Late Johansson ja kiusaukset!

Anonyymi-ap

Iltalehdessä on Plus-artikkeli, jonka johdannosta käy ilmi, että Johanssonia on pyydetty huumevälittäjäksi ja rahapulassa kiusaus on ollut suuri!

Mies on istunut 20v vankilassa ja näyttää ajavan varsin hyvällä autolla ja vielä uudella. Minkä suuruista päiväkorvausta siellä posessa saa, kun on varaa tuollaiseen?

En ole hetkeäkään luottanut siihen, etteikö entinen rikollinen olisi oiva kohde rikollisille ja herkkä rahalle. Johanssonin olemus valitettavasti on kielinyt korskeudesta, vaikka häntä srkt ovatkin auliisti kierrättäneet puhumassa, en menisi kuulemaan!

Herra ei ole ketään pelastanut tarinoimaan syntielämästään, ei ketään ja ne, jotka siihen ovat langenneet, ovat usein myös langenneet!

Niin Johanssonin kuin kaikkien muidenkin ex-criminaalien kohdalla, ellei rikollisuudesta tehdä täyttä parannusta, seuraa se mukana! Todennäköisesti Johanssonin rikollisuudella hankittu omaisuus on kuitenkin mittava ja sen turvin hän voi elää leveää elämää ja sen vuoksi myös houkuttajat pyörivät ympärillä.

Vain kokosydäminen elämänsä Herralle luovuttaminen. Kaikesta rikollisuudella hankitusta on tehtävä tili myös niille, keneltä ne ovat poissa! Varastetut korvattava niille, joilta on varastanut, vain tällä tiellä tulla Voittajiksi! Pelkään pahoin, ettei kaikki Johanssonin julkisuudesta ole iloinneet, vaan siellä on koko joukko ihmisiä, joilla olisi vaatimuksia ja ihan oikeutettujakin vaatimuksia.

Pelkään pahinta!!!

86

1726

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lahkoseurakunnat käyttävät hyväksi tappaja ja ihmisten tuhoojaa Latea sillä hän hyvä kassamagneetti.

    • Anonyymi

      Miksi Late ei aja kovempia rangaistuksia huumekauppiaille ?

    • Anonyymi

      Late liittyi vapaakirkkoon ja on yhteiskristillinen evankelista. Hän on käynyt puhumassa myös luterilaisten tilaisuuksissa.

      Mutta voi olla että kun Late kirjoitti sen kirjan vankilan homosteluista niin enää ei kaikkiin seurakuntiin kutsuttu puhumaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Eikös nämä liity vankilaelämään ennen uskoontuloa.Latehan on sen jälkeen
        elänyt ihmisiksi.


    • Tuomitaan vasta kun on tuomittu.
      Syytön kunnes toisin todistetaan.
      Tämä salaisuus ,että ihminen tuomitaan julkisesti tai tehdään epäilyjä ihmisen päälle somessa tai muualla on lähellä noituutta.
      Noituutta siten ,että tehdään puheilla ,juoruilla, väärillä todistuksilla ihmiselle pahan ympyrä.
      Sitten paha alkaa ihmisissä elää omaa elämää.
      Saattaa käydä niin ,että suurijoukko ihmisiä lopulta tuomitsee ihmisen pelkkien juorujen perusteella kun valheesta on tullut kuin tosi.
      Se lähtökohta kun on unohtunut ajansaatossa ,että se oli vain juoru , mutta sitähän tulevissa tarinoissa ei kerrota vaan sitä ,että ..... kyllä se taitaa olla rikollinen kun ja kun ja kun...
      Miettikää kaksi kertaa ennenkuin juoruatte ja näin kristillinen ohje ihmisille täältä on ,että heittäkää ne juoruakat jorpakkoon ja kysykää sitte kun ne nousee jorpakosta ,että pysyykö se valehteleva suuvärkki kiinni vai otetaanko uusi kierros.

      • Anonyymi

        Ei Suomessa kettään murhasta tuomita pelkkien juorujen perusteella. Puhut potaskaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomessa kettään murhasta tuomita pelkkien juorujen perusteella. Puhut potaskaa.

        Tarkoitan nyt ...


      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Tarkoitan nyt ...

        Late voisi ottaa tuosta vaarin. Ja lopettaa juoruilun.


    • Anonyymi

      Menestyksellinen ammattirikollinen elämä jättää jälkensä "kokemusammattilaiseen."
      Tilalle on tullut hengellinen hyvin menestynyt bisnes ja sivukeikkaa.

    • Anonyymi

      Ei alkuseurakunnassa tappajia käytetty hyväksi.

      Lahkoissa käytetään pelkoa aseena.

      Lahkon nopeata "uskonratkaisua" lahkon jäseneksi liittymistä tarjotaan turvapaikaksi maailman pahuutta vastaan.

      Saatana on tuhansien juonien mestari ja esiintyy Jeesuksena.

      • Anonyymi

        Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
        Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina.


    • Anonyymi

      1. Joh. 3:15

      Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

    • Anonyymi

      Rehellisenä miehenä Late voisi esittää mistä hän on saanut rahansa korskeaan elämään.
      Saatanalla on hyviä näyttelijöitä ja apureita puhujina lammasturkissa.
      Jeesus varoitti näistä.

    • Kuten sanottua ... kunnes tuomitaan.
      Se on tuomareiden tehtävä maallisessa järjestelmässä ja nyt Late ymmärtääkseni on vapaa mies.

    • Anonyymi

      Lasten vaimo maksaa ja laittaa nimen Nordean paperiin.

      • Anonyymi

        Laten vaimo.


    • Anonyymi

      Miksi Latea ei laiteta siivoamaan seurakunnan vessoja ?
      Varokaa elätettäviä siipiveikkoja.

      • Anonyymi

        Kiireiset työssä käyvät kotiäidit eli naiset alistetaan lahkoissa ja laitetaan siivoamaan vessoja ja kahvinkeittäjäksi, niin että laiminlyövät omaa kotiaan ja joutuvat burn-out- tilaan.


    • Anonyymi

      TV7:lla
      Yksikin helluntailainen murhamies-saarnaaja levitteli sylejään TV:ssä ja kertoi käyneensä taivaassa Jeesusta morjestamassa. Oli kuulemma rakentanut hänelle rivitaloasunnon joen rantaan Jeesuksen naapuriin.
      Yleisö huusi aameniaan ja halleeeluujaaa - huutojaan ihan villisti.

      Joh.3:13 13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

      • Anonyymi

        nimi taisi olla jokin"Erkin...


      • Anonyymi

        Olisi ollut kiva laittaa ,missä ohjelmassa. En usko, että oli helluntailainen.
        Myöskään Late Johansson ei ole helluntailainen. On ne jossakin käyttänyt häntä todistamassa, olin näkevinäni yhteiskristillisen mainoksen joskus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nimi taisi olla jokin"Erkin...

        Erkinkorpi?


    • Anonyymi

      Lahkosaarnaajat kertovat ensin rikollisesta taustastaan ja linnareissuistaan ja saavat näin yleiösön alitajuntaisesti pelon valtaan ja helpommin johtateltaviksi, kun saavat heistä henkisen yliotteen pelon tunteen luomisella.

      • Anonyymi

        Pelko ja vavistus valtaa minut, pöyristys peittää minut.


      • Anonyymi

        Täällä aikoinaan eräs kertoi, että myös mm. K. Antturia oli muuan "uskoontullut rikollinen" rankasti uhkaillut, eikä ilm. K.A:n sydän ollut sitä kestänyt.


      • Anonyymi

        Metkut on monet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä aikoinaan eräs kertoi, että myös mm. K. Antturia oli muuan "uskoontullut rikollinen" rankasti uhkaillut, eikä ilm. K.A:n sydän ollut sitä kestänyt.

        Kyösti Erkinkorpi uhkaili, kun nakattiin helluntaiherätyksestä pihalle! Tiedonantajaksi nimettiin Antturi ja sai rosvon niskaansa!

        Erkinkorpihan pyöritti esirukouslistaa, jolle päässeet maksoivat siitä KE:lle. Nykypäivä-lehti kertoi eräästä Pohjois-Pohjanmaalta olevasta äidistä, joka laittoi lapsilisänsä tämän iljetyksen tilille ja kun ei pystynyt laittamaan, iljetys soitti ja uhkasi poistaa listalta! Siitä ei kyllä mitään haittaa olisi syntynyt, sillä jumalattoman petturin rukoukset kilpistyvät kattoon!

        Näitä rosvoja on ollut ja yhä edelleen on!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyösti Erkinkorpi uhkaili, kun nakattiin helluntaiherätyksestä pihalle! Tiedonantajaksi nimettiin Antturi ja sai rosvon niskaansa!

        Erkinkorpihan pyöritti esirukouslistaa, jolle päässeet maksoivat siitä KE:lle. Nykypäivä-lehti kertoi eräästä Pohjois-Pohjanmaalta olevasta äidistä, joka laittoi lapsilisänsä tämän iljetyksen tilille ja kun ei pystynyt laittamaan, iljetys soitti ja uhkasi poistaa listalta! Siitä ei kyllä mitään haittaa olisi syntynyt, sillä jumalattoman petturin rukoukset kilpistyvät kattoon!

        Näitä rosvoja on ollut ja yhä edelleen on!

        Miksi hänet erotettiin Helluntaiherätyksestä? Oliko syy tuo maksullinen esirukouslista?

        Miten ihmeessä ihmiset menevät noin ilmeiseen huijaukseen? Ei esirukoukset, kuten evankeliumin / Jumalan sanan puhuminen ole kristinuskossa koskaan ollut maksullista.

        Näilläkin foorumeilla, emme me kirjoituksistamme mitään rahapalkkaa saada. Jotkut huijarit kylläkin, mahd. rahan toivossa, liittävät omien puljujensa linkkejä.

        Joka ottaa tuollaisesta maksun tai muun oman hyödyn, ei ole ainakaan kristitty.

        Jeesus meni meidän puolestamme peräti Ristille, aivan ilmaiseksi.

        Näitä lumekristillisiä huijarisaarnaajia ja -lahkoja pitää karttaa!


    • Anonyymi

      Minäkin olen tavannut Laten Pienillä summilla tulee toimeen.
      Aloittajan mielikuvitus on lähtenyt lapasesta. Ei todelakaan missään rahassa kylve
      Kannattaa ottaa selvää ennenkin tänne tulee tuomaan omia ajatuksia jotka eivät täsmää.

      • Anonyymi

        Aloittajan mielikuvitus ei ole lähtenyt lapasesta! LJ ajaa isoa Audia ja varsin uutta, tuskin vankilan ahkeruusrahoilla sellaista pystyy hankkimaan?

        Toisaalta myös seurakuntien kuppaaminen ex-criminals otsakkeen alla, sekin on iljettävää toimintaa. Siinä ei Vapauttava Kristus ole edes sivuosassa, vaan raha ja henkilöt!


    • Anonyymi

      Tuo on totta. Varastetulla rahalla ja omaisuudella on aina oikeat omistajansa.

      Edes peritty, varastettu omaisuus ei ole omaa. Näitä varkaita löytyy varmaan lähes joka suvusta. Silläkin omaisuudella olisi oikeat omistajansa.

      Tuomiopäivä voi monelle tekohurskaalle tulla melkoisena yllätyksenä. Silloin suoritetaan vähennyslaskua koko iankaikkisuuden kohdalla.

      Rikoksilla on aina uhrinsa ja näillä oikeutensa, joita itse rikollisella ei ole.

      • Anonyymi

        Hellareiden uskossa ollut oma diileri tuomittiin 5 v. vankeuteen.

        Liekkö jo päässyt koevapauteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellareiden uskossa ollut oma diileri tuomittiin 5 v. vankeuteen.

        Liekkö jo päässyt koevapauteen?

        Miehen kuva komeili RV:n sivuilla Keuruun kesäjuhlissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen kuva komeili RV:n sivuilla Keuruun kesäjuhlissa.

        Helluntailaiset eivät vuosikymmentenkään aikana ole henkisesti, hengellisesti eivätkä sivistyksellisesti kohonneet vähääkään ylös tästä avoimesta sensaationnälästään pahuuden tekoja kohtaan. Suorastaan noloa tämä heidän kiinnostuksensa mahd. räväköihinkin syntielämiin.

        Koska he itse julistavat olevansa synnittömiä, näin he ikään kuin muiden, kuultujen syntielämien kautta, ikään kuin "itse syntiä tekemättä" saavat nautinnon erilaisista synneistä. Tästähän on kysymys. Se muuankin, näihin synti-elämänkertoihin erityisen viehättynyt helluntaikirjailija, ketä hän on kuvitellut pettävänsä? Ei ainakaan itse syntisiä.

        Nuo (me) itse, ihan julkisestikin syntiset (samalla vanhurskaat) emme saisi kuitenkaan myöskään itse kiihottaa heidän rahvaanomaista sensaationnälkäänsä menneisyyksiemme, oman Lihamme sekä Saatanan teoista.

        Kunnia, vaikkakin hellareiden omissakin (henkienmanaus) sessioissa, tulisi kuitenkin antaa yksin Jeesukselle, evankeliumille, Jumalan sanalle, ei hellareiden herralle, salasynnille.

        "Äläkä saata meitä kiusaukseen..." Tämä koskee myös ihmisen omia valintoja. Hekin elävät omissa kiusauksissaan, mutta heitä ei muiden pidä itse enempää saattaa niihin, eli antaa mahdollisuuksia, osoittaa kiusauksia, syntejä, joista ikään kuin kuulemisen kautta, (mutta itse "tekemättä") tulevat itse osallisiksi.

        Juutalaisethan ovat aina toimineet näin: teettäneet mm. pahimmat syntinsä muilla, gojimeilla. Näin he voivat jälkeenpäin sanoa: "Emme me tuota tehneet! Nuo pahat, saastaiset gojimit (- psyth! -, esim. roomalaiset) tuon tekivät!" Olen itse aikoinaan, mm. Israelissa asuessani ollut myös eräänlainen "juutalaisten puolesta synnintekijä": esim. avannut sapattina jääkaapin oven, tai avannut radion (sähkön syttyminen = "tulen tekoa"). Itseäni huvitti, mutta naama peruslukemilla toimittelin mm. näitä heidän sapattisyntejään. Mm. hellareiden rikoskirjallisuus edustaa tätä samaa, muiden synneistä hyödyn (kiihotuksen) saamista.

        "Älä himoitse..." Heille ei pidä antaa tarjolle uusia himoja. Kukin selvittäköön omat himonsa ja selvitköön kiusauksissaan. Jos jotkut kriminaalit olisivatkin keksineet nauraa heille ja tienata rahaa heidän kaksinais- (moni-) moraaleillaan, on myös tämä syntiä. Alentaa Jeesuksen kunniaa.

        Uskovan pitää tehdä täysi hengenparannus ja jättää syntielämänsä muisteleminenkin taakseen, puhua näistä vain, jos tällainen todella voi auttaa jotain toista, syvässä Turmionkuopassa elävää, antaa hänelle toivoa ja rohkaisua suostua pelastukseen.

        Synnistä ei saa tehdä (- peräti maksullista! - helluntai-) viihdettä. Tällainen on Jumalan, Jeesuksen kärsimyksen ja sovitustyön pilkkaa.

        Latelle ja muille julkisyntisille vanhurskaille:

        Psalmi 40: 1-18 📖
        1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi.
        2 Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni.

        3 Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni.
        4 Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan.

        5 Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!
        6 Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten paljous on suurempi, kuin luetella taidan.
        7 Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit, polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi.

        8 Silloin minä sanoin: "Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.
        9 Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."
        10 Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät.
        11 Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.

        12 Sinä, Herra, älä sulje minulta laupeuttasi, sinun armosi ja totuutesi varjelkoon minua aina.
        13 Sillä lukemattomat vaivat minua saartavat, minun rikkomukseni ovat ottaneet minut kiinni, niin etten nähdä taida; ne ovat useammat kuin pääni hiukset, ja rohkeus on minulta mennyt.
        14 Kelvatkoon sinulle, Herra, pelastaa minut, Herra, riennä minun avukseni.

        15 Hävetkööt ja punastukoot kaikki, jotka minun henkeäni etsivät, hukuttaaksensa sen; peräytykööt ja tulkoot häpeään ne, jotka tahtovat minulle onnettomuutta.
        16 Tyrmistykööt häpeästänsä ne, jotka minulle sanovat: "Kas niin, kas niin!"
        17 Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; ne, jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Herra!"

        18 Minä olen kurja ja köyhä, mutta Herra pitää minusta huolen. Sinä olet minun apuni ja pelastajani; minun Jumalani, älä viivy.
        *


    • Anonyymi

      Oliko Late aikeessa murhata minut? - JR True Crime -podcast S2E15 - Lauri "Late" Johansson

      https://www.youtube.com/watch?v=z9iYw-HpRQw

      175 533 katselukertaa 27.8.2022 JR True Crime Podcast

      Tässä jaksossa Janne Raninen keskustelee Lauri "Late" Johanssonin kanssa siitä, että oliko hänellä aikomuksena murhata Jannen. Lisäksi jaksossa keskustellaan Laten kuuluisasta suuresta illuusiosta (makaronitempusta), hänen uskostaan, hänen kirjastaan ja hänen viisaista neuvoista nuorille.

      Tämä jakso on JR True Crime -podcastin ensimmäiseltä tuotantokaudelta, jolloin pelkkä ääniraita on julkaistu. Yleisön pyynnöstä nyt julkaistaan myös video samaisesta haastattelusta.

      • Anonyymi

        Herranen aika.

        Minutkin on tuhanteen kertaan pahoinpidelty, yritetty murhata, jopa murhattu, olen myös itse estänyt parisenkin murhaa, mutta ei nuo muistot niin rakkaita ole, että tekisin niistä jonkun podcastin.

        Ihmisillä, etenkin päihteidenkäyttäjillä, on rankkoja kokemuksia, mutta valtaosa ei puhu niistä julkisesti mitään, ellei joskus jokin tilanne (kuten itse nyt) sitä erityisesti vaadi.

        Ei tarvitse olla moottorijengiläinen, ollakseen nuppi sekaisin.

        Ja sitten Jeesus pelasti.


    • Anonyymi

      Kolmoismurhaaja Late Johansson liikuttui kyyneliin kertoessaan elämästään vankeuden jälkeen

      MTV Uutiset

      21,8 t. tilaajaa

      https://www.youtube.com/watch?v=47ovSgbmZjU

      60 278 katselukertaa 13.7.2022

      Lauri "Late" Johansson tuli tunnetuksi pelättynä rikollispomona. Lopulta hän kuitenkin tuli uskoon, tunnusti tekemänsä rikokset.

      SuomiAreenan lavalla hän liikuttui välittömästi kyyneliin kertoessaan, millaista hänen elämänsä on ollut pitkän vankeuden jälkeen.

      Hän kertoi yleisössä istuvan vaimonsa olevan hänen elämänsä nainen ja elämänsä olevan ihanaa.

      Hän istui yli 20 vuotta vankilassa, ja on täyttämässä 57 vuotta.

      Tilaa MTV Uutisten Youtube-kanava! 🙏

      • Anonyymi

        Olen jossain tv-ohjelmassa "vilaukselta" nähnyt tuon Laten. Tuo muutaman sekunnin vilaus riitti.

        Koin heti, että kyllä hän on oikeassa, elävässä uskossa. Se suorastaan loisti hänen olemuksestaan.

        En muutoin juuttunut kuuntelemaan mitään gangsteritarinoita.
        Olen aikoinaan nähnyt ja kuullut tuota herrasväkeä riittämiin.

        Mutta: kaikkea hyvää ja siunausta toivotan hänelle, jos on säilyttänyt uskon sekä hyvän (omantunnon) / hengellisen mielen itsellään. ✨

        Jeesus On Herramme.


      • Anonyymi

        Late oli pelle. Edelleen muistetaan, mitä Late pelkäsi ja miksi vale uskovaksi ryhtyi.

        Late, asiat ei vanhene. Eikä muutu edes tekouskolla.


      • Anonyymi

        Katsoin Late Johanssonia kerran tv ssä. Minusta hän oli aito ja vilpitön


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen jossain tv-ohjelmassa "vilaukselta" nähnyt tuon Laten. Tuo muutaman sekunnin vilaus riitti.

        Koin heti, että kyllä hän on oikeassa, elävässä uskossa. Se suorastaan loisti hänen olemuksestaan.

        En muutoin juuttunut kuuntelemaan mitään gangsteritarinoita.
        Olen aikoinaan nähnyt ja kuullut tuota herrasväkeä riittämiin.

        Mutta: kaikkea hyvää ja siunausta toivotan hänelle, jos on säilyttänyt uskon sekä hyvän (omantunnon) / hengellisen mielen itsellään. ✨

        Jeesus On Herramme.

        Ei sitä valitettavasti näe päällepäin onko oikeasti uskossa vaiko ei.Raamattukin sen sanoo.Hedelmistä puu tunnetaan.Late itse kertoo olevansa psykopaatti.Onkohan ihan fiksua nostaa tällainen heppu korokkeelle ja tehdä hänestä julkkis ? Olipa oikeasti uskossa tai ei.Mua ällöttää vapaisen suuntien tyyli nostaa rikollisia korokkeelle .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä valitettavasti näe päällepäin onko oikeasti uskossa vaiko ei.Raamattukin sen sanoo.Hedelmistä puu tunnetaan.Late itse kertoo olevansa psykopaatti.Onkohan ihan fiksua nostaa tällainen heppu korokkeelle ja tehdä hänestä julkkis ? Olipa oikeasti uskossa tai ei.Mua ällöttää vapaisen suuntien tyyli nostaa rikollisia korokkeelle .

        Latella on ylimielinen asenne, se huokuu hänestä kun katsoo pidempään haastatteluja. Herkkä mies hän on, ja uskon että vankilassa olo tuntui "uskoontulolta" kun ei enää jaksanut henkisesti. Mutta se ei ole oikea uskoontulo. Vapaat suunnat kerää herkkiä pikkupoikia jotka luulevat olevansa jotakin, mutta eivät ole tehneet parannusta oikeasti.


    • Anonyymi

      Ihmisiä kiehtoo rikolliset, murhamiehet ja vastaavat, yliluonnolliset asiat, hurmoskokemukset, okkultistiset asiat, henkien puheet, enkelien kohtaamiset, näyt ja ilmestykset, henkinen puoli, mihinkä hurmoslahkot antaa syöttejä ihan mukavasti.

      Jeesus: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni ja he eksyttävät monta."

      • Anonyymi

        Parempi mennä tavalliseen Kristilliseen kirkkoon ja sinnekin vain takapenkkiin kuuntelemaan.

        Saarn. 4:17

        Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi mennä tavalliseen Kristilliseen kirkkoon ja sinnekin vain takapenkkiin kuuntelemaan.

        Saarn. 4:17

        Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa.

        Todella tyhmää on antaa epämääräisten hurmoshenkien antaa äänielimet valtaansa sekavien molotuksen aikaansaamiseksi.

        Saarn. 5:1

        Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat.


      • Anonyymi

        Nimenomaan näin.


    • Anonyymi

      Jos olisin noin huolissani Latesta niin ottaisin häneen henkilökohtaisesti yhteyttä enkä täällä arvuuttelisi kenenkään asioita. Eri juttu tietysti kokonaan jos ei olekaan oikeasti niin kovin huolissaan vaan haluaa tuoda Laten tänne tuomittavaksi 😂

    • Anonyymi

      Paras kassamagneetti olisi sarjamurhaaja, joka kääntyy helluntailaiseksi, esim. se Norjan Breivik.

      • Anonyymi

        Sirkuksessakin käytetään vetonaulana kaikkia mahdollisia erikoisuuksia. Tavalliset ihmiset ja oikea Kirkkoraamattu, ei saa ketään liikkeelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sirkuksessakin käytetään vetonaulana kaikkia mahdollisia erikoisuuksia. Tavalliset ihmiset ja oikea Kirkkoraamattu, ei saa ketään liikkeelle.

        Afrikasta tuotiin eräs pastori, joka heilutteli ilmassa paperia ja julisti, että se on hänen kuolintodistus, koska on herännyt kuolleista.
        Yksi älysi katsoa sitä paperia ja selvisi, että nimi ei ihan täsmää ja selvisi, että oikeasti kuollut oli tuon saarnamiehen serkku.


    • Anonyymi

      Kenian lahkopastori määräsi seurakuntalaiset paastoamaan kovasti, että pääsevät sisälle siitä taivaanportista. Kuolivat nälkään.

      300 ruumista on jo löytynyt ja 600 ihmistä on vielä kateissa

      • Anonyymi

        Ja anna kun arvaan… yksi kateissa olevista on sinun vaimosi 😢


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja anna kun arvaan… yksi kateissa olevista on sinun vaimosi 😢

        Ai niin onko tämä se suomalainen ateistimies jonka vaimo liittyi tuohon lahkoon Afrikassa ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin onko tämä se suomalainen ateistimies jonka vaimo liittyi tuohon lahkoon Afrikassa ?

        On. Sama hiihtäjä. Vaimo ei kestänyt kun ukko nillittää Suomi kaksnelosen helluntailaisten palstalla 24/7 ja jäi ns. aviolliset velvollisuudetkim hoitamati. Lähti sitten Afrikkaan ja nyt on kateissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On. Sama hiihtäjä. Vaimo ei kestänyt kun ukko nillittää Suomi kaksnelosen helluntailaisten palstalla 24/7 ja jäi ns. aviolliset velvollisuudetkim hoitamati. Lähti sitten Afrikkaan ja nyt on kateissa.

        Hyvä luoja sentään. Onko tästä kertottu julkisuudessa ? 👨🏾‍🍼


    • Anonyymi

      Poppamiehet lyö rumpua ja ennustaa että Suomesta alkaa suuri herätys.

      Porukka taputtaa käsiään ja haavit täyttyy seteleistä.

      • Anonyymi

        Sinulleko ne rahat pitäisi antaa ?


    • Anonyymi

      Janssonim kiusaukset. No mikä ettei.

    • Anonyymi

      Kolmas kerta toden sanoin...
      Kolmoismurhaajan kohtalo Raamatun mukaan.

      Johanneksen ilmestys 22:15

      - Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja MURHAAJAT ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

      • Anonyymi

        Eikös koko helluntailiikkeen perustajat olleetkin niitä miehimyksiä?

        Nehän esti ja kielsi lapsien kastamisenkin Kristityiksi?

        Helluntailaisuudessa on kyse jostain muuta kuin terveestä kristinuskosta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös koko helluntailiikkeen perustajat olleetkin niitä miehimyksiä?

        Nehän esti ja kielsi lapsien kastamisenkin Kristityiksi?

        Helluntailaisuudessa on kyse jostain muuta kuin terveestä kristinuskosta?

        Miksi te hoette tuota?

        Helluntailaisuus ei ole minkään kristinuskoisen kirkon lahko. Se synty, luotiin "tyhjästä".

        Se on USA:n luciferisti-freemasonien (vapaamuurarit) + Ku klux klanin luomus, jonka juuret ovat teosofiassa sekä ikivanhoissa okkultismeissa.

        Vapaamuurarit ovat perutaneet lukuisia, "moraalisesti hyviltä" kuulostavia yhteisöjä, joiden opetukset eivät kuitenkaan perustu kristinuskoon.

        On kummallista, että vaikka asiaa kuinka toistetaan, te eräät ette halua hylätä pimeyttä, valhetta, ette etsiytyä valoon, ottaa selvää tosiasioista, jotka ovat - hakusanoilla / google kääntäjä - helposti löydettävissä (internet).


    • Anonyymi

      Helluntailaisuus uskonliikkeenä on perustettu piip..miesten...piip... uskon ja tekojen perustalle. Ei hyvä ollenkaan.

      1. Kor. 6:9

      Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

      Eivät peri, mutta yrittävät tunkeutua sinne väkisin hurmostelemalla ja kaatuilemalla selälleen.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuus ja helluntaikaste sekoitti johtavan pastorin Piensohon pään.
        Siinä on teille väkevä todistus helluntailaisuudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus ja helluntaikaste sekoitti johtavan pastorin Piensohon pään.
        Siinä on teille väkevä todistus helluntailaisuudesta.

        Käy hyvä ihminen edes syömässä välillä.


    • Anonyymi

      Uskoontulo ei ole mikään hokkus-pokkus pelastuminen, kuten hellarit eksyttää.

      Ap. t. 19:2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat.

      Paavali oli alussa muiden ihmisten kertomusten varasssa, ei ollut niiden oikeiden 11 apostolien joukossa, joille Jeesus antoi kastekäksyn (Mt.28:18-20)

      Eikä ollut helluntaina Jerusalemissa eikä nähnyt kun 3000 syntistä ihmistä saivat kasteessa synnit anteeksi ja luvatun Jumalan Hengen lahjan (Apt.2:38)

      • Anonyymi

        Uskoontulo ei ole mikään hokkus-pokkus pelastuminen, kuten luterilainen eksyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoontulo ei ole mikään hokkus-pokkus pelastuminen, kuten luterilainen eksyttää.

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

        Helluntailaiseksi kääntyminen on varma merkki eksytykseen liittymisestä. Siinä mennään epäpyhien hurmoshenkiin sidottavaksi ja kaadettavaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

        Helluntailaiseksi kääntyminen on varma merkki eksytykseen liittymisestä. Siinä mennään epäpyhien hurmoshenkiin sidottavaksi ja kaadettavaksi.

        Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedään luolastoon, eikä pois päästetä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedään luolastoon, eikä pois päästetä.

        Luuk. 19:46

        Hän sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

        Helluntailaiseksi kääntyminen on varma merkki eksytykseen liittymisestä. Siinä mennään epäpyhien hurmoshenkiin sidottavaksi ja kaadettavaksi.

        Jumalan sana on totuus.

        Jaak.2
        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
        25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.
        26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan sana on totuus.

        Jaak.2
        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
        25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.
        26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Älä luota hokemiin, että usko pelastaa ilman tekoja ja kastetta syntien anteeksisaamiseksi eli syntien sovitus pitää saada kasteessa henkilökohtaiseksi konkreettiseksi sovitukseksi.
        Helluntailaisten kasteessa ei soviteta syntejä, vaan Parhamin harhaoppeja sovitetaan ihmisen sisälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

        Helluntailaiseksi kääntyminen on varma merkki eksytykseen liittymisestä. Siinä mennään epäpyhien hurmoshenkiin sidottavaksi ja kaadettavaksi.

        helluntailaisuus. Usko, parannus. uudestisyntyminen Liittyminen seurakuntaan. Ei tupakointia, ei alkoholia, ei avoliittoja.
        Olen ollut uskossa 48 vuotta. Jeesus on kanssani joka päivä. Kun tulin uskoon, niin kolme vuotta sen jälkeen täytyin Pyhällä Hengellä, kuten tässä aikaisemmin kirjoitin se raamatullisuudesta. Vanhimmistoveljet Helsingin Lähetysseurakunnassa rukoilivat puolestani ja minä sain henkikasteen. Paljon en puhunut kielillä, mutta voima tuli elämään. Se voima on kantanut tähän asti.


    • Anonyymi

      Late ei ole uskossa. Lähipiiriltä kuultua. Silkkaa esitystä.

      • Anonyymi

        Olen kans nähnyt sen esityksen läpi. Mies on itsekäs ja omavanhurskas. On hienoa että yrittää elää kristillistä elämää, mutta ei se vielä mikään uskoontulo ole. Onko Late esim.koskaan pyytänyt anteeksi tekosiaan? Onko tehnyt mitään rikollisuuden estämiseksi? Onko kääntänyt toisenkin posken?


    • Anonyymi

      Late pappi joka pitää räkälää.

      Late- kirjan kannessa uhkaavan näköisenä.

      Onkohan oikea Lardo kaivautumassa esiin oikean Juten kanssa? JOS olisi uusi elämä koittanut, ei ehdoin tahdoin mainostettaisi räkälää, paikkana jossa saa tehdä mitä vain, ja tapahtuu mitä vain.

      Minä olen tiennyt uskonnolisuuden olevan valhe. Kuten kaikki, Lardon tuntevat.

      Tämän räkälän, ja Late-Jute vaimot älämölön perusteella arvioin. 3-6kk on molemmat pariskunnat missä pitääkin, tyrmässä.

    • Anonyymi

      Onko luterilaisuus suomen tyhmin systeemi !

      Kun kansa on lähes satapros läpikäynyt kirkolliset rituaalit, mutta minkäänlaista merkkiäkään ei mistään kristillisestä elämästä ole havaittavissa, ja silti jaksetaan elämöidä vauvakasteen ihmmeellisestä voimasta !

      Mikä teitä oikein vaivaa @#!$

      • Anonyymi

        Eikö syntymäsokea erkkikin näe ettei suomalaisten elämäntavassa ole mitään joka vähääkään viittaa että jeesusta tässä seurataan !

        Haloo, liikahtaako mikään åiåon alla !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö syntymäsokea erkkikin näe ettei suomalaisten elämäntavassa ole mitään joka vähääkään viittaa että jeesusta tässä seurataan !

        Haloo, liikahtaako mikään åiåon alla !

        Åoåo liikahti: olet selvästikin syntymäsuomalainen.


    • Anonyymi

      Kyllä mielestäni Late ja samanlaiset ovat tulleet ihan oikeaan parannuksen paikalle ja oikeassa uskossa ovat.
      Heillä on vaan niin kuin meillä muillakin kiusaus syntiin ja jopa luopumiseen tallella.
      Heidän on nähdäkseni vielä vaarallisempaa langeta raskaisiin rikkomuksiin kuin meidän siivo syntisten. Loppuun saakka olemme kuitenkin edelleen syntisiä kaikki tyynni.
      Jos murhaaja uusii murhaamisensa anteeksisaamisensa jälkeen, tuskin saa säilyttää anteeksisaamisensa, tosin vain Jumala näkee sydämen ja paljon muitakin syntejä on.

    • Anonyymi

      Jos rahapula tekee "läheltäpiti" -kiusauksen niin miten hän sitten leveästi rahoissa elelee!

    • Anonyymi

      Mitä te siitä Latestanne piittaatte? Onko hän herranne?

      Hänhän on muuten helluntailainen, joten on synnitön ja voi olla pelastusvarma, vaikka möisikin huumeita. Omaa oppianne.

      Onko hän nyt sitten myynyt / välittänyt huumeita vai ei? Käsittääkseni ei.

      Teidän käsittääksenne kyllä?

      Te ette pysy sanojenne takana, missään asiassa. Valheille perustettu huijaripulju.

      • Anonyymi

        Ed. kirjoitus siis sisälsi totuuden, MOT.

        Jo heti heräsi helluntai-valhepastori puolustamaan omiaan ja outaten uhkailemaan niitä jotka eivät heidän herraansa kumarra.

        >>.Varo soffi kiihtymästä... voi tulla pumppulaaki ...ja se siinä sitten, ei ehtinyt parannusta tehdä kaikesta helluntain solvaamisesta..., pahempi juttu etten sano.<<

        Uhkaus on todella helluntaihenkinen uhkaus kun sen sana sanalta käsittelee.

        En ole kirjoituksessani ilmaissut henkilöllisyyttäni, joten kyseessä
        a) silkkaan arvaukseen
        b) yp:n tietoihin tai oletuksiin
        ... perustuva outtaus viestissä joka myös "pahempana juttuna" uhkaa kirjoittajan henkeä...

        Sydämessäni ei ole mitään sellaista vikaa, että sen voisi luonnollisista syistä olettaa yhtäkkiä halvaantuvan. Keinotekoisista syistä tietenkin mahdollista! Kansankielinen "pumppulaaki" = sydänhalvaus.

        Taidanpa tehdä ilmoituksen helluntailaisen esittämästä tappouhkauksesta. Tämä sama hellari on jo aiemminkin, vuosien ajan tehnyt tätä samaa.

        Pyydän, että yp jättää rikostutkintapyynnön varmasti ei-helluntailaiselle poliisille, muutoin se lentää suoraan "maton alle", kuten muutkin hellareiden rikokset.

        Viesti, johon tuo tappouhkaaja reagoi oli siis "Laten" kunniaa, asiassa ulkopuolisen kristityn nk. asiallisesti puolustanut viesti.

        Ilmoitus yp:lle ja ei-helluntailaisille poliisiviranomaisille lähtee nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ed. kirjoitus siis sisälsi totuuden, MOT.

        Jo heti heräsi helluntai-valhepastori puolustamaan omiaan ja outaten uhkailemaan niitä jotka eivät heidän herraansa kumarra.

        >>.Varo soffi kiihtymästä... voi tulla pumppulaaki ...ja se siinä sitten, ei ehtinyt parannusta tehdä kaikesta helluntain solvaamisesta..., pahempi juttu etten sano.<<

        Uhkaus on todella helluntaihenkinen uhkaus kun sen sana sanalta käsittelee.

        En ole kirjoituksessani ilmaissut henkilöllisyyttäni, joten kyseessä
        a) silkkaan arvaukseen
        b) yp:n tietoihin tai oletuksiin
        ... perustuva outtaus viestissä joka myös "pahempana juttuna" uhkaa kirjoittajan henkeä...

        Sydämessäni ei ole mitään sellaista vikaa, että sen voisi luonnollisista syistä olettaa yhtäkkiä halvaantuvan. Keinotekoisista syistä tietenkin mahdollista! Kansankielinen "pumppulaaki" = sydänhalvaus.

        Taidanpa tehdä ilmoituksen helluntailaisen esittämästä tappouhkauksesta. Tämä sama hellari on jo aiemminkin, vuosien ajan tehnyt tätä samaa.

        Pyydän, että yp jättää rikostutkintapyynnön varmasti ei-helluntailaiselle poliisille, muutoin se lentää suoraan "maton alle", kuten muutkin hellareiden rikokset.

        Viesti, johon tuo tappouhkaaja reagoi oli siis "Laten" kunniaa, asiassa ulkopuolisen kristityn nk. asiallisesti puolustanut viesti.

        Ilmoitus yp:lle ja ei-helluntailaisille poliisiviranomaisille lähtee nyt.

        Ainakin yp on nyt poistanut tuon uhkausviestin.
        Mitä seuraavaksi. Vai eikö mitään?


      • Anonyymi

        Onko Late ihan totta helluntailainen. Just luin, että vapaakirkollinen.


    • Anonyymi

      Late on todellakin ollut hyvä uskovainen ja esimerkkinä monille. Mutta Latellakin on puutteensa, hän näkee tämän yhteiskunnan melko hyvänä eikä usko salaliittoteorioihin, se on ymmärrettävää, kun itsellään on niin synkkä tausta ja tehnyt paljon pahaa ja häpeällistä. Ali Niemelän kanssa pitävät ex-criminals ohjelmaa, missä on ollut vieraana mm. NWO Riikka Purra. Tuntuu, että tämä on vähän leipiintymistä ja mukaudutaan liikaa tämän maailman menoon. Mutta Ali Niemelä ja Late on kyllä ollut minua parempia uskovia, mutta tässä on parannuksen paikka, ettei tule mukautua tämän maailman menoon.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      210
      3055
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      17
      2751
    3. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      367
      1459
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      21
      1364
    5. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1284
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1209
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1190
    8. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      1041
    9. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      162
      1025
    10. Sopisikohan hänelle ?

      Sopisikohan hänelle naiselle farkkuhame ?
      Ikävä
      131
      942
    Aihe