Olin tätä mieltä jo alusta saakka ja aivan alussa venäläisten panssarikiilojen yhteyksiä vastaan tehdyt iskut loivat minuun toivoa, että heillä on kyky siihen. Hienoinen pettymys oli, että vaikka he saivat uhattua venäläisten huoltoteitä niin, että panssarikiilat joutuivat perääntymään, he eivät saaneet katkottua teitä eikä saarrettua venäläisiä niin, että hyökkääjän olisi ollut pakko jättää vähintäänkin suuret määrät kalustoaan taakseen. Sen sijaan, että venäläisten kiilat olisi tuhottu, ne onnistuivat vetäytymään viivyttäen ja ehtivät mm miinoittaa luovuttamansa alueet pahanpäiväisesti.
Kun vastahyökkäyksestä alettiin puhua, itse kannatin ajatusta, että he olisivat käyneet siihen jo talven aikana, soluttautumalla venäläisten asemien läpi (venäläisten asemat olivat liian harvat tuolloin, sillä miehiä oli liian vähän koko pitkälle rintamalle) ja iskisivät venäläisten yhteyksiin pimeyden ja huonojen säiden suojaamina, käytännössä saartaen venäläisiä kaupunkigarrisoneihin ja silloin vielä heikosti linnoitettuihin muutamiin tukikohtiinsa, joiden kimppuun he olisivat voineet käydä iskuosastoin vyöryttämällä.
Ukrainalaisilla ei ollut kykyä siihen, koska heillä ei ole suomalaista sotilaskoulutusta eivätkä he olleet varautuneet täysmittaisen hyökkäyksen torjuntaan kuten meidän puolustusvoimamme ovat koko itsenäisyytemme ajan tehneet.
Menestyksekäs jalkaväkitaistelu on alivoimaisen keino teknisesti ja lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Siitä yksi loistavimpia esimerkkejä on Talvisota, mutta toisinaan myös ylivoimainen osapuoli on turvautunut siihen. Kuten Montgomery El Alameinissa tai Puna-armeija kukistaessaan jo saarrettuja saksalaisia Stalingradissa. Kummassakin tapauksessa tietenkin siksi, että komentajat katsoivat sen parhaiten soveltuvan valliinneeseen tilanteeseen. Puna-armeija tarvitsi panssarivaununsa muualla pyrkiessään hyödyntämään saksalaisten rintamaan revennyttä aukkoa etenemällä siitä mahdollisimman kauas länteen ennen kuin saksalaisten apuvoimat saapuisivat, jolloin saksalaisilla olisi pidempi matka taisteltavana saarrettujen avuksi. Montgomery taas valisti jalkaväkitaistelun siksi, että tiesi olevansa panssaritaistelussa alakynnessä suuresta lukumääräisesti ylivoimastaan huolimatta, siksi että Rommelin johdolla saksalaiset olivat kehittyneet ällistyttävän taitaviksi siinä lajissa ja osittain heidän panssarikalustonsakin oli parempaa kuin Montyn usalaiset Grantit ja Shermannit.
Jalkaväkitaistelu on vaativa laji. Siitä voi helposti tulla verinen teurastus puolin ja toisin, ellei sitä osaa todella hyvin. Ja se pitää osata kaikilla tasoilla, joukot pitää olla erittäin hyvin koulutettu ja varustettu siihen ja luovaa ajattelua tarvitaan koko ajan. Ja se luovuus on se tärkein asia.
Laatokan Karjalan korvessa talvella 1940 meikäläiset joukot valtasivat useita saartamiaan motteja pelkällä jalkaväkitaistelulla, siksi, ettei mitään muuta ollut käytettävissä. Tykistö oli liian heikko, ilmavoimia olemattoman oli niukasti ja panssarivoimia ei ollut lainkaan. Motteja väsytettiin ja vallattiin pala palalta iskuosastoin, joka muistutti saksalaisten vuonna 1918 keväthyökkäyksessä käyttämää uutta taktiikkaa. Ensimmäisen maailmansodan tuossa vaiheessa panssarivaunu oli vielä niin uusi ase, että saksalaisilla ei niitä juuri ollut, joten heidän oli keksittävä jotain muuta juoksuhautakompleksien valtaamiseen. He kouluttuvat kevyitä joukko Sturmabteilungeiksi, eli iskuosastoiksi, jota nimeä natsit sitten rauhan tultua alkoivat käyttää katutappelijoistaan (SA-joukot), tietenkin siksi, että tuolla nimellä oli sodan luomaa tarunhohdetta koristeenaan. Saksalaisilla ei tuolloin vielä ollut käytettävissään konepistooleitakaan, vaikka he tuon aseen keksivätkin, tosin niin myöhään, että se tuskin ehti lainkaan mukaan taisteluihin ennen kuin rauha oli pakko solmia. Meikäläisillä taas Suomi-konepistooli oli iskuryhmien vakiovarustusta, perinteisempien käsikranaattien, kasapanosten ja pikakiväärien lisäksi. Iskuosasto olivat vain yksi osa monimutkaista taistelua, johon liittyi mitä erilaisempia harhautushyökkäyksiä, tulitukea esim kaaritulta konekiväärein ampuen ja vaikka mitä, Toimintaa pidettiin yllä ympäri vuorokauden että saatiin vihollinen tuhlaamaan ammuksiaan ja nukkumaan vähemmän, jopa kuluttamaan panssarivaunujensa polttoainetta edes takaisin ajeluun, mutta varsinaiset iskut tehtiin öisin pidemeyden suojissa, joskus yllätyksen vuoksi päivisin savun suojassa, kun vihollinen oli ensin totutettu uskomaan, että todelliset hyökkäykset tapahtuisivat vain yöllä.
Kun vastahyökkäyksestä alettiin puhua, itse kannatin ajatusta, että he olisivat käyneet siihen jo talven aikana, soluttautumalla venäläisten asemien läpi (venäläisten asemat olivat liian harvat tuolloin, sillä miehiä oli liian vähän koko pitkälle rintamalle) ja iskisivät venäläisten yhteyksiin pimeyden ja huonojen säiden suojaamina, käytännössä saartaen venäläisiä kaupunkigarrisoneihin ja silloin vielä heikosti linnoitettuihin muutamiin tukikohtiinsa, joiden kimppuun he olisivat voineet käydä iskuosastoin vyöryttämällä.
Ukrainalaisilla ei ollut kykyä siihen, koska heillä ei ole suomalaista sotilaskoulutusta eivätkä he olleet varautuneet täysmittaisen hyökkäyksen torjuntaan kuten meidän puolustusvoimamme ovat koko itsenäisyytemme ajan tehneet.
Menestyksekäs jalkaväkitaistelu on alivoimaisen keino teknisesti ja lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Siitä yksi loistavimpia esimerkkejä on Talvisota, mutta toisinaan myös ylivoimainen osapuoli on turvautunut siihen. Kuten Montgomery El Alameinissa tai Puna-armeija kukistaessaan jo saarrettuja saksalaisia Stalingradissa. Kummassakin tapauksessa tietenkin siksi, että komentajat katsoivat sen parhaiten soveltuvan valliinneeseen tilanteeseen. Puna-armeija tarvitsi panssarivaununsa muualla pyrkiessään hyödyntämään saksalaisten rintamaan revennyttä aukkoa etenemällä siitä mahdollisimman kauas länteen ennen kuin saksalaisten apuvoimat saapuisivat, jolloin saksalaisilla olisi pidempi matka taisteltavana saarrettujen avuksi. Montgomery taas valisti jalkaväkitaistelun siksi, että tiesi olevansa panssaritaistelussa alakynnessä suuresta lukumääräisesti ylivoimastaan huolimatta, siksi että Rommelin johdolla saksalaiset olivat kehittyneet ällistyttävän taitaviksi siinä lajissa ja osittain heidän panssarikalustonsakin oli parempaa kuin Montyn usalaiset Grantit ja Shermannit.
Jalkaväkitaistelu on vaativa laji. Siitä voi helposti tulla verinen teurastus puolin ja toisin, ellei sitä osaa todella hyvin. Ja se pitää osata kaikilla tasoilla, joukot pitää olla erittäin hyvin koulutettu ja varustettu siihen ja luovaa ajattelua tarvitaan koko ajan. Ja se luovuus on se tärkein asia.
Laatokan Karjalan korvessa talvella 1940 meikäläiset joukot valtasivat useita saartamiaan motteja pelkällä jalkaväkitaistelulla, siksi, ettei mitään muuta ollut käytettävissä. Tykistö oli liian heikko, ilmavoimia olemattoman oli niukasti ja panssarivoimia ei ollut lainkaan. Motteja väsytettiin ja vallattiin pala palalta iskuosastoin, joka muistutti saksalaisten vuonna 1918 keväthyökkäyksessä käyttämää uutta taktiikkaa. Ensimmäisen maailmansodan tuossa vaiheessa panssarivaunu oli vielä niin uusi ase, että saksalaisilla ei niitä juuri ollut, joten heidän oli keksittävä jotain muuta juoksuhautakompleksien valtaamiseen. He kouluttuvat kevyitä joukko Sturmabteilungeiksi, eli iskuosastoiksi, jota nimeä natsit sitten rauhan tultua alkoivat käyttää katutappelijoistaan (SA-joukot), tietenkin siksi, että tuolla nimellä oli sodan luomaa tarunhohdetta koristeenaan. Saksalaisilla ei tuolloin vielä ollut käytettävissään konepistooleitakaan, vaikka he tuon aseen keksivätkin, tosin niin myöhään, että se tuskin ehti lainkaan mukaan taisteluihin ennen kuin rauha oli pakko solmia. Meikäläisillä taas Suomi-konepistooli oli iskuryhmien vakiovarustusta, perinteisempien käsikranaattien, kasapanosten ja pikakiväärien lisäksi. Iskuosasto olivat vain yksi osa monimutkaista taistelua, johon liittyi mitä erilaisempia harhautushyökkäyksiä, tulitukea esim kaaritulta konekiväärein ampuen ja vaikka mitä, Toimintaa pidettiin yllä ympäri vuorokauden että saatiin vihollinen tuhlaamaan ammuksiaan ja nukkumaan vähemmän, jopa kuluttamaan panssarivaunujensa polttoainetta edes takaisin ajeluun, mutta varsinaiset iskut tehtiin öisin pidemeyden suojissa, joskus yllätyksen vuoksi päivisin savun suojassa, kun vihollinen oli ensin totutettu uskomaan, että todelliset hyökkäykset tapahtuisivat vain yöllä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Taistelu ylivoimaista vihollista vastaan vaati suurta mielikuvitusta, kovan fyysisen kunnon ja lähitaistelutaidon omaavia joukkoja ja mahdollisimman sujuvia järjestelyjä kaiken huollon yms osalta. Varsinaisiin taistelutehtäviin varattiin vain taitavimmat, seuraavaksi parhaimmat harhautuksiin ja vihollisen hereillä pitämiseen ja könteimmät tekivät huolto- ja rakennushommia, sillä iskuosasto tarvitsi ammuksia ja käsikranaatteja enemmän kuin pystyi kuljettamaan mukanaan ja tukiaseille rakenneltiin aina uusiin ja uusiin kohtiin naamioituja suoja-asemia, joissa saattoi olla myös hirsiä pysäyttämässä vihollisen luoteja. Ja jonkun oli lämmitettävä telttoja, joissa päivisin nukkuivat iskuosastojen miehet, öisin muut sopivissa vuoroissa niin, että jatkuvasti oli riittävä määrä miehiä valveilla ja riittävän pirteinä ahdistamaan vihollista tauotta.
Panssaritaistelu tai rintamahyökkäys jalkaväenkin voimin vaatii kallista kalustoa ja hyvin juuri siihen koulutettua väkeä. Kumpikin vaatii myös rajusti raskasta tulta tuekseen, mielellään myös ilmavoimia ja -herruutta.
Ukrainalla on ollut vaikeuksia saada sellaista massaa panssaroitua kalustoa, tai ilmavoimaa, jota tuollainen vaatisi. Ja miehistön kouluttaminen sodan kuluessa tuollaiseen sodankäyntitapaan ei ole helppoa. Sen lisäksi nykyaikaisella taistelukentällä panssarin- ja ilmatorjunta tuottavat suuria vaikeuksia, ellei niitä pystytä eliminoimaan riittävän suurella ja tarkalla tulivoimalla. Sitä vaikeampaa se on, mitä paremmin vihollinen on ehtinyt linnoitautua. Linnoiteita vastaan hyökkääminen on hyvin vaikeaa myös siksi, että venäläisillä on perinteisesti hyvin voimakas tykistö, ja vaikka se ei aina ole niitä maailman tarkimpia, sillä on määrää ja ammuksia, joilla tehoa puolustukseen tulee ja niinpä sen tuli-iskut voivat tuottaa suuria tappioita hyökkääjille.
Nyt näyttää sille, että yllä antamani kuva taistelukentästä Ukrainassa on sieltä tulleiden uutiskuvien ja tietojen perusteella on tosi. Ukrainalaiset ovat menettäneet panssareita ja ajoneuvoja, heidän on vaikea läpäistä miinakenttiä nopeasti, mutta siellä, missä he ovat päässeet vihollisen asemiin, he ovat pystyneet valtaamaan niitä erikoisjoukoin jalkaväen lähitaistelussa ja tuottamaan siinä suuriakin tappioita viholliselle.
Se on siis se voiton avain. Heidän tulisi nyt panostaa jalkaväkitaisteluun ja kouluttaa mahdollisimman suuri osa jalkaväestään siihen. Ja sen voi tehdä rintamalla, aivan kuten meikäläiset joukot oppivat Lemetin ja muiden mottien liepeillä suurimman osan kikkakakkosistaan taistelujen kuluessa, käyttäessään luovuuttaan. Odotin, että he olisivat jo talven kuluessa käyneet iskuosastoin taisteluun soluttautuen pienimmistäkin aukoista vihollisen ryhmityksen sisään ja vyöryttäen taisteluhautoja, käyttäen hyväkseen maaston, sään ja vuorokauden pimeiden jaksojen suojaa (heillähän on pimeänäkölaitteita, joita taas venäläisillä reserviläisilä ei juuri taida olla). Pelkästään laajalla alalla tuolla tavoin suoritettu hyökkäys venäläisten linnoitettuihin linjoihin olisi voinut tuottaa venäläisille reserviläisille niin suuria tappioita, että se olisi repäissyt rintamaan aukkoja ja aiheuttanut pakokauhua ja perääntymisiä, jopa jossain mitassa ratkaisevassa määrin. Se oli voinut avata tien käyttää menestyksellisesti myös nopeita panssarijoukkoja tunkeuduttaesta aukosta vihollisen selustaan, jossa miinoituksia ja varustettuja asemia ei ole, jolloin olisi voitu jyrätä telaketjujen alle venäläisten tykistöä ja huoltoa. Toki venäläisetkin varmasti osaavat käyttää pst-aseita, joten tuon tyyppinen toiminta vaatii aina valppautta.
Ilmeisesti kuitenkin ukrainalaiset saivat länsimaiden toimesta koulutusta amerikkalaistyyppiseen sodankäyntiin, jossa hyökkäykset suoritetaan voimakkaan panssariaseen tukemana. Amerikkalaiset itse käyttävät operaatioissaan todella massiivisesti raskasta tulta ja ilmavoimia. Panssarihyökkäys linnoitettua vihollista vastaan ei onnistu ilman niitä. Ja tässä tulee se mutta.
Ukrainalle ei ole annettu riittävää määrä kalustoa eikä ammuksia tuollaisten hyökkäysten toteuttamiseen. Eikä ammuksia talven puolustustaistelujen aiheuttaman kulutuksen välttämättä oikein ole enää antaa länsimaillakaan, kun tuotantoa ei lähdetty heti sodan alettua lähdetty laajentamaan (josta Pekka Toveri huomautti jo kesäkuussa 2022, jolloin hänen mielestään laajentamisen olisi pitänyt olla jo täydessä käynnissä, eikä se ollut vielä alkanutkaan, vaan mentiin täysin varastoilla).
Ukraina on materiaalisesti ja miesmäärissä alakynnessä. Niinpä materiaan nojaava taistelutapa tuskin tuo voittoa. Sen sijaan henkilökohtaisen osaamisessa ukrainalaiset ovat edellä vihollistaan, ehkä joitain Wagner-joukkoja lukuunottamatta. Ukrainalaisten olisi siis helpoin pyrkiä kasvattamaan etumatkaansa tässä, kouluttaa joukkojaan taitavaan jalkaväkitaisteluun mahdollisimman paljon, tehden sitä rintamaolosuhteissa, ei kaukana ulkomaisissa koulutuskeskuksissa, joissa ei välttämättä ole paljon hajua siitä, mitä todellisuus rintamalla on, ja pyrkiä iskemään laajamittaisesti ensisijaisesti venäläisten reserviläisjoukkoja vastaan hyödyntäen kaikkea ns luonnollista suojaa eli maastoa, valo-olosuhteita ja säätä, tietenkin käyttäen myös runsaasti harhautuksia ja suojaavia savuja yms efektejä (valoefektejä voi kesäisin käyttää vähemmän) suojaamaan ja pienentämään omia tappioita. Ukrainalaisilla on hyvää miehistöainesta ja heidän upseerinsa ovat selvästi kehityskykyisiä ja oppivaisia. Se on heidän etunsa vallitsevassa tilanteessa.
Sotakentällä voittaa se, joka osaa hyödyntää oman puolensa vahvuudet ja iskeä vihollisen heikkoihin kohtiin.
Ukrainalaiset hyötyisivät monellakin tasolla suomalaisesta sotilaskoulutuksesta ja tutusmisesta meidän sotahistoriaamme.
Suomalaisten jalkaväkiosaaminen ja Venäjän tuntemus on säälittävä myytti. Eiköhän tällä hetkellä maailman parhaat Venäjän asevoimien tuntijat ole Ukrainassa. Lähtien heidän asevoimien komentajasta Zalusnyistä, joka aloitti uransa kun NL:n sotilasperinteet olivat vielä muistissa. Venäjä treenasi Ukrainaa vuodesta 2014 alkaen kahdeksan vuotta. Ukraina otti opikseen, hylkäsi vanhat Venäläiset perinteet ja otti parhaat käytännöt lännestä (yksittäisen sotilaan arvostaminen, pienten osastojen taktiikka, tehtävätaktiikka).
Luuletko, että Suomi olisi pysäyttänyt yksin Venäjän ja pystynyt taistelemaan kohta 1 1/2 vuotta sitä vastaan? Ei olisi. Meillä ei ole mitään annettavaa Ukrainalle osaamisen puolesta.
Suuri ja mahtava Neuvostoliitto kokosi lopulta sadassa päivässä yli 750 000 koulutettua sotilasta pikkuista Suomea vastaan talvisodassa. Niissä olisi ollut nyky-Ukrainalla tekemistä.
Nyky-Ukrainalla ja Venäjällä on käytössään murto-osa siitä koulutetusta miesvahvuudesta, mikä laajaan jälkiväkioperaatioon laajassa maassa tarvittaisiin, ja mikä Neuvostoliitolla ja Suomella oli. Yleensäkin koulutettuja taistelijoita on Ukrainalla aivan liian vähän.
"Meillä ei ole mitään annettavaa Ukrainalle osaamisen puolesta."
Onko sinulla esittää perusteluja käsityksellesi vai trollaatko vain?
Armeijassamme on ollut näihin päiviin saakka korkeita upseereita, jotka ovat aikoinaan saaneet merkittävän osan koulutustaan Neuvostoliitossa. He tuntevat mahdollisen vihollisen siltä osin.
Sen lisäksi sotilastiedustelumme on seurannut jatkuvasti kehitystä Venäjällä ja sen asevoimissa ja tehnyt siinä pitkään yhteistyötä läntisten tiedustelupalvelujen kanssa.
Oleellisinta on se, että Puolustusvoimamme on alusta saakka rakennettu torjumaan täysimittainen hyökkäys ja kummassakin sodassa 1939-45 se myös joutui niin tekemään, kohtuullisen hyvin tuloksin. Hymistelyn sijaan Maanpuolustuskorkeakoulu tekee joka päivä kriittistä tutkimusta niin omista sodistamme kuin monista muistakin konflikteista oppiakseen virheistä, joita myös me teimme sotien aikana.
Me emme koskaan ajaneet alas puolustamme, kuten mm Ukraina valitettavasti teki. Ukraina teki sen osaksi Venäjän vaikuttamisen takia. Venäjä käy sotaa tiedustelun ja vaikuttamisen rintamalla vielä enemmän kuin Neuvostoliitto, jota rajoitti sen oma ideologia.
Ukrainalaiset taistelevat hyvin. Me voimme oppia heiltä, mutta me voimme oppia myös heidän virheistään, kuten olemme oppineet omistammekin.
Maanpuolustus ei ole asia, jossa päätöksiä ei kannata tehdä vain fiilispohjalta. Siinä ratkaisevat pitkät linjat, kuten Pekka Toveri on monessa välissä muistuttanut.
Esimerkiksi Saksan menestys toisen maailmansodan alussa ei ollut vain "Hitlerin kaikkien aikojen neroutta", kuten aikansa propaganda sitä hehkutti, vaan yli 200 vuotta aiemmin alkaneen kehityksen tulos, joka tunnetaan nimellä preussilainen sotilasperinne.
Monet sen perinteen osasista elävät edelleen meidän omassa upseerikunnassamme, kiitos jääkärien ja yhteistyön Saksan kanssa, jalostuneena muilla vaikutteilla ja ennen kaikkea omiin olosuhteisiimme sovellettuina.
Sotilaallisesssa ajattelussa Clausewitz ei ole kuollut, eikä Sun Tzu. Eikä myöskään Napoleon.
Sulle vähän todellisuutta:
I do not know the plans of our government, but it looks like the extermination of its own population
https://twitter.com/MyLordBebo/status/1673055634080555011
Polish office explained that unwillingly conscripted Ukrainian soldiers sometimes injure themselves or do stupid things to avoid the front.
https://twitter.com/MyLordBebo/status/1673010234917363713
Taitaa olla todellisuutta myös venäläisten puolella.
Itseään haavoittavia on ollut aina ja tulee aina olemaan. Juuri siksi paras tulos taistelussa saadaan vapaaehtoisuuden pohjalta kootuin erikoisosastoin.
Menestystä Venäjälle.
=======
=ZZZZZ=
=====Z=
====Z==
===Z===
==Z====
=Z=====
=ZZZZZ=
=======
Terveisiä pukkaa.
https://signmyrocket.com//uploads/5c51a6b92e1d0d0c78571a83dbcd73d2_1687545200.jpg
Pitäskö sun hakea ukrainan sotajoukkojen neuvonantajaksi? 😁😁Saisitte varmasti venäjän aisoihin ,🤭
Miksi? Kuka tahansa ukrainalainen, kuten jokainen muukin, voi lukea kirjoitukseni myös täältä.
Onko Ukrainalaisilla hyvä kielemme osaaminen?
Kun minäkään en osaa heidän kieltään, miten tilannetta parantaisi se, jos minusta tulisi heidän neuvonantajansa?
Tekstit voi kääntää Google-kääntäjällä.
Säälittävää sontaa, suomen armeija on pudonnut kehityksestä jo vuosikymmeniä sitten, eikä vedä vertoja Ukrainan ja Venäjän armeijoille. Koskee kalustoa ja varusmiehiä, joille ei tehdä täällä mitään valintaa, kaikki ovat vain pakolla otettuja, monilla motivaatio nolla.
Venäjän armysako on motivaatiota?🤣🤣🤣🤣
Jotakuinkin kaikki jo lähettäneet wc-pytyt kotiin, niin eiköhän nuo haluaisi jo itsekkin.
Venäjä maksaa sentään 2x maan keskipalkan verran soltuille, Suomessa 160€ /kk. Täällä varusmies tienaa 11 kuukaudessa sen verran, että saa paskapytyn ostettua.
Mihin paskapyttyä tarvitsee venäjällä.
Sielä on jalankuvat lattiassa ja reikä siinä vieressä.
Ilman ilmavoimia Ukraina ei voi voittaa. Kaikki tankit ja muut ovat paperia helikoptereille ja hävittäjille.
Ukrainan mahdollisuus voittaa on jalkaväkitaistelussa???
Hyviä uutisia Ukrainasta
Sielä on jännät paikat taistelukentillä. Kihelmöivää jännitystä, kun ei koskaan tiedä mihin astuu, astuuko paskaan vai astuuko Nato Tiltua, vai ...
Video kohdasta 00:36 eteenpäin
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/66ffbffa-801a-43f4-8efc-311b1428c80c
Hoi kättä, hoi jalkaa...
"Ilman ilmavoimia Ukraina ei voi voittaa. Kaikki tankit ja muut ovat paperia helikoptereille ja hävittäjille."
Vaika Ukrainalla olis mitä tahansa, niin aina siltä puuttuu joku jonka takia se ei voi pärjätä ja kerjääminen jatkuu ja jatkuu ja ...