Vapaa-ajattelijat ja yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta

Lain (=säädös, jota voi muuttaa eduskunta) mukaan "Yhdenvertaisuuden yleisen edistämisen ja syrjinnän ehkäisemisen kannalta merkittävien toimijoiden ja viranomaisten tietojenvaihtoa sekä yhdenvertaisuuteen liittyvien kysymysten käsittelyä varten yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä on valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta." Lakia tarkentaa asetus (=säädös, jota voi muuttaa hallitus) mukaan neuvottelukunnassa on oltava mm. "syrjinnän ehkäisemisen kannalta merkittävät kansalaisjärjestöt", ja toisaalta enintään sen koko on 40 henkeä.

Vapaa-ajattalijain liittoa käytännössä "edusti" päättyneellä kaudella Esa Ylikoski. Sikäli ei edustanut, että muodollisesti liitto ehdotti häntä, ei valinnut, eikä olisi voinut peruuttaa edustusta valinnan jälkeen.

Oletan, että vapaa-ajattelijoilta pyydetään jälleen muodollisesti ehdotusta, käytännössä nimeämme jonkun.

25

1094

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liittoa pyydettiin ehdottamaan kahta henkilöä, ja toinen nimitettiin. Yleiskäsitys on, että ehdotetuista valittu henkilö edustaa sitä ehdottanutta tahoa ja sen viiteryhmää.

      • Oikeusministeriön www-sivullakin henkilön perässä lukee järjestö... Eli aika vahvasti joo edustaa.

        Tosin sikäli laajemmin, että Kynnys ry:n edustajan katsotaan käytännössä edustavan niitäkin pyörätuolin käyttäjiä jotka eivät siihen kuulu.


    • Anonyymi

      Vapariliitto pyrkii saamaan tavikset kuuseen panemalla ne tappelemaan
      uskonnosta jo lapsena kouluissa ja varusmiehenä ...

      Pieni kuivettunut ukkokerho äärivasemmistolaisia kiihottaa lapsia ja nuoria pilaamaan elämänuransa kouluuksensa ja jos minkä vain

      tappelemalla jsusta ja jmalaa vastaan opettajien ja kouluttajien kanssa

    • Onko mitään aikataulua tiedossa uuden neuvottelukunnan nimittämiselle?

      • Anonyymi

        Tuohan on aivan pelleilyä svedu vetää neuvottelukuntaa siis kolonialistien edustaja
        ja vielä ex-skp-jäsenen alaisena toiminut

        koko homma on törkeästi kommarivetoista kusetusta


    • Anonyymi

      Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman joka näitä vetää näytää olevan svedu ja
      on kommunisti Scheininin apulainen ja pakolaisen hyysäri ja sopii hyvin Ylikosken
      esimieheksi
      koko remmi on selvästikin tutkimuspäälliköitä ilman tutkimuksia

    • Anonyymi

      Mäntysalon seurakunta hyysärinä. Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnassa Vapariliitto harjoittaa suomalaisten sortamista pakkoruotsittajien ja ex- kommunisti Scheininin oppilaan johdolla

      Mukana on myös seksuaali- Seta ja muslimeja

      TÄMÄ valtiobyroktraattien nuoleskelu selittää osin Mäntysalon hyysäyksen kun kyseessä on kielivapauden unohtaminen vapauksista (pois pakkoruotsi) ja muslimien ja setaseksin hyysääminen VAliitossa

      Vantaan Korson vasliiton osaston Ylikoski on mukana jäsenenä hyysärinä neuvottelukunnassa

    • Olisikohan neljän sijaan yksi viesti riittänyt valitusta neuvottelukunnasta? Kyllä, mukana on myös maahanmuuttajia ja muslimeja edustavia järjestöjä. Kuten myös mm. vammaisjärjestöjen edustajia.

      Pidän luontevana että va-liittokin on mukana.

    • Anonyymi

      Miten VAliiton edustajana yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnassa voi olla poliittinen broileri joka on ollut tutkimuspäällikkö ilman tutkimuksia?

      Onko tällaiset työpaikkavalinnat yhdenvertaisia?

      Onko poliittiset nimitykset yhdenvertaisia? Laulunsanoittaja hum.kand. vihreä Stadin kaavoitus- ympäristöjohtaja? Hulikaaniylioppilas apupormestari? Stadissa runoilijavihreä psykologi teknisenä johtajana vastuualue metron rakentaminen (liian lyhyet laiturit)

      Miksi annetaan SAK islam ... istua neuvottelukunnassa sorkkimassa suomalaisten veroilla maksamaa yhteiskuntaa?

      Pääosa istujista näyttää olevan jotain verovälttelijöitä ( SAK ...) tai sossu-kela- työttömyysporukkaa (musta liaset, muslimit ...)

      • Järjestöjen edustajat eivät ole tuolla työpaikkojensa edustajina.

        En tiedä päädynkö joskus itse tuohon neuvottelukuntaan, mutta olen varma että it-säätäjän roolissa en päädy.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Järjestöjen edustajat eivät ole tuolla työpaikkojensa edustajina.

        En tiedä päädynkö joskus itse tuohon neuvottelukuntaan, mutta olen varma että it-säätäjän roolissa en päädy.

        Mikä työpaikka poliittinrn broileri muka on?


    • Anonyymi

      Yhdenvertaisuuden ideaa eduillaan rikkovia poliitikkoja nimitetään VAliiton edustajiksi yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukuntaan

      Siellä edustaja puuhastelee pakkoruotsittajien jne etuja ajaen ja niitä paapoen. Ja on hiljaa

      VAliiton tarkoituksena on kinuta eliittipoliitikoilta verotonta rahaa olemalla pelissä mukana

      Poliitikko haluaa poseerausta pönkittääkseen omaa poliittista arvoaan eliitin silmissä

      Naurettavan itkettävää VAliiton näennäispuuhastelua. Eikä VAliitossa surkean jäsenkunnan takia keskustella, ei puututa, kun vain Räsäsen maalitus ja potkiminen kiinnostaa

    • Anonyymi

      Yhdistävä tekijä. Mikä on se syy, että VAliiton ideologia kytkee

      seta-prideseksin, kansanvaihdon, muslimit, suomenruotsalaiset ja vasemmistolaisuuden ...

      eli mikä sitoo juuri tätä ideologista ohjelmaa?

      Se on valtiobyrokratiassa

      yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta, jossa kaksi ex-SKDL-aktiivia
      Martin Scheinin ja Esa Ylikoski toimivat edistäen näitä ideoita

      ja joiden ideologialla VAliitto äärivasemmistolahkona yrittää vaikuttaa ja saada tukea

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17917096/kimmo-sundstrom-uutisoi-jalleen-asioista-joista-vapariliitto-vaikenee#comment-122025906

      • Anonyymi

        Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta, perustuslakivaliokunta ja yksityistielaki ovat kaikki turhakkeita. Kukaan ei niiden mietteitä noudata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta, perustuslakivaliokunta ja yksityistielaki ovat kaikki turhakkeita. Kukaan ei niiden mietteitä noudata.

        Opetushallituksen ohjeissa viitataan perustuslakivaliokuntaan. Ohjeita puolestaan koulut noudattavat, ainakin jos joku huomauttaa. Se on tärkeää uskonnottomien kannalta.


    • Olin kuvitellut, että tällaisissa uusi lautakunta nimitettäisiin ennenkuin entinen lopettaa. Olin selvästi väärässä. Mutta onko tällä mitään laista seuraavaa määräaikaa?

      • Anonyymi

        Kunhan VN ja oikeusministeri kiireiltään ehtii.


    • Anonyymi
    • Ilmeisesti ei mitään uutta tästä?

      • Anonyymi

        Yhdenvertaisuusneuvottelukunta on pakkoruotsin, islamisaation ja bolshevismin
        tukielin RKPn rasististen privilegioiden säilyttäjä

        Mutta kai hallituksessa selvitetään mahdollisuudet ainakin leninismin symbolien käyttämisen kriminalisointiin, kun niitä käytetään aatteiden edistämistä tavoitellen
        maataloustyökalujen ulkopuolella


    • Onko tästä kuulunut mitään?

      • Anonyymi

        Ei ainakaa liitolle ole tullut mitään viestiä.


    • Anonyymi

      Ai siis Purra alkaisi maksaa verorahoista Halla-aholle vilttuilevan kommunisti Scheininin ylläpitämiä istuntoja pakkoruotsiporukan, islamilaisten ja ay-pamppujen privilegioiden edistämiseksi?

      Tehän mokasitte kun julkaisitte toivtoivaisia honkasaloja ja muuta sekundaa, ettekä haastatelleet Halla-ahoa, siitähän voi tulla persitentti tai ainakin Ukrainan jälleenrakennuksen suurlähettiläs, miljardiprojektit tehtaat koulut kirkot ... on rakennettava Nokia, Kone, Valmet, TietoEvry, Neste ...

    • Anonyymi

      Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta on erilaisten lahkojen kokoomapiste. VAliitto pyrkii etenemään niiden kanssa valtiobyrokratiassa

      Ex- Skdl-aktiivien Scheininin ja Ylikosken puuhan yhdenvertaisuusvaltuutettu on S:n oppilas ja Åbo Akademin pakkoruotsittaja

      https://www.suomenuutiset.fi/rostila-yhdenvertaisuusvaltuutetun-virka-joutaisi-leikkuriin-parjaamme-mainiosti-ilmankin-ja-samalla-syntyy-saastoja/

      Yhdenvertaisuusvaltuutetun virka joutaisi leikkuriin – ”Pärjäämme mainiosti ilmankin ja samalla syntyy säästöjä”

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      38
      1828
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1331
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1281
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      14
      1173
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1075
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      980
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      53
      751
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      56
      680
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      679
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      658
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      655
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      651
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      622
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      617
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      615
    20. 47
      587
    Aihe