Tiedetään, että Perussuomalaiset/Suomen maaseudun puolue/Pientalonpojat on muodostunut aiempaan puolueeseensa turhautuneista henkilöistä. Perussuomalaiset ovat hakeneet kannatusta jäsenhankinnalla, lakaisemalla mukaan kaiken roinan jota löytyy. Sitä näköjään löytyy ja jälki on sen mukaista.
Normaaleiden tilastolakien mukaisesti pääosa jäsenistä on samanlaisia, lakeja ja normeja noudattavia kansalaisia, joiden ajatukset ovat rehellisiä ja totuudenmukaisia.
Osa jäsenistä on ketkuja, joilla on valtava halu tulla huomatuksi jollakin poikkevalla tavalla. Suomelle on haitallista, että yksi perussuomalainen , joka on tunnetusti ketale, on onnistunut pääsemään ministeriksi puolueensa jonosta, koska ilmeisesti oli "vuorossa".
Mikä ihme siinä on, että tuo puolue ei ota asioita niin kuin ne pitäisi ottaa, vaan päästää kaikenlaiset pellet päättämään normaalien ihmisten asioista?
Normaaleiden tilastolakien mukaisesti pääosa jäsenistä on samanlaisia, lakeja ja normeja noudattavia kansalaisia, joiden ajatukset ovat rehellisiä ja totuudenmukaisia.
Osa jäsenistä on ketkuja, joilla on valtava halu tulla huomatuksi jollakin poikkevalla tavalla. Suomelle on haitallista, että yksi perussuomalainen , joka on tunnetusti ketale, on onnistunut pääsemään ministeriksi puolueensa jonosta, koska ilmeisesti oli "vuorossa".
Mikä ihme siinä on, että tuo puolue ei ota asioita niin kuin ne pitäisi ottaa, vaan päästää kaikenlaiset pellet päättämään normaalien ihmisten asioista?
Vastaukset 71
Vanhimmat
Arvata voi jotta sosialisti Lyyliä risoo kun häviää vaaleissa persuille vaikka se on heidän mielestään todellinen vääräuskoisten joukko. On kuitenkin niin, jos siis mietitte oikeasti, että vanhan vasemmiston kannatus sulaa koko ajan, jostain -60 luvun noin 50% kannatuksesta se on valunut noin 25% liepeille jo muutamassa viime vaalissa. Tuo linja tullee jatkumaan tulevaisuudessa koska sosialistinen ajattelu ei tuo hyvää leivänpäälle vaan kasvattaa työttömyyttä ja leipäjonoja!
PerusS lienee yksi niistä liikkeistä joihin entistä vasemmistoa on lipunut!
Voipi olla. että lipuu aika paljon takaspäin, ku seuraavan kerran äänestellään vai uskotko tosissasi, että 25 pinnaa suomalaisista on fasisteja.
Fasisteja???? Tuo on pelkkää komuloisen pravdaa! En tosin tunne kuin yhden julkipersun mutta en häntä lähtisi fasistiksi sanomaan vaan tavalliseksi ajattelevaksi suomalaiseksi työntekijäksi!
Toisaalta miksi fasisti olisi pahempi kuin sosialisti? Samaa kuonakasaahan ne molemmat edustavat ja kuitenkin sinä tyhmyydessäsi niitä erottelet!
Kaikki ääriliikkeet ovat vaarallisia demokratialle ja ihmisoikeuksille. Myös Kommunismi.
Sosialismi on sitten ihan eri juttu. Kaikki länsimaat on sosiaaliliberaaleja markkinatalouksia, joissa vaalitaan demokratiaa, oikeusvaltiota ja sananvapautta, sekä jakamatonta ihmisarvoa.
Edelliset eivät kuuluu fasistiseen tai kommunistiseen ideologiaan.
Mielikuvituksesi voisi riittää uusiin Tuhannen ja yhden yön tarinoihin!
Kerro yksi maa jossa vasemmisto/sosialistit ovat saaneet vallan käsiinsä ja ovat säilyttäneet vapaan demokratian eli vapauden perustaa myös oikeistolaisia puolueita jotka eivät ole piikkilangan takana?
Kuulemma vasemmistonuorten puheenjohtaja haluaa Suomesta kommunistisen valtion.
Esim. Suomi, Ruotsi, Yhdysvallat, Ranska, Saksa ja kaikki muutkin länsimaat. Sosialismi ja kommunismi eivät todellakaan ole synonyymejä.
Kommunismi on vain sosialismin pidemmälle viety muoto!
Muistele Neuvostoliittoa, sehän oli sosialististen neuvostotasavaltojen liitto! Siellä taas kommunistinen puolue oli se ainoa joka ei ollut piikkilanka-aidan takana!
Olet periaattessa aivan oikeassa. Samoin, kuin Fasismi on periaatteessa oikeistolaisen politiikan ääripää. Demokraattinen sosiaaliliberaali markkinatalous on jotain siltäväliltä.
En todellakaan ole neukku-fani tai kommari-aatteen ihailija. Sosialismi liian pitkälle vietynä on tuhon tie. Onhan sitä kokeiltu.
En usko olevan sosiaaliliberaalia markkinataloutta! Kun siinä on sosialismia niin se ei ole markkinoiden hallinnassa!
Nikistäsi päätellen kuulut mainitsemiisi porukoihin! samalla nikillähän niitä on täällä pilvin pimein! Kun käytät Lyyli nikkiä niin olet Lyyli ja vastuussa kaikesta mitä sillä nikillä suolletaan!
Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa....
Kuten sinulle on kerrottu näitä maita ovat esim. pohjoismaat sekä muut länsimaat. Niissä valta on välillä ollut demokraattisesti valitulla vasemmistolla, joka on vaaleissa saanut kansalta valtakirjan käyttää valtaa. Valtaa ei ole suinkaan käytetty demokratian supistamiseksi vaan päinvastoin sen kasvattamiseksi.
Juuttusi on samaa tasoa kuin niiden, jotka väittivät aikoinaan Mauno Koiviston valitsemisen presidentiksi tarkoittavan sitä, että kirkoissa käyminen kielletään sen jälkeen Suomessa.
Neuvostoliittoakin voidaan muistella, mutta sinähän pyysit kertomaan sellaisia maita, jotka ovat säilyttäneet demokratian vasemmiston vallasta huolimatta. Neuvostoliitto ei alun alkaenkaan ollut demokratia vaan diktatuuri. Kuten nyt olemme voineet havaita Venäjästä ei ole saatu demokratiaa, vaikka se ei enää ole kommunistinen valtio vaan äärioikeistolainen kansallismielinen diktatuuri. Se on siis kovin huono esimerkki kuvitelmiesi tueksi.
Suosittelen sinua käyttämään vastedes sosialismin mallimaina Suomea ja muita pohjoismaita. Niissä on vallalla ns. hyvinvontivaltiomalli, joka on puhtaasti vasemmistolainen aikaansaannos, jota oikeisto aikoinaan vastusti. Oikeisto on sen jälkeen muuttanut mielensä. Nyt se suorastaan perustelee päätöksiään sillä, että sosialistinen hyvinvointivaltio saadaan pelastetuksi.
Kaikkialla sitä vaan on. Kokoomus on aiemmin vaaleissakin kannattanut juuri sitä. Muistelisin, että varsinkin Jyrki Kataisen puheenjohtajavuorolla vastuullinen markkinatalous on keskeinen ideologia Kokoomuksen politiikassa. Se tarkoitti juur sosiaalisesti vastuullisesti vapaata markkinataloutta.
Sosialismia on myös taloudellisin perustein sisällytetty markkinatalouteen. USAssa Trumpin America First -politiikka sisälsi paljon tällaisia markkinatalouden rajoitteita. Niillä pyrittiin markkinatalouden oppien vastaisesti suosimaan oman maan taloutta eli otettiin käyttöön protekstionismi, joka on markkinatalouden sosialistinen (=markkinavastainen) vastakohta. Suomessa persut ovat kannattaneet tällaista protektionismia, joka on hulluuden huippu. Se tappaisi nimittäin tehokkaasti Suomen vientiteollisuutta.
Nuyt esität hömppä hömppä ajatuksia. Esim., Suomi jossa vasurikannatus viimeisissä 3:ssa vaaleissa on ollut noin 25% luokkaa ei kelpaa. Enkä usko noissa muissakaan mainitsemissasi olevan vasurivaltaa ilman oppositiota joka on varsin tasaveroinen vahvuudeltaan.
Vasurihallintaisia ovat tai ovat olleet Neuvostoliitto, Kiina, Kuuba, Pohjois-Korea jne.!
Missä on noiden maiden vapaa demokratia???
Kun Suomessakin vasemmisto on ainakin kolmissa viime vaaleissa saanut noin 25% kannatuksen, niin mitä hallintaa se demokratiassa voi esittää. Tiedän jotta vasuri kaipaa diktatuuria mutta se ei siihen meillä toivottavasti pääse eikä edes todennäköisesti!
Tuo sinun juttusi lähestyy tuota esittämääsi esimerkkiä perin voimakkaasti!
Olet harhainen jos väität pohjoismaita sosialistisiksi vasemmiston hallitsemiksi. Missään ei vasemmisto ole edes enemmistö saatikka määräenemmistö jotta voisi yksin hallita!
Muuntelet jatkuvasti noita juttujasi. Puhuit demokratian muuttumisesta vasemmistodiktatuuriksi. Noissa mainitsemissasi valtioissa vasemmisto ei ole saanut valtaa demokraattisesti vaan vallankumouksen kautta. Se on aivan eri asia. Pohjoismaissa valtaa käytetään demokratian kautta. Suomessakin on ollut vasemmistoenemmistöinen eduskunta sotien jälkeen eikä maa muuttunutkaan vasemmistodiktatuuriksi. Ruotissa sosiaalidemokraattinen puolue on yksistään saavuttanut valtiopäivävaaleissa kahteen otteeseen yli 50 prosentin kannatuksen eikä Ruotsi ole muuttunut miksikään vasemmistodiktatuuriksi.
Kerro nyt, miten näin on päässyt käymään, kun väitteesi on, että vasemmiston valta johtaa aina dikatuuriin?
Pohjoismaissa käytetään valtaa osin demokratian kautta koska meillä ei ole vasemmisto saanut ylivaltaa vaikka aikoinaan sitä oikein pyssyt kädessä lähtikin tavoittelemaan.
Vieläkin 100 vuotta myöhemmin parkuvat kun selkäänsä saivat!
En usko 51% riittävän vaan pitää olla ehdoton enemmistä, sen määrä riippunee kunkin valtion perustuslaeista!
Meilläkään ei demokratia toimi työelämässä koska ay mafia ei toimi demokratian sääntöjen mukaan, joten sen ei pidä edes yrittää tehdä muutoksia kuin omaan sisäiseen piiriinsä!
Demokratiassahan ainakin ay mafian johto valittaisiin kansanäänestyksellä kuten eduskuntakin ja siihen saisivat kaikki puolueet osallistua!
SUOMI !!
Olet vain pieneltä osin oikeassa ay mafian sisällä mutta ei vasemmiston 25% kannatus anna aihetta kokonaisuudessaan tuohon mitä väitit!
Nyt ei sinulle sitten enemmistökään kelpaa, vaan vaadit paljon enemmän. Pääväitteesihän oli se, että vasemmiston saadessa valtaa, päädytään vasemmistodiktatuuriin. Näin ei näytä länsimaissa käyneen.
Aivan käsittämätön on esittämäsi siitä, että ay-liikkeen johto pitäisi valita kansanäänestyksellä. Pitäisikö työnantajajärjestöjenkin ja kaikkien yhdistysten ja yritysten johto valita kansanäänestyksellä? Minusta sellaiset esitykset kyllä jo lähentelevät sitä parjaamasi sosialismia. Tähän asti on katsottu oikeaksi, että yhdistysten jäsenet valitsevat edustajansa. Missään ei liene sellaista demokratiaa, missä ay-liikkeen johto olisi valittu kansanäänestyksellä. Ehdotuksesi on todella typerryttävä. Et kai ole nauttinut tänään sitä miestä väkevämpää, kun kirjoittelet todella käsittämättömiä juttuja.
Tottakai yhdistyksen jäsenet saavat valita johtonsa mutta sellainen johto ei ole yhteiskunnallisesti demokraattinen vaan sen demokratia kuuluu vain yhdistyksen sisäisiin asioihin. Samoin kuin pursiseuroilla tai ompelusellaisilla! Eiväthän pursiseurat pyri vaikuttamaan kauppamerenkulkuun, eivätkä ompeluseurat markettien vaatekauppaan!
Jos lähdetään puuttumaan muiden asioihin kuten vaikka lakkoja julistamaan niin pitää olla todella demokraattinen hallinto kansallisessa mielessä koska sillä vaikutetaan myös yhdistyksen ulkopuolisiin!
Niin,jos et ole perSSu, olet kommunisti.
Onneksi meitä kommunisteja on enemmistö!
Ei tuo apinoiminen sinultakaan oikein onnistu!
Eli mielestäsi ainakin suuryritysten johto pitäisi valita kansanäänestyksellä tai muutoin demokraattisesti, koska suuryritykset vaikuttavat niin paljon kaikkien elämään. Sinusta onkin kuoriutumassa todellinen sosialisti, jota paremmaksi en kykene millään panemaan.
Mitä yhteistä näet ay mafiosoilla ja yritysjohdolla suurissa tai pienissä yrityksissä?
Yrityksethän tuottavat toiminnallaan sen varallisuuden josta yrityksen kulut maksetaan. Yritykset eivät lähde taistoon lakkoillen muita yrityksiä vastaan, vai omaatko tästä muuta tietoa?
Ay mafia elää yritysten kustannuksella sillä muuta rahanlähdettä sillä ei ole. Ay mafia pyrkii vaikuttamaan sivullisiin toiminnallaan, sivullisiin joilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä!
Suuryrityksetkään eivät uhkaile sinua vaan päinvastoin pyrkivät saamaan sinut kaverikseen!
Sinulla on jo lähtökohtaisesti harha ja pakkomielle puhua jostain mafiasta. Se tarkoittaa ylenkatsomista yhtä osapuolta eli palkansaajia kohtaan. Että he olisivat jotain mafian jäseniä. Aika hedelmätön näkökanta, sanon minä.
Eivät yritykset lakkoile muita yrityksiä vastaan, vaikka ei tämäkään ihan selkeä asia ole. Maatalouden tilasta puhuttaessa on nimittäin kyllä tuotu esille se, että kahden suuren käsiin valunut vähittäiskauppa käyttää hyväkseen alkutuottajien ja jalostusportaan heikommuutta. Tämän korjaamiseksi kepulaiset ovat aina välillä ehdottaneet jopa lainsäädännöllisiä väliintuloja. Mutta eiväthän ne palkansaajatkaan lakkoile muita palkansaajia vastaan, jos tämä on sinusta kerran relevantti näkökulma. En siis omaa muuta tietoa yritysten lakoista muita yrityksiä vastaan, muttet taida sinäkään tietää palkansaajien lakoista muita palkansaajia vastaan.
Yritykset elävät yhtä lailla palkansaajien kustannuksella aina, kun heidän tulonsa riippuvat työvoiman käytöstä. Ja niin on usein edelleen automatisaation kasvusta huolimatta. Ay-liike edustaa työvoimaa mm. neuvotellessa palkoista. Ay-liike on edunvalvoja. Mikä ihme siinä mättää? Vapaassa yhteiskunnassa on oikeus perustaa edunvalvontajärjestöjä niin työntekijöiden kuin työantajien puolella. Ay-liike ei pyri vaikuttamaan sen enemmin sivullisiin kuin työnantajienkaan edunvalvojat. Kyse on näiden kahden osapuolen sopimuksista, palkoista ja muista työehdoista. Vapassa yhteiskunnassa ketään ei voi pakottaa tekemään työtä palkoilla ja työehdoilla, joita tämä pitää huonoina. Yrittäjiäkään ei pakoteta myymään tuotteitaan hinnoilla, joihin he eivät ole tyytyväisiä, vaikka se varmasti vaikuttaa niihin ulkopuolisiin. Sähkön hinta nousi taivaisiin juuri tästä syystä. Tuottajat eivät halunneet myydä niillä hinnoilla, joilla ostajat olisivat halunneet ostaa.
Suuryrityksillä ei ole mitään syytä saada ketään kaverikseen. Ainoa mitä ne haluavat on saada lisää maksavia asiakkaita, ei kavereita. Pelkät kaverit kun eivät maksa yrityksille mitään.
Jos totta puhutaan niin palkansaajat ovat työttömiä kerjäläisiä ilman yrityksiä mutta yhdenmiehen yritys tai muutaman yrittäjän oy, avoin yhtiö tai kommandiitti, kyllä toimii joskin pienemmällä volyymillä!
Maksava asiakas on yrityksen kaveri!
Varmaan yhden miehen yritys voi toimia. Ne toimivat aikoinaan käsityöläisyrityksinä. Mikäs siinä olisi haluttu jäädä silloiselle elintason tasolle. Suomi olisi siinä elämässä ylivoimaisesti alikehittynein valtio Euroopassa. Tuskin siitä olisi omaa valtiota edes tullut. Olisimme sillä tyylillä edelleen osa Venäjää. Häviävän pieni osa.
En minä ainakaan koe olevani minkään yrityksen kaveri. Ostan tuotteeni hinta-laatu-suhteen perusteella. En ole ainakaan sen yrityksen kaveri, jolta en osta.
Sosialidemokratia on hemmetin kaukana sosialismista ja kommunismista, lähellä poliittista keskustaa. SDP:n puoluekirjo on keskustavasemmisto ja demokraattisena puolueena myrkkyä niin äärivasemmistolle kuin äärioikeistolle. Historia todistaa tätä asiaa. Ei tykännyt Stalin eikä tykännyt Hitler sekä Mussolinikaan.
Hinta-laatusuhdehan on vain yksi tapa hankkia kavereita!
Isäni oli aikoinaan yksinyrittäjä eikä se muistaakseni mitenkään elintasoamme haitannut vaan ihan katson sen olleen normaalin sen aikaisen rajoissa omine tölleineen ja lasten koulutusten myötä. Ei ollut pulaa ruuasta eikä vaatteistakaan. Telkkua ja kännyjä ei ollut mutta harvalla oli -40 ja -50 luvuillakaan!
Kun halutaan elintasoa niin yritykset ovat se avain, ilman niitä on vain sitä Venäjää. On siis ensin huomioitava yritysten ympäristö sopivaksi niille ja silloin ne kykenevät palkkaamaan työntekijöitä ja jopa maksamaan siitä palkkaa kuin työntekijät suorittavat työnsä tuloksellisesti!
Jos DSDP olisi demokraattinen niin Rinne olisi aikoinaan valinnut hallitukseensa ne kolme tasaväkistä joiden kansa katsoi olevan sopivimpia sitä hallitsemaan eli hallitus olisi koottu SDP + PerusS + Kokoomus pohjalta ja ehkä joku kiilapoika lisäksi!
SDP kuitenkin halusi diktatuuria ja valitsi kaverit joita se voi komentaa ja ohjailla! Se ei ole demokratiaa!
Sinulla on ihan höpö-juttuja. Ei Suomi millään yksinyrittämisellä nostanut elintasoaan. Tarvitaan myös ostajia niiden yksinyrittäjien tuotteille ja palveluille. Teollisuusyritykset työväkineen loivat sitä ostovoimaa ja elintasoa laajassa mitassa sekä toivat valuuttatuloja Suomelle.
Afrikassakin ja kehitysmaissa muualla on paljon yrityksiä. Myös Venäjällä on yrityksiä. Eivät ne yksin vaan mitään kummoista elintasoa tuota. Yleensä tarvitaan myös demokraattinen ja hyvin johdettu valtio oikeusjärjestelmineen. Tulontasausjärjestelmät luovat ostovoimaa laajalti ja sillä yritykset pärjäävät. Valtiollinen koulutusjärjestelmä, infra ja terveydenhoito ovat edellytykset menestyvälle yritystoiminnalle. Harvoin ne ilman maksukykyistä ostovoimaa pärjäävät, jolleivat tee tuotteita omaksi ilokseen. Ilman valtion roolia yritystoimintamme olisi samantapaista näpertämistä kuin kehitysmaissakin.
Aivan kuin isäsi ja sinä olisitte olleet jotain korpikuusen alusten yrittäjiä, kun maailmanmeno on jäänyt kokonaan huomaamatta.
Sinulla ei ole hajuakaan demokratian toiminnasta. Päätöksenteko edellyttää edes suurinpiirtein yhteistä näkemystä politiikasta. Siksi monissa maissa jakolinja kulkee oikeiston ja vasemmiston välillä. Demokratia on enemmistödemokratiaa ja aina on mahdollisuus vaaleissa vaihtaa vallanpitäjiä. Eihän Kokoomus nytkään halunnut demareita hallitukseen vaan persut. Kokoomuksella on täysi demokraattinen oikeus menetellä näin.
Yhtä lailla voisi väittää, että Kokoomus halusi nyt kaverit, joita se voi komentaa ja ohjailla. Ihan kuin eläisit jossain aivan eri vuosituhannella kuin muut, niin pöljiä näkemyksiä esität.
Tästä sinun älyttömyydestäsihän tänä osa keskustelua lähti: "Eli mielestäsi ainakin suuryritysten johto pitäisi valita kansanäänestyksellä tai muutoin demokraattisesti, koska suuryritykset vaikuttavat niin paljon kaikkien elämään. Sinusta onkin kuoriutumassa todellinen sosialisti, jota paremmaksi en kykene millään panemaan."!
Olisit miettinyt ennen kuin tuon kirjoitit! Tuo sosialistinen näkemys kun ei ole mitään hyvää tuonut tähän maailmaan jos nyt ei II maailmansota ole sinun lempiaikaasi!
SDP munasi mahdollisuutensa Rinne/SS toheloinnillaan. Demokratiahan on kansan valtaa jolloin kansan enemmistö sanoo missä ja minne mennään. Asia joka nähtävästi ei sovi sosialistin maailmaan kuten vaikka Kiina ja NL ovat opettaneet, pienten seuraajiensa tullessa perässä!
Oikeisto, Kokoomus mukaan lukien, ei komenna ja ohjaile kuten vasureilla on tapana. Jos tuota et näe olet sokea ainakin politiikan osalta.
Kun meillä on demokratia, jossa enemmistö sanoo minne mennään, niin ei kannata 25% vasemmisto minoriteetin sen enempää uhota! Siirrytte vain oikeaan suuntaan niin maailma paranee teidänkin kohdallanne, joskin töihin pitäisi mennä!
Sinähän tunnuit tuota mieltä olevan, en minä. Sinun mukaasi yksityisten toimijoiden päättäjät on valittava kansanäänestyksellä tai vastaavalla, kun niiden toiminnalla on vaikutusta ulkopuolisiin.
Enemmistön vallalla tässä on koko ajan menty. Rinteen/Marinin hallituksella oli eduskunnassa enemmistö eikä hallitus kaatunut opposition tekemiin välikysymyksiin. Mitä ihmeen valittamista sinulla on? Vai eikö normaali demokratia miellytä?
Kiina ja NL eivät ole demokratioita. Eivät niitä ole ole myöskään oikeistodiktatuurit kuten nykyinen putlerin Venäjä. Mutta ei kaikkea oikeistoa pidä silti verrata ja tuomita yhden tai useammankaan oikeistodiktatuurin perusteella.
Et sitten ymmärrä lukemaasi, ei ay mafia ole yksityinen toimija siinä mielessä kuin yritykset! Ay mafia on poliittinen kiristysorganisaatio, ei muuta. Yritykset taas rahoittavat koko yhteiskunnan, ay mafia mukaan lukien!
Rinne/SS hallitus sai tukea luopioilta kuten Keskusta ja RKP jotka eivät ole vasureita. Ilman luopioita ei olisi ollut tuota meille niin surkeaa velkavuorihallitusta joka ei kyennyt mihinkään todelliseen talouden uudistamiseen!
Putlerin Venäjä on jälkikommunistinen, se ei ole oikein päässyt eroon siitä komuajan tyylistä jolla ne naapureitaankin ruhjoivat.
Putlerin Venäjä ei ole oikeisto hakuinen, siitä ei ole mitään merkkiäkään olemassa vaan sama komutyyli on lähes joka asiassa edelleen koska sillä kansa saadaan pitämään turpansa kiinni ja sitä voidaan vetää nenästä kun monikaan ei saa oikeaa tietoa lännestä.
Jokin poliittinen kiristysorganisaatio sinulla on vain siellä omissa housuissasi. Mutta sekin on jo täysin henkitoreissaan. :- hehehehhehehehhehehehhee
Ay mafiaa ei ole näissä nurkissa näkynyt!
Jos SDP on hemmetin kaukana sosialismista, niin miksi se ainoana puolueena Suomessa pitää periaateohjelmassaan tavoitteenaan siirtymistä sosialismiin?
Periaateohjelma on puolueen ylätason tavoitteiden kirjaus, jota sitten puolueohjelmalla ja muilla päätöksillä toteutetaan käytännössä. SDP siis edelleen pitää kiinni sosialimiin siirtymisestä, ainakin kun luetaan tuota puolueen periaateohjelmaa.
Niin kauan kuin SDP tukee nykyisen kaltaista ay mafiaa se on sosialistinen yhteisö!
SDP on sosialistinen, ja jopa piilokommunistinen, liike. Ei se pääse todellisesta karvastaan vaikka kuinka yrittää selittää olevansa markkinatalouspuolue.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#179107368
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
sitten kun minut valitaan johtoon niin itket 🤣
Heh heh! Arvasin, että kun tonkaisn (2023-06-29 20:12:42) persujen roskakasaa talikolla niin alkaa äläkkä.
Kukaan ei voi väittää, etteikö persulauman kasaan haravoinnissa = jäsenhankinnassa olisi koko ajan hieman liikaa määrän hakua, sen sijaan että puolueessa olisi tavoiteltu laatua.
Elinkenoministerinä toimi muutaman päivän valtio-oppia opiskellut yrittäjä. Joopajoo.
On oikein, että eduskunta edustaa suomalaisten keskimääräistä jakaumaa ja älykkyystasoa, mutta kyllähän hallitukseen pitäisi saada täysipäisiä ja vastuuntuntoisia henkilöitä, eikä häiriköitä ja sekopäitä. Toki ministeriöiden asiantuntijat hoitavat kokematonta ministeriä paremmin useimmat jutut, mutta pitäähän ministerilläkin olla jonkinlainen käsitys tavallisimmista asioista.
Tässäkin sinulla on hyvä havainto. Osaamaton ministeri tarkoittaa yleensä vallansiirtoa virkamiehille. Suomessa tämä on aika vaaratonta ja todennäköisesti monissa tapauksissa lopputuloksen kannalta hyvä asia. Tällainen tilanne oli esim. silloin kuin Jari Lindström toimi oikeusministerinä ja työministerinä samaan aikaan. Hän sanoi silloin suoraan, ettei ymmärrä oikeusministeriön asioista mitään eikä hänellä ole aikaa opiskella niitä. Se tarkoitti kaiken vallan siirtymistä virkamiehistölle.
Tällainen on kuitenkin perustuslaillisen demokratian vastaista, vaikka lyhyellä tähtäimellä vallan siirtäminen asiantuntijoille voi tuottaa hyviäkin tuloksia.
Ota tuosta puolueluettelosta pois Pientalonpojat, SMP ja Perussuomalaiset ennen v. 2017 pois. Hallapersuilla ei ole poliittisesti mitään yhteistä noiden puolueiden kanssa.
Olet väärässä. Nykyisiä persuja ei olisi olemassakaan tässä laajuudessa ilman puolueen historiallisia esivaiheita. Politiikan sisältö on toki muuttunut paljolti, mutta ei suinkaan kokonaan. Nyt maahanmuuttovastaisuus vain painottuu enemmän, mutta eivät muut entiset ajatukset ole suinkaan unohtuneet. EU-vastaisuus, eliitin vastaisuus ja vähän kaiken muunkin vastaisuus ovat säilyneet, samoin yleinen arvokonservatismi.
Persuja ei siis olisi ilman historiaa, mutta kun puhe siirtyy SDP:hen, niin osa sen historiaa kiistetään... Outoa eikö vaan
Olet paljolti oikeassa. Turhatuneisuus ja pettymyksen tunteet tuottavat tällaisia populistisia liikkeitä. Tätä samaa voi kuunnella Kansanradiosta tai muilta turpakäräjiltä. Luuserius on se käyttövoima. Ennen kaikki oli paremmin -fiilis. Kaikki kannattajat käyvät ja sakki on sekalaista. Etten sanoisi, että myös ja ennen kaikkea sekopäistä.
Jo aiemmin esim. Sampo Terho turhautui siihen, että puolueen eduskuntaryhmässä kaikki aika meni muutaman pahimman häirikön paimentamiseen. Soini kaivoi vaikka mistä ojista ihmisiä, joilla arveli olevan käyttöarvoa puolueen nosteessa.
Tällaisen puolueen jäsenet ja kannattajat ovat raivona olettamalleen eliitille ja sen liberaaleille ajatuksille. Sen ajatellaan hellivän kaikkea muuta paitsi tällaisen unohdetun kansan asemaan joutuneita luusereita.
Nimenomaan soini haravoi kaikki kotoutumattomat puolueeseensa. Mitään rajoituksia ei ollut ja jytky tuli. Mutta sai katua kun fasistipiirit valtasi koko puolueen ja teki siitä maahanmuuttovastaisen piilofasistipuolueen. Nut sitten persupuolue möi köyhät ja maaseudun päästäkseen palauttamaan pari kolme pakolaista.
Joku tuossa edellä julisti, ettei Pientalonpojilta ja SMP:ltä ole jäänyt mitään hapanjuurta nykyiselle Perus S:lle. Olin nulikka, kun naapuriini muutti Asutushallituksen pääkohtajan V. Vennamon luotsaamana siirtolaisperhe N-liitolle luovutetulta kannaksen alueelta. Vanha herra Pekka ja rouvansa Emma kahden pojan ja kahden tyttären kanssa. Politiikasta en tiennyt mitään, mutta myöhemmin isännän vastuut ottanut Pekan poika, julisti napureilleen pintalonpoikuuttaan heti, kun Vennamo oli riitaantunut Maalaisliiton kanssa, ja perustanut sen puolueensa. Nyt tuossa talossa asuu yrittäjä, kirvesmies ja puutarhuri, Pekan pojan pojan poika, joka on kunnavaltuustossa Perussuomalaisten edustajana.
En usko, että tämä "tapaus" olisi harvinaisuus.
Kaunis tarina. Vennamolaisuudella ja nykypersuilulla ei kuitenkaan ole mitään yhteistä. Ero on vähintäänkin kuin yöllä ja päivällä. Ja tämän sanon pitkään Veikko Vennaomon (ja myös Pekka Vennamon) kanssa työskennelleenä henkilönä.
Mutta onko lopputuloksella suurtakaan eroa, Vennamoitten SMP ja Halla-ahon Perussuomalaiset, heidän luhistuminen samoin?
Seuraavien vaalien jälkeen Persut on viiden pinnan fasistipuolue.
Silloin fasistit saavat pestä itse omat paitansa.
Nyt siihen valjastetaan koko suomalainen työmarkkinat, ihmiset jotka haluavat säilyttää ihmisoikeudet ja antaa ne perinnöksi lapsilleen.
Mutta tässäkin persut törmäävät suomalaisen palkansaajan teräsnyrkkiin, että morgoonit soi!
"Ja tämän sanon pitkään Veikko Vennaomon (ja myös Pekka Vennamon) kanssa työskennelleenä henkilönä."
Mitäpä työskentelit? Mietikö, mitä pitää tehdä rötösherroille? Muistako kun Veikko kannettiin ulos eduskunnnasta asiattoman suunsoiton vuoksi?
Nykypersu on sellainen kuin smp:läinen oli aikoinaan: Purnaa koko ajan asioista joihin vain pitää vaikuttaa eikä soittaa suutaan. Nyt, kun smpläisiä/persuja on jokaisessa pikkukylässa ja lähiössä niin paljon, että niitä on saatu eduskuntaan merkittävä määrä, niin ne hiton pöljäkkeet pilaavat hyvätkin asiat tyrimällä ne tyhmyyttään: Valitsevat edustajakseen suunsoittajia ja huijareita.
Perseilijöitä jokainen vihervassari
Miksi persuissa on niin paljon homokeenisiä peppuheppuja?
Katso peiliin ja mieti, "homokeeninen" peppuheppu.
Kaikki paitsi persut on suvakkeja!
Koska oikeistohomoilla ei ollut poliittista kotia ennen halla-ahon persuja.
Pelkkää populistista öyhötystä ulospäin. Kaikki on jonkun muun vika. Lietsotaan kansaa vastakkain. Salaliittoja joka . Puolueellinen lehdistö. Piilotellaan fasistista agendaa. Eipä voi mitään, jos uppoo äänestäjään.