CARUNA ilmoitteli - toisen vaiheen korotukset 1.8.

Mutta onneksi ei tuota enempää:
>>Hei,
Toteutamme ennakoidun hinnankorotuksen toisen erän 1.8.2023 alkaen Caruna Oy:ssä, koska kustannusnousu rakentamisen sekä korkojen osalta on jatkunut, ja sen uskotaan edelleen jatkuvan.
Korotus verollisiin hintoihin on keskimäärin 3,9 prosenttia (verottomiin hintoihin 5 prosenttia). Kerrostaloasujan hinta nousee keskimäärin 1,12 euroa kuukaudessa, kun vuosikulutus on 2 000 kWh. Omakoti- tai rivitalossa asuvan hinta nousee keskimäärin 2,45 euroa kuukaudessa, kun vuosikulutus on 5 000 kWh. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvan hinta nousee keskimäärin 4,57 euroa kuukaudessa, kun vuosikulutus on 18 000 kWh.<<
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näin Carunan verovälttely voi yhä jatkua. Suurimpien sähkönsiirtoyhtiöiden verovälttely on maksanut Suomelle 100 miljoonaa euroa vuosina 2015–2020.

Suomi menetti edelleen viime vuonna kymmenen miljoonaa euroa verotuloja sähkönsiirtoyhtiö Carunan verosuunnittelun takia. Kyse on niin kutsutusta tasevapautuksesta, jota yhtiö on hyödyntänyt verosuunnittelussa. Tasevapautus liittyy elinkeinoverolakiin sisältyvään korkovähennysrajoitukseen.

Sen tehtävänä on kitkeä yritysten ulkomaille suuntautuvaa voitonsiirtoa, mutta puutteiden vuoksi ne eivät järjestön mukaan estä tehokkaasti verovälttelyä. Näin arvioi kansalaisjärjestö Finnwatchin uusi selvitys, jonka tekijänä on järjestön veroasiantuntija Saara Hietanen.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008234464.html

Äänestä
  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    🔞 ­­N­y­­­m­f­­­o­­m­­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17898807b

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Energiankalleutusviraston vääristävällä laskukaavalla pääoman tuotoksi saadaan 5,9% kun professorien mukaan se on noin 10%
On varaa korotella.

Äänestä

Siirtomaksujen korotuksia perusteltiin viime syksyn korkeilla sähkö hinnoilla jotka aiheutti verkkoyhtiöille kustannuksia siirtohäviöiden muodossa..

Miten nyt kun sähkö on ollut verkkoyhtiöille puoli ilmaista.

Äänestä
  • Laskut ovat laskeneet samalle tasolle kuin ennen sotaa. Pörssisähköllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mutta onneksi ei tuota enempää:
>>Hei,
Toteutamme ennakoidun hinnankorotuksen toisen erän 1.8.2023 alkaen Caruna Oy:ssä, koska kustannusnousu rakentamisen sekä korkojen osalta on jatkunut, ja sen uskotaan edelleen jatkuvan.
Korotus verollisiin hintoihin on keskimäärin 3,9 prosenttia (verottomiin hintoihin 5 prosenttia). Kerrostaloasujan hinta nousee keskimäärin 1,12 euroa kuukaudessa, kun vuosikulutus on 2 000 kWh. Omakoti- tai rivitalossa asuvan hinta nousee keskimäärin 2,45 euroa kuukaudessa, kun vuosikulutus on 5 000 kWh. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvan hinta nousee keskimäärin 4,57 euroa kuukaudessa, kun vuosikulutus on 18 000 kWh.<<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu