Tämän palstan otsikko ("Kun mikään ei riitä") pistää ihmettelemään suomalaisia yrityksiä - tietysti myös muualla maailmalla toimiviakin.
Siis kun mikään ei näytä niille riittävän, vaan voittoa täytyy repiä epätoivoisesti veren maku suussa ja peräsuoli pitkällä ulkona lotkottaen.
Kun yritys ilmoittaa, että sen puhdas voitto vuoden toiminnasta on vaikkapa viisi miljardia euroa, onko se mielestänne kohtuullista? Siis kun kaikki menot ja kaikki mahdolliset sallitut kuoletukset ja toimintakulut on vähennetty liikevaihdosta ja viivan alle jää silti tuo viisi miljardia.
Minusta se on kohtuutonta. Tällaiset yritykset ovat juuri niitä, jotka aiheuttavat Suomen kaltaisen pienen kansan köyhtymisen ja putoamisen hyvinvointivaltion statukselta.
Ahnaiden yritysten ja yritysjohtajien ansiosta meillä on opetustoimi kuralla, lasten ja vanhusten huolto alasajettu, terveyspalvelut pitkien jonotusaikojen takana ja suuri osa ihmisistä ajautumassa masennustilaan, joka johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.
Eikö riittäisi, että yritys tuottaisi vaikkapa kymmentuhatta euroa puhdasta voittoa vuodesssa. Se riittäisi ainakin minun yrityksessäni. Pitäisin tulosta jopa erittäin hyvänä ja olisin siihen tyytyväinen.
Ahneus sokaisi
4
1047
Vastaukset
- sinulle
No osta tuon hyvin voittoa tekevän yrityksen osakkeita, ja käytä saamasi osingot ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluita, niin edesautat maan taloutta!
- GUNMAN
Työnnä ne sun neuvos perseeseen! Mä sotken sut ja sun osakkeet suohon!
- EI OO EUROJA
Tosiaan yritysten kasaamat voitot ei lopulta hyödytä ketään! Ne kulkee sukpolvesta toiseen tai kiertää tellusta kuin juoniva jalopeura! Kukaan yksityishenkilö ei niitä rahoja tule koskaan saamaan eikä ehtisi niitä elämänsä aikana edes kuluttaa jos saisikin!Onko tässä järkeä? Johtajien mielestä nähtävästi on vaikkeivät hyödykään systeemistä itse? Tällaisten yhtiöiden osakkeet ei muutoinkaan kiinnosta!
- annabelle
juu.ei riittäny siivousfirmallekkaan.kun aune sanoi ettei enää jaksa kun alueita lisätään ja samat ihmiset joutuu tekemään aina vaan isompia alueita.samalla palkalla tietenkin.ja samassa ajassa.ihmisestä viedään kaikki mehut.sit se meni toimistolle ja sanoi että ei enää jaksa ja halvaantu siihen lattialle.pomo käski nousta ylös ja väitti teeskentelyä olevan..kunnes jonkun ajan päästä tajusi ettei se oikeesti nouse enää.puristaka perkele vielä kireemmälle ihmisparkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487