Vapariliitto yhä riippuvaisempi valtiontuesta

Vapariliitto kerää jäsenyhdistyksiltään liittomaksua, joka muodostuu yhdistysten maksavien jäsenten jäsenmaksuista määritellyssä osuudesta. Liittomaksutulon määrä kertoo omavastuisuudesta.

Vuosina 1996–2002 vuotuinen, nimellinen liittomaksutulo vaihteli välillä 20.318,78–23.630,07 euroa, kun se vuosina 2016–2022 oli nimellisesti välillä 14.688,00–17.370,00 euroa. Omavastuisuus on siis jyrkästi heikentynyt eikä luvuissa ole edes otettu huomioon rahan arvon heikentymistä.

Samaan aikaan valtiontuki on kasvanut valtavasti. Viime vuosina se on ollut peräti 50000 euroa. Tämä tuki yhdessä pääomatulojen kanssa kattoi viime vuonna liiton kulut lähes kokonaan. Liittomaksuja liitto sai vuonna 2022 15.084,00 euroa (12 euroa/jäsen), ja tilikauden ylijäämä oli 15.878,78 euroa.

Toisin sanoen liittomaksut olisi hyvin voinut jättää keräämättä toiminnan häiriintymättä. Ahneuksissaan liitto kuitenkin keräsi maksuja. Mahdollisesti haluttiin varautua tämän vuoden kalliiseen Kööpenhaminan matkailuun, josta liiton puolelta ollaan visusti ja rivijäseniltä tulevat kyselyt ovat johtaneet kyselijän julkiseen nöyryyttämiseenkin. Budjettia, matkaan lähetettäviä henkilöitä tai edes lähetettävien henkilöiden määrää ei kerrota.

Perusteltujen arvioiden mukaan matkan on epäilty maksavan noin 3000 euroa hengeltä. Tämä tarkoittaisi, että viisi liiton lähettämää matkaajaa söisi jäseniltä viime vuonna kerätyt liittomaksut muutamassa päivässä. Ei ihme, että valtionapuja kinutaan innolla. Jape Lovén kertookin vaparilehdessä liiton käyneen opetus- ja kulttuuriministeriössä saadakseen liiton valtionavustuksen vakaammalle pohjalle.
361022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Palstalla on monta kertaa ehdotettu, että runsaan valtiontuen saanut liitto ei keräisi liittomaksuja. Tämä olisi ollut taloudellisesti mahdollista, mutta liiton johto päätti toisin. Se tarvitsi matkailurahaa. Ei ihme, että yhdistysten jäsenmäärät tippuvat.

Äänestä
  • Vetsenterällä tasapainoilu
    Valiiton toiminta on täysin Ylikoskesta ja Korson vasemmistoliiton puolueosastosta Vantaalla

    Jos Ylikoski syrjäytetään, Valiitto syrjäytetään

    Valiiton tulot 2024 voivat laskea 56 000 eurolla

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Vetsenterällä tasapainoilu
    Valiiton toiminta on täysin Ylikoskesta ja Korson vasemmistoliiton puolueosastosta Vantaalla

    Jos Ylikoski syrjäytetään, Valiitto syrjäytetään

    Valiiton tulot 2024 voivat laskea 56 000 eurolla

    Jos arvataan, että VAliiton kiinteistöomaisuus olisi noin 500 neliötä Stadin alueelta eli luokkaa kymmenkunta kaksiota, matalan kerrostalon yksi portaallinen asuntoja neliöhinnaltaan 4000 ennen tätä hinnanlaskua eli kiinteistömassan arvo 2 miljoonaa, ja jos vuoden 2023 loppuun mennessä asuntohinnat ovat laskeneet 15% korkojen takia (tällä hetkellä laskeneet 10%), tämä tarkoittaa, että VAliiton koko kiinteistöomaisuus olisi laskenut noin 0,3 miljoonaa vuoden loppuun mennessä

    Hoitovastikkeet ovat nousseet ehkä euron neliöltä kuukaudessa eli VAliiton tapauksessa vuodessa yhteensä 6000 euroa

    Jos VAliitto menettää tulonsiirtonsa valtiolta 50 000 on tulojen menetys 2024

    yhteensä 56 000, jota on vaikea paikata asuntoja myymällä heikon menekin takia

    Äänestä

VAliiton johto on käynyt kerjäämässä lisää tulonsiirtoja itselleen valtion budjetista

VAlehdestä

"puheenjohtaja Jape Lovénin kirjoituksessa, Kohti tulevaa liittokokousta (s. 4), kerrotaan liiton käyneen opetus- ja kulttuuriministeriössä saadakseen liiton valtionavustuksen vakaammalle pohjalle"
http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti230702.html

Äänestä

Vapariliitto erotettava valtiosta!

Äänestä

Todellisuudessa vapaa-ajattelijat on riippuvainen jäsenistään ja vapaaehtoistoiminnasta. Palkkio-tai palkkaperustaista toimintaa on hyvin vähän.

Äänestä
  • Ylikoski, olitko mukana Lovenin kanssa kerjäämässä ministeriöltä?

    Mitä kerjäsitte? Lisää jäseniäkö?
    Kerjäsittekö lisää jäseniä vai rahaa?

    Mainitsitteko ministeriössä, että oma suurin tulonlähteenne on vuokratulot, ei henkilöjäsenmaksut?

    Eli haluatte vielä enemmän valtiolta tulonsiirtoina?

    Kiinteistöistä tullee 80 000 e vuodessa vuokratulona eli bruttopääomatulona,
    jonka voitosta ette maksa veroa

    Kerjäsitte kuitenkin verorahoista tulonsiirtoja VAliitolle, eikö niin? Verottomasti

    VAlehden mukaan sen jälkeen pääosa VAliiton tuloista on valtionapu (suurempi kuin kiinteistöjen nettovuokratuotto ja paljon suurempi kuin henkilöjäsenmaksut)
    http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti230702.html
    Kuitenkin valtionavustus liitolle on nyt 39,78 euroa/maksava jäsen/vuosi, kun jäsenyhdistysten henkilöjäsenmaksut ovat lähes puolet pienempiä.

    "puheenjohtaja Jape Lovénin kirjoituksessa, Kohti tulevaa liittokokousta (s. 4), kerrotaan liiton käyneen opetus- ja kulttuuriministeriössä saadakseen liiton valtionavustuksen vakaammalle pohjalle"

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ylikoski, olitko mukana Lovenin kanssa kerjäämässä ministeriöltä?

    Suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan kuuluu kansalaisjärjestöjen tärkeä rooli, jota valtiovalta ja kunnat arvostavat. Hyvin monet järjestöt saavat tiiminta-avustusta sekä yleisavustuksenä, erityisavustuksia että hanketukea. Jos va-liitto tai yhdistys hakee avustusta esim. Uskonnon ja vakaumuksen vapauden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen, siinä ei ole mitään eriskummallista. Pikemminkin pidättyminen julkisen vallan avustuksesta Greenpeacen tapaan olisi kummallisempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Romahdus Uudenmaan vaalituloksen takia. Valiiton toiminta on täysin riippuvainen Ylikoskesta ja Korson vasemmistoliiton puolueosastosta Vantaalla eikä vapauden vakaumuksen yhdenvertaisuudesta

    Vassarit ovat puolueyhteyksiensä kautta hankkineet käsittämättömät vuosittaiset tulonsiirrot valtiolta. Ylikosken Vantaan-puoluetoveri Jussi Saramo uskoi vasliiton rellestävän vaaleissa Uudellamaalla, mutta se romahti totaalisesti eli tulos: yksi paikka, vaikka jaossa oli 37 paikkaa eduskuntaan

    Romahdus voi tuottaa romahduksen VAliiton taloudessa
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17919760/vapariliitto-yha-riippuvaisempi-valtiontuesta#comment-121772644

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vantaan vasureilla ei ole edustusta valtiovarainvaliokunnassa

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan kuuluu kansalaisjärjestöjen tärkeä rooli, jota valtiovalta ja kunnat arvostavat. Hyvin monet järjestöt saavat tiiminta-avustusta sekä yleisavustuksenä, erityisavustuksia että hanketukea. Jos va-liitto tai yhdistys hakee avustusta esim. Uskonnon ja vakaumuksen vapauden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen, siinä ei ole mitään eriskummallista. Pikemminkin pidättyminen julkisen vallan avustuksesta Greenpeacen tapaan olisi kummallisempaa.

    Näinpä. Normaalia Suomessa. Esim Fingon jäsenjärjestöistä suurin osa saa avustusta. Fingo-nimi viittä suomalaisiin NGO-järjestöihin eli non governemental organisaatioihin. Samoin kulttuuri-, urheilu- ja nuorisojärjestöt, sosiaali- ja terveysjärjestöt, uskonnolliset järjestöt jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Vantaan vasureilla ei ole edustusta valtiovarainvaliokunnassa

    poliittisten kytkentöjen ansiosta on

    Ylikoskella ei ole tieteellisiä tutkimuksia ei julkaisujakaan mutta hän on eläkkeellä
    tutkimuspäällikön tehtävistä

    eli poliittisten kytkentöjen ansiosta

    poliittiset broilerit hoitaa homman

    Äänestä

Liittomaksu osoittaa yhdistyksen sitoutumista liittoon. Käytännössä raha menee lehden julkaisemiseen ja postittamiseen. Moni yhdistys saa toimintatukea paikallistoimintaan jopa paljon enemmän kuin maksaa liittomaksuja.

Äänestä
  • Tietysti koska on yhden jäsenen yhdistyksiä. Järjetöntä.

    Äänestä

  • Tuotatuota. Vapariliiton tuki on annettu ns. joululahjarahoina valtiovarainvaliokunnassa. Se ei ole erityisen riippuvainen hallituksesta. Valiokunnassa on Vasurien edustus. Ja Loven on demari, joten silläkin on lonkerot. Vaara on, että avustus jatkuu.

    Äänestä

Erotkaa vapareista.

Äänestä

Vaparien johto on ahneuden perikuva.

Äänestä

Samoin protu. Onko näiden valtiollinen tekohengitys oikein?

Äänestä
  • Ei ole. Yhdenvertaisuuden takia näiden valtiontuki pitää lakkauttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei ole. Yhdenvertaisuuden takia näiden valtiontuki pitää lakkauttaa.

    "Yhdenvertaisuuden" ja miten tämä liittyy mitenkään tähän tukeen tai siihen että olet taas kateellinen muiden rahoista?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "Yhdenvertaisuuden" ja miten tämä liittyy mitenkään tähän tukeen tai siihen että olet taas kateellinen muiden rahoista?

    Ei ole oikein suosia vapareita.

    Äänestä

Ja Jori sanoo vastustavansa valtionavun hakemista. On sillä pokkaa puhua palturia!

Äänestä
  • En ihmettele. Sehän on vapari.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    En ihmettele. Sehän on vapari.

    Ja vapari valehtelee aina. Aina.

    Äänestä

  • Puskureita on mutta vuosien mittaan ne syödään ja sitten alkaa pääoman syönti. Lopulta liitto kuukahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Puskureita on mutta vuosien mittaan ne syödään ja sitten alkaa pääoman syönti. Lopulta liitto kuukahtaa.

    Vääjäämätön kehitys, mutta kiinnostaa kumpi loppuu ensin, jäsenet vai raha.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vääjäämätön kehitys, mutta kiinnostaa kumpi loppuu ensin, jäsenet vai raha.

    Jaa-a. Jäsenet vähenee, kunnes alkaa kilpailu jäämistöstä. Pikku porukka voi syödä liiton loppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Jaa-a. Jäsenet vähenee, kunnes alkaa kilpailu jäämistöstä. Pikku porukka voi syödä liiton loppuun.

    Tämä on totta.
    miljoonaomaisuus makaa Ylikosken lähellä
    Hänen kaverinsa Vantaan vasliitosa on Jussi Saramo
    joka on punapääoman mies eli Tradekan

    Kaukana ei ole ajatus että kommunisteilla on halu lisätä tuottoja
    tekemällä taloudellista yhteistyötä VAliiton omaisuuden kanssa
    se
    voitaisiin panna vaikka sijoituksena hyvin tuottavaan
    johonkin firmaan tradekassa

    jossa se sitten liudentuu punapääoman kassaan

    https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-karsastavat-vasemmiston-hallitseman-jattiyhtion-ravintolashoppailua-sakeata-ja-rumaa/

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tradekan hallituksessa istuvat esimerkiksi vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd).

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tämä on totta.
    miljoonaomaisuus makaa Ylikosken lähellä
    Hänen kaverinsa Vantaan vasliitosa on Jussi Saramo
    joka on punapääoman mies eli Tradekan

    Kaukana ei ole ajatus että kommunisteilla on halu lisätä tuottoja
    tekemällä taloudellista yhteistyötä VAliiton omaisuuden kanssa
    se
    voitaisiin panna vaikka sijoituksena hyvin tuottavaan
    johonkin firmaan tradekassa

    jossa se sitten liudentuu punapääoman kassaan

    https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-karsastavat-vasemmiston-hallitseman-jattiyhtion-ravintolashoppailua-sakeata-ja-rumaa/

    Arhinmäki on koulutukseltaan kouluja käymätön

    ja ammatiltaan laittomien graffitien piirustelija-broileri

    Arhinmäen harrastuksena on ollut kähmintäasuminen valtiontuella broilerimalliin

    "Palkka 6500–12 900 €/kk – Arhinmäki asuu pieni- ja keskituloisille tarkoitetussa ARA-asunnossa
    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki asuu valtion korkotuella rahoitetussa osaomistusasunnossa."

    Äänestä

Loven on ahne. Väittikevääb lakon aikana, että 5000 kk-palkka ei riitäelämiseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vapariliitto kerää jäsenyhdistyksiltään liittomaksua, joka muodostuu yhdistysten maksavien jäsenten jäsenmaksuista määritellyssä osuudesta. Liittomaksutulon määrä kertoo omavastuisuudesta.

Vuosina 1996–2002 vuotuinen, nimellinen liittomaksutulo vaihteli välillä 20.318,78–23.630,07 euroa, kun se vuosina 2016–2022 oli nimellisesti välillä 14.688,00–17.370,00 euroa. Omavastuisuus on siis jyrkästi heikentynyt eikä luvuissa ole edes otettu huomioon rahan arvon heikentymistä.

Samaan aikaan valtiontuki on kasvanut valtavasti. Viime vuosina se on ollut peräti 50000 euroa. Tämä tuki yhdessä pääomatulojen kanssa kattoi viime vuonna liiton kulut lähes kokonaan. Liittomaksuja liitto sai vuonna 2022 15.084,00 euroa (12 euroa/jäsen), ja tilikauden ylijäämä oli 15.878,78 euroa.

Toisin sanoen liittomaksut olisi hyvin voinut jättää keräämättä toiminnan häiriintymättä. Ahneuksissaan liitto kuitenkin keräsi maksuja. Mahdollisesti haluttiin varautua tämän vuoden kalliiseen Kööpenhaminan matkailuun, josta liiton puolelta ollaan visusti ja rivijäseniltä tulevat kyselyt ovat johtaneet kyselijän julkiseen nöyryyttämiseenkin. Budjettia, matkaan lähetettäviä henkilöitä tai edes lähetettävien henkilöiden määrää ei kerrota.

Perusteltujen arvioiden mukaan matkan on epäilty maksavan noin 3000 euroa hengeltä. Tämä tarkoittaisi, että viisi liiton lähettämää matkaajaa söisi jäseniltä viime vuonna kerätyt liittomaksut muutamassa päivässä. Ei ihme, että valtionapuja kinutaan innolla. Jape Lovén kertookin vaparilehdessä liiton käyneen opetus- ja kulttuuriministeriössä saadakseen liiton valtionavustuksen vakaammalle pohjalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu