8 Sinä päivänä hän sanoi." Te jotka tahdotte kukistaa jebusilaiset, pistäkää hengiltä nuo sokeat ja rammat,joita david ei voi sietää" Tämän vuoksi sanotaan "Sokeat ja rammat eivät pääse sisälle pyhäkköön".2 samuelin kirja 5 ,8
Pistäkää hengiltä!!!!!
6
494
Vastaukset
- Eija_Moilanen
Luulen, että vapaa-ajattelijatkin ovat hyljänneety tuollaisen lukutyylin. Oletkohan kova päisempi? Teksti voi olla sinulle ylivoimaista ymmärtää, mutta yritä kuitenkin. Linkissä kokonaisuus ja jae kuusi on ilmeinen, jotta voi käsittää kokonaisuuden. Älä enää viiti munata itteäs tollasella. Kaikki jotka tuntevat raamattua tajuavat pelisi heti.
1 Sitten kaikki Israelin sukukunnat tulivat Daavidin luo Hebroniin ja sanoivat näin: "Katso, me olemme sinun luutasi ja lihaasi.
2 Jo kauan sitten, Saulin vielä ollessa kuninkaanamme, sinä saatoit Israelin lähtemään ja tulemaan. Ja sinulle on Herra sanonut: 'Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia, ja sinä olet oleva Israelin ruhtinas'."
3 Ja kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan tykö Hebroniin, ja kuningas Daavid teki heidän kanssaan liiton Hebronissa, Herran edessä; ja sitten he voitelivat Daavidin Israelin kuninkaaksi.
4 Daavid oli kolmenkymmenen vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja hallitsi neljäkymmentä vuotta.
5 Hebronissa hän hallitsi Juudaa seitsemän vuotta ja kuusi kuukautta, ja Jerusalemissa hän hallitsi koko Israelia ja Juudaa kolmekymmentä kolme vuotta.
6 Ja kuningas meni miehinensä Jerusalemiin jebusilaisia vastaan, jotka asuivat siinä maassa. He sanoivat Daavidille näin: "Tänne sinä et tule, vaan sokeat ja ontuvat karkoittavat sinut sanomalla: 'Ei tule Daavid tänne'".
7 Mutta Daavid valloitti Siionin vuorilinnan, se on Daavidin kaupungin.
8 Ja Daavid sanoi sinä päivänä: "Jokainen, joka surmaa jebusilaisen ja tunkeutuu vesijohdolle asti, hän voittaa ne sokeat ja ontuvat, joita Daavid vihaa". Sentähden on tapana sanoa: "Sokea ja ontuva älköön tulko taloon".
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1117037005504&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=2 sam.5&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=FinRaam&mod3=KJVlisättiin oikeutus väkivallella ja verenvuodatukselle. Kerropa nyt mikä sinun mielestäsi oikeuttaa väkivaltaan?
- Eija_Moilanen
gandalf79 kirjoitti:
lisättiin oikeutus väkivallella ja verenvuodatukselle. Kerropa nyt mikä sinun mielestäsi oikeuttaa väkivaltaan?
on on lupa pitää järjestystä yllä. Siis huolehtia kansalaisten turvallisuudesta jopa pakkokeinoin, jos siihen on pakottava syy.
- näin.
jae kuusi.Ja tyranni meni moskovaan suomalaisia vastaan, jotka asuivat siinä maassa. He sanoivat stalinille näin " tänne sinà et tule vaan sokeat ja ontuvat karkoittavat sinut sanomalla: "Ei tule stalin tänne".
- Eija_Moilanen
näin. kirjoitti:
jae kuusi.Ja tyranni meni moskovaan suomalaisia vastaan, jotka asuivat siinä maassa. He sanoivat stalinille näin " tänne sinà et tule vaan sokeat ja ontuvat karkoittavat sinut sanomalla: "Ei tule stalin tänne".
Jos Halonen pyrkis Helsinkiin niin Lappalaiset pysäyttäisivät junan ja ilmoittaisivat että, "tänne et tule".
Kattelin tosta raamatun Tietosanakirjasta ja siinä kerrotaan, että jebusilaiset ovat Haamin pojan Kananin jälkeläisä ja he asuivat Jerusalemin lähistöllä. Luvatun maan haltuunoton yhdeydessä Juudan miehet eivät pystyneet Jebusilaisia karkoittamaan, vaan Jebusilaiset jäivät asumaan Juudan jälkeläisten sekaan.. Vasta Kuningas Daavit valloiti "Siionin vuorilinnan" ja teki siitä pääkaupunkinsa.
Nuo Vanhan Testamentin Israelista kertovat käänteet vaativat melkoisen tutkimisen, jotta kokonaisuudesta pääsee selville. En ole itsekkään niihin kovin hyvin perehtynyt, mutta taustatieto kyseisistä kansoista avaa melkoisen erinäköisen maailman kertomuksia tutkiessa. Kannatta pohtia myös siitä kulmasta, että menivät nälkää pakkoon hetkeksi egyptiin ja joutuivat orjiksi neljäksi sadaksi vuodeksi. Takaisin paluu oli melkoisten ongelmien takana jne. Toki on hyvä pohtia, että mitä seurauksia mistäkin tuli ja mitä ne olivat ja mikä omasta mielestä on oikein. Mutta arvion voi antaa vasta sitten kun itse todella tutkii. Ilman tutkimista joutuu antamaan arvailun.
Lisäksi on hyvä pohtia ja verrata meidän aikaamme.
Ja kristityn kannalta on hyvä myös ymmärtää, että asiat vois olla hyvä laitaa raamatussa ainakin kolmeen vaiheeseen:
1) Kaaoksen aika
2) Laina aika
3) Uuden liiton aika
Näin välttyy turhalta pilkkaamiselta, koska me elämme uudenliiton aikaa. Ja mitä eroja tässä on kaaoksen ja vanhan liiton aikaan jää jokaisen omaksi pohdittavaksi.
Itse ymmärrän sen näin:
"29 Niinä päivinä ei enää sanota: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät';
30 vaan jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden. Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1117257223468&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Jer. 31:29&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=&mod3= - Eija_Moilanen
Eija_Moilanen kirjoitti:
Jos Halonen pyrkis Helsinkiin niin Lappalaiset pysäyttäisivät junan ja ilmoittaisivat että, "tänne et tule".
Kattelin tosta raamatun Tietosanakirjasta ja siinä kerrotaan, että jebusilaiset ovat Haamin pojan Kananin jälkeläisä ja he asuivat Jerusalemin lähistöllä. Luvatun maan haltuunoton yhdeydessä Juudan miehet eivät pystyneet Jebusilaisia karkoittamaan, vaan Jebusilaiset jäivät asumaan Juudan jälkeläisten sekaan.. Vasta Kuningas Daavit valloiti "Siionin vuorilinnan" ja teki siitä pääkaupunkinsa.
Nuo Vanhan Testamentin Israelista kertovat käänteet vaativat melkoisen tutkimisen, jotta kokonaisuudesta pääsee selville. En ole itsekkään niihin kovin hyvin perehtynyt, mutta taustatieto kyseisistä kansoista avaa melkoisen erinäköisen maailman kertomuksia tutkiessa. Kannatta pohtia myös siitä kulmasta, että menivät nälkää pakkoon hetkeksi egyptiin ja joutuivat orjiksi neljäksi sadaksi vuodeksi. Takaisin paluu oli melkoisten ongelmien takana jne. Toki on hyvä pohtia, että mitä seurauksia mistäkin tuli ja mitä ne olivat ja mikä omasta mielestä on oikein. Mutta arvion voi antaa vasta sitten kun itse todella tutkii. Ilman tutkimista joutuu antamaan arvailun.
Lisäksi on hyvä pohtia ja verrata meidän aikaamme.
Ja kristityn kannalta on hyvä myös ymmärtää, että asiat vois olla hyvä laitaa raamatussa ainakin kolmeen vaiheeseen:
1) Kaaoksen aika
2) Laina aika
3) Uuden liiton aika
Näin välttyy turhalta pilkkaamiselta, koska me elämme uudenliiton aikaa. Ja mitä eroja tässä on kaaoksen ja vanhan liiton aikaan jää jokaisen omaksi pohdittavaksi.
Itse ymmärrän sen näin:
"29 Niinä päivinä ei enää sanota: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät';
30 vaan jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden. Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1117257223468&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Jer. 31:29&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=&mod3=Laina-aikani tarkoittaa tietysti lain aikaa.(hymy)
Kun yrittää nopeasti kirjoittaa, (sillä isäntä katselee jo, sillä silmällä, että voisihan tuo jotain muutakin tehdä kuin kirjoittaa tuolla netissä) niin tarkistus ennen lähettämistä jää pintapuoliseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun367184- 833666
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823255Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3352999- 462413
- 562261
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251560- 561485
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui311464Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi221436