ETYKIN isäntä presidentti Urho Kekkonen sanoi puolueettomuudesta, että on yksi poikkeus. Sodan ja rauhan kysymyksissä Suomi on puolueellinen: aina rauhan puolella sotaa vastaan.
Kekkosta on pidetty suurena Neuvostoliiton myötäilijänä, mutta hänen sanoissaan piili suuri viisaus. Eipä turhaan Kremlin propagandisti Juri Komissarov (Juri Derjabin) tätä Kekkosen lausahdusta siteerannut jo 1980-luvulla.
Niin kauan kuin Euroopassa vallitsi kylmän sodan rauha - rauhapa kumminkin - Suomella ei ollut tarvetta liikahtaa sotilaallisesta puolueettomuudestaan. Ratkaisulle oli laaja kansan tuki aina 2022 helmikuun loppuun.
Itäisen naapurimme, johon meillä ihan viimeiseen asti oli jopa hyvät suhteet, päätös lähteä aloittamaan imperialistinen hyökkäys- ja valloitussotansa Euroopan maaperällä - tämä oli se syy, miksi suomalaiset hyvinkin nopeasti käänsivät kelkan Nato-myönteisyyden suuntaan. Koska Venäjän päämiehen toiminta sodan ja rauhan kysymyksessä muuttui sodan aloittamisen kannalle, vastaavalla tavalla radikaaliin päätökseen kypsyivät myös suomalaiset.
Unohtaa ei pidä sitäkään, että rehellisinä - mutta usein liiankin sinisilmäisinä -pidetyt suomalaiset olivat erityisen loukkaantuneita tavasta, jolla Venäjän johto valehteli päin naamaa ennen brutaalia ja oikeudetonta hyökkäystään suvereenin naapurinsa Ukrainan kimppuun. Sanotaan, että suomalaisille mies, jonka sanaan ei voi luottaa, ei ole juuri minkään arvoinen. Venäjän nykyisen, toivottavan pian väistyvän, päämiehen olemme punninneet tämän arvomaailmamme mukaisesti.
Mikä lopetti Suomen puolueettomuuspolitiikan?
4
236
Vastaukset 4
- Anonyymi
Nuorempi polvi ei ehkä muista, kuka Juri Derjabin oli, joten tässä hieman taustoitusta:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000645350.html
Derjabin mukautui Neuvostoliiton romahtamiseen varsin kelvollisesti, oli lojaali Neuvostoliiton jälkeiselle Venäjälle, ja sai jopa toimia maansa suurlähettiläänä Suomessa 1991-94. Suomea tunteva "Suomen-syöjä" muuttui omalaatuisella tavallaan Suomen ystäväksi.
Derjabin-artikkelissa on myös kuva Derjabinista Andrei Kozyrevin kanssa. Andrei Kozyrev toimi Venäjän ulkoministerinä 1992-96. Vuodesta 2010 hänen asuinpaikkansa on ollut USA. Kozyrev ei ole Venäjän nykyhallinnon ystävä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Andrei_Kozyrev Suomi ei ole KOSKAAN ollut puolueeton.
Kirjoitetun historian alusta asti Suomi on ollut osa Ruotsia. Sen jälkeen Suomi on ollut osa Venäjän imperiumia. Reilun 100-vuotisen itsenäisyytensä aikana Suomi on saanut kyräillä itäänpäin ja joutunut lopulta sieltä tulleen hyökkäyksen kohteeksi.
Selvittyään hyökkäyksestäkin itsenäisenä Suomi on joutunut mukautumaan itäisen naapurinsa vaatimuksiin (suomettuminen) aina siihen asti kun Suomi otollisen tilaisuuden myötä pääsi PUOLUSTUSLIITTO NATO:n jäseneksi.
Se siitä puolueettomuudesta.- Anonyymi
Sota, sota muutti tilannetta. Elämme toisessa kuin Kekkosen ajassa. venäjä on taas kerran syyllinen kaikkeen pahaan. Baabushkat komppaa puttea ja uudempi sukupolvi alkaa vähän heräilemään valtion valehteluun. Vallankumousta odotellen.
- Anonyymi
Venäjän hyökkäysota naapurivaltioon teki sen, että maamme johto näki tarpeelliseksi liittyä mahdollisimman vakuuttavaan puolustusliitoumaan jolla on suuri painoarvo ja jota Putin pelkää.
Aika simppeli juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129694- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e91451- 5448
- 49447
- 51445
- 52403
- 42400