Putinin erehdys tulee Venäjälle todella kalliiksi

Olen joskus miettinyt, että mahtoikohan "Xi Kiinalainen" rohkaista "Vladimir Venäläistä" hyökkäämään Ukrainaan?
Jospa Xi hyvinkin laski, että se hyökkäys menee pieleen ja Venäjä joutuu vaikeuksiin. Ehkä hän arvasi, että länsimaat pistävät Venäjälle kaikkien aikojen pakotteet ja silloin Kiinalla on tilaisuutensa.
Nyt Kiina ostaa venäläistä öljyä ja kaasua todella halvalla, alle tuotantokustannusten. Samoin muita raaka-aineita. Enemmän kuin kolmannes Venäjän viennistä suuntautuu Kiinaan ja luku kasvaa koko ajan. Toinen suuri ostaja on Intia, mutta se on huomattavasti pienempi tekijä kuin Kiina.
Venäjä taantuu ja ajautuu umpikujaan. Sitä umpikujaa ei Venäjä saa auki pommeillaan tai tykeillään. Se aukeaa vain perääntyen ja neuvotellen.
Siihen Putin ei kykene.
Muu maailma suuntaa kohti uusia ja uusiutuvia energiamuotoja ja Venäjän öljyn merkitys kutistuu olemattomaksi. Ainoa "ystävä" on Kiina. Tässä "ystävässä" on muuan ikävä puoli. Se ei osoita ystävyyttään pyyteettömästi.
Kiinalla on tarpeita niin turvallisuuden kuin taloudenkin suhteen. Halvat raaka-aineet ja pieni - tai miksei vähän isompikin - tukikohta jossakin kaukana Siperian laitamalla olisi Kiinalle mieluinen, ja sen Kiina tulee saamaan. Tavalla tai toisella.
Jos ei sovinnolla, niin sitten pannaan kauppa jäihin ja se olisi Venäjän kannalta totaalinen katastrofi.
Kiina olisi jo hankkinut sen tukikohdan ja paljon muutakin, jos Venäjällä ei olisi ydinaseita.
Venäjä ei tule voittamaan sotaansa Ukrainassa. Ainoa tapa selvitä olisi Vladimir Venäläisen poistaminen valtion johdosta, täydellinen vetäytyminen Ukrainasta, pikainen avunhakeminen lännestä ja sotakorvausneuvotteluiden aloittaminen.
No tämähän ei tule toteutumaan, joten tuo Kiina-skenaario on lähes varma.
9181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuvittelee turha. Venäjä on vahvempi kun Kiina. Natu ja Eu katoaa. Savuna ilmaan. Venäjän ydinasee vahvistaa.

Äänestä
  • Venäjä on Kiinan siirtomaa.

    Äänestä

Bide syyllinen sotaan,nuijat!

Äänestä
  • No jopas oli kova kommentti💩💩💩😂

    Äänestä

  • Etsit siis syyllistä, mutta et uskalla myöntää tosiasiaa, ja siksi syyttelet Biden´ia. Tuohan tarkoittaa sitä, että myönnät kuitenkin aloittajan olevan oikeassa.
    Tuota lopputulosta ei tarvitseisi ennustaa, jos Vladimir Venäläinen olisi ymmärtänyt, että paluuta entiseen ei ole.
    Yhteistyö lännen kanssa olisi ollut Venäjälle kuin lottovoitto köyhälle. Nyt sitä ei ole enää tarjolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    No jopas oli kova kommentti💩💩💩😂

    Kylmä fakta,nuija!

    Äänestä

Venäjän riippuvuus Kiinasta on ylittänyt kriittisen pisteen jo reilusti. Venäjän itsenäisyys on jo tavallaan mennyt, vaikkei sitä Venäjällä vielä tajutakaan.
Sellainen mahdollisuus, että joku tulisi ikäänkuin pelastamaan Venäjän on auttamatta ohi. Sellaista ihmettä ei tapahdu, vaikka Venäjä alkaisi sitä halutakin.
Kiina on saanut otteen Venäjästä ja pitää kiinni. Kiina katsoo Venäjän kuuluvan itselleen ja on valmis jopa aseelliseen toimintaan.

Äänestä

Eu kusi muroihinsa. Biden sotaan lähtö vie turmioon!

Äänestä
  • Putler latasi omaan polveensa hyökkäämällä Ukrainaan. Mikä umpitollo!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen joskus miettinyt, että mahtoikohan "Xi Kiinalainen" rohkaista "Vladimir Venäläistä" hyökkäämään Ukrainaan?
Jospa Xi hyvinkin laski, että se hyökkäys menee pieleen ja Venäjä joutuu vaikeuksiin. Ehkä hän arvasi, että länsimaat pistävät Venäjälle kaikkien aikojen pakotteet ja silloin Kiinalla on tilaisuutensa.
Nyt Kiina ostaa venäläistä öljyä ja kaasua todella halvalla, alle tuotantokustannusten. Samoin muita raaka-aineita. Enemmän kuin kolmannes Venäjän viennistä suuntautuu Kiinaan ja luku kasvaa koko ajan. Toinen suuri ostaja on Intia, mutta se on huomattavasti pienempi tekijä kuin Kiina.
Venäjä taantuu ja ajautuu umpikujaan. Sitä umpikujaa ei Venäjä saa auki pommeillaan tai tykeillään. Se aukeaa vain perääntyen ja neuvotellen.
Siihen Putin ei kykene.
Muu maailma suuntaa kohti uusia ja uusiutuvia energiamuotoja ja Venäjän öljyn merkitys kutistuu olemattomaksi. Ainoa "ystävä" on Kiina. Tässä "ystävässä" on muuan ikävä puoli. Se ei osoita ystävyyttään pyyteettömästi.
Kiinalla on tarpeita niin turvallisuuden kuin taloudenkin suhteen. Halvat raaka-aineet ja pieni - tai miksei vähän isompikin - tukikohta jossakin kaukana Siperian laitamalla olisi Kiinalle mieluinen, ja sen Kiina tulee saamaan. Tavalla tai toisella.
Jos ei sovinnolla, niin sitten pannaan kauppa jäihin ja se olisi Venäjän kannalta totaalinen katastrofi.
Kiina olisi jo hankkinut sen tukikohdan ja paljon muutakin, jos Venäjällä ei olisi ydinaseita.
Venäjä ei tule voittamaan sotaansa Ukrainassa. Ainoa tapa selvitä olisi Vladimir Venäläisen poistaminen valtion johdosta, täydellinen vetäytyminen Ukrainasta, pikainen avunhakeminen lännestä ja sotakorvausneuvotteluiden aloittaminen.
No tämähän ei tule toteutumaan, joten tuo Kiina-skenaario on lähes varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu