Ehkä surettaa paremminkin, voi teitä ihmisiä :(
En pidä itseäni mitenkään nerona koska silloin mun pitäisi olla rikas mutta en ole. Mietin kyllä hetken miten tähän voisi vastata, Tämä keskustelu oli facebookin ryhmässä mutta en näe eduksi esiintyä omalla nimellä ja vastata näin siellä koska, no se lukee otsikossa.
Pohjustus:
Tänään, kuin lukemattomina muinakin kertoina liikenteessä en havainnut yhdenkään, en yhdenkään kuljettajan liikenteessä käyttävän suuntavilkkua niin sitä pitäisi käyttää. Kyllä moni laittoi vilkun päälle 0,1 sadasosasekuntia ennen kaistanvaihtoa- /tai kääntymistä tai vilkuttavat ihan turhaan mutta siis ei yhden yhtäkään kertaa että joku käyttäisi ajoneuvon suuntavilkkua oikein/fiksusti. Yhtä hyvin voisi kaivaa nenää kaistanvaihdossa vilkun sijaan kuin koheltaa sen vilkun kanssa, vielä parempi vinkki on että jätä se kaikki muu kohellus pois eli vilkkukin koska jos ei tiedä vilkusta mitään niin sen käyttäminen on ihan yhtä rinnastettavaa kuin puhelimen käyttö ajaessa yms, vie keskittymisen ajamisesta. Älä touhua ajaessa mitään muuta ylimääräistä, monen yksinkertaisemman henkilön pitää siis karsia ajostaan pois vilkun käyttökin koska jos sitä ei osaa niin, miksi käyttää. No se siitä ja kannata enää enempää analysoida koska, lue otsikko.
Sitten nämä käry asiat, eikö olisi kaikkein helpointa polttaa ne tupakan käryt poistoilmakanavaan, sinne menee taivaalle jopa 100 metrin korkeuteen kaikki kokkauskäryt, pierut sun muut käryt ja haju eikä kukaan valita. Tälläinen poistoilmankanava lienee keksitty jo pidemmän aikaa kuin 30 vuotta sitten.
Sinulla on keittiössä liesituuletin, laita se päälle jos ei ole siis aina päällä olevaa malli.
Tai wc:stä löytyy myös poistoilmakanava, näihin voi polttaa tupakankäryt eikä kellekkään ole haittaa.
Tupakointipaikat pihoilla on aivan älytön asia, SE EI POISTA TUPAKANKÄRYJÄ milläänlailla. Nehän imeytyy tuulen suunnasta riippuen suoraan lähellä oleviin asuntoihin, wake up.
Tupakointi ongelma, tupakoinnista tulee haitta ongelma aina kun tupakannatsoja nakellaan sellaisenaan kadulle, pihoille ja ihmiset pahoittaa mielen. Tai tuo käry ongelma. Aina kun asia kiinnittää huomiota, siitä tulee ongelma ja tässä nyt taas yksinkertaisille vinkkiä.
TUPAKANNATSAN HÄVITYS:
- Polje se natsa kengän alla niin että se ei näytä enää natsalta.
Ei natsaa, ei ongelmaa.
- Nekkaa tupakan tulipää irti sormella (luunappi) ja sitten varmista vielä että tupakka on sammunut ja sen jälkeen sen natsan voi laittaa roskikseen. Irti nekattu tulipää, katso minne se lentää ja polje kengälle päälle että sekin on sammutettu. Sanon että HARVOIN jos koskaan en ole kenenkään nähnyt toimivan näin, on se vaikeaa, no lue otsikko niin koitetaan ymmärtää mutta vaikeaa on ymmärtää miten yksinkertaisia ihmiset voi olla.
Ei niin että sotataan sillä tupakalla joku sienä tumpaten tupakka seinää, tosi nättiä joo ja sitten se vielä jää parhaimmassa tapauksessa kytemään.
Ihmisten yksinkertaisuus hämmästyttää, tupakan käryt
Anonyymi-ap
1
155
Vastaukset
- Anonyymi
Meinaatko että Suomen rikkaimman kaupungin vuokra-asunnoissa olisi jokin on/off-kytkin liesituulettimissa? =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774