Marin lopetti kun ei voinut enää olla tähti

Vaalien jälkeen Marin ilmoitti jättävänsä SDP:n puheenjohtajan tehtävät. Ratkaisu oli loppujen lopuksi looginen. Marinilla ei ollut halua lähteä kakkospaikalle Kokoomuksen Petteri Orpon hallitukseen. Onhan Kokoomus Marinin inhokkipuolue, ja Orpon ja Marinin välit ovat huonot myös henkilötasolla.

Marinilla ei ollut halua eikä välttämättä myöskään paineensietokykyä tehdä ikäviä päätöksiä, joita olisi ollut luvassa, vaikka hallituspohja olisi ollut mikä tahansa. Kyse on myös laskelmoinnista. Marinin ei kannattanut lähteä ryvettämään itseään valtiovarainministerin tehtävässä.

Marin kestää huonosti kritiikkiä tai ylipäänsä sitä, että ihmiset ovat eri mieltä hänen kanssaan. Tällöin Marinin ilme ja äänensävy muuttuvat kireiksi. Hän myös peittelee epävarmuuttaan ja asiaosaamisen puutteitaan koppavuudella.

Koulutukseltaan Marin on hallintotieteen maisteri, mutta ennen valtakunnanpolitiikkaan nousuaan Marin työskenteli kaupanmyyjänä. Asia nousi otsikoihin Viron sisäministeri Mart Helmen tölväistyä häntä tästä seikasta.
26228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Eipä ollut Sannalla sen syvempää sitoutuneisuutta puolueeseen ja sen tavoitteisiin, jätti heti kun ei voittanut ja päässyt itse hillotolpalle. Nyt ei tarvitse vääntää tekohymyä ja ottaa selfieitä.

Äänestä
  • Sanna on pyrkyri, ei todellinen poliitikko.

    Äänestä

  • "ottaa selfietä"
    Oletko puusta pudonnut ja säikähtänyt, ei ole Sannan vika ettei
    Purran kassa samaan kuvaan halua kukaan muu kuin persu.

    Äänestä

Jättihän Sanna kumppaneineen Suomelle jättivelan

Äänestä
  • Valitettavasti.

    Äänestä

Haluaa ryypätä nyt rauhassa.

Äänestä
  • Höpöhöpö ,, SuperMarin hetken haluaa ottaa rauhallisesti .. Hänellä on aikaa olla huippupolitiikassa 30 vuotta , jos haluaa ..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Höpöhöpö ,, SuperMarin hetken haluaa ottaa rauhallisesti .. Hänellä on aikaa olla huippupolitiikassa 30 vuotta , jos haluaa ..

    Dokaaminen on kivaa, terv, Sanna.

    Äänestä

Jaksaako joku tarkastaa kuinka moni puoluejohtaja on jatkanut pestissään pääministerikauden jälkeen, jos on menettänyt asemansa vaaleissa?

Äänestä

Siihen sammui rokkitähti.

Äänestä

Tähdenlennot ovat lyhyitä.

Äänestä

"Marinilla ei ollut halua eikä välttämättä myöskään paineensietokykyä
tehdä ikäviä päätöksiä, joita olisi ollut luvassa, vaikka hallituspohja olisi
ollut mikä tahansa. "

Sanna Marin oli pelkkä tahdoton tiskirätti heti kun vaalitulos selvisi. Ei ollut huippuunsa trimmatulla kropallansa voimia odotella edes juhannukseen asti. Olisi ilmoittanut erostaan vasta juhannuksena.

Mutta kun rouva oli ihan tyhjä tiskirätti. Rinnatkin roikkui ja oli kuin tyhjät patakintaat, niin ei ollut voimia. Ilmoitti erostaan 2 vrk vaalien jälkeen, ressukka.

Äänestä
  • Muodot siltä kyllä puuttuukin.

    Äänestä

On terveen puolueen merkki, kun sen johto vaihtuu säännöllisesti ja vapaaehtoisesti.

Menestystä ulkomaan tehtäviin Suomen supertähdelle.

Äänestä

Mitä siitä. Onhan Purrakin entinen hampurilaismyyjä ja Halla tarjoilija harjoittelija.

Äänestä
  • Persut jaksaa.

    Äänestä

  • Ethän sinä Purrasta mitään tiedä, tapatyötön.

    Marin oli kaupankassa ennen politiikkaan tuloa.

    Äänestä

Persut ne vaan nyt potkitaan hallituksesta ulos, kun ovat fasisteja. Tämä nyt vain on ihan looginen lopputulos, kun unohtivat kertoa tästä äänestäjilleen.

Äänestä
  • Näkee, että olet tyhmä demari, kun et osaa vastata itse avaukseen.

    Äänestä

Sanna jättää SDP:n puheenjohtajuuden ja siirtyy isompiin sfääreihin. Sanna oli puheenjohtajuudestaan ja pääministeriydestään kiitollisuusvelassa Krista Kiurulle.

Nyt Krista Kiuru itse valitaan SDP:n puheenjohtajaksi.
Sitten kaadetaan hallitus perustuslain demlalaisella tulkinnalle ja Krista Kiurusta tulee pääministeri.
Keväällä onkin presidentin vaalit ja Krista valitaan jo ensimmäisellä kierroksella presidentiksi uraa huutojen ja jalkojen tömistelyn kera.
Krista ei jää kenellekään kiitollisuuden velkaa.

Krista Kiurun valinta Suomen presidentiksi on ihan oikein suomalaisille. Jumalat rankaisevat suomalaisia.

Äänestä

Eiköhän anneta Sanna pikkusen huokasta. Veti meidät läpi korona-sota-NATO-energiakriisi-inflaation läpi kuivin jaloin.

Äänestä
  • Ja hankkiutui eroon rahareijäksi muuttuneesta Uniperistakin.

    Äänestä

Tällaisia ne wef:n marjonetit ovat. Tulevat ja aiheuttavat maille ongelmia, tarkoituksellako?

Äänestä

Ei mua oo koskaan suomalaiset kiinnostanut vaan mä haluun olla stara ! Terv Sanna

Äänestä

Ehkä Marinin avioero ja uusi miesystävä vaikuttivat myös päätöksiin.

Äänestä

sö,sp

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaalien jälkeen Marin ilmoitti jättävänsä SDP:n puheenjohtajan tehtävät. Ratkaisu oli loppujen lopuksi looginen. Marinilla ei ollut halua lähteä kakkospaikalle Kokoomuksen Petteri Orpon hallitukseen. Onhan Kokoomus Marinin inhokkipuolue, ja Orpon ja Marinin välit ovat huonot myös henkilötasolla.

Marinilla ei ollut halua eikä välttämättä myöskään paineensietokykyä tehdä ikäviä päätöksiä, joita olisi ollut luvassa, vaikka hallituspohja olisi ollut mikä tahansa. Kyse on myös laskelmoinnista. Marinin ei kannattanut lähteä ryvettämään itseään valtiovarainministerin tehtävässä.

Marin kestää huonosti kritiikkiä tai ylipäänsä sitä, että ihmiset ovat eri mieltä hänen kanssaan. Tällöin Marinin ilme ja äänensävy muuttuvat kireiksi. Hän myös peittelee epävarmuuttaan ja asiaosaamisen puutteitaan koppavuudella.

Koulutukseltaan Marin on hallintotieteen maisteri, mutta ennen valtakunnanpolitiikkaan nousuaan Marin työskenteli kaupanmyyjänä. Asia nousi otsikoihin Viron sisäministeri Mart Helmen tölväistyä häntä tästä seikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu