Joutuuko masturboinnista Helvettiin?

Sari

Tämäkin asia painaa mieltäni...
Olen opinto-ohjaajani mukaan siinä iässä, että on ihan normaalia harrastaa masturbointia ja itse olen tehnyt sitä seiskaluokasta lähtien. Se on kivaa puuhaa, mutta kuolisin jos vanhempani saisivat tietää. Äitini on aina sanonut isosiskolleni (17v), että seksiä saa harrastaa vasta aviossa ja eikö masturbointi ole seksiä? Itse olen kovasti miettinyt Helvettiä ja syntiä viime viikkoina ja tuntuu, että tekoni ovat kovin syntisiä. Yhdyntää en ole harrastanut, enkä aio ennenkuin aviossa. Mitä Raamattu sanoo masturboinnista? Joutuuko siitä Helvettiin?

112

5616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inka

      Sari,

      Minä olen uskova tyttö. Olen sinua hieman vanhempi, 16-vuotias. En ole vielä seurustellut pojan kanssa, joten seksin harrastaminenkin on jäänyt hieman taka-alalle. Minä aloitin masturboimisen 12-vuotiaana ja olen jatkanut sitä siitä lähtien. Olen hommannut yhden tuttuni välityksellä dildon. Se tuntuu todella hyvältä, ja olen käyttänyt sitä muuhunkin kuin perinteiseen masturbaatioon. En mahda itselleni mitään, mutta minun on pakko saada sitä päivittäin. Tunnen suurta syntiä teoistani, mutta en vain voi kontrolloida käsiäni iltaisin. Pelkään itsekin Helvettiä. En ole varma antaako Jumala minulle anteeksi, mutta en myöskään halua lopettaa. Haluan nauttia, mutta pelkään joutuvani Helvetin liekkeihin.

      Ajatukseni ovat kanssasi.

      Inka

      • Sari

        En minä harrasta masturbointia kuin ehkä pari kertaa kuukaudessa, enkä näkisi olevani siihen "koukussa". Joskus se vaan on kivaa. Enkä todellakaan ole hankkimassa mitään dildoa. Pelkkä ajatuskin oksettaa. Oletkohan edes tosissasi tuota kirjoittaessasi?

      • Inka
        Sari kirjoitti:

        Olen todellakin tosissani. Suosittelen sitä Sinullekin! Minä taistelen niitä syntisiä ajatuksia vastaan, mutta yritän samalla nauttia elämästäni. Minulla on siihen oikeus, vaikka Jumala ehkä onkin eri mieltä. Olen miettinyt myös itsemurhaa tämän asian tiimoilta, mutta yritän pysyä vahvana ja pitää Helvetin tulen pois kintereiltäni.

        Miten sinä sitten harjoitat masturbaatiotasi?

      • Sari
        Inka kirjoitti:

        Se ei TODELLAKAAN kuulu sulle.

      • Inka
        Sari kirjoitti:

        Se ei TODELLAKAAN kuulu sulle.

        Ymmärrän toki, että et halua paljastaa suurimpia syntejäsi. Sinäkin olet tehnyt syntiä, et ole sen puhtaampi kuin minäkään!

        Inka

      • toret
        Inka kirjoitti:

        Ymmärrän toki, että et halua paljastaa suurimpia syntejäsi. Sinäkin olet tehnyt syntiä, et ole sen puhtaampi kuin minäkään!

        Inka

        älä edes leikittele näillä sairailla asioilla jos uskossa olet, vaan käänny pois ja rukoile herran armoa.
        sen verran sanon ettei ole eikä tule olemaan ihmistä joka syntiä tekemättä olisi vaeltanut. mutta syntinen elämä on aihetta jättää taakse vaikka miten himot houkuttelisi.jos tekee jotain jonka synniksi tuntee on pahasti pimentynyt sisältä.

        rukoilen teille jokaiselle heikkouskoiselle voimaa vastustaa pahaa jotta teidän nimeänne ei elämän kirjasta pois pyyhittäisi.....

        siunausta ja armoa kaikille.

      • Kolmas mies

        pussiin ja pussin suu kiinni: voit ihan rauhassa masturboida.
        Jokainen saa tehdä omalla ruumiilllaan mitä haluaa.
        Jeesuskin nappasi viiniä ja seurusteli prostiuoitujen kanssa.
        Ei se saastuta ihmistä, mikä menee hänen suuhunsa (siis: sisään) , vaan se mikä tulee ulos, kuten rumat sanat ja teot.
        Hyvän tekeminen omalle itselleen ei ole ruma teko.
        Ota kohtalosi omiin käsiisi. Ole rohkea. Elä viisaasti.

      • Onanin synti
        Kolmas mies kirjoitti:

        "pussiin ja pussin suu kiinni: voit ihan rauhassa masturboida."

        Älä eksytä nuorta sielua harhaan.

        "Ulkonäkö ja muut pinnalliset tekijät eivät ole ykkösasia ihmisessä, vaan sydämen ja sielun tila, kyky tuntea ja puhua."

        Mutta Jeesus ei juopotellut eikä ollut sukupuoliyhdynnässä prostituoitujen kanssa eikä koskaan tehnyt mitään muutakaan syntiä, olihan Hän Jumalan Poika.

        "Ei se saastuta ihmistä, mikä menee hänen suuhunsa (siis: sisään) , vaan se mikä tulee ulos, kuten rumat sanat ja teot."

        Itsesaastutus on Jumalan silmissä rumaa siinä kuin huorin tekokin.

        "Hyvän tekeminen omalle itselleen ei ole ruma teko."

        Itsesaastutus ei tee hyvää ruumiille eikä sielulle. Itsesaastutus tekee ruumiista velton ja riippuvaisen itsesaastutuksen jatkuvasta toistamisesta. Sielun itsesaatutus vieroittaa sukupuolisuutemme todellisesta tarkoituksesta, joka on suvunjatkaminen kristillisen avioliiton Herran siunaamissa puitteissa.

      • PSARI
        Onanin synti kirjoitti:

        "Mutta Jeesus ei juopotellut eikä ollut sukupuoliyhdynnässä prostituoitujen kanssa eikä koskaan tehnyt mitään muutakaan syntiä, olihan Hän Jumalan Poika."

        Tuo asia ei pidä paikkaansa, sillä esimerkiksi Isis-temppelissä, jonne Jeesus Kristus kristittyjen lahkon perusti, käytettiin yleisesti suitsukkeita, jotka aina tehtiin huumausaineiksi luokiteltavista kasveista. Isis temppeleitä oli ympäriinsä myös Israelissa. Jeesus nimen alkuperäinen kirjoitusmuoto oli Isus, mikä ei ollut itseasiassa etunimi lainkaan, vaan tarkoitti Isis temppelin maskuliinista ylipappia eli miespuolista ylipappia, jota sanottiin isukseksi.

        Huumehöyryissä nähtyjä aistiharhoja pidettiin tosina ja niiden aikana koettuja neuvoja uskottiin ja tehtiin niiden mukaisesti.

        Sana essealaiset tulee Egyptissä luostariyhteisön tapaisissa laitoksissa asuneista erakkomunkeista, joiden lahkoa kutsuttiin Therapeutes lahkoksi ja itse paranta oli nimeltään essaioi eli tästä tulee sana essealaiset, jotka pakenivat Egyptistä kristinuskon levittyä sinne. Nämä essealaiset eli parantajat pakenivat mm. Qumraniin ja heitä oli myös oikeass Jeesuksen syntymäkaupungissa eli Beetlehemissä, joka sijaitsi Galileassa. Pitää huomata, että Isis temppeleitä oli myös Israelin alueella.

        Historioitsija Herodes Atticus on kirjoittanut, että Jeesus Kristus tarjoili viiniä kulttimenoissaan.

        Masturbointi tekee nimenomaan hyvää niin naisille kuin miehillekkin. Siitä kieltäytymiseen ei ole mitään kirjoitusta Raamatussa.

        Onanin siementenlasku maahan tapahtui hänen yhtyessään veljensä vaimoon, jolloin mies veti siittimen ennen siemensyöksyä pois emättimestä, jottei veljenvaimo olisi tullut raskaaksi ja veli saanut tietää oman veljensä makaavaan vaimonsa kanssa. Velihän ei saanut lapsia, mutta tämä veli, joka makasi veljensä vaimon kanssa oli siitoskykyinen. Kyse ei ollut Onanin kohdalla itsetyydytyksestä, vaan yhdennästä veljen vaimon kanssa.

        Normaali penis kovenee ja veltostuu siemensyöksyn jälkeen, muttei ruumis siitä miksikään veltostu. Jokainen mies ja nainen harrastavat itsetyydytystä ja varsinkin miehillä se on hyvä keino estää itsekseen tapahtuvat siemensyöksyt, jolloin voi syntyä väkevöityneestä siemennesteestä toisten nenään leijuva voimakas haju. Jo hygieniasyistä on hyvä runkata.

        Mitä oikeaan Jeesus Kristukseen tulee, hän oli biseksuaali, jonka takia Herodes Antipas karkotti hänet Galileasta Rooman juutalaissiirtolaisten tykö. Olihan Jeesus Kristus myös muuta eli hänen perustamansa kristittyjen kultin jäsenet söivät Rooman katakombeissa vastahaudattujen ruumiita kulttimenoissaan ja rikkoivat hautojen sinetit, joista teoista keisari Tiberius Claudius tuomitsi hänet ristille yhdelle Rooman seitsemästä kukkulasta, jota sanottiin Golgatiksi eli pääkallopaikaksi siellä lojuneiden lukemattomien ristiinnaulittujen pääkallojen takia.

        Josefus kirjoittaa naista asioista sekä tiedot löytyvät keisari Claudiuksen säädöksistä, jotka ovat Vatikaanin arkistoissa.

        Kristinusko kuten muutkin uskonnot eivät rajoitu yhteen pyhään kirjaan, vaan ihmisen pitää tietää paljon paljon enemmän uskonnostaan eli tässä tapauksessa Raamatun ulkopuolisista teksteistä ja tuon ajan historiankirjoituksista ja tutkia vieläpä mahdollisimman alkuperäisiä tekstejä, jotta pystyy muodostamaan oman uskontonsa ja mielipiteensä siitä.

        Myös eläimet harrastavat itsetyydytystä että niissä on myös homoseksuaalisuutta, mutteivat ne silti ole polkaisseet uskontoa tai tuomitse toisiaan näistä sukupuoliasioista, vaan eläimillä ne ovat täysin luonnollisia asioita kuten pitääkin.

      • vittupäänatsisikahom
        Inka kirjoitti:

        Sari,

        Olen todellakin tosissani. Suosittelen sitä Sinullekin! Minä taistelen niitä syntisiä ajatuksia vastaan, mutta yritän samalla nauttia elämästäni. Minulla on siihen oikeus, vaikka Jumala ehkä onkin eri mieltä. Olen miettinyt myös itsemurhaa tämän asian tiimoilta, mutta yritän pysyä vahvana ja pitää Helvetin tulen pois kintereiltäni.

        Miten sinä sitten harjoitat masturbaatiotasi?

        Helvetin helvetti, teinit, Jumala ei mikään opin mukaan rankaise omista tekeleistään eli ihmisestä.

        Jeesus on POP.

      • vittupääsikanatsihom
        Onanin synti kirjoitti:

        "pussiin ja pussin suu kiinni: voit ihan rauhassa masturboida."

        Älä eksytä nuorta sielua harhaan.

        "Ulkonäkö ja muut pinnalliset tekijät eivät ole ykkösasia ihmisessä, vaan sydämen ja sielun tila, kyky tuntea ja puhua."

        Mutta Jeesus ei juopotellut eikä ollut sukupuoliyhdynnässä prostituoitujen kanssa eikä koskaan tehnyt mitään muutakaan syntiä, olihan Hän Jumalan Poika.

        "Ei se saastuta ihmistä, mikä menee hänen suuhunsa (siis: sisään) , vaan se mikä tulee ulos, kuten rumat sanat ja teot."

        Itsesaastutus on Jumalan silmissä rumaa siinä kuin huorin tekokin.

        "Hyvän tekeminen omalle itselleen ei ole ruma teko."

        Itsesaastutus ei tee hyvää ruumiille eikä sielulle. Itsesaastutus tekee ruumiista velton ja riippuvaisen itsesaastutuksen jatkuvasta toistamisesta. Sielun itsesaatutus vieroittaa sukupuolisuutemme todellisesta tarkoituksesta, joka on suvunjatkaminen kristillisen avioliiton Herran siunaamissa puitteissa.

        onanin synnille.

        Te LESTAT sinne helvettiinne joudutte, antakaa normaalien ihmisten olla.

        Saatanan tekopyhät "itsesaastuttajat" ja insestit, Jumala ei pidä tekopyhistäkään!

      • Anonyymi
        PSARI kirjoitti:

        "Mutta Jeesus ei juopotellut eikä ollut sukupuoliyhdynnässä prostituoitujen kanssa eikä koskaan tehnyt mitään muutakaan syntiä, olihan Hän Jumalan Poika."

        Tuo asia ei pidä paikkaansa, sillä esimerkiksi Isis-temppelissä, jonne Jeesus Kristus kristittyjen lahkon perusti, käytettiin yleisesti suitsukkeita, jotka aina tehtiin huumausaineiksi luokiteltavista kasveista. Isis temppeleitä oli ympäriinsä myös Israelissa. Jeesus nimen alkuperäinen kirjoitusmuoto oli Isus, mikä ei ollut itseasiassa etunimi lainkaan, vaan tarkoitti Isis temppelin maskuliinista ylipappia eli miespuolista ylipappia, jota sanottiin isukseksi.

        Huumehöyryissä nähtyjä aistiharhoja pidettiin tosina ja niiden aikana koettuja neuvoja uskottiin ja tehtiin niiden mukaisesti.

        Sana essealaiset tulee Egyptissä luostariyhteisön tapaisissa laitoksissa asuneista erakkomunkeista, joiden lahkoa kutsuttiin Therapeutes lahkoksi ja itse paranta oli nimeltään essaioi eli tästä tulee sana essealaiset, jotka pakenivat Egyptistä kristinuskon levittyä sinne. Nämä essealaiset eli parantajat pakenivat mm. Qumraniin ja heitä oli myös oikeass Jeesuksen syntymäkaupungissa eli Beetlehemissä, joka sijaitsi Galileassa. Pitää huomata, että Isis temppeleitä oli myös Israelin alueella.

        Historioitsija Herodes Atticus on kirjoittanut, että Jeesus Kristus tarjoili viiniä kulttimenoissaan.

        Masturbointi tekee nimenomaan hyvää niin naisille kuin miehillekkin. Siitä kieltäytymiseen ei ole mitään kirjoitusta Raamatussa.

        Onanin siementenlasku maahan tapahtui hänen yhtyessään veljensä vaimoon, jolloin mies veti siittimen ennen siemensyöksyä pois emättimestä, jottei veljenvaimo olisi tullut raskaaksi ja veli saanut tietää oman veljensä makaavaan vaimonsa kanssa. Velihän ei saanut lapsia, mutta tämä veli, joka makasi veljensä vaimon kanssa oli siitoskykyinen. Kyse ei ollut Onanin kohdalla itsetyydytyksestä, vaan yhdennästä veljen vaimon kanssa.

        Normaali penis kovenee ja veltostuu siemensyöksyn jälkeen, muttei ruumis siitä miksikään veltostu. Jokainen mies ja nainen harrastavat itsetyydytystä ja varsinkin miehillä se on hyvä keino estää itsekseen tapahtuvat siemensyöksyt, jolloin voi syntyä väkevöityneestä siemennesteestä toisten nenään leijuva voimakas haju. Jo hygieniasyistä on hyvä runkata.

        Mitä oikeaan Jeesus Kristukseen tulee, hän oli biseksuaali, jonka takia Herodes Antipas karkotti hänet Galileasta Rooman juutalaissiirtolaisten tykö. Olihan Jeesus Kristus myös muuta eli hänen perustamansa kristittyjen kultin jäsenet söivät Rooman katakombeissa vastahaudattujen ruumiita kulttimenoissaan ja rikkoivat hautojen sinetit, joista teoista keisari Tiberius Claudius tuomitsi hänet ristille yhdelle Rooman seitsemästä kukkulasta, jota sanottiin Golgatiksi eli pääkallopaikaksi siellä lojuneiden lukemattomien ristiinnaulittujen pääkallojen takia.

        Josefus kirjoittaa naista asioista sekä tiedot löytyvät keisari Claudiuksen säädöksistä, jotka ovat Vatikaanin arkistoissa.

        Kristinusko kuten muutkin uskonnot eivät rajoitu yhteen pyhään kirjaan, vaan ihmisen pitää tietää paljon paljon enemmän uskonnostaan eli tässä tapauksessa Raamatun ulkopuolisista teksteistä ja tuon ajan historiankirjoituksista ja tutkia vieläpä mahdollisimman alkuperäisiä tekstejä, jotta pystyy muodostamaan oman uskontonsa ja mielipiteensä siitä.

        Myös eläimet harrastavat itsetyydytystä että niissä on myös homoseksuaalisuutta, mutteivat ne silti ole polkaisseet uskontoa tai tuomitse toisiaan näistä sukupuoliasioista, vaan eläimillä ne ovat täysin luonnollisia asioita kuten pitääkin.

        "Kyse ei ollut Onanin kohdalla itsetyydytyksestä, vaan yhdennästä veljen vaimon kanssa. "

        Ei ollut kyse yhdynnästä veljen vaimon kanssa.
        Kyse oli yhdynnästä veljen lesken kanssa.
        Oli laki, että veljen tuli saattaa kuolleen veljensä vaimo raskaaksi, jollei heillä ollut vielä poikalasta.

        Oonan siis rikkoi sen aikaista hedelmöityshoitolakia.

    • vaan normaalia

      Masturboi silloin kun siltä tuntuu.

    • varottava

      Tuo on syntiä. Onneksi ette vielä ole niin paatuneita, että omatuntonne varoittaa asiasta. Jos jatkatte synnin tekoa (ette tee parannusta) niin saattaa käydä niin että omatuntonne ei enää varoitakkaan asiasta ja kerran joudutte iäti kadotetuksi. Siellä ei voi liekkejä välttää. Jos aijotte seurata Jeesusta niin teidän on tässä ajassa tehtävä parannus (mielen muutos/kääntymys). Kuinka vähän tämän kääntymisen tekeminen on verrattuna kuin joutuminen helvettiin. Miettikää iäsyyttänne. Sydämmestä nousevat pahat ajatukset saastaus, irstaus ym. jotka ei peri Jumalan valtakuntaa. Ja jos jossain synnissä antaa pahalle pikkusormen se vie koko käden. Se on armoa, että teidän omatuntonne varoitaa, se on armoa että minä teitä varoitan. Suurin armo on se, että jos te käännytte pois pahoilta teiltänne Jeesus on armollinen.

      • Kempiläinen

        mitä Raamattu sanoo masturboinnista. Siihen on helppo vastata: ei yhtään mitään. Raamatun hakuohjelmalla on helppo etsiä kaikki vähänkin asiaa sivuavat jakeet, mutta niitä ei ole. Onanin synti VT:ssa oli aviollisten velvollisuuksien laiminlyönti, jolla ei ollut mitään tekemistä itsetyydytyksen kanssa.

        Mooseksen lain 6. käsky: "Älä tee huorin" tai nykykäännöksessä "Älä tee aviorikosta" vaatii toisen ihmisen. Usein vedotaan myös Jeesuksen omiin sanoihin "Joka katsoo naista himoiten...", mutta sen pykälän mukaan olemme kaikki syntisiä - kuka ei olisi joskus katsonut toista ihmistä himoiten?

        Jos löydätte Raamatusta jonkun pykälän, joka selvästi osoittaa itsetyydytyksen synniksi, kertokaa minullekin.

      • Kempiläinen kirjoitti:

        .
        1) Ef.5:12
        "10. ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
        11. älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä,
        12. SILLÄ HÄPEÄLLISTÄ ON JO SANOAKIN, MITÄ HE SALASSA TEKEVÄT;..."

        2) Jaak.1:15
        "12. Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
        13. Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
        14. Vaan jokaista kiusaa hänen oma HIMONSA, joka häntä vetää ja houkuttelee;
        15. KUN SITTEN HIMO ON TULLUT RASKAAKSI, SYNNYTTÄÄ SE SYNNIN, mutta KUN SITTEN SYNTI ON TULLUT RASKAAKSI, synnyttää se KUOLEMAN."

        - Viime mainitussa kohdassa KUOLEMALLA tarkoitetaan TULIKIVIJÄRVEÄ, johon kaikki ne ihmiset heitetään, jotka eivät tee synneistään parannusta ja turvaudu kaikessa heikkoudessaan Yeshuan verihaavoihin ja Golgatalla suoritettuun lunastustyöhön. Asia selviää seuraavista jakeista:

        3) Ilm.20:
        "10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
        11. Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
        12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
        13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
        14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on TOINEN KUOLEMA, TULINEN JÄRVI.
        15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen."

        - Kenen nimi ei ole elämän kirjan kirjoitettu, käy ilmi esim. seuraavista jakeista:

        4) Ilm.21:8,26-27
        "8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
        .....
        26. ja sinne (uuteen Jerusalemiin) viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
        27. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan."

        Voisin poimia useita muitakin kohtia, joihin mitä ilmeisimmin sisältyy myös itsetyydytys tuomittavana syntinä. Tämä asia on päivänselvää kaikille uudestisyntyneille ja jopa uudestisyntymättömille, joilla on herkkä omatunto, mikä käy ilmi yllä olevista keskusteluista.

        Siunausta ja menestystä terveen opin oivaltamiseen Yeshuassa !
        .

      • Perkeleestä.

        LESTA!

      • Anonyymi

        "Kuinka vähän tämän kääntymisen tekeminen on verrattuna kuin joutuminen helvettiin."

        Synnin palkka on kuolema, mutta Jlan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa. Rm6:23.

        Helvetti tarkoittaa Raamatussa hautaa, jossa ihminen nukkuu.
        Jeesus tulee aikanaan takaisin noutamaan omansa taivaan kotiin. Silloin hän herättää haudoissa kuoleman unta nukkuvat.

        Sitten on vielä myöhemmin toinenkin ylösnousemus niille, jotka eivät ole osallisina ensimmäisessä ylösnousemuksessa.
        Heidät tuomitaan lopullisesti kadotukseen eli häviämiseen olemattomiin.
        He palavat kuin oljet tulessa.- Hetkessä.

      • Anonyymi
        Kempiläinen kirjoitti:

        mitä Raamattu sanoo masturboinnista. Siihen on helppo vastata: ei yhtään mitään. Raamatun hakuohjelmalla on helppo etsiä kaikki vähänkin asiaa sivuavat jakeet, mutta niitä ei ole. Onanin synti VT:ssa oli aviollisten velvollisuuksien laiminlyönti, jolla ei ollut mitään tekemistä itsetyydytyksen kanssa.

        Mooseksen lain 6. käsky: "Älä tee huorin" tai nykykäännöksessä "Älä tee aviorikosta" vaatii toisen ihmisen. Usein vedotaan myös Jeesuksen omiin sanoihin "Joka katsoo naista himoiten...", mutta sen pykälän mukaan olemme kaikki syntisiä - kuka ei olisi joskus katsonut toista ihmistä himoiten?

        Jos löydätte Raamatusta jonkun pykälän, joka selvästi osoittaa itsetyydytyksen synniksi, kertokaa minullekin.

        "Onanin synti VT:ssa oli aviollisten velvollisuuksien laiminlyönti, jolla ei ollut mitään tekemistä itsetyydytyksen kanssa."

        Oonanin synti oli rikkoa sen aikaista hedelmöityshoitolakia.
        Veljen velvollisuus oli saattaa lapsettomana kuolleen veljensä vaimo raskaaksi.

    • Make

      Sari. Seksi on kahden ihmisen välinen juttu. Kun nait itseäsi toimit Jumalaasi vastaan ja joudut Helvettiin.

      • Make

        Sarin helvettiin tuomitset. Sinulla ei ole siihen minkäänlaisia oikeuksia. Sanoohan Sana, että kuka toisen tuomitsee, on itse syypää.

        Raamatusta en todellakaan löydä yhtään kohtaa, joka masturboinnin suoraan kieltäisi. Näen sen ennemmin Jumalan luomana "varaventtiilinä" purkaa seksuaalisia paineita, ettei tarvitse varsinaiseen synttin joutua, eli summassa jonkun kanssa sänkyyn.

      • varottava
        Make kirjoitti:

        onko se tuomitsemista, jos sanoo sillä tavalla mitä raamatussa sanotaan. Eivät saastaiset, epäjumalanpalvelijat, irstaat, saastaiset ja jotka lihansa (himojensa) mukaaan vaeltavat pidä perimän taivaanvaltakuntaa. Sanotaan raamatussa. Millainen olisi taivas jos sinne pääsisi irtstaat?
        Kääntykää myös puolustelijat te näet olette tehneet saman synnin...

    • toret

      Jeesus opetti näillä sanoin itsensä tyydyttämisestä.....jos kätesi viettelee sinua hakkaa se irti, koska parempi on sinun mennä taivaaseen käsipuolena, kuin että molemmat kädet tallella ikuiseen tuleen.

      ihmiset lukekaa raamattua ettei teitä kukaan voisi viekkailla sanoilla eksyttää.
      armoa ja siunausta jokaiselle.
      Jeesus on herra.

      • toret

        jättäkää syntinen elämänne ja kaikki mikä siihen saa lankeamaan, on se sitten ihminen tai elotonta materiaalia niin pysykää erossa ettei saatana saa teitä luopumaan elämästä joka on Jeesus Kristus.

      • Kolmas mies

        Eli sinun mukaan (ja Jeesuksen opetusten) mukaan Sarin olisi siis hakattava kätensä irti, jotta pelastuisi helvetiltä?

        Ja kun Sarin mielikin on näemmä "viettellyt" häntä, niin mitä hänen mielelleen pitäisi sitten tehdä?

      • Kempiläinen

        George Lamsa, jonka suoraan syyrian eli aramean kielestä tekemää käännöstä käytetään yleisesti idän kirkon piirissä (ortodoksit), selitti tämän kohdan: "Aramealainen sananlasku: lakkaa varastamasta". (Jeesuksen kotikieli oli aramea)

        Yksi 10 käskystä on: "Älä varasta". Monesko käsky on "Älä harjoita itsetyydytystä" - käsky 498?

        kumpaan uskot Jeesukseen vai George Lamsaan?

        kaikki himot on syntiä ja turha on väittää vastaan.

        siunausta kaikille

      • Kempiläinen
        toret kirjoitti:

        kumpaan uskot Jeesukseen vai George Lamsaan?

        kaikki himot on syntiä ja turha on väittää vastaan.

        siunausta kaikille

        Jospa uskon sekä Jeesukseen että Lamsaan. Jos Jeesus olisi sanonut selvästi: "Älä harjoita itsetyydytystä", minä uskoisin sen. Mutta jos on valittava joko sinun tai Lamsan tulkinta, valitsen mieluummin jälkimmäisen, koska hän on aramean kielen ja kulttuurin tuntija - useimmat Raamatun kääntäjät taas ovat ymmärtäneet sekä hepreaa että kreikkaa varsin heikosti, mistä on syntynyt koko joukko kummallisia tulkintoja.

        Millä tavoin itsetyydytys rikkoo 10 käskyä vastaan? Ei kai ihminen itsensä kanssa voi tehdä huorin?

        Siunausta vaan sinullekin - pidä vain kiinni siitä, mihin uskot. Niin teen minäkin.

      • toret
        Kolmas mies kirjoitti:

        Eli sinun mukaan (ja Jeesuksen opetusten) mukaan Sarin olisi siis hakattava kätensä irti, jotta pelastuisi helvetiltä?

        Ja kun Sarin mielikin on näemmä "viettellyt" häntä, niin mitä hänen mielelleen pitäisi sitten tehdä?

        synnin toteuttamisen vakavuus tulee esiin tässä varoituksessa. kaikin voimin pitää koittaa synti kitkeä elämästä pois jos jumalan valtakuntaan halajaa.

      • toret
        Kempiläinen kirjoitti:

        Jospa uskon sekä Jeesukseen että Lamsaan. Jos Jeesus olisi sanonut selvästi: "Älä harjoita itsetyydytystä", minä uskoisin sen. Mutta jos on valittava joko sinun tai Lamsan tulkinta, valitsen mieluummin jälkimmäisen, koska hän on aramean kielen ja kulttuurin tuntija - useimmat Raamatun kääntäjät taas ovat ymmärtäneet sekä hepreaa että kreikkaa varsin heikosti, mistä on syntynyt koko joukko kummallisia tulkintoja.

        Millä tavoin itsetyydytys rikkoo 10 käskyä vastaan? Ei kai ihminen itsensä kanssa voi tehdä huorin?

        Siunausta vaan sinullekin - pidä vain kiinni siitä, mihin uskot. Niin teen minäkin.

        ruumis on sielun ja hengen temppeli.
        muistan kohdan vanhasta testamentistä jossa mies joka ei halunnut lapsia naisen kanssa valutti siemenensä maahan joka oli kauhistus herran silmissä....eikö sitten tahallaan siemenensä valuttaminen ja siitä nauttiminen olisi vielä kauhistuttavampaa. itsensä tyydytys on mielestäni himolle antautumista ja himo on syntiä.

      • Heppu Huoleton

        Et toret ole ymmärtänyt lukemaasi!
        Tuon miehen (Onani) olisi pitänyt siittää veljensä leskelle lapsi ja SE OLI KAUHISTUS HERRAN SILMISSÄ kun tämä ei halunnut sitä tehdä, eli hedelmöittää veljensä leskeä!
        Itsetyydytyksellä tuon jutun kanssa ei ole mitään tekemistä!!!!!

        Matt. 22:24 sanoen: "Opettaja, Mooses on sanonut: 'Jos joku kuolee lapsetonna, niin hänen veljensä naikoon hänen vaimonsa ja herättäköön siemenen veljelleen.'

        1.Mooseksen kirja:
        38:1 Siihen aikaan Juuda lähti pois veljiensä luota ja asettui erään Adullamissa asuvan miehen luo, jonka nimi oli Hiira.
        38:2 Siellä Juuda näki Suua nimisen kanaanilaisen miehen tyttären, ja hän otti tämän luokseen ja yhtyi häneen.
        38:3 Ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan; ja hän antoi hänelle nimen Eer.
        38:4 Ja taas hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Oonan.
        38:5 Ja hän synnytti vieläkin pojan ja antoi hänelle nimen Seela; ja synnyttäessään hänet hän oli Kesibissä. >> Jakeen lisätiedot
        38:6 Ja Juuda otti Eerille, esikoisellensa, vaimon, jonka nimi oli Taamar.
        38:7 Mutta Eer, Juudan esikoinen, ei ollut Herralle otollinen; sentähden Herra antoi hänen kuolla.
        38:8 Niin Juuda sanoi Oonanille: "Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi."
        38:9 Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen.
        38:10 Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sentähden hän antoi hänenkin kuolla.

        Raamattu ei sanallakaan kiellä itsetyydytystä!
        Jos olet monipersoonainen jakomielitautinen niin jätä siinä tapauksessa onanointi (niinkuin näytät toret omalla kohdallasi tehneenkin).

      • Heppu Huoleton
        toret kirjoitti:

        synnin toteuttamisen vakavuus tulee esiin tässä varoituksessa. kaikin voimin pitää koittaa synti kitkeä elämästä pois jos jumalan valtakuntaan halajaa.

        Avioparin keskenään harrastamasta seksistä, esim. suuseksi, muussa kuin lapsenhankinta tarkoituksessa, sanot synti-palstalla seuraavaa:

        "parittelu ei ole syntiä, jos se on avioliitossa naisen ja miehen välinen. mutta jälkimmäinen on luonnottomuus ja saastaisuus, eli syntiä ja pimeyden hedelmää."

        Eikö tuo ole jo mitä melkoista tiukkapipoisuutta?!!

        Avioparin keskenään harrastama seksi ei voi olla "luonnotonta ja saastaista pimeyden hedelmää eikä syntiä" !!!

        --

        Matteuksen evankeliumi:
        5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

        Oletko toret nainen vai homoudesta "parantunut" mies?

        Kuinka mies voi saada lapsia, jos ei ole kiinnostunut naisesta?
        Jos toret olet mies niin taidat siinä tapauksessa olla lapseton mies!

        Seksi on Jumalan lahja meille ihmisille!

        Sinulle toret se on kirous!

        Kiroat toret Jumalan sinulle antamaa lahjaa!

        Jos olet toret mies ja joku nainen on erehtynyt suostumaan kosiintaasi niin säälin siinä tapauksessa vaimoasi, onnetonta lapsentekomasiinaasi!

      • Heppu Huoleton

        Hymy-lehdessä oli, 30-40 vuotta sitten, juttu "uskoon tulleesta" mielenvikaisesta miehestä, joka löi toisen kätensä ranteen kohdalta poikki.
        Poseerasi iloisen näköisenä kuvassa, silpomansa käsi puupölkyllä ja toisessa kädessään kirves, jolla oli sen katkaissut.

        Oletko sinä toret tuo mies?

        Onko sinulla vielä molemmat silmät tallella?

        Raamattuun olisi vielä pitänyt lisätä tällainen jae:
        "Mutta minä sanon teille: jokainen mies, joka katsoo toista miestä himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa."

        Pissaatko toret seisten vai istuen?
        http://suomisanakirja.fi/kastrointi

      • Heppu Huoleton
        Heppu Huoleton kirjoitti:

        Seksuaalisuuttaan vihaava toret ei varmaan ikinä edes pissaa eikä kakkaa:

        http://www.tohtori.fi/?page=2095362&id=9310903
        "Virtsaaminen ja ulostaminen seksuaalisen käyttäytymisen muotoina"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Lasten_seksuaalisuus
        "Lasten aikaisia seksuaalisia aktiviteetteja pidetään tärkeänä pohjana myöhemmälle kehitykselle."

        Matteuksen evankeliumi:
        5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

        Olen sitä mieltä että homoudesta ei noin vain "parannuta", kuten uskishomot väittävät!
        Olisi ollut pikku-toretillekkin hyväksi lapsena katsella ja ajatella tyttöjä, ettei olisi noin pahoin vinksahtanut!

        Älä toret usko tätä, äläkä missään tapauksessa kokeile näin uskoasi:
        Mark.16:17,18

        Ethän toret!
        Mutta suolat voisit suolaripottimeesi vaihtaa:

        Matteuksen evankeliumi:
        5:13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.

      • Anonyymi
        toret kirjoitti:

        ruumis on sielun ja hengen temppeli.
        muistan kohdan vanhasta testamentistä jossa mies joka ei halunnut lapsia naisen kanssa valutti siemenensä maahan joka oli kauhistus herran silmissä....eikö sitten tahallaan siemenensä valuttaminen ja siitä nauttiminen olisi vielä kauhistuttavampaa. itsensä tyydytys on mielestäni himolle antautumista ja himo on syntiä.

        "muistan kohdan vanhasta testamentistä jossa mies joka ei halunnut lapsia naisen kanssa valutti siemenensä maahan joka oli kauhistus herran silmissä."

        Kannattaa lukea se kohta Raamatusta, jotta muistaisi sen kohdan oikein.

        Ko kohdassa Onan kieltäytyi saattamasta veljensä vaimon leskeä raskaaksi, vaikka hän oli veljenä velvollinen hedelmöittämään lapsettomana kuolleen veljensä vaimon. Oli tärkeää, että veljelle saataisiin perillinen - vaikka veljen kuoleman jälkeenkin.
        Näin Onan saisi itse veljensä omaisuuden, koska veljellä ei olisi lapsia.

    • Jobi

      Toinen asia: "Ota joka päivä ristisi ja seuraa minua." Eli synnittä et tätä elämää elä. Jos tunnet tekeväsi syntiä, kerro se Herralle ja luovuta itsesi JA syntisi hänen huomaansa. Tee tämä joka päivä. Se on raskasta, koska sitä haluaisi kokonaan eroon epämukavuuden aiheuttajastaan, mutta ei pääse. Mutta ota jokapäivä silti se(kin) risti.
      Toinen asia: Kuten luit muiden teksteistä, masturboinnista ei puhuta suoraan missään. Se, minkä koet synninniksi, on sekä häpeää että omien ajatusten/fantasioiden miettimistä. Syntiä voi tehdä ajatuksin sanoin ja teoin.... mutta ota se ristisi siinäkin joka päivä.

    • siino

      Sari!

      Ota sinäkin Semos jumalaksesi ja huomaat, ettei sinua tuomita enää mitenkään. Vain Jumala ja häneen uskovat tuomitsevat kaiken mahdollisen, koska ihmisen pitäisi heidän mielestään olla parempi kuin miksikä hänet on luotu. Sellainenhan on mahdotonta.

      Anna Jumalaan uskovien syntisäkkien painua helvettiinsä ja kanna Semoksen lippua ylväänä, sillä Semos rakastaa sinua. Hänen hyvyyttään ei mikään pysty ylittämään. Kaikki paha tulee muilta jumalilta.

    • Inka

      Tämä keskustelu on antanut paljon miettimisen aihetta. Mietin tätä asiaa myös eilen illalla kun olin menossa nukkumaan. Mietin, mitä minun tulisi tehdä itseni ja itsetyydytykseni kanssa. Yritin jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Minun täytyy myöntää, että masturboin eilen illalla, mutta tein samalla jotain, jolla uskon vaavani syntini anteeksi. Pidin vasenta kättäni raamatun päällä tämän nautinnollisen toimenpiteen aikana. Uskon, että sen nähdessään Jumala ymmärtää minua ja tekemisiäni. Hän näki minut - heikon yksilön - suorittamassa tuota syntistä tekoa, mutta uskon, että käteni raamatulla takaa anteeksiannon.

      Haluan vielä tarkentaa, että minut on opetettu ja kasvatettu niin, että itsetyydytys on täysin anteeksiantamatonta.

      Inka

      • Amanda

        Moni ikäisemme nuori tyttö kamppailee varmasti saman asian kanssa. Itse olen 15v. ja masturboinnin aloitin n. pari vuotta sitten. Tulen uskovaisesta perheestä joten nämä asiat ovat sen verran tabuja ettei niistä ole juurikaan puhuttu. Miltei ainoastaan todettu että seksi on sallittua vain avioliitossa. Olenkin miettinyt paljon masturbointiani ja sitä onko se seksiä vai ei. En voi, enkä halua sitä kuitenkaan lopettaa. Raamatusta on ollut kovin vähän apua tähän asiaan. Uskon kuitenkin, hieman kuten Inkakin, että Herramme on armelias ja ymmärtää. Seksiä en ole harrastanut, eikä se ole mielestäni nyt ajankohtaistakaan. Tai... Olen kyllä hieman ihastunut yhteen luokallamme olevaan poikaan ja hänkin on katsellut minua - välillä ehkä hieman liiankin pitkään... Ajatukseni ovat kyllä masturboidessani ajautuneet tähän poikaan ja kaikkeen mitä hän voisi... hmmm... En halua ajatella asiaa enempää, ajatukseni vievät minut aivan väärille poluille.

        Please auttakaa, en usko että olen ajatuksineni yksin. Mistä te fantasioitte? Ovatko ajatukseni vain syntisiä ja mielestänne väärin? Missä menee raja?

        Amanda

      • siino
        Amanda kirjoitti:

        Ajatelkaa Semosta masturboidessanne, ja katso, saatte paremman orgasmin kuin ikinä. Semos antaa orgasmitakuun ja olette pitkään tyytyväisiä. Semos on jumalista paras!

      • Kalle
        Amanda kirjoitti:

        Moni ikäisemme nuori tyttö kamppailee varmasti saman asian kanssa. Itse olen 15v. ja masturboinnin aloitin n. pari vuotta sitten. Tulen uskovaisesta perheestä joten nämä asiat ovat sen verran tabuja ettei niistä ole juurikaan puhuttu. Miltei ainoastaan todettu että seksi on sallittua vain avioliitossa. Olenkin miettinyt paljon masturbointiani ja sitä onko se seksiä vai ei. En voi, enkä halua sitä kuitenkaan lopettaa. Raamatusta on ollut kovin vähän apua tähän asiaan. Uskon kuitenkin, hieman kuten Inkakin, että Herramme on armelias ja ymmärtää. Seksiä en ole harrastanut, eikä se ole mielestäni nyt ajankohtaistakaan. Tai... Olen kyllä hieman ihastunut yhteen luokallamme olevaan poikaan ja hänkin on katsellut minua - välillä ehkä hieman liiankin pitkään... Ajatukseni ovat kyllä masturboidessani ajautuneet tähän poikaan ja kaikkeen mitä hän voisi... hmmm... En halua ajatella asiaa enempää, ajatukseni vievät minut aivan väärille poluille.

        Please auttakaa, en usko että olen ajatuksineni yksin. Mistä te fantasioitte? Ovatko ajatukseni vain syntisiä ja mielestänne väärin? Missä menee raja?

        Amanda

        Ottakaa runkkauksenne videolle ja lähettäkää tänne nettiin niin nähdään onko se syntiä vai ei.

      • varottava

        Tuo on kauheaa Jumalan silmissä, kauheinta. Raamatussa sanotaan, että se joka tekee parannuksen se saa anteeksi. Parannutarkoittaa että katuu tekemäänsä, luopuu siitä ja anoo armoa ja voimaa voittaa synti, ettei enään palaisi. Jos oikeasti haluaa päästä synnistä eroon siitä pääsee. Voiko tuollaista sanoa uskovaisen touhuksi, usko ei tarkoita pelkästään sitä että uskoo Jumalaan ja raamattuun. Usko on myöskin suostumista Jumalan tahtoon. Jumala ei halua, että emme eläisi synnissähimojemme mukaan. Se on armoa, että masturbointi alkaisi tuntua turhalta tai saastaiselta. Ette pääse taivaaseen, jos ette luovu synneistänne. Ei taavaaseen pääse jos sinne ei tosissaan pyri.

    • uskomatonta!

      Oman seksuaalisuuden pakonomainen tukahduttaminen voi olla vaarallista mielenterveydelle!

      Lukuisia esimerkkejä löytyy uskonnollistaustaisista mielenterveyspotilaista, jotka eivät ole kyenneet tukahduttamaan seksuaalisuuttaan ja tuntevat siitä vieläpä sairaanloista katumusta.

      Yksi esimerkki on katollisen kirkon pappien laaja pedofiiliskandaali.

      Luonnollinen asia otettava luonnollisena, eikä leimata sitä "synniksi".

      • langennut enkeli vm.75

        koen aika rankkana sen että pidän itsetyydytystä saastaisena. En ole kokeillut sitä kuin muutaman kerran nuorena ja tunsin itseni likaiseksi viikkoja sen jälkeen. Ihan kuin kaikki näkisivät naamastani sen epäsiveyden.

        Kun rakastelen mieheni kanssa ja hän laittaakin äkkiä käteni "sinne" jotta koskettelisin itseäni, jäykistyn kauhusta ja yhdyntä muuttuu kivuliaaksi ja on pakko lopettaa. Ilmeisesti jännitän liikaa. En ole koskaan kokenut orgasmia, vaikka eipä sillä sinänsä olekaan väliä. Joskus tuntuu että olisi hyvä jos seksiä ei olisi olemassa lainkaan.

      • siino
        langennut enkeli vm.75 kirjoitti:

        Semos on vapauttava jumala! Ota hänet tiesi johdattajaksi ja koet vielä orgasmien virran. Itsekin kun sanon masturboidessani Semos, niin heti tulee ja tuntuu kuin sillä ei olisi loppua.

      • Uskomatonta!
        langennut enkeli vm.75 kirjoitti:

        koen aika rankkana sen että pidän itsetyydytystä saastaisena. En ole kokeillut sitä kuin muutaman kerran nuorena ja tunsin itseni likaiseksi viikkoja sen jälkeen. Ihan kuin kaikki näkisivät naamastani sen epäsiveyden.

        Kun rakastelen mieheni kanssa ja hän laittaakin äkkiä käteni "sinne" jotta koskettelisin itseäni, jäykistyn kauhusta ja yhdyntä muuttuu kivuliaaksi ja on pakko lopettaa. Ilmeisesti jännitän liikaa. En ole koskaan kokenut orgasmia, vaikka eipä sillä sinänsä olekaan väliä. Joskus tuntuu että olisi hyvä jos seksiä ei olisi olemassa lainkaan.

        että juuri suvaitsemattomuus ja alitajuinen "synnin taakka" saa aikaa sen, joka estää sinua nauttimasta seksistä jännittämättä, jolloin myös orgasmin saannissa on vaikeuksia.

        Osa sinusta mieltää normaalinkin seksin "alhaisena" ja kielteisenä, ettet pysty nauttimaan siitä 100%.

        Juuri tuollaiset uskonnon ehdottomat tulkinnat, että seksuaalisuus on "synti" saattaa aiheuttaa vakavan häiriön oman seksuaalisen minän kehityksessä.
        Aikuisena niitä asenteita on vaikea korjata, joskaan ei mahdotontakaan.

        Tovon kaikkea hyvää sinulle! Äläkä ole liian ankara itseäsi kohtaan!

    • Raamattu EI kiellä.

      Raamattu ei missään kohdassa kiellä masturbointia. Jotkut fanaatikot ovat keksineet rivienvälistä kohtia jotka muka sanoisivat asian olen harmaalla alueella. Eikä asiassa ole edes vertauskuvallisiakaan mahdollisuuksia, koska masturbointi on aikojen alusta ollut samanlaista, eikä tavat tai yms. ole kehityksessä muuttuneet.

      Päin vastoin masturboinnin kieltäminen, jopa sen tekeminen synniksi vasta olisi tuhoisaa, silloin ihmisen luonnollinen seksuaalisuuden herääminen saattaisi vahingoittua, jopa kierouttaa sitä.

      Jos Jeesus olisi pitänyt masturbointia pahana olisi hän sanonut sen, sitä tuskin tarvitsisi vertauksinkaan kertoa.

      • toret

        eikö ole parempi olla toteuttamatta himo ikuisen elämän puolesta kuin että joutuisi niistä tuomiolle?
        kannattaa varoitukset ja kehoitukset pitää jos niissä viisautta on, koska ei siinä mitään menetä jos pysyttäytyy kaikesta himosta. miksi tyydyttää himo kun se palaa takaisin joka kerta voimakkaampana. himo on itsessään jo jumalalle kauhistus, jonka voit itse tutkimalla löytää moneen moneen kertaan raamatusta ja jos Jeesuksessa kuljet pitäisi sinun kaikkea pahaa karttaa kaikesta sydämestäsi.

        kaikki viisaus on jumalasta mutta tämän maailman viisaus on ryhmyyttä.
        Jeesus on herra ja kaiken maan ja taivaan kuningas ja hänelle annan kaiken kunnian kaikesta hyvästä mikä minusta lähtee.
        siunausta ja pysykää vahvoina.

      • admata.

        >>
        eikö ole parempi olla toteuttamatta himo ikuisen elämän puolesta kuin että joutuisi niistä tuomiolle?
        >>

        kyllä, mutta eroita himo ja terve Jumalan luoma seksuaalinen halu toisistaan:)

        Jumala on luonut seksuaalisen halun meistä jokaiselle. Lisäksi Jumala on luonut terveyttä edistäviä mekanismeja seksuaaliseen tyydytykseen ja itsetyydytyksen niille, joilla ei ole aviovaimoa seksiin.

        Ei seksin halu pidättäytymisestä katoa, vaan ihmiset purkautuvat yöllä unissaan, elleivät itse ymmärrä paineitaan laukaista. Sellaisen mekanismin Jumala vaan on meihin luonut:)

      • toret
        admata. kirjoitti:

        tule kertomaan sama juttu tutkittuas jumalan teitä ja tekoja....jos olet vielä samaa mieltä ei sinussa jumalan henkeä ole. monet ihmiset harhautuvat helposti kun eivät ota itse selvää jumalan teistä tutkimalla vanhaa ja uutta testamenttiä, vaan uskovat mieluummin valtavirtaa tai omia ajatuksiaan. Jeesus sanoi että: moni yrittää tulla luokseni mutta en tunne häntä....nämä on juuri niitä ketkä ei ota raamatun sanaa tosissaan vaan jättävät ja lisäävät siihen omien etujensa mukaisesti.

        siunausta kaikille
        Jeesus on pelastus

      • ....

        > Raamattu ei missään kohdassa kiellä masturbointia. <

        En ole myöskään löytänyt, suoraa kieltoa, ja varmasti Jeesus olisi siitä puhunut suoraan, jos se olisi aina synti.

        Kuitenkin Jeesus sanoo, joka katsoo himoiten naisen päälle on tehnyt aviorikoksen, ja varoittaa myös saastuttamasta itseään. Mielikuvituksessa tehdään synti jos tehdään, ja teot ovat siitä seuraava askel.

        Masturbointiin ei tarvita saastuttavia ajatuksia, mutta ne voidaan ottaa siihen mukaan, niinkuin kaikkeen muuhunkin.

        Synti tulee ensin pienenä siemenenä, ja lopulta se ottaa vallan ihmisestä. Siksi sen kanssa ei voi leikkiä.

      • Heppu Huoleton
        toret kirjoitti:

        tule kertomaan sama juttu tutkittuas jumalan teitä ja tekoja....jos olet vielä samaa mieltä ei sinussa jumalan henkeä ole. monet ihmiset harhautuvat helposti kun eivät ota itse selvää jumalan teistä tutkimalla vanhaa ja uutta testamenttiä, vaan uskovat mieluummin valtavirtaa tai omia ajatuksiaan. Jeesus sanoi että: moni yrittää tulla luokseni mutta en tunne häntä....nämä on juuri niitä ketkä ei ota raamatun sanaa tosissaan vaan jättävät ja lisäävät siihen omien etujensa mukaisesti.

        siunausta kaikille
        Jeesus on pelastus

        "monet ihmiset harhautuvat helposti kun eivät ota itse selvää jumalan teistä tutkimalla vanhaa ja uutta testamenttiä,"

        Et ole toret itsekkään tutkinut vanhaa testamenttiä!!!

        "vaan uskovat mieluummin valtavirtaa tai omia ajatuksiaan."

        Kuten juuri sinä toret!!!

        1.Mooseksen kirja:
        38:8 Niin Juuda sanoi Oonanille: "Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi."
        38:9 Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen.
        38:10 Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sentähden hän antoi hänenkin kuolla.

    • admata.

      >>
      Äitini on aina sanonut isosiskolleni (17v), että seksiä saa harrastaa vasta aviossa ja eikö masturbointi ole seksiä?
      >>

      Tässä nyt on asioita sotkettu pahemman kerran. Etko ole itse osallisena myös avioseksissä?

      Itsetyydytys ei vahingoita ketään, eikä ole keneltäkään pois.

      Jumala on luonut terveyttä edistäviä mekanismeja seksiin ja sitä kautta myös itsetyydytykseen. Seksuaalinen laukeaminen auttaa kehon normaalia puollustusmekanismia erittämällä hormooneja, jotka vahvistavat tätä. Loisiko Jumala mitään hyvää johonkin asiaan, minkä hän tuomitsisi?

      Irtosuhteet voivat aiheuttaa paljon mielipahaa, mutta itsetyydytys ei aiheuta mitään pahaa kenellekään:)

      Voit harrastaa itsetyydytystä kaikessa rauhassa:)

      • siihen

        että masturbaatio ei todellakaan ole mitään syntiä.
        Tai jos onkin, niin so what, Jeesus on kuitannut ne synnit aikoja sitten.
        Enkä todellakaan tarkoita olla mikään armon väärinkäyttäjä, mutta älä jää tollaisiin asioihin liikaa kiinni.
        Tyydytä mieluummin itse itsesi kuin että joudut HIMOISSASI antamaan kalleintasi jollekin pojalle liian aikaisin.

    • .
      ...se on haureuden syntiä, mikä on kuolemaksi. Tarkasti sanoen kaikki tuonkaltainen sukupuolisen saastaisuuden synti erottaa meidät täysin Pyhän Jumalan yhteydestä.

      Sinulla on kuitenkin se pelastumisen mahdollisuus, että kadut syntejäsi, tunnustaen ne ensin Jumalalle ja anot anteeksiantoa ja sitten menet UUDESTISYNTYNEEN eli aidosti Yeshuaan uskovan sielunhoitajan luo ja pyydät ripitystä noista hirveistä synneistäsi mainiten ne nimeltä ja lupaat Jumalalle pyrkiväsi eroon niistä eli että todella tahdot tehdä niistä parannuksen, vaikka ne houkuttelisivatkin sinua, koska tahdot mieluummin päästä taivaaseen kuin palaa ja kitua ikuisesti Helvetissä saatanan ja hänen enkeliensä seurassa !

      Ripityksen jälkeen rukoile itsekin ja pyydä lisäksi sielunhoitajaa rukoilemaan, että Jumala antaa sinun syntyä uudesti ylhäältä ja antaa sinulle voiman vastustaa noita mainitsemiasi syntejä ja kaikkea muutakin syntiä, joka on kuolemaksi.

      Huomioi, että aito uudestisyntynyt sielunhoitaja julistaa sulle ripityksen yhteydessä kaikki syntisi anteeksi Yeshuan nimessä ja veressä, jonka tämä Golgatalla vuodatti sinunkin edestäsi. Tulet myös kokemaan sielusi puhdistuvan ja sen, että todella saat syntisi anteeksi, sillä evankeliumissa on KAIKISTA SYNNEISTÄ VAPAUTTAVA VOIMA pelastukseksi.

      Itsetyydytyksen synti on valitettavan yleistä nykyään siksi, että kaikenkaltainen massamedia tyrkyttää sitä varoventtiiliksi jo alaikäisille lapsille, jotka eivät ymmärrä tuon synnin hirvittäviä seurauksia.

      Pakene henkesi edestä kaikenkaltaista saastaista informaatiota ja synnillisiä houkutuksia menemällä aidosti uskovien yhteyteen ja pysyttele heidän parissaan. Ja kun sitten olet henkisesti kyllin vahvistunut, niin pystyt muitakin johdattelemaan vapauteen tuonkaltaisista synneistä.

      Taivas on niin ihana paikka, että sinne pääsemiseksi kannattaa pidättyä kaikenkaltaisesta synnistä. Parhaiten vältyt synniltä siten, että ahkeroit hyvien tekojen tekemistä yhdessä uskovien parissa ja suljet sydämeesi pelastuksen Evankeliumin opetukset, niin saatana ei kykene saamaan sinua tuollaisiin suuriin lankeemuksiin.

      Olit sitten miten heikko kilvoittelija tahansa, niin kilvoittele yhtä kaikki loppuun asti ja tartu kiinni iankaikkiseen elämään, niin Jumala armahtaa sinua ja johdattelee Poikansa Yeshuan kautta sinut pelastukseen !

      Siunausta Yeshuassa !
      .

    • :D

      Kuule runkkaa vaan niin paljo ku haluat kun sä kuolet sitte joskus niin sä maadut ja siinä se. Kukaan ei mene minnekkää taivaaseen siellä on -60 astetta pakkasta. Ja helvettiä ei ookkaa.

      • Luoto Luotettava

        AI OOTSÄ OLLUNA TAIVAASSA CELCIUSMITTARIN KANSSA MITTAAMASSA?
        Ethän sä muute tällast väittäsi koska oot varma luotettava kaveri.

        >>>Kukaan ei mene minnekkää taivaaseen siellä on -60 astetta pakkasta.

    • yks-vittuuntunut

      Huoh...niin surullista. Jos nää jotkut ihmiset täällä on tosissaan niin pistää suoraan sanottuna vituttaan. Itsekkin joskus koin että masturbaatio on syntiä, onneksi tulin järkiini ennenkun lopullisesti menetin sen. Oikeesti tollanen järjetön omaa ihmisyyttään vastaan toimiminen ei tee hyvää. Onneksi omat vanhempani eivät ole olleet mitään helvettiin tuomitsijoita vaan rakastavia ihmisiä. Oikeesti pistää vituttaan ihmiset jotka uskonnollisuudella pilaa lastensa tai muitten ihmisten elämän.

      Jeesus ei ole mikään natsi, joka tarkkailee joka hetki ihmisten virheitä että voisi rangaista heitä. Eiköhän Hän jos kuka ymmärrä inhimillisyytemme ja ymmärtää varmaan jopa niitä helvettiin tuomitsijoitakin...

    • j.miekkonen

      Tykkään tehdä itselleni hyvää. Hieron usein käsiäni. En usko että haittaa vaikkaa hieroo muualtakin. Käsittääkseni pahanteosta seuraa huonoja asioita mutta en näe mitään pahaa itsensä hieromisessa, hieroo sitten mistä paikasta tahansa. Voin tietysti olla väärässäkin

    • ::::::::::::::::::::

      Yksi kysymys vain: oletko uudestisyntynyt, vai yritätkö vain miellyttää vanhempiasi ja heidän uskoaan? Kun olet selvittänyt tuon asian ensin, voi keskustelua sitten jatkaa.

    • BigJ92

      Syntiä ja siitä joutuu helvettiin!

      • BigJ

        Kannattaa tehdä parannus. Itse olen myös masturboinnin orja ja pornon orja ollut. Se on syntiä ja siitä joutuu helvettiin! Kaikki lähtee mielestä, mieli täytyy parantaa turmeluksesta, jotta ei lankea. Ite oon tosi heikko ja lankeen helposti itsetyydytykseen suoraan himokkaista seksi nais fantasioista. Olen mies ja hetero enkä ole naimisissa vielä 18v. Pitäis tapahtua Jumalan ihme että vapautuis kokonaan kun ei omassa voimassa pysty. Ois vaa niin kivaa elää ilman masentavaa moraalimorkkista joka päivä, lankeen about viikottain saattaa olla pari kolme viikkoo kuivilla sit tulee taas muutaman päivän lankeeminen putkeen. En tiedä! Kaikkea olen kokeillut mutta ei mikään ole poistanut himoa kokonaan. Jos jatkaa tätä rataa joutuu helvettiin. En halua helvettiin itsarin kautta enkä muutenkaan, joten pitäis nyt uskossa vaan ryhdistäytyä ja vahvistua. Tää on vakava asia... Jumalan siunausta kaikille!

    • Jesus will be back.

      Olen uskossa, ja ihmettelen _suuresti_ miten jotkut ahdasmieliset voivatkaan olla NOIN PALJON ITSETYYDYTYSTÄ VASTAAN!! Voi Isä, miten nuoret tytöt ovatkaan olleet huolissaan tälläisesta asiasta, ja te tulette ja sanotte suurinpiirtein, että: "Et voi enää pelastua! Pala helvetin liekeissä! HAHA!" Kamalaa! Minä itsetyydytän, ja en voi uskoakkaan, että se olisi jotenkin syntiä!
      Törkeätä käytöstä.

      Kiitän ja kumarran.

    • varsinkin niiden, jotka seuraavat saastaisia ruumiin haluja ja halveksivat Herraa ja hänen valtaansa. Nuo itseään täynnä olevat röyhkimykset eivät kaihda herjaamasta henkivaltojakaa 2.Piet.2:10
      Halveksivat ruumista joka on herran temppeli.

    • -

      On ihan väärin ymmärrettyä sanoa itsetyydytystä synniksi.
      Vain asenne, vihamielisyys Jumalaa kohtaan on syntiä. Tarkoitan jos ihmisellä on mahdollisuus astua avioliittoon ja kokea normaali tyydytys eikä hän tahdo sitä katkeruuden tähden.
      Minä en tunne syyllisyyttä jos ajattelen jotakuta miestä olisipa kiva rakastella hänen kanssaan. En ole ikinä kokenut normaalia suhdetta.
      Olen jo hyväksynyt sen ettei se ole jokaista varten.
      Mutta Jumala ei tahtonut meistä inhottavia friikkejä.
      Ahdistavia ovat puheet täydellisyyteen pakottamisesta, jos tämäkin henkilö olisi rehellinen, on hänkin sitä tehnyt.

      Ajatelkaa kuinka paljon ilkeyttä ja mustasukkaisuutta aiheutuu seksuaalisuuden kieltämisestä.
      Sille nauretaan mutta on vakavaa.

    • syntinen oon

      Itsetyydyytys on syntiä ja siihen pitää rukoilla parannusta ja luopua synnistä.Kukaan ei ole synnitön siksi kristus kuoli meidän syntien tähden.Mene ja eläkä tee enää syntiä.Et joudu synniteosta helvettiin,mutta synnissä eläminen vie kadotuksen.Kuunelkaa omatuntoanne ja älkää paaduttako sitä sillä silloin kyllä eksyy.

      T:syntinen myös,mutta Jeesuksen oma

    • Mielestäni-

      En oikein usko,että joutuisit helvettiin sitä koska en usko raamatusta ollenkaan.Toki masturbointi seksiä,mutta enimmäkseen se on nautinnollista vaan.Minusta tuntuu,että se masturbointi olisi kiellettyä siksi en näe mitään syytä.Jos meinaat harrastaa yhdyntää vasta aviossa niin se on ok,mutta ei se ole iso juttu "vaara" mitään.

    • -

      Jumala loi seksuaalisuuden heillekin jotka eivät voi sitä toteuttaa normaalissa suhteessa.
      Emme voi saada normaalia suhdetta jos Jumala ei sitä meille anna.
      Pitäisi kysyä miksi.
      Nämä ihmiset jotka haluaisivat väkisin ottaa täydellisyyden ovat kuin helvetistä temmattuja.
      Sano : olen ihminen.
      Kuten joku sanoi: olen päättänyt rakastua vain, jos ensin kunnioitan. Ihan kuin sen voisi laskea!

      Jeesus kutsui epätäydellisiä parannukseen.

    • rosa-m

      Tämä on jo vanha aloitus, mutta koska luultavasti joku ihminen miettii tätä samaa, niin minäpä olen hurja ja vastaan tähän:

      Ei masturbointi ole syntiä! Jestas sentään, ei omasta kehosta nauttiminen ole pahaksi, Luoja meidät tällaisiksi loi. Seksuaalisuus on ainoastaan hyvästä, kun se ei satuta kenenkään ihmisyyttä. Jumalaa ei varmaankaan hirveästi kiinnosta montako kertaa sitä dildoa sinne reikääsi tunget, sama olisi kysyä, onko nenänkaivuu syntiä... Järki käteen, ei kymmenessä käskyssäkään muistaakseni mainittu runkkaamisesta mitään, tai sitten olen nukkunut uskonnontunnilla tämän mainitun kohdan aikana.

      • Onanin synti

        "Jestas sentään, ei omasta kehosta nauttiminen ole pahaksi, Luoja meidät tällaisiksi loi."

        Sukupuolisuuden nautinto on tarkoitettu palkinnoksi toisilleen uskollisille miehelle ja naiselle, jotka on Jumalan kasvojen edessä vihitty kristilliseen avioliittoon ja jotka synnyttävät uusia Jumalan lapsia hänen laumansa joukkoon.

        "Seksuaalisuus on ainoastaan hyvästä, kun se ei satuta kenenkään ihmisyyttä."

        Ei ole kysymys siitä, satutetaanko muita ihmisiä vai ei. Kysymys on siitä, mikä loukkaa Jumalaa.

        "Järki käteen, ei kymmenessä käskyssäkään muistaakseni mainittu runkkaamisesta mitään, tai sitten olen nukkunut uskonnontunnilla tämän mainitun kohdan aikana."

        Käsky "älä tee huorin" koskee kaikkia avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuuden muotoja, siis myös sodomiaa ja itsesaastutusta.

        "Kysymys on siitä, mikä loukkaa Jumalaa."

        No, jopas nyt!
        Ajatellaanpas nyt niin että kun Pikku-Pekka on saanut seksihalut itseltään Jumalalta ja kun Pikku-Pekka sitten peiton alla runkkailee, niitä tyydyttääkseen, niin se sitten kauheesti "loukkaa Jumalaa".
        Jumalla on kuules suurempiakin loukkaantumisen aiheita kuin Pikku-Pekan harmittomat runkkailut!
        Enkä usko Jumalan loukkaantuvan edes Iso-Pekankaan runkkailuista!

        Sinä et kuules tiedä Jumalan aivoituksista, etkä Hänen loukkaantumisistaan yhtikäs mitään!!!
        Turhaa sinun on sellaista edes väittääkkään!!!

    • Kauhtana

      Sari!

      Hengellisyys ja seksin harrastaminen ovat aivan kaksi eri asiaa. Hengellisyyteen ei pitäisi sotkea lainkaan maallisia asioita kuten masturbaatio. Se on aivan luonnollinen teko, kunhan sitä ei harrasta tytöt eivätkä pojat joka päivä, sillä silloin kyse on hieman eri asiasta.

      Joka päiväisellä itsensä tyydyttämisellä haetaan itselle hyvää oloa joko turhautumisen takia tai muuten omaan pahaan oloon eli kyseessä on useinkin tunne-elämään liittyvä häiriö.

      Aikuiset rakastelevat keskimäärin kerran pari viikossa tai harvemminkin. Elämä ei ole pelkkää seksiä ja sen ympärillä pyörimistä. Nuorilla naisilla useinkin itsetyydytystä ei liiemmin ole ja monesti nuorten naisten seksuaalitarpeet tyydyttyvät toisella tapaa eli liikunnalla.

      Uskonnollisessa mielessä seksuaalisella itsetyydytyksellä ei ole mitään merkitystä, eikä siitä joudu missään nimessä helvettiin. Itsetyydytys on aivan normaali jokaisen ihmisen harrastama tapa, eikä siitä kenenkään pidä kantaa syyllisyyttä.

      Mitä tuohon Raamatun helvettiin tulee, niin se tarkoittaa itse asiassa vain paikan nimeä, joka sijaitsee Jerusalemissa. Paikka on Himnonin laakso ja sitä sanottiin myös Gehinnomiksi, jossa paloi ikuinen "helvetin" tuli eli siellä poltettiin kaikkea mahdollista jätettä. Sinne heitettiin kaikki itsestään kuolleet eläimet aluksi, mutta myöhemmin paikka muuttui kaikenlaisen palavan jätteen paikaksi. Helvetin nimen paikka sai siitä, kun Jerusalemin Suuri Neuvosto tuomitsi rikollisia ikuiseen helvetin tuleen eli kävelemään kaatopaikan tulen läpi. Rikokset sai anteeksi, jos kävelystä selvisi, mutta harva selvisi ja kuoli pahoin palaneena.

      Raamattua on alettu koostaa vasta 100 luvulla ihmisten pyhäksi kirjaksi ja pitää huomata myös se, että Raamattu on ihmiskäsin koostettu ja ihmiset ovat valinneet lukuisista teksteistä valikoiden tietyt tekstit. Raamattu on saatu näyttämään yhtenäiseltä kirjalta, mutta Vanha Testamentti edustaa kokonaisuudessaan juutalaisuutta. Sen pääjumala on Baal.

      Uuden Testamentin jumala on Serapis. Raamatussa on paljon erheellistä tekstiä.

      Oikea Jumala ei ole tuomitseva tytöt teidän tekojanne. Ainoa syy Jumalan tuomiolle on jonkun elollisen tahallinen tappaminen kuten ihmismurha.

      • Onanin synti

        "Oikea Jumala ei ole tuomitseva tytöt teidän tekojanne."

        Jumala tuomitsee aikanaan meidät kaikki. Jumala näkee kaiken mitä teemme, on tietoinen jokaisesta ajatuksestamme, eikä Hän unohda mitään. Jumala antaa meille syntimme anteeksi vain, jos rukoilemme polvillamme Hänen armoaan ja pyydämme syntejämme anteeksi emmekä enää sorru niihin.

        "Uskonnollisessa mielessä seksuaalisella itsetyydytyksellä ei ole mitään merkitystä, eikä siitä joudu missään nimessä helvettiin."

        Saastuttamalla itsensä ihminen ilmaisee uhmansa Jumalaa kohtaan, piittaamattomuutensa Herran käskyistä ja kielloista.

        "Itsetyydytys on aivan normaali jokaisen ihmisen harrastama tapa, eikä siitä kenenkään pidä kantaa syyllisyyttä."

        Ainakaan minä en itseäni saastuta! Ehkä olen siihen joskus nuoruudessani langennut, mutta nykyisin en voisi moista inhottavuutta edes harkita.

        "Ainoa syy Jumalan tuomiolle on jonkun elollisen tahallinen tappaminen kuten ihmismurha."

        Murha on vain yksi synneistä. Syntien luku on suuri. Syntiin lankeavien luku on suuri. Pelastuvien joukko on pieni. Monet kutsutaan, harvat valitaan. Meidän pitää alati vahvistaa uskoamme, kilvoitella siinä.

        "Meidän pitää alati vahvistaa uskoamme, kilvoitella siinä."

        Rupeeppas kuule kilvoittelemaan toretin kanssa ihan kilpaa: Mark.16:18

        Moi!

    • Jesus will be back.

      Muistakaa, että
      1) Jeesus antoi syntimme anteeksi, koska kristinuskon mukaan ihmiset eivät ole täydellisiä, kukaan ei voi olla synnitön.

      2) Kristinuskossa ei tarvitse olla tiettyyn stereotypiaan tai muottiin sopiva, että pelastuisi. Niin, vain uskominen riittää. Pyydän etukäteen anteeksi, jos joku loukkaantuu, mutta niin uskovat heterot että homotkin pääsevät taivaaseen.

      Ja se on ihan sama, mitä Raamatussa / vanhassa / uudessa testamentissa sanotaan, MINÄ USKON SIIHEN, ETTÄ JUMALA ON LUONUT MEIDÄT JOKAISEN OMAKSI YKSILÖKSEEN EIKÄ HALUA, ETTÄ ME TUOMITSEMME KETÄÄN.

      3) Kääntäjät ovat voineet tulkita väärin.

      4) Jumala on armollinen, synnittä ei voi kukaan elää. Ja hänen karitsansa, hän tulee pelastamaan meidät kaikki, 'synnittömät' ja syntisetkin täältä viimeisinä aikoina.

      Aamen.

      ~LONG LIVE ETERNAL DAMNATION, HOORAY~ sarcasm rules btw

    • KAAMEEÄMMÄ

      Ettekö te hyvät ihmiset ymmärrä raamatun pääsanomaa? Jeesus on sovittanut meidän synnit ristillä eikä meidän sen takia tarvi pelätä tuomiota! Kukaan, joka uskoo Kolmiyhteiseen Jumalaan ei ole helvettiin menossa

      • Minä ymmärrän hyvin

        "Jeesus on sovittanut meidän synnit ristillä eikä meidän sen takia tarvi pelätä tuomiota!"

        Tuomiota meidän on pelkääminen viimeiseen maan päällä viettämäämme päivään saakka. Paholaisen houkutukset vaanivat meitä loppuun asti. Saatana tahtoo, että viime hetkellä lankeamme hänen pauloihinsa.

        "Kukaan, joka uskoo Kolmiyhteiseen Jumalaan ei ole helvettiin menossa"

        Onko ihminen, joka jatkuvasti tekee syntiä, todella uskossa?

    • Jesus Hazardos

      kiitos jeesus! hallelujaa! "runkatkaa kädettömät veljet ja sisaret! sillä ilolla isä katsoo lapsiensa raikasta runkkaamista.." Jes. 13: 1-2

    • Kaikien on tehtävä parannus,pelastuakseen muuten jououtuu kadotukseen.

    • Niko.

      Jumala voi auttaa, myös tässä asiassa!
      Käänny Hänen puoleensa ja rukoile Häntä!

      Kristus kehoittaa seuraajiaan ANOMAAN, kolkuttamalla kolkuttamaan!
      Hän kyllä kuulee rukouksesi ja vastaa niihin.

      Tiedän, että ihminen on heikko ja himo on vaikea pideltävä ihmisvoimin. Jumala voi kuitenkin antaa voiman, Hän voi vapauttaa ja auttaa!
      Tiedän tämän kokemuksesta.

    • keveakuorma

      Inkan ja Sarin kommentit on niin hassuja, että tätä voisi jopa väittää trolliksi :D Mutta vastataan nyt kuitenkin.

      1. Itsetyydytys ei ole syntiä.
      2. Raamattu ei kertaakaan mainitse sanaa itsetyydytys, jolle on olemassa kreikankielinen termi.
      3. Jumala loi ihmisen seksuaaliseksi.
      4. Masturbaatioon ei voi olla koukussa, sillä seksuaalisuus on meissä ja pysyy. Sitä ei voi kääntää off asentoon.
      5. Liika on aina liikaa: Jos paikkoihin alkaa särkeä tai et käytä vapaa-aikaasi mihinkään muuhun kuin masturboimiseen, niin silloin voi ehkä miettiä että miksi siihen kuluu niin paljon aikaa.
      6. Murrosikään kuuluu normaalina hyvinkin tiheä masturbointi tarve, kuitenkin se on yksilöllistä.
      7. Masturboinut ihminen ei pilaa omaa avioseksiä masturboinnillaan.
      8. Jos masturbaatio aiheuttaa syyllisyyttä, ei sitä kannata tehdä. Kuitenkin on pohdittava mistä syyllisyys tulee. Ihmisen omatunto voi olla yliherkkä ja tietynlainen opetus aina vaikuttaa asiaan.
      9. Mielestäni masturbaatiosta ei kuulu kokea syntisyyttä/syyllisyyttä, koska raamatussa ei mainita sen olevan syntiä. (Onanin tapaus ei mitenkään liity masturboimiseen, vaan jälkeläisten tuottamiseen.)
      10. Naisen katsomista himoiten tulee katsoa tietyssä kontekstissa ja kulttuurikontekstissa. Jos sanat käännetään suoraan niin kohdan voisi kääntää näin: Jos katsot ihan ketä tahansa naista sillä ajatuksella että aiot häntä panna.. Eli ajatus tässä yhteydessä on jo niin vakava että se johtaa tekoon, joten tästä ei voi vetää sellaista analogiaa että kaikenlainen seksuaalinen fantasioiminen olisi väärin !

      Voitte kattoa noita mun aikaisempia postauksia itsetyydytykseen. Sieltä löytyy lisää matskua, mitä en nyt tähän jaksa laittaa..

    • Heppu Huoleton

      Seksuaalisuutensa hyväksyminen on jo mielenterveyden kannalta suositeltavaa!
      Jos ei ole aviopuolisoa, jonka kanssa voi tyydyttää seksuaaliset halunsa, niin silloin pitää tyydyttää itse itsensä, eikä siinä minun mielestäni ole yhtikäs mitään väärää!

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Lasten_seksuaalisuus

      http://www.tohtori.fi/?page=2095362&id=9310903

      http://www.vaestoliitto.fi/seksuaalisuus/

      http://www.justwearit.fi/faktat/seksi-seksuaalisuus

      http://www.mtkl.fi/tietopankki/arjessa_selviytyminen/seksuaalisuus/

      http://www.jibbo.net/terveys/seurustelu_seksi_seksuaalisuus.html

    • elvis elää

      Olisi helpompaa kysyä mistä ei joudu kr.uskon ja raamatun mukaan helvettiin niin paljon nämä opit sisältävät ihmisvihaa. Ole huoletta nämä rautakautiset tarinat eivät pidä yhtä totuuden ja todellisuuden kanssa. Mitään syytä ei ole syyllisyyden tunteeseen.

    • yxskidi

      Voithan olla provo,

      mutta
      suomi24 on turha hakea
      vastausta.

      Mieti asiaa, jos se ei ole
      syntiä, jatkatko sitä
      hyvällä omallatunnolla?

    • vierailija aattelee

      Saat ihan vapaasti tehdä itsellesi hyvän olon masturboimalla. Eihän ihmisellä olisi siihen edes halua jos Jumala ei olisi meitä luonut myös seksuaalisiksi olennoiksi. Sinä et aiheuta sillä kenellekään mitään pahaa.

      Avioliiton aikainen seksi tarkoittaa sitten yhdyntää ja sitähän masturbointi ei ole.

      On täysin normaalia tutustua omaan seksuaalisuuteensa ja tunnistaa itsensä myös siltä osin. Ei siitä joudu helvettiin todellakaan, älä pelkää.

      Jumala rakastaa sinua!

    • himo iski

      Nyt alko himottaa!

      Laitanko sormen sinne?

    • morsia

      Ei,kukaan ei ole synnitön,vain Jeesus oli puhdas.
      Kyllä,kaikki muu paitsi miehen ja naisen välinen,avioliitossa tapahtuva seksi on syntiä.Eli lapsiin,sukulaisiin,eläimiin tai samaan sukupuoleen sekaantuminen,masturbointi,jopa himokkaat katseet ja ajatukset ovat syntiä.
      Kyllä,meidän tulee hyljätä synti,kilvoitella kohti puhtautta jotta Jumala voisi meidät pyhittää.
      Ei,me emme enää omista itseämme sen jälkeen,kun olemme luovuttaneet elämämme Jeesukselle.
      Kyllä,Paavalikin sanoi että sitä hyvää mitä tahdon en tee,mutta sitä pahaa mitä EN tahdo niin sitä teen,ja emme enää me tee pahaa,vaan synti joka meissä,lihassamme asuu.
      Ei,Raamattu ei ole satukirja.Ketään ei voi pakottaa silti uskomaan,mutta että joku edes ymmärtäisi pelastautua helvetin tuskasta,niin Jumalan Sanaa on pidettävä esillä ja saarnattava totuudessa pitäytyen,lähetyskäskyn velvoittamana niiden jotka ovat kutsutut.
      Aiheena olevasta asiasta Raamattu todellakin puhuu ja joka muuta väittää,on eksyttäjänä sielunvihollisen asialla.
      Kokemuksesta voin sanoa,että mikäli ihan vakavasti uskot ja etsit totuutta ja sydämestäsi kaipaat puhtautta ja pyhitystä,armolahjoja ja palvelutehtävää Jumalalta,niin Hän voimassaan tulee vapauttamaan sinut synnin orjuudesta(huh,en koskaan kuvitellut että joskus näin kaanaalaisin sanakääntein puhuisin),niin on nyt vain käynyt mulle ko. synnin ja tupakan suhteen,yli10vuoden taistelun jälkeen,kun olin aivan loppu näiden asioiden kanssa.
      Lopuksi,älä kysy ihmisiltä,lue Raamattua vaikka sata kertaa läpi,kunnes tiedät mitä Jumala asioista sanoo.Ja kysy Jeesukselta rukouksissa,Hän kyllä vastaa jos kuuntelet,sekään ei ole satua eikä vitsi,vaan Hän todella vastaa vilpittömälle kyselijälle.Ja ota todesta minkä koet Hänen sydämeesi puhuvan.Pyydä myös erottelun lahjaa että erotat omat tahtosi Jumalan tahdosta ja sisäiset ajatustesi äänet hänen äänestään.
      Näin alat lopulta nähdä synnin ja alat karttaa ja inhota syntiä kuin ruttoa,ehkä joskus langeten,mutta siitä alkaa tulla niin paha olo että yhä enemmän kartat ja harvemmin lankeat.Silloin Jumala näyttää sinulle ihmeellisen voimansa ja rakkautensa,sinussa ja sinun kauttasi toisille. Siunausta totisille etsijöille.

      • hennamarjatta

        MInäkin masturboin ahkerasti joka päivä ja olen siitä murheellinen.

    • Ginatricott

      Minä olen uskovasta perheestä lähtöisin oleva nainen.
      Panetan itseäni muutamallakin miehellä tasaisin väliajoin.
      viisikymppinen on kyllä paras,oikea kielimies ja isokaluinen.
      En jaksa kokea että olisin joutumassa helvettiin.Miksi meille on
      luotu pelit ja vehkeet,jos ei saa nauttia????

    • Parempi mennä

      naimisiin tietysti Herran tahdon mukaan.

      • Voidaan kysyä myös:

        Pitääkö naisen olla neitsyt voidakseen mennä naimisiin Jumalan tahdon mukaan?

        Samoin voidaan kysyä: Mitä tarkoittaa pyhitys Jeesuksessa avioliittoasiassa?

        Voidaan kysyä: Tuleeko tehdä parannus uskoon tullessaan jos on aiemmin nainut toisen miehen vaimon? Ja mitä se parannus tarkoittaa tässä tapauksessa?

        Voidaan kysyä: Onko täydellinen selibaatti vai itsetyydytys vai porttoon yhtyminen parempi, jos palat halua naiseen, etkä pysty saamaan neitsyt-vaimoa tai et tahdo?

        Jumala vihaa hylkäämistä mutta tahtoo totuutta salatuimpaan saakka. Jos sinulla on toisen miehen vaimo ja lapsia hänen kanssaan, niin tahtooko Jumala Jeesuksessa sinun eroavat tuosta naisesta ja onko se hylkäämistä vai tuleeko teidän elää yhdessä vaikka se ei olekaan Jumalan tahdon mukainen liitto vaan haureutta, sillä vaimo on sidottu elossa olevaan mieheensä niin pitkään kuin tämä elää.

    • Voisit kysyä myös:

      Joutuuko syömisestä helvettiin?
      Joutuuko juomisesta helvettiin?
      Joutuuko ihmisenä olemisesta helvettiin?

    • Pyhitytään kaikessa

      Isän Jumalan ja Herran Jeesuksen ja Totuuden Hengen mukaan tai ainakin siihen pyrkikäämme vaikka emme tietäisikään Jumalan tahtoa näissä asioissa aina.

      Varmaa on se, että ihmisinä olemme pahoja ja vain yksin Jumala taivaassa on hyvä ja voi myös heijastaa sitä hyvyyttään meihin itsessämme pahoihin ihmisiin ja näin voimme uudistua hyväksi sen armon mukaan, minkä Herrn Henki meissä vaikuttaa.

    • Mitä enemmän

      pyhää Jumalaa tuntee ja tahtoaan sitä enemmän näkee oman elämänsä mahdottomuuden elää Jumalan tahdon mukaan.

      Jeesus opetti ettei voi olla opetuslapsensa ellei luovu kaikesta on ihan hyvä alku totuudellisesti kaidalle tielle.

      Apostolit Jeesuksen kutsusta luopuivat kaikesta ja Jeesus opetti että apostolinaan edes kukkaroa eivät saaneet mukaansa ottaa. Jeesus jakoi ruokaa apostolisessa tehtävässä ja nykyään kerätään rahaa, sillä toiminnan pyörittäminen maksaa. Voimme olla varmoja Jeesuksen oman opetuksen mukaan että on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

      Tuo itsetyydytyskysely on ihan teinien puuhaa.

    • Näin on

      Masturbointi on maailman luonnollisin asia, Se on helvetin varma.
      Yhtä varmaa on, että siitä ei joudu helvettiin.
      Helvetti on vain joidenkin hihhulien keksintö ihmisten pelottelemiseksi.
      Masturboi kaikessa rauhasssa ja nauti siitä.
      Sitä paitsi seksiä on hvyä harrastaa jo ennen avioliittoa, ettei sitten tosi paikan tullen mene sormi suuhun.

    • tietysti tuomiot

      tulevat ihmisille ja parempi mennä naimisiin kuin palaa himoissaan ja itsetyydyttää itseään, jos pystyy naimisiin menemään. Tietysti on parempi itsetyydytys kuin raiskaukset ja haureus vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta paras on tietysti pyhitys Jeesuksessa ja kuolettaa kaikki lihan teot, jos ja kun Jumala siihen antaa mahdollisuuden.

      Jumala antaa hyvää ihmisille tahtonsa mukaan, ihan kaikille anoville. Tietysti voi ihmiset olla niin rikki, ettei pysty elämään Jumalan tahdossa näissä avioliittoasioissakaan. Tämä aika on vaikeaa monille, jotka tahtoo Jumalan tahdossa elää. Ei eksytä.

    • Jokainen sovittakoon

      ansa Jumalan edessä tahtoessaan etsien Jumalan valtakuntaa ja tahtoaan, ei eksytä.

      • täydennetään :

        jokainen sovittakoon (anokoon armoyhteyttä) omansa (omaan syntiasemansa) Jumalan edessä tahtoessaan etsiä Jumalan valtakuntaa ja tahtoaan Jeesuksen veren ja elävän veden ja Pyhän Hengen kautta.

        Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, näin uskon.

    • Vain Jeesuksessa on

      syntiemme anteeksiantamus, yhdestäkin synnistä tuomitaan helvettiin. Jumala tahtoo vapauttaa ihan pienimmästäkin synnistä, kuten vihan tai halun tai synnin ajatuksesta, joten ei eksytä valheisiin.

    • Yli kaiken

      varjele sydämesi, sillä sieltä lähtee elämän tie Jeesuksessa.

    • Jumalalla

      Raamattu sanoo, että itseään häpeilemättä lisääntymisvälineitään koskettelevava on saastainen, joten suosittelen edelleenkin pikkutyttöjen ja -poikien näpelöimistä, koska Jeesus hyväksyy!! Kiiitos Jeesukselle ja Amen!

    • kops1

      Minä sanoisin vaan tähän, että kukapa ne värkit ja niiden toimintaperiaatteet on luonut ja miksiköhän se Luoja on tehnyt siitä asiasta niin hauskaa ja kivaa ja mielihyvää tuottavaa ja rentouttavaa... :))

      Onko Luoja tehnyt muka virheen ???

      Tietenkin kaikkia asioita voi tehdä myös väärin ns. " Himopäissään "...

      T:(*J*)

    • mar2

      Heips!olen myös uskova nuori nainen

      Itsekin olen miettinyt samoja asioita. Minulle on kuitenkin opetettu ja olen itse saanut sen kuvan itsetyydytyksetä, Raamatun varjolla että jos sen antaa hallita elämää se on silloin synti.Esim. syömisestäkin voi paisua synti kuten mässäily kokemusta on minulla siitäkin Itsetyydytyksessähän kuitenkin tulee kaikelaisia haureelisia asioita mieleen sitä tehdessä jotka eivät kovin kirkasta Kristusta(jos lähdemme siitä lähtökohdasta, että haluamme elää Jeesuksellekoko elämämme ja tehdä sitä mitä hänkin tosin nyt ei ollut kysymys siitä)Kuitenkin heijastaen omaan elämääni olen kokenut itsetyydytyksen suurena taakkana ja uskon että jos se tuntuu taakalta se ei voi tuoda mitään hyvää minulle(muuta kuin hetkellisen hyvän olon mitä paholainen ja maailma on täynnä muutenkin) ja niin kuin sanoin aiemmin se tuo ajatuksiini paljon likaisia asioita jotka eivät kirkasta Jeesusta ja siten en todellakaan halua elää. Mutta rakkaat siskot ja veljet kuitenkin Voimme aina tulla näissä asioissa Jeesuksen eteen ja pyytää anteeksi antoa!Pyytää iskältä voimia riippuvuudesta eroon pääsemiseen8JOS oikeeesti haluutte päästä eroon tms.) ja tiedän oikeasti että se on tajuttoman vaikeeta(kokemusta on siitäkin ei millään tahdo multa vieläkään onnistua!mutta jatkan yritystä siihen asti kun kuolen ja uskon että kunhan mä itsekin oikeesti TEEN asialle jotain niin asiat alkaa menee ookoosti.Jotkut asiat vaan tarvitsee omaa TAHTOA ja ptkäjänteisyyttä ja ennenkaikkea RUKOUSTA, Omas elämäs oon kokenu itsetyydytyksen vähän samanlaisena kun tupakoitsijat kokee tupakan. Uskon että siitä on mahdollisuus päästä eroon.(tunnen montakin jotka ovat päässeet rukouksella ja Jeesuksesta tulleella voimalla ja pitkäänteisyydellä yksi heistä on läheiseni)Tässä nyt spekuloidessa asioita minusta on kuitenkin väärin tuomita masturboijia Helvettiin yhdeltä kädeltä. Armo ja anteeksiantamus on olemassa ja katumus yms. Mut oon elämässäni ainaki kokenu et Jumala haluaa mun pääsevän siitä eroon(enkä tarkoita tällä nyt sitä että kaikkien olis päästävä siitä eroon oon vaan kokenut sen näin omalla kohdallani.Sen sanon kuitenkin ne muutkin jota sitä tekevät olkaa kuitenkin varovaisia ajatuksienne kanssa!Himossaanhan ihmiset sitä tekevät ja ajatukset ovat sen mukaisia!kuitenki kiiitos jos jaksoitte lukea loppuun asti tuli vähän turhaakin spekuloitua ja toistettua asioita. Sit tuli viel mieleen this is out of kontext et yritettään kuiteski elää Jeesukselle joka päivä ja pyrkiä Jeesuksen kaltaisuuteen muistaa uskovina et Jeesus on se tärkein juttu ja keskittyä siihen eikä kattoo liikaa muihin(tuomita tai verrata valitettavasti tunnustan et sitäkin on ite ihan liikaa tulllu tehtyä) Huom.puhun täs sit samalla itelleni ku puhun teille)vaan keskityyy Jeesukseen jutella Jessen kans antaakaik mahdollinen aika hänelle sekä lukee Raamattua. Voin kertoa tässä ihan suoraan että minulla on lähiaikoina ollut todella vaikeeta tehdä kaikkia edeltäviä asioita mitä luettelin mutta kuitenkin jos joku tesitä kokee et haluis pääst eroon itsetyydytyksetä niin voitte vaik pyytää jonku teidän tosi läheisen ihmisen rukoileen teidän puolesta joka kerta kun tää himo yhtäkkii tulee jos se on mahd juuri siinä tilantees)Että sellasta. Siunausta kaikille ja Sarille!(sen sanoisin sulle Sari niin en usko että siitä nyt ihan suoranaisesti helvettiin joutuu, mutta jos koet sen hallitsevan elämääsi liikaa tms se saattaa viedä sinut väärille poluille ja sitä kautta Jumalan tiestä luopumiseen mutta se ny on aika extreme tapauksessa, luulen että olet vielä ihan hyvissä käsissä jos uskot Jeesukseen ja pyrit hänen kaltaisuuteen ja elämään hänen tekemällä tiellä ja jos koet omantunnontuskia asiasta menet iskän eteen sellasena kun oot ja pyydät anteeksi sekä johdatusta asian kanssa tai sit muutenkin jos sul on epäilyjä meidän vastaajien vastauksista voit kysyä vaik joltain läheiseltä luotettavalta uskovalta asiasta vaikka jos sul on joku tuttu jolle voit puhua. Tää suomi 24ssä on kyl aika kirjavaa sakkia että täältä ei kyl välttämättä kunnon vastauksia tule mut suosittelen tätä paikkaa jos haluu kysyä joltain Raamatun tuntevalta tyypiltä asiasta niin tää linkki vie nuotta.fi pulmakulmaan jos voi kysyy asioit päivystävältä nuorisopapilta ihan mitä tulee mieleen uskonasioista http://nuotta.com/pulmakulma.Sellast.

    • runkkariko

      mites sitte jos iskee avioliitossa himo,ja mies ei anna,muutaman keran joutunu runkkaan sen takia! ja syyllisyys siitäki tullu.

      • mies.

        toi on kyllä jo aika helvetillistä ja avioliiton laiminlyömistä

      • tosihianoojooo
        mies. kirjoitti:

        toi on kyllä jo aika helvetillistä ja avioliiton laiminlyömistä

        juu helvetillistä on, liitto nii huono etttei sormellakaan toisiimme kosketa tai hän ei minuun ainakaan :( Erotakaan ei voi,koska Jumala inhoo eroa eikä sulata sitä. Erota saa vaan jos tekee aviorikoksen ja silloinkin pitää jäädä yksin loppuelämäksi kun uudestaan ei Raamatun mukaan saa mennä naimisiin.

      • -kerberos-
        tosihianoojooo kirjoitti:

        juu helvetillistä on, liitto nii huono etttei sormellakaan toisiimme kosketa tai hän ei minuun ainakaan :( Erotakaan ei voi,koska Jumala inhoo eroa eikä sulata sitä. Erota saa vaan jos tekee aviorikoksen ja silloinkin pitää jäädä yksin loppuelämäksi kun uudestaan ei Raamatun mukaan saa mennä naimisiin.

        Rukoilkaa yhdessä miehenne vehkeille herätystä.

    • Surullisuusteitäkohtaan

      Mua vaan itkettää nä uskovaiset ihmiset :(
      #moromeenlukemaanmunhomofanficcejä

    • ylistyslauluja

      Suurin osa raamatun äärimääräyksistä koskee seurakuntien johtajia pappeja ja niinden puolisoita . Sitten on monenlaista ohjetta kullekin . Huoruuden tähden saa erota. Huorintekeminen on vältettävää siksi on puoliso . Pitää ottaa puoliso jonka kanssa voi seksiä harrastaa . Nykyään on ehkäisyvälineet . Suurin osa vapaitten suuntien suurimmista tuomitsijoista on itse eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin ja tehnyt lapsia molempien puolisoiden kanssa istunut vankiloissa ja nainut omia lapsiaan sekä huijannut rahaa. Älä himoitse käskyä rikkoen. Myös naispastoreita on. Ei kannata koskaan ruveta tuomitsemaan toisia koska omat synnit on suuremmat ja voi langeta mihin vaan. Irstailu ei oo rakkautta. Monet nunnat on nainut munkin . On hyvä elää siveesti on hyvä naida puoliso . Kaikki on yhtä hyvää. Joskus kannattaa kiinnittää ajatukset liikuntaan käsitöihin leipomiseen opiskeluun ettei jää alapäähän liikaa pakkomielteisesti. Sukulaista pitää huolta auttaa jos voi antaa vaatetta . Taidekin kuuluu elämään. Musiikki paitsi okkulttinen noitamusiikki. Luonto tähdet kukat vaatteet. Kalastus metsästys ompelu marjastus. Älkää jääkö ajattelemaan yhtä asiaa liikaa. Päiväkerrallan . Hengelliset asiat on hengellisiä .

    • Anonyymi

      Jumala runkkaa jeesusta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe