Perussuomalaiset ja ressentinentin politiikka

Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaiset valitsi uudeksi elinkeinoministeriksi Wille Rydmanin ilmeisesti ilmoittamatta valinnasta ensin hallituskumppaneille. Kokoomuksesta lähtenyt ja alaikäisten seksuaalisesta lähestymisestä syytetty Rydman on ministerivalintana ilmeinen isku vasten kasvoja kokoomukselle. Valinta tapahtui vain päivä sen jälkeen, kun Petteri Orpo ilmoitti käyneensä ”pelisääntökeskustelun” hallituksen kesken. Tämän valinnan ymmärtäminen helpottuu, kun sitä ei tarkastele pelkkänä ”vittuiluna”, vaan ressentimentin politiikan kontekstissa.

Perussuomalaisten kaltaiset puolueet ovat eurooppalaisen politiikan nykyinen merkittävin haastaja. Niiden haaste muotoutuu kuitenkin eri tavalla kuin vasemmistopolitiikan haaste porvarilliselle politiikalle. Nekin kyllä lähtevät liikkeelle sorretusta kansasta, mutta eivät tarjoa niinkään positiivista projektia, jolla parannetaan ihmisten elämää. Niiden politiikka perustuu ressentimentille: tappiosta kumpuavalle kostolle. Perussuomalaisten tapauksessa tappio on teollisen ajan hegemonisen valkoisen miessubjektin tappio niin arvojen kuin talouden tasolla. Suhteellisen aseman heikkeneminen kostetaan joka puolelle ympärille.

Ressentimentin politiikka ei siis pyri muuttamaan ihmisten elämää paremmaksi, vaan ennemmin kostamaan vihollisilleen. Tällaisia vihollisia ovat esimerkiksi liberaali poliittinen hegemonia, maahanmuuttajat, puoluevasemmisto, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön suojeluliikkeet sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Koska ainoa tai ensisijainen tavoite ei ole parantaa äänestäjien elämää, nousevat erilaiset koston eleet, ”trollaukset” ja ”jauhotukset” politiikassa yhtä oleellisiksi kuin lakimuutokset.

Ressentimentin politiikka sopeutuu oivallisesti nykyiseen viestintäkeskeiseen poliittiseen kulttuuriin. Se tarjoaa jatkuvia ”kohuja”, onelinereita ja riitoja, joita voidaan kerrata ja levittää perinteisen ja sosiaalisen median kanavissa. Ressentimentin politiikka tuottaa myös yllättäviä win-win –tilanteita medialogiikan takia. Siinä missä lakimuutoksissa vain lain säätämisen puolella ollut taho voittaa, viestintäkohuissa eri tahot voivat kaikki kasvattaa omaa ääntään. Tämä molemminpuolisen hyödyn kulttuuri tuottaakin esimerkiksi liberaali-konservatiivi tai vihreät-perussuomalaiset –vastakkainasetteluja kulttuurisotiin.

Ressentimentti perustuu äänestäjien passiiviseen politiikkasuhteeseen. Se kiinnittää huomioon itseensä hetkellisesti kohujen ja eleiden kautta olemalla viihdyttävä. Samalla se tarjoaa iloa kostosta, nyrkin heristämisestä yhteiskunnan oletetuille ”voittajille”. Häviäjien projektina se kuitenkaan ei kohdistu aina taloudelliseen valtaan, vaan valitsee kohteensa lyhytjänteisen vihan kautta. Ressentimentti sopii apaattiseen ilmapiiriin, jossa ihmiset eivät enää odota politiikan voivan tuottaa parempaa elämää. Siinä missä kokoomuksen äänestäjät uskovat voivansa puolueen avulla nousta menestyjiksi, perussuomalaisten avulla voi palauttaa menestyjät takaisin ruotuun.

Wille Rydmanin valinta ministeriksi kannattaa siis tulkita osana perussuomalaisen politiikan yleistä kehystä: se on ele, jolla on mahdollista tuottaa nopeita poliittisen tunnekentän vaikutuksia ja aaltoja. Se on taas yksi kosto liberaalille hegemonialle, tällä kertaa tosin hallituskokoonpanon sisällä. Perussuomalaiset ei ole uskollinen hallitukselle, koska ”altavastaajien” antagonistisena puolueena sen on jatkettava koston ja ”jauhottamisen” politiikkaa myös hallituksen sisällä. Perussuomalaiset onkin lukitsemassa itseään kostopeliin: sen poliittinen retoriikka on ollut vihamielistä suhteessa myös omiin hallituskumppaneihin, eikä se voi muuttua niiden liittolaiseksi yhtäkkiä pettämättä verenhimoisimpia kannattajiaan.

Perussuomalaisten ja kokoomuksen arvovalta- ja kostopeli saattaa kiihtyä ja pitkittää hallituskriisiä. Kokoomuksella on kuitenkin voimakas intressi pitää hallitus kasassa ja perussuomalaiset tyytyväisenä. Kokoomuksen tavoitteet liittyvät paljon fokusoidummin tiettyihin elinkeinoelämän toivomiin lakimuutoksiin erityisesti ay-liikkeen vallan kaventamisen ja leikkauksien alueilla. Niinpä perussuomalaisilla on suhteellisesti enemmän liikkumavaraa kuin kokoomuksella: Kokoomus tarvitsee hallitusta ajaakseen tavoitteitaan, perussuomalaisten tavoitteet taas ovat yleisiä, kulttuurisia ja viestinnällisiä. Niitä on mahdollista toteuttaa myös oppositiossa, katuliikkeiden avulla ja internetissä.

Ressentimentin politiikan haastaminen edellyttää vahvaa leikkauspolitiikan vastaista vaihtoehtoa, jolla on leikkauksille sanottavan ei:n lisäksi positiivisia vaatimuksia. Tällä hetkellä oikeistolla on yhteinen ohjelma, joka pitää sen vielä ainakin tänään kasassa. Oppositiossa jokaisella puolueella on oma versionsa paremmasta tulevaisuudesta, mutta suuri osa niistä on saman leikkauspolitiikan maltillisempia versioita. Leikkauspolitiikan näköalattomuus ruokkii perussuomalaisia.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä