Kuinka nopeasti alatte haisemaan?

Ruotsalainen veljessarja voitti neljännen kerran peräkkäin Jukolan! Juostiin täysin ruotsinkielisessä maastossa, joten etu oli heille valtava.

Oletteko seuranneet hallituksen muodostumista. Tässä tiivistelmä: köyhiltä viedään tuhkatkin munasta! Kaikki etuudet karsitaan ja annetaan rikkaille, vaikka eiväthän ne noin pienistä ilahdu. Nyt oli ensimmäinen hallitus yli sataan vuoteen, joka korotti myös tupakka- ja alkoholiveroa. Vaan on jotain tavallisille ihmisille heille antaakin; äitiyspakkaukseen lisätään uutena pallo. Kokoomus olis halunnut lisätä salkun osakkeita varten, kristilliset olisi halunnut äitiyspakkaukseen pronssisen krusifiksin, RKP olisi halunnut kultalusikan ja Perussuomalaiset kaupan omaa merkkiä olevan halpis lenkkimakkaran. Kompromissinä päädyttiin oikeuskanslerin ehdottamaan palloon.

Korinttilaismunkki, joka keksi itsetyydytyksen, 1400- luvulla, isä Hieronymus on kuollut.

Tässä kelissä, pimennysverhot pimennettynä, eikä koneellista tuuletusta, vain paikallaan maaten; alan haisemaan kestämättömästi tunnin ja vartin kohdalla edellisestä peseytymisestä. Myös perspirantin käyttö on kielletty ja edellisestä antiperspirantistä täytyy olla kulunut vähintään se 24 tuntia.

No, Afrikassa on aina niin kuumaa ja kuivaa, että elefantitkin kärsivät ja paikallisilla on aurinkoa imevä, musta iho. Parempi olisi valkoinen, joka heijastaa lämpöä pois ja paras olisi UFO:jen hopeaiho.

Tuo UFO:jen hopeinen iho heijastaa lämpöä niin, että he kestävät äärimmäistä kylmyyttä, kuten myös vastaavaa kuumuutta, joita avaruudessa on monin paikoin tarjolla. Jopa absoluuttinen nollapiste on heille siedettävä lämpötila. Absoluuttinen nollapiste on asteen miljoonasosan tarkkuudella tasan nolla astetta. Jos aiemmin olisi ollut vaikka asteen miljoonasosan kylmempää ja veden päälle olisi syntynyt äärimmäisen ohut jääkerros, joka ei kannattaisi edes vesikirppua, niin sitä seuraavassa äärettömän kauan kestävässä absoluuttisen nollapisteen tilassa, jossa on täysin tyyntä, tuo ohut jääkerros ei ikinä sulaisi, eikä paksuuntuisi.

Höyryveturit päästivät amerikassa paksua, mustaa savua, koska niiden pesiin lapioitiin niin paljon hiiltä. Euroopassa syöttö oli vähäisempää, kuten myös savu. Palaminen oli puhtaampaa, koska ilmaa oli tarpeeksi pesässä.

4

467

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tokihan siellä oli jo kertaalleen hylätty tunnin junakin. Turkulainen Orpo runnoi väkisin läpi tämän järjettömän megahankkeen. Kokoomuksen mainostoimiston harjoittelijan kanssa juttelin ja kuulin, että kun raiteita lasketaan joskus kesällä, niin Orpo aikoo mennä katsastamaan tilanteen ratsastamalla satulattomalla, hallavalla hevosella, paidattomana, yläruumis öljyttynä ja hän aikoo näyttää peukkua rakentajille. Tätä käytetään Kokoomuksen mainoskuvana seuraavissa kuntavaaleissa, Varsinais- Suomessa.

      Suuri KesäMusaVisa! Mitkä suomalaiset hittikappaleet ovat kyseessä? Käänsin ensin ne maoriksi ja sitten suomeksi:
      1.
      {Jae 1}
      Kaukana kaikui laulu ja ilma
      Sieltä se on kirkasta ja kiiltävää
      Kallot katsoivat kohtausta
      Kylpyhuoneessa yöllä
      Kumiportaat
      Mykistetty laulu kaikui suljetun oven läpi
      Siellä on musiikkia ja sielua
      {Jae 2}
      Se laulu kovenee
      Soittajat lähestyvät
      Lepakot alkavat liikkua vapaasti
      Hiiret piiloutuvat roskakorien taakse
      Ovi räjähti auki ja muusikot tunkeutuivat sisään
      Kova ääni täytti pimeän kylpyhuoneen
      Sammakot ryömivät ulos kosteasta maaperästä
      He ruokkivat toisiaan ja sekoittuvat musiikin ja ilman kanssa

      {Jae 3}
      Muusikot soittavat
      Ja he alkoivat taistella tulella
      Bakteerit vedessä
      He lomailevat ämpäriin
      Samaan aikaan pommikone lensi wc:n yli
      Näin sanoi laulaja
      "WC:n käyttäjät
      Naura ja unohda kipu ja anna kenkä"
      Laulaja puhuu ja laulaa laulun sielulla
      Hän on myös hauska tyyppi

      2.
      {Jae 1}
      Tehdasvartijoilla oli tärpättipulloja
      He sekoittavat siihen verkkoruokaa ja hiekkaa
      Sitten yksi omistajista juoksi tehtaan omistajan luo
      Hän kumartui ja sanoi hitaasti: "Kuule, poika, tule syömään
      Keitto on herkullista"
      Mestari tuli, söi ja kuoli
      Sitten alkaa ilo ja varsinainen suru
      Ryhmä tehdastyöläisiä osti korit Koskenkorvalta
      He joivat pullosta vielä kaksi annosta
      Toisille LSD:n tuoma onnenpilvi
      Monet menivät papin sanojen edellä
      Kirkon psykerok johti ruumiin hautaan
      Vain osa vahvoista voi kantaa arkkua
      Hautajaisten jatkuessa tehtaan liukuhihna
      Ei muuta kuin naurua, naurua
      Taksit toivat prinssin arkun, joka oli täynnä siteitä
      Joka kerta kun arkku putosi, kuului suuri hurraus
      Joskus ihmiset ottavat sen ja jatkavat pitkään
      Kunnes kaikki kyllästyvät toistamaan sitä uudestaan
      {Jae 2}
      Juhlat kestivät vain hetken ja sitten energia loppui
      Prinssi tuli ulos arkusta ja lauloi sinistä puuta
      Kukaan ei voi jäädä arkkuun ikuisesti
      Niin kauan kuin pilvet toimivat joka puolella, hän pitää siitä
      Omistaja jätti yrityksen vanhat työt
      Tehdasta siunattiin myös virtsakasteella

    • Anonyymi
    • Vastaan itseni ja Saliksen puolesta, että me alamme kyllä haista melko nopeasti. Vai onko joku jotain toista mieltä?

      Ruiks.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1444
    2. 115
      1426
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      199
      954
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      331
      895
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      233
      830
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      733
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      233
      697
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      681
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      601
    Aihe