderssonnilal ollut 4 vuotat aikaa parantaa asioita. Ei kiinnostanut kunnon ylläpito lasten osalsta kuin oma kuva somessa. Tärkeämpää oli ismien opetus, tasa-arvo pöljyys, kukaan ei saanut olla terävämpi saati tietävämpi kuin luokan toppioin häirikkö. Tuota häirikkö piti opettajan opettaa 90 % ajastaan. Marin ja Andrersson eivät kuunneleet opettajia, eivät kanssa, eivätkä yhtikäs mitään vaan ajoivat omaa ideologiaan, joka on syvältä.

    Nyt nuorisolla on taas mahdollisuus oppia ja sitä arvostetaan muutenkin kuin ministerin juhlapaskapuhiessa.

    Äänestä

Luulisi että tarkoitus on saada työpaikoillekin huomiota työnantajille, miten heidän työntekijät työpäivänsä viettää... istuen, istuen, rasvaista ja suolaista syöden ja kahvia juoden? Ehkä tupakkaa polttaen tullessa ja lähtiessä kotiin. 🤔
Ei tarvita kalliita kursseja illoille liikuntaa varten. Liikunnan tulisi jakautua koko päivälle päivän toiminnan ja työn oheen, istumisen korkeintaan tunnin pätkiin. Tiedotusta lisää, lisää kaikille.
Ehkä eduskunta aloittaa liikunnan esimerkkinä muille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi herää liikuntaan. Ja liikkumisen tärkeydestä puhuminen on pian ehkä luvallista. Kansan terveys alkaa nousta kohisten! Terveellinen ruokavaliokin lienee mukana ohjelmassa.
Olen mollannut itseni kun töissä olen pitänyt liikuntatuokion tai ollut jo puolikuollut kun joutunut istumaan koulutuksessa yhteen menoon neljä tuntia ilman väliaikaa.
Meikä ei selviäisi näet bileisiin, tilanne tuntui ahdistavalta viimeisen neljän vuoden aikana. Ei vaatteita, ei kavereita, ei edes kutsuja bileisiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu