TsingisKAANI laittoi kolme telttaa sen kaupungin eteen, jonka HÄNHALUSI valloittaa.
Kaikki nämä olivat pystyssä kolme päivää.
Ensimmäinen Valkoinen merkitsi sitä, että jos portit avautuisivat, niin kaikki saivat pitää henkensä ja he liityisivät Kaanin joukkoihin ja Hänen Kansalaisikseen.
Seuraava punainen teltta merkitsi sitä, että kaikki naiset ja lapset saivat pitää henkensä ja vain miehet tapetaan, kun kaupunki vallataan.
Musta teltta merkitsi sitä, että kaikki tapetaan.
Politiikka oli ennen hieman suoraviimaisempaa, mutta joskus tuntuu, että tämä nykyinen edestakaisin veuhtominen ja kaikenmaailman epätarkoituksenmukainen vempulointi ja ihan vaan toisen puolueen epäasiallisuuksiin menevä jonniinjoutava tarkoitushakuinen mustamaalaaminen on mennyt liian pitkälle, sillä miten siinä sitten jää aikaa tehokkaalle poliittiselle työskentelylle, jos koko ajan pitää olla vastaamassa joka pieneen pirahdukseen, mitä on maailmassa olemassa ??????
Miten esim. nykymaailmassa kehut jotain kaunista Naista, tai komeaa Miestä, kun sieltä voi paljastua joku ihanjokumuu ?????
Joka on sitä mieltä, että Hänen sexuaalista identieettiään on nyt loukattu, koska eihän se ole ihan varmaa onko hänellä kikkeli vai pimsa ja jos onkin, niin entäsitten, jos se tuntuu siitä huolimatta sille toiselle tai ei millekkään, sekin on loukkaus, jos vähätellään tai osoitellaan johonkin pimppikaluryhmään kuuluvaksi, entä jos onkin ihan vaan tavallinen HETERO, MIHIN SIITÄ SAA ILMOITTAA JA MISTÄ SAA KORVAUKSIA OMAN SEXUAALISEN IDENTITEETTINSÄ YLLÄPITÄMISEEN ??????
Mihin Heterot voivat nykyään turvautua oman seksuaalisen identiteetinsä säilyttämisen puolesta, MIHIN, pitääkö perustaa Oma HeteroJärjestö, esim. vaikka ???
sano sinä ????

Vastaukset 1
Vanhimmat
Laita aloite eduskuntaan, Heterouden Puolesta, että se virallistaisettiin ihan samalla tavalla, kuin muutkin sekopimppikyrpä jutskat, ehkä sitten saa tavallisetkin IHMISET mielenosoitusoikeuksia helpommin !! ????
Ihan sama mitä SINULLA on jalkojenvälissä ja MITÄ SINÄ TUNNET, MUTTA NYT ALKAA JO MENNA OMAA HYVÄÄ AATETTA VASTAAN NÄMÄ ERIKOISUUDENTAVOITTELUT, v'hempikin riittää ,,,,