sellaista oppilaitosta josta valmistuu huippukokkeja. En ole löytänyt. Tästä huolimatta Suomessa ei muita olekkaan kuin huippukokkeja mutta ei ainoatakaan kokkia.
Onko jossain joku salainen opinahjo josta näitä tavallista kokkia huomattavasti pätevämpiä huippukokkeja putkahtelee säännöllisin väliajoin?
Onko jossain joku salainen opinahjo josta näitä tavallista kokkia huomattavasti pätevämpiä huippukokkeja putkahtelee säännöllisin väliajoin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se vaatii hitosti treeniä, että osaa asetella hunaja kermakastike tilkan päälle kaksi karamellisoitua papua ristiin. Viereen yksi sokerilla päällystetty suomuurain.
No eihän suomessa ole kuin huippumuusikoita vaikka hakkaisi kynällä pöydänreunaan eikä tuntisi yhtään nuottia. Niin ja tietysti niitä huippukokkeja ja huippu-urheilijoita jotka ovat aina viidestoista kisassa kuin kisassa. Tai sitten huippujuristi. HAH HAH HAH
Tässä maassa ei oikeasti ole mitään muuta huippua kuin laivanrakennus/suunnitteluteollisuus. Se on oikeasti valovuoden muuta maailmaa edellä.
Eipä taida ylipäätään olla sellaista opinahjoa josta valmistuu huippuammattilaisia. Yleensä vastavalmistuneet ovat aina noviiseja ja heistä saattaa sitten kehittyä alansa huippuja jos kovasti tekevät töitä ja pyrkivät koko ajan kehittymään ammattilaisina.
Olen yhden kerran käynyt puolipakotettuna syömässä tämän yhden " huippukokin" ravintolassa. Joku Hans Välimäki ta joku sellainen. Pakko todeta, että hintaansa suhteutettuna se oli elämäni huonoin ruokakokemus.
Kysypäs aloittaja Wagnerilta niistä kokkihommista. Eiköhän sieltä koulutusta löydy.
Mistä valmistuu asiantuntijoita?
No sen kyllä tiedän mutta mistä valmistuu huippuasiantuntijoita?