Medvedev: Kapinan taustalla "ulkomaiset spesialistit"

Venejän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja ja Venäjän ex-presidentti Dmitri Medvedev sanoo tapahtumien muistuttavan lavastettua vallankaappausyritystä.

Medvedevin mukaan kyseessä on suunniteltu operaatio, jonka tarkoitus on kaapata valta maassa. Hän sanoo "melko todennäköiseksi" ulkomaisten sotilasasiantuntijoiden osallistumisen nykyiseen kapinaan.

- Me emme salli tapahtumien kulkea sellaisen käsikirjoituksen mukaan, jossa roistot saavat käsiinsä Venäjän ydinaseet, Medvedev sanoo.

Hänen mukaansa spekulaatiot Prigozinin aiemmin esiin nostamista epäkohdista, kuten velvotteiden laiminlyönnistä tai virkamiesten korruptiosta ovat hölynpölyä.

Asiasta uutisoi RIA Novosti


Arvasihan tämä vanjasta KAIKKI on aina ulkomaiden syytä, jopa sisäiset sotilasryhmien kähinät 😂😂😂😂

Miksi ne ulkomaiset spesialistit päättivät yhtäkkiä rauhoittaa tilanteen? Medvedev voisi ottaa siihen kantaa. Otsikko voisi olla "Nato pelasti Venäjän". 🤔

Ja oliko ansio Yhdysvaltain, CIAn, Naton, EUn, natsien, demonismin vai länsimädätyksen?
7185
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Medvedevin jutut muuttuvat aina vain typerämmiksi.

1Äänestä
  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    😍 ­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17905045F

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Jäi epäselväksi, tarkoittiko muumi mammaa, vai likasankoa. Tai ehkä Kiinan presidentti on metukan mielestä spesiaalikiero. Lypsäähän se energiaakin alle markkinahintojen.

1Äänestä

Erittäin arvattavaa. Valehtelu jatkuu.

1Äänestä

Venäjältä näyttää puuttuvan kaikki spesialistit, ryssijiä koko kansa.

1Äänestä

Oikeuttaako tämä ydinaseiden käyttöön...

Äänestä

Tottakai Mätäjev syyttää taas länttä ja natoa Prigonkin tempauksista! Ja kohta Paskov ja Sahareva vahvistavat tämänkin valheen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venejän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja ja Venäjän ex-presidentti Dmitri Medvedev sanoo tapahtumien muistuttavan lavastettua vallankaappausyritystä.

Medvedevin mukaan kyseessä on suunniteltu operaatio, jonka tarkoitus on kaapata valta maassa. Hän sanoo "melko todennäköiseksi" ulkomaisten sotilasasiantuntijoiden osallistumisen nykyiseen kapinaan.

- Me emme salli tapahtumien kulkea sellaisen käsikirjoituksen mukaan, jossa roistot saavat käsiinsä Venäjän ydinaseet, Medvedev sanoo.

Hänen mukaansa spekulaatiot Prigozinin aiemmin esiin nostamista epäkohdista, kuten velvotteiden laiminlyönnistä tai virkamiesten korruptiosta ovat hölynpölyä.

Asiasta uutisoi RIA Novosti


Arvasihan tämä vanjasta KAIKKI on aina ulkomaiden syytä, jopa sisäiset sotilasryhmien kähinät 😂😂😂😂

Miksi ne ulkomaiset spesialistit päättivät yhtäkkiä rauhoittaa tilanteen? Medvedev voisi ottaa siihen kantaa. Otsikko voisi olla "Nato pelasti Venäjän". 🤔

Ja oliko ansio Yhdysvaltain, CIAn, Naton, EUn, natsien, demonismin vai länsimädätyksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu