Riikka Purra väittää, ettei tiennyt mesimäyrästä

Riikka Purra väittää, ettei tiennyt mesimäyrän olevan laitaoikeiston symboli esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Uskoo kuka haluaa. Ministerin asemassa ei saisi puhua muunneltua totuutta.
23521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Näytti, että uskoi itsekkin väitteensä. Niinhän monesti käy, kun valehtelee trpeeksi kauan. Slogankin oli suoraan suomennettu. Miten voisi olla sattumaa. Eihän kukaan ajatteleva ihminen voi tuollaista uskoa.

Äänestä

Purran piti taas päästä sanomaan viimeinen sana, vaikka tarkoitus oli pyytää anteeksi.

Äänestä
  • Hän onnistui ujuttamaan anteeksipyyntönsä väitteen siitä, että rasismi olikin vain sisäpiirihuumoria. Näin hän käytti samaa selitystä, joka ei mennyt läpi edes Junnilan kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Hän onnistui ujuttamaan anteeksipyyntönsä väitteen siitä, että rasismi olikin vain sisäpiirihuumoria. Näin hän käytti samaa selitystä, joka ei mennyt läpi edes Junnilan kohdalla.

    Jussilehan keskitysleirien miljoonat uhritkin edustavat vain "holohölinää".
    Siihen verrattuna Riikan kauheat fantasiat pääsevät oikeaan natsivaloonsa.

    Äänestä

Onko yksikään muslimi rikollinen pyytänyt anteeksi? Ne eli muslimit, kenen pitäisi pyytää anteeksi ja todellakin luopua pahuudestaan saavat rehennellä rikoksillaan.

Äänestä
  • Ei rikolliselta kysytä pyytääkö hän anteeksi, vaan rikollinen saa lain määräämän rangaistuksen.

    Asia ei mitenkään liity Riikka Purraan, mutta edustaa persuille tyypillistä whataboutismia.

    Äänestä

  • Vertaatko Riikka Purraa rikolliseen? Kuinka kehtaat?!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vertaatko Riikka Purraa rikolliseen? Kuinka kehtaat?!

    Persuille kaikki natsit ovat pyhimyksiä?

    Äänestä

  • Mitenkäs muslimit liittyvät tähän keskustelussa olevaan asiaan?

    Äänestä

  • Whataboutisti-persu siis vertasi Purraa rikolliseen muslimiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Whataboutisti-persu siis vertasi Purraa rikolliseen muslimiin.

    Whataboutismi on kyllä Persun perus argumentti. Maali siirtyy aina heti kärkeen. Yliopistossahan opetetaan heti ekalla viikolla argumenttivirheet. Nykyään jo lukiossa käydään nämä läpi. Amiksessa ei taida kuulu opintosuunnitelmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vertaatko Riikka Purraa rikolliseen? Kuinka kehtaat?!

    Meinaatko, että rikolliset pahoittavat mielensä?

    Äänestä

Missä ohjelmassa mesimäyrää on esitelty ja koska?

Äänestä

Mesimäyrän esiintyvyys on Afrikassa ja Lähi-idässä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mesimäyrä#/media/Tiedosto:Mellivora_capensis_distribution.svg

Vähän kyseenalainen maskotti persuille.

Äänestä

Erikoista että Purra on katsonut mesimäyrää huhtikuussa TV:stä, kun YLE on esittänyt mesimäyrä jakson vasta 15.6, Katso Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50675704

Äänestä
  • Purra on elänyt parivuotta tulevaisuudessa tai sitten nähnyt unia mesimäyrästä.

    Äänestä

Tuo on täyttä puppua. Että edes kehtaa. Koko nousu johtoon on tapahtunut natsismin ja rasismin kanssa flirttailulla. Umpi rasistinen puolue joka haluaa hiljentää nyt median. Fasismia kohti kovaa vauhtia

Äänestä

Netti-Riikka valehtelee.

Äänestä

Riikka puhui mesimäyrästä helmi-maaliskuussa ja YLE esitti dokumentin kesäkuussa. Mistä Riikka on katsonut luontodokkarin ennen YLEn virallista esitystä?

Äänestä

seon persuille sulka hattuun, kun "syntisille ja vääräuskoisille" valehtelee.

Äänestä

pesukarhu on karhukoplan tunnus 🤣
mitä vitun paskaa , se on eläimen luonne , joka ratkaisee
ai käärme o n kristittyjen vihollinen 🤣 mutta jos on käärmeitä lemmikkieläimenä niin on saatananpalvoja 🤣🤣🤣

Äänestä

Tedättehän vesioinaan? Meriveteen on matkaa.

Äänestä

Mesimäyrä on se eläin joka ei välitä pskojakaan kukat tielle tulee. Se repii sen kappaleiksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Riikka Purra väittää, ettei tiennyt mesimäyrän olevan laitaoikeiston symboli esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Uskoo kuka haluaa. Ministerin asemassa ei saisi puhua muunneltua totuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu