kertokaa joku

Jumala on sanan mukaan armahtavainen ja antaa anteeksi, mutta onko siinä mitään rajaa?

Mitä jos on esimerkiksi monta vuotta uskossa ja sitten lankeaa ja elää vaikkapa pari päivää synnissä ja kuoleekin juuri silloin? Eikö siitä joudu helvettiin?

Mitä jos on juuri ennen kuolemista langennut ja ei ole ehtinyt pyytää anteeksi?


Mitä jos on välinpitämätön ja ajattelee välillä syntiä tehdessään että saan tämän anteeksi? Saako sellaista anteeksi?
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikea noihin kysymyksiin on toisten vastata. Vähäisen ymmärrykseni mukaan kuitenkin sanoisin, ettei Jumala suinkaan ole mikään itsesi ulkopuolinen tuomari, eikä Hänen tuomioistuimensa ole missään tietyssä ajassa eikä paikassa. Hän on Sinun sisimmässäsi ja siellä Hän viime kädessä sekä tuomitsee että armahtaa Sinut.

Äänestä

Joka on saanut syntinsä anteeksi, ei voi ehdoin tahdoin tehdä syntiÄ. Jumalan lapset ovat täällä kiusattuja vihollisen ja ihmisten ja oman heikon luontonsa takia ja heikko voi langeta, se ei ole tahallista syntiä. EVANKELIUMI KUULUU kuitenkin KAIKILLE! ENNEN KAIKKEA JUMALAN LAPSILLE 1.Johanneksen kirje: 2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

3:6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.

3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.

Äänestä
  • eli siis kaikki ovat perkeleestä, koska eihän syntiä pysty ikinä kokonaan lopettamaan´..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


............... kirjoitti:

Jumala on sanan mukaan armahtavainen ja antaa anteeksi, mutta onko siinä mitään rajaa?

Mitä jos on esimerkiksi monta vuotta uskossa ja sitten lankeaa ja elää vaikkapa pari päivää synnissä ja kuoleekin juuri silloin? Eikö siitä joudu helvettiin?

Mitä jos on juuri ennen kuolemista langennut ja ei ole ehtinyt pyytää anteeksi?


Mitä jos on välinpitämätön ja ajattelee välillä syntiä tehdessään että saan tämän anteeksi? Saako sellaista anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu