Änkyrä kommarit viimeiset todelliset isänmaalliset?

Suomen itsemääräämisoikeuden palauttamisella luomme turvallisuutta ja rauhaa

Suomi on Euroopan Unionin ja sotaliitto Naton jäsenyydellä sidottu kapitalismin imperialistisiin keskuksiin. Sitomiseen ovat vuosikymmenien ajan osallistuneet kaikki eduskuntapuolueet ja presidentit. Näin Suomi on menettänyt itsemääräämisoikeutensa ja puolueettomuutensa. Tilalle on hyväksytty suurten valtioiden ensisijaiset edut, politiikassa ja taloudessa, joita imperialistiset keskukset EU ja Nato sotilaallisesti varmentavat.

Imperialistisilla keskuksilla pyritään vahvistamaan pääomapiirien taloudellista ja poliittista valtaa. Samalla ne hajottavat eri keinoin työväenluokan taisteluyhtenäisyyttä, säilyttääkseen kapitalistiset yhteiskuntarakenteet, jotka mahdollistavat toisen ihmisen toiseen kohdistaman riiston.

On välttämätöntä irrottaa Suomi sotaliitto Natosta ja Euroopan unionista, jotta rauha ja turvallisuus Pohjois-Euroopassa ja hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin voivat toteutua. Suomen itsemääräämisoikeuden oloissa todellisen työväenliikkeen ajamilla tavoitteilla on myös edellytykset toteutua.

Näihin tavoitteisiin kuuluu solidaarisuus muiden maiden työläisille ja kansoille. Se politiikka on kapitalistisen sotapolitiikan vastaista rauhanpolitiikkaa, ystävyyspolitiikkaa, joka vahvistuu siitä, mitä laajemmin työläisten joukot osallistuvat kapitalismin vastaiseen luokkataisteluun.

Tämä on ulkopolitiikkaa ja sisäpolitiikkaa ihmisten elämän hyväksi. Tähän taisteluun kutsumme kaikkia työväen ihmisiä mukaan. Kulkemalla sosialismia kohden, vahvistamme ihmisarvoista elämää.

Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta

25. edustajakokous 27.-28.2023

https://www.ktpkom.fi/yleinen/suomen-itsemaaraamisoikeuden-palauttamisella-luomme-turvallisuutta-ja-rauhaa/

5

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun kuulin uutisia hallitusohjelmasta, tajusin että minun olisi kannattanut äänestää vaikkapa kommunistia, eikä oululaista persuehdokasta, joka minunkin ääneni avulla pääsi eduskuntaan. Ääni kelpasi persuille, he kiittävät nimittelemällä minua loispummiksi. Perustetaan Persukusetuksen uhrit ry, avuntarvitsijoita tulee olemaan paljon.

    • Anonyymi

      Idiotismi elää ja voi hyvin, ikävä kyllä.

    • TALVISOTA OLI STALININ SUUR-SUOMI OPERAATIO,
      MUTTA JÄI LOPULTA VAIN RAJAKAHAKAKSI

      "Marraskuun 30 päivän aamuna klo 8 aikaan Leningradin sotilaspiirin joukot ylittivät rajan Karjalan kannaksella ja useilla muilla paikkakunnilla. Punaisen armeijan ylijohto oli antanut niille siitä käskyn sen johdosta, kuten Tass'in toimiston virallisessa tiedonannossa sanotaan, että "suomalainen sotilasklikki oli tehnyt uusia aseellisia provokatioita". Saman tiedonannon mukaan näitä provokatioita olisi tapahtunut yön aikana useilla kohtia rajaa."

      https://histdoc.net/pdf/1939-12-14_League.pdf

      "22 vuotta sitten Suomi sai Suuren Lokakuun sosialistisen vallankumouksen ansiosta itsenäisyytensä. Nyt Stalinin viisaan, kansojen välisen ystävyyden ja rauhan politiikan ansiosta, satoja vuosia vanha Suomen kansan kansallinen unelma, Karjalan kansan yhdistäminen jälleen yhteen ja itsenäiseen Suomen valtioon on toteutumassa."

      https://histdoc.net/pdf/Krasnaia_zvezda_4_Dec_1939.pdf

      ""Kun huomautin, että suomalaiset eivät aivan asian luonnosta johtuen voi odottaa lopullista voittoa ja ovat siksi ehkä valmiita ryhtymään neuvotteluihin neuvostohallituksen kanssa, Molotov ei, mielenkiintoista kyllä, antanut täysin kielteistä vastausta vaan vastasi sanoilla, että se on "myöhäistä, kovin myöhäistä" ja suomalaisten olisi syytä ensiksi hyväksyä Neuvostoliiton vaatimukset."

      https://histdoc.net/pdf/NaSo1940-01-08.pdf

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4913
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1555
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1469
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1391
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1119
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1027
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      947
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      729
    Aihe