Atte Kalevan pelastaminen maksoi Suomelle yli 400 000 e

Ja summassa ei ole mukana edes Supon kuluja, vaan pelkästään Krp:n ja ulkoministeriön.

Miksi tuollainen äärioikeistoa edustava haittakansalainen ylipäätään pelastettiin? Kun oli kerran itse Suomesta lähtenyt, niin olisi saanut tulla omin avuin takaisinkin.

https://yle.fi/a/3-7676756

"Ulkoministeriö laski A-studiolle, kuinka paljon viiteen huomiota herättäneeseen auttamistapaukseen kului ministeriön rahaa.

Kalevan pelastaminen sieppaajien käsistä maksoi ulkoministeriölle reilut 200 000 euroa ylimääräsitä. Keskusrikospoliisin kulut olivat samaa luokkaa.

Moni näyttävä tapaus hoituu hämmästyttävän pienellä budjetilla. Ulkoministeriö käytti esimerkiksi Greenpeace-aktivisti Sini Saarelan auttamiseen Venäjällä muutaman satasen ylimääräistä."
1291781
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Orpon Hallitus voi tehdä päätöksen, ettei ulkomaille omin avuin menneitä pelasteta Suomen Veronmaksajien rahoilla!

sAuli Saulikki Ninni oltaisiin voitu jättää Thaimaahan!

Suomen Veronmaksajien rahaa paloi todella paljon noita lomalaisia pelastettaessa!

1Äänestä
  • Palauttaisivat tuon Kalevan. Tyypin elämäntehtävä on luoda eripuraa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Palauttaisivat tuon Kalevan. Tyypin elämäntehtävä on luoda eripuraa.

    Atte Kaleva on NATO myyrä mikä Kokoomuksen muiden uupuneiden upseereiden tavoin yrittää tuhota Suomen tasavallan ja muuttaa maan sotilasdiktatuuriksi mitä johta NATO kenraali, ei Suomalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Palauttaisivat tuon Kalevan. Tyypin elämäntehtävä on luoda eripuraa.

    Toisin sanoen hän on henkisesti persu.

    Äänestä

  • Attea ei olisi pitänyt ”pelastaa”.
    Hän lähti sinne omasta halustaan vaikka viranomaiset suostuttelivat ja neuvoivat häntä olemaan lähtemästä sinne. Hänen tarkoituksensa oli vain hankkia kuuluisuutta kyseenalaisia keinoin ja hän toimi ja toimii edelleen islaminuskoisia vastaan. Sairas tyyppi mutta kaikenlaisia se leipä elättää Kokoomuksen riveissä.

    1Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    😋 ­­­N­­y­­­m­­­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17897853G

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Palauttaisivat tuon Kalevan. Tyypin elämäntehtävä on luoda eripuraa.

    Ehei, se on vasemmiston heiniä🌾

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Ehei, se on vasemmiston heiniä🌾

    Vasemmistoaatteen saldo on sata miljoonaa kuollutta. Eihän tämä rakkautta ole vai kuinka?

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Vasemmistoaatteen saldo on sata miljoonaa kuollutta. Eihän tämä rakkautta ole vai kuinka?

    Kysyin tätä palstan punikeilta.

    Äänestä

  • Nyt Atte Kaleva Ivan Puopolon Verkkouutisten podcastissa puolustelee Riikka Purran erikoisavustajan Jussi Lindgrenin näkemystä työttömien työvelvoitteesta siis pakkotyöstä sosiaaliturvan vastineena. Mites Atte Kalevan pelastamiseen laitetut 400 000 euroa veronmaksajien rahaa, aikooko Atte maksaa ne tai tekeekö mieluummin pakkotyötä nd korvatakseen?
    Suuri osa työttömistä on kuitenki työtä tehnyt jooa vuosikymmeniä ja maksanut verot sekä työttömyysvakuutusmaksut, joten pitääkö heidän maksaa toiseen kertaan sosiaaliturvansa pakotyöllä. Atte on tuskin veroja ja vakuutusmaksuja maksanut 400 000 euron veronmaksajien avusta?

    1Äänestä


Mitä muuten se Atte siellä rättipäiden joukossa teki, yrittikö se tappaa jonkun?

Äänestä
  • Teki islam-aiheista väitöskirjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Teki islam-aiheista väitöskirjaa.

    Olettaisin että jotain selvisi kun mullahi otti kiinni.

    1Äänestä

  • Yritti itseään tappaa.... ei tuosta muuta voi päätellä.

    1Äänestä

  • Kielikurssilla. Sai varmaan nuoleskella ja niellä.

    Äänestä

ONks Attekin tuotantotalouden diplomi-insinööri

Äänestä

Tuohan oli siellä normaalisti reissulla kun siepattiin.

Suomi on käyttänyt paljon enemmän rahaa sellaisten "suomalaisten" pelastamiseen jotka ovat menneet vieraaseen maahan tekemään jihadistisia joukkosurmia.

Äänestä
  • Ei se ollut millään "normaalilla" pakettimatkalla, vaan oli siellä ihan itse verta nenästään kerjäämässä. Toivottavasti ulosotto perii pelastuskulut takaisin.

    1Äänestä

Lomailu veronmaksajien piikkiin on aina mukavaa.

1Äänestä

Mitä konsulikyytejä tuossa tarvittiin?
Turistiluokkaan vaan kuten kaikki muutkin.

Äänestä
  • "Konsulinkyyti" tarkoittaa lipun hankkimista turistiluokkaan, kun liput, rahat ja luottokortit on varastettu tai esim. onnettomuudessa tuhoutuneet. Lipusta tehdään takaisinmaksusitoumus, joka on ulosmittauskelpoinen. Harvinaista nykyään. Yleensä omaiset siirtävät rahaa, mutta joka maassa se ei onnistu.

    Äänestä

Kalevan on tietenkin maksettava nuo korkojen kanssa takaisin.

Äänestä

Olis kannattanut jättää sinne.
Jos eivät kakolaiset halunneet pelastaa häntä.

Äänestä

Eikähän Atte Kaleva joka on sentään aito kantis kuulu pelastaa. Ennenkun nämä isisterroristiämmät, ne vasta kalliiksi tulivat.... suurin osa Somaleja eivät ole suomalaisia....

Äänestä
  • Haittasuomalaisia ei tarvitse pelastaa veronmaksajien toimesta.

    Äänestä

  • Suomalaisia ovat kaikki, joilla on Suomen kansalaisuus. Myös Suomen kansalaiselle syntyneet lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Suomalaisia ovat kaikki, joilla on Suomen kansalaisuus. Myös Suomen kansalaiselle syntyneet lapset.

    Vihermätävassarikommunistien idelogian mukaan. Eivät muuten.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Haittasuomalaisia ei tarvitse pelastaa veronmaksajien toimesta.

    Osa näistä Pekan roudaamista isis-tyypeistä on jo syyllistynyt rikoksiin maassa ollessaan.

    Äänestä

Uskonnollisfundamentalistiset äärifasisti-Teekutsuliikkeen hihhulit, tälläkin hetkelllä hillumassa sota-alueilla Israelissa, niitä sitten joudutaan verovaroilla, sieltä pelastelemaan, muiden kansalaisten kärvistellessä, äärimmäiseen köyhyyteen pakotettuina.

Äänestä
  • Ei uskovaiset ole fasisteja. He rakastavat jopa vihollisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Ei uskovaiset ole fasisteja. He rakastavat jopa vihollisia.

    Jeesuksen ohjeiden mukaan

    Äänestä

Olen luullut, että tuollaiset pelastustoimet pitää maksaa valtiolle takaisin. Kalevalla oli muuten vaimo mukana sillä reissulla. Terroristit kiristivät rahaa kahden suomituristin avulla. Onnistuihan se!

Äänestä
  • Eikös se ole pörssirikollisterrorismia sekin, että matkustaa tahallaan riskialueille, sota-alueille ym vaikka tietää, että on riski joutua siepatuksi, eli tekee siten tahallaan laskua verojenmaksajille ?

    Äänestä

  • Höpö höpö. Jemenissä ei ollut sotaa kun Kalevat matkustivat sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Höpö höpö. Jemenissä ei ollut sotaa kun Kalevat matkustivat sinne.

    USAa tappoi tuohon aikaan kapinallisia droneillaan. Kyllä siellä oli sotatilaan verrattavissa oleva kausi. USA ei tarvitse sotaa tai sodanjulistusta kun se käy CIAn toimesta salaisia sotiinsa suvereeneja valtioita vastaan. Tuon paskiaisen yksi kaappaajilta oli aussi C.Havard, jonka USA tappoi lennokki-iskulla ennen tuon natsi- hyypiön vapauttamista.

    Äänestä

En ihmettele. Suomella ei ole Jemenissä edustustoa, joten UM joutui perustamaan Jemeniin väliaikaisen toimiston ja lähettämään henkilökuntaa. Siinä päädytään helposti tuollaisiin summiin.

Äänestä

Atte on kyllä todella vastenmielinen ihminen

Äänestä
  • Kuten kaikki persut.

    Äänestä

  • Saako noin sanoa, moni miettii, muttei sano.

    Äänestä

  • Niin kyllä mutta vain punikkien mielestä joiden tahto on tuoda maahan kaikki halukkaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Niin kyllä mutta vain punikkien mielestä joiden tahto on tuoda maahan kaikki halukkaat.

    Ei ole väliä punikeilla onko ihminen isis-terroristi tai joku muu, kaikki tänne vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei ole väliä punikeilla onko ihminen isis-terroristi tai joku muu, kaikki tänne vaan.

    Seuraavaksi he varmaan hakee Hamasin ukkoja tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Seuraavaksi he varmaan hakee Hamasin ukkoja tänne.

    Mikäs tehoaivopesty sinä olet---roskalehdistä imenyt Hamasin pahaksi - ylenantoa ottanut...kuule, ajattele itse, älä mene sopulina ansaan...menit varmaan piikkikarkeloihin ja sairastuit ja moni tuttusi nyt kuollut ....eikö...älä vaan vanhuutta syytä,,,tällä oli tarkoitus vähentää vanhuksista alkaen ettei tule vastustusta lasten kuolemista ja saadahan bisness pyörimään teholla.
    Taidat vielä olla siinä huumassa vai näetkö jo kansanmurhan ja nälkiinnyttämisen Gazan avovankilamaassa - jos et näe, olet jenkkien hyvin pesettämä lammas vailla villoja.

    Äänestä

  • Hän puhuu totuutta islamista. Se ottaa vassua aivoon

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Mikäs tehoaivopesty sinä olet---roskalehdistä imenyt Hamasin pahaksi - ylenantoa ottanut...kuule, ajattele itse, älä mene sopulina ansaan...menit varmaan piikkikarkeloihin ja sairastuit ja moni tuttusi nyt kuollut ....eikö...älä vaan vanhuutta syytä,,,tällä oli tarkoitus vähentää vanhuksista alkaen ettei tule vastustusta lasten kuolemista ja saadahan bisness pyörimään teholla.
    Taidat vielä olla siinä huumassa vai näetkö jo kansanmurhan ja nälkiinnyttämisen Gazan avovankilamaassa - jos et näe, olet jenkkien hyvin pesettämä lammas vailla villoja.

    Anter Yasa joka on erikoistunut näihin kysymyksiin sanoo että Israel tekee palveluksen koko Euroopalle kun taistelee hamasia vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Anter Yasa joka on erikoistunut näihin kysymyksiin sanoo että Israel tekee palveluksen koko Euroopalle kun taistelee hamasia vastaan.

    Hän on sitä mieltä että Gaza on sivujuonne tässä kokonaisuudessa. Hamasin perustamisasiakirjassa lukee että Israel täytyy tuhota. Hamas ei myöskään tyydy vain Gazaan. Heillä on tavoitteena Euroopan valta sekä laajemmin, maailman valta.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Hän on sitä mieltä että Gaza on sivujuonne tässä kokonaisuudessa. Hamasin perustamisasiakirjassa lukee että Israel täytyy tuhota. Hamas ei myöskään tyydy vain Gazaan. Heillä on tavoitteena Euroopan valta sekä laajemmin, maailman valta.

    Tätä mieltä on aiheen kävelevä tietosanakirja Anter Yasa.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tätä mieltä on aiheen kävelevä tietosanakirja Anter Yasa.

    Hän tietää mistä puhuu. Muistaakseni on entinen muslimi.

    Äänestä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18047558/ek-mediat-jaatyneet-sentimentaaliseen-israelin-aarifasismin-nostalgiointiin

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18047298/milla-oikeudella-israel-pitaa-palestiinalaisia-quotavovankilassaquot-heidan-omilla-maillaan#comment-123581052

YK:n johto / Gueterrez kehottavat, maailman valtioita puolueettomuuteen, neutraliteettiin, suhteessa Israelin ja hamasbreivikien, palestiinalaisten väliseen sotaan. Ei näytä eduskunnan korruptiopoliitikko-pörssirikollista onnistuvan, yksipuoluejärjestelmä sotabisnes-pörssirikollisuuksineen, niin väärällään äärifasismiin ja uskonnottomien, köyhyyteen pakottamiensa Suomen kansalaisten sortamiseen, ylimilitarisoimiseen ja äärifasistiseen poliisivaltioon, ettei poikkea äärifasistisesta Israelin politiikasta mitenkään.

https://www.aljazeera.com/news/2023/10/9/western-leaders-accused-of-hypocrisy-over-response-to-palestine-ukraine

https://www.theguardian.com/commentisfree/2023/oct/09/war-netanyahu-liability-must-go-israel-palestine-hamas

Äänestä

Sinne ovat sota-alueille jälleen, tahallaan ja tarkoituksella, ilmeisesti "pelastetuksi tulemisen", eli kansamme verovarojen väärinkäyttämisen toivossa, ängenneet poliittisen äärioikeistoradikalismin "uskovaiset" fundamentalistit, valtiolta ei ole näkynyt kehoituksia, olla matkustamatta sinne, tai sanomisia, että omilla rahoilla sitten sieltä pois, jos sinne menee.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18046184/teekutsuliikkeen-uskonnolliset-fundamentalistit-jatkavat-israelin-matkojaan#comment-123564105

Äänestä

Kokoomuksen on maksettava nuo kulut takaisin valtiolle.

Äänestä

Ja kaikki Suomen valtiolta ja eläkerahastoista ryöstetyt, kansamme valtavat varallisuudet, Cayman saaria myöten, perittävä takaisin Suomen valtiolle.

Äänestä

ja lisää tulee maksamaan kun loisii eduskunnassa

Äänestä

Kaleva ei ole mitään äärioikeistoa. Paina punainen se mieleen. Hän on vaan huolissaan oman kansan turvallisuudesta. Milloin vitussa siitä asiasta on tullut jotain vitun äärioikeistoa?

Äänestä
  • Edellinen hallitus oli äärivasemmistolainen hallitus. Se teki ääritekoja. Pitääkö taas luetella niitä?

    Äänestä

  • Kyllä keikkuu oikeiston äärilaidalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kyllä keikkuu oikeiston äärilaidalla.

    Suolarahoja.

    Äänestä

Minkä verran maksoi isis-terroristien tuonti Suomeen?

Äänestä

Kalliiksi on tuokin tyhjäntoimittaja tullut.

Äänestä
  • Halvemmaksi hän tulee kuin vihervassut jotka kannattaa rajatonta maahanmuuttoa. Haitallinen maahanmuutto maksaa jopa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Halvemmaksi hän tulee kuin vihervassut jotka kannattaa rajatonta maahanmuuttoa. Haitallinen maahanmuutto maksaa jopa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi.

    Vihervassut ei edes ajattele sitä mahdollisuutta että rajat laitettaisiin taas kontrolliin kuten vanhaan hyvään aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Vihervassut ei edes ajattele sitä mahdollisuutta että rajat laitettaisiin taas kontrolliin kuten vanhaan hyvään aikaan.

    He vaan vetoaa näihin vitun kansainvälisiin sopimuksiin joiden nojalla tänne saa tulla isisväkeä mielin määrin.

    Äänestä

TrumpBidenin dementiasta, hauraudesta ja heiveröisyydestä, on äärifasistijuutalaisten ja muiden isoimpien talous-pörssirikollisten, narusta helppo vetäistä ja siihen kun EU:n nazi-intoilijat, Saksa etunenässä pesemässä nazimenneisyyttään, lähtevät toteuttamaan sitä Gazan viattomia lapsia ja siviilejä murhaamaan, Suomen pitäisi valtiona kieltäytyä ehdottomasti.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18068452/suomen-kansa-ei-ole-hamasin-eika-israelin-kansanmurhaajien-puolella

Neonazi-pörssirikollishallitus on erotettava.

Äänestä

Kansanedustajan palkkiosta vaan 20 pinnan perintä takaisin valtiolle. Ei hän silti nälkään kuolisi.

Äänestä
  • Ei pelkkä palkki - heillä on tulvimalla muita tuloja ja etuja...ei helpolla eroa nyt kun istuu rahan päällä - solvaamalla on kuitenkin ikuinen leima hänelle - se on otsassa hartijoitten välissä olevassa osassa.

    Äänestä

  • Osamaksulla velattomaksi.

    Äänestä

Ei jää kukaan kaipaamaan.

Äänestä

Olis kannattanut maksaa niille, että pitävät antautuja-apinan maakuopassa, mutta Tavja ja Evkki.

Äänestä

Pelkkiä suolarahoja.

Äänestä

Takaisin vaan sinne mistä tulikin.

Äänestä
  • Takaisin ja omaisuus valtiolle, saa edes vähän takaisin.

    Äänestä

OLISI KANNATTANUT JÄTTÄÄ SINNE KUN NÄKEE MIKÄ HÖRHÖ TÄÄ ATTE ON JA KIITTÄÄ NYT HALVENTAMALLA JA SOLVAAMALLA PRESIDENTTI TARJA HALOSTA - Mikä lie pyrkyrityyppi mutta sivistymätön nuija tuli meillä mieleen..

Äänestä
  • Uuvatti on.

    Äänestä

Presidenttinä oli tuolloin Tarja Halonen, joka vastasi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta valtioneuvoston kanssa.

Kiitokset pelastumisesra tulivat vissiin nyt?

Äänestä

Yhtä hukkaan kuin puoluetuki sillä erotuksella ettei se pelasta ketään .

Äänestä

Halonen vielä kehtasi antaa käyttää veronmaksajien rahoja Kalevaan.

Äänestä
  • Ei Halonen niistä päättänyt, Seppo hyvä!

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei Halonen niistä päättänyt, Seppo hyvä!

    Tuomioja oli ulkoministerinä hoitamassa Kalevan vapaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Tuomioja oli ulkoministerinä hoitamassa Kalevan vapaaksi.

    Tuomioja pakotti myös Gaddafin vapauttamaan Vahasen ja Fräntin.

    Äänestä

"VAPAAMUURARIPASKOJA JELPATTIIN"!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Koska hän aikoo maksaa velkansa takaisin?

Äänestä

Suomi pelastaa kansalaisensa maksoi mitä maksoi

Äänestä

Rat

Äänestä

Paljonko maailman vaarallisimman terroristijärjestön edustajien tuominen maksoi edellisen hallituksen toimesta?

Äänestä

Atte Kalevan tapaus oli hieman erikoinen. Olen pohtinut että Atte ja Leila eivät siellä olleet pelkkinä turisteina vaan palkattuina vakoilijoina. Jos tiedätte henjilöiden taustoja ymmärrätte hieman paremmin ja voitte lopettaa turhan länkytyksen.

Atte ja Leila ovat mahtavia persoonoja ja maksaneet veroina takaisin tuon 400 000€ toisin kuin moni täällä päätään repivä sossupummi.

Äänestä
  • Tuskin ovat maksaneet.

    Äänestä

Mitä tämäkin mies on tehnyt Suomen hyväksi??? Ei yhtään mitään!!!!Sais maksaa joka euron takaisin. Tuostakaa ei oo muuta hyvää yhteiskunnalle ku se että maksetaan jumalatontanpalkkaa veronmaksajien rahoilla,ei jatkoon!

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

älkää attea joutavan takia haukkuko. hän on valtiollisten ohjeiden mukaisesti toiminut ja tulee toimimaan tämän käsikirjoituksen mukaan. hieman voidaan eri kohtauksia fiilata yleisön mielen hallinnan mukaisesti. ei täällä kannata töitä tehdä tämä maa on valtiollisuskonnolispedofiilian hallussa oleva teatterivaltio.

Äänestä

Nuo rahat on perittävä takaisin korkojen kanssa.

Äänestä
  • Nato-kassaan sitten ne.

    Äänestä

Sannaa ei pelastettais

Äänestä

Aloittaja. Vasemmistoaate on käytännössä sama aate kuin natsismi. Muista aina tämä kun haukut tavallisia kansalaisia natseiksi

Äänestä
  • Nehän ovat hyvin samanlaisia systeemeitä käytännössä. Totalitarismeja kumpikin, kansallissosialismi ja sosialismi.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Nehän ovat hyvin samanlaisia systeemeitä käytännössä. Totalitarismeja kumpikin, kansallissosialismi ja sosialismi.

    Kuin paita ja perse

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Nehän ovat hyvin samanlaisia systeemeitä käytännössä. Totalitarismeja kumpikin, kansallissosialismi ja sosialismi.

    Juutalaisviha on myös niihin sisäänrakennettu ominaisuus.

    Äänestä

Kansallinen Kokoomus

Äänestä

Mä saan asumistukea sekä persupäivärahaa pautikkarallaa viisisataa viisikymmentä €/kk. Mulla on siis oikeus loisia vielä kolmekymmentäviisi vuotta kun oon loisinut tähän asti vasta kaksikymmentäviisi vuotta.

Äänestä

Kommunismissahan ei kansalainen meinaa mitään. Häntä ei tulisi mieleenkään lähteä pelastamaan.

Äänestä

Pakkotyö olisi Atelle paikallaan toisin kuin sosiaaliturvan saajille.

Äänestä

Hands up

Äänestä

Olisi tullut halvemmaksi jättää hänet sieppaajien haltuun. Hän meni sinne tahallaan tietäen riskit, joten miksi hänet piti pelastaa?

Itse veikkaan, että jo tuolloin hän suunniteli poliittista uraa ja haki sopivasti uhrin asemaa - se on politiikassa aina kovaa valuuttaa!

Äänestä
  • Persut olisi tuolla muIkulle sopivampi puolue.

    Äänestä

444

Äänestä

Persujen puoluetuesta tuokin voidaan maksaa.

Äänestä
  • Ei pöllömpi idea.

    Äänestä

Miksi persut puolustelevat tuon vastenmielisen tyypin pelastamista verorahoilla?

Äänestä
  • Miksi persut ei vastaa?

    "Rahaa on"

    Äänestä

Tuo apina pitää palauttaa takaisin sinne viidakkoon.

Äänestä
  • Kyllä, ja se toinen tero samalla kyydillä.

    Kokoomuksesta pitää puhdistaa pois kaikki äärioikeistolaiset.

    Äänestä

Kalevan kansanedustajapalkkiosta tulee periä nuo rahat takaisin.

Äänestä

normikansalaiselle suomen apu pulassa ulkomailla on neuvoja ja rahanvälitys pulaan joutuneelle suonesta jos vaikka joku sukukulainen haluaa lähettää rahaa eikä muuta. sellaista on tasavertaisuus käytännössä

Äänestä

Tuo persu pitää pudottaa lentokoneesta takaisin viidakkoonsa.

Äänestä

KaIeva pitää karkottaa takaisin viidakkoon omien ohjeidensa mukaisesti.

Äänestä

Suomella ei ole varaa elättää Kalevaa.

Äänestä
  • On syytä palauttaa takaisin viidakkoon.

    Äänestä

Kerrankin vaemmistolaiset on oikeassa, Aten ja hänen vaimonsa pitäisi kustantaa nämä kulut eikä veronmaksajien.

Äänestä

Maksakoot takaisin, tai sitten tulee häätö Suomesta.

Äänestä

Tämä paskiainen tulee karkottaa Suomesta.

Äänestä
  • Jos ei maksa korkoineen takaisin, niin sitten kyllä ihan oikeudenmukainen vaihtoehto.

    Äänestä

Eli ei paljon paskaakaan.

Äänestä

Nuo rahat pitää periä Kalevalta takaisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja summassa ei ole mukana edes Supon kuluja, vaan pelkästään Krp:n ja ulkoministeriön.

Miksi tuollainen äärioikeistoa edustava haittakansalainen ylipäätään pelastettiin? Kun oli kerran itse Suomesta lähtenyt, niin olisi saanut tulla omin avuin takaisinkin.

https://yle.fi/a/3-7676756

"Ulkoministeriö laski A-studiolle, kuinka paljon viiteen huomiota herättäneeseen auttamistapaukseen kului ministeriön rahaa.

Kalevan pelastaminen sieppaajien käsistä maksoi ulkoministeriölle reilut 200 000 euroa ylimääräsitä. Keskusrikospoliisin kulut olivat samaa luokkaa.

Moni näyttävä tapaus hoituu hämmästyttävän pienellä budjetilla. Ulkoministeriö käytti esimerkiksi Greenpeace-aktivisti Sini Saarelan auttamiseen Venäjällä muutaman satasen ylimääräistä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu