Vanhustyön imagon parantaminen?

Täytyisi saada kuntien päättäjät tajuamaan, mikä aikapommi tulevaisuudessa räjähtää käsiin vanhusten muodossa. Vanhustenhoitoa pitäisi kehittää esim. pienempiä yksiköitä, kodinomaisia hoito- ja hoivapaikkoja, dementiakoteja. Pois laitos- ja sairaalamaisuudesta. Hoito olisi suunniteltava vanhuksen todellisen tarpeen mukaisesti eikä kiristyvän henkilöstöpolitiikan ja budjettien mukaan niikuin tänäpäivänä tehdään. Hoitajien työoloja olisi kehitettävä inhimillisempään suuntaan eli pois urakkatyön omaisesta pakkotahtisuudesta, hoitoväkeä pitää lisätä samalle tasolle määrällisesti kuin muissakin pohjoismaissa ja tuntuva palkankorotus. Uskoisin , että tässä olisi ainakin aluksi ne eväät jotka nostaisivat vanhustyömme imagoa, joka tänäpäivänä on aivan kurjalla tolalla

Eli kaikkea nyt kilpailutetaan ja palveluja huononnetaan. Monet ei saa vakituista työpaikkaa eikä lomia kerry tai voi pitää, kuka sellaista haluaa? Kyllä paperi alalla kelpaa tehdä töitä kolmin kertaisella palkalla ja voi vielä lakkoillakkin. Mitä jos terveydenhoitoalan ihmiset pistäisi vähän lakkoa peliin ja kovat piippuun?
Näkisi vaan, mitään ei tapahdu vaan herrojen annetaan tehdä mitä ne haluaa.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vanhustenhuolto - varsinkin ns. pitkäaikaishoito on enemmänkin ongelma kuin kehitettävä imagokysymys.

Pitkäaikaishoito on epäinhillisyyden huipentuma. Epäinhimmillisen siitä tekee se, että kyseessä olevat ihmiset ovat ensin lääketieteen saavutusten ja keinojen avulla saatu pidettyä hengissä, mutta ei parannettua. Pitkäaikaishoito on nimenomaan elämää keinotekoisesti - lääketieteen keinoin ylläpidettävää elämää. Elämällä on aina tarkoituksensa, mutta mikä tarkoitus noin inhimilliseltä kannalta katsottuna -ja myös tämän sairaan kannalta katsottuna on vuosikausia vaipoissa makaavalla, ylösnostettavalla, pestävällä ja pelkkiä eritteitä tuottavalla ihmisyksilöllä oikein on? Tähän kysymyksen ei ole kukaan kyennyt vastaamaan.

Ajatellaan kymmeniä vuosia puolitajuttomana makaavaa nuorta, jota käänellään, vaipotetaan jne. Mikä tarkoitus hänen elämällään on häntä itseään ajatellen? Tai ajatellaan syvästi dementoitunutta vanhusta, joka sairauden myötä tajuaa yhä vähemmän omasta ympäristöstään - mennen kohti sikiöastetta niin henkisesti kuin fyysisestikin?

Emme voi vedota hänen menneisyyteensä, hänen oikeuteensa elää, koska ei hän ole enää itse määrännyt elämästään lainkaan, vaan sen ovat tehneet täysin toiset henkilöt, ei hän itse - syöttämällä ja lääkitsemällä. Lääketiede on siis ottanut päätäntävallan useimpien elämästä.

Jos joku väittää että ihminen ei voi päättää toisen elämästä - on harhainen. Ihmisen elämästä on päättänyt lääkärit, kätilöt, vanhemmat ja yhteiskunta jo vuosikymmeniä. Ja mitä tehokkaammaksi lääketiede ja hoitotiede kehittyy - sitä enemmän se ottaa päätäntävaltaa yksilöltä pois antaen tilalle sen harhan, että elää täytyy ja voi. Toivon jatkuva ruokinta on se hinta mikä maksetaan pitkästä, pitkästä kiduttavasta elämästä -ja vanhuudesta.

Joten - minusta vanhusten pitkäaikaishoito on julmuuden ja kiduttamisen - kuin myös lääketieteen yksi koealueista, johon me alistamme läheisemme ja itsemme siinä toivossa, että kaikki on korjattavissa -eikä kuolemaa ole.

Mielestäni vanhustyön imagoa on hankala nostaa, koska ainakin tiedotusvälineissä on luotu aika kielteinen kuva. Ei ketään huokuttele raskas ja huonosti palkattu "orjatyö". Raha varmaan auttais asiaa. Vanhustenhoitajien pitäis kai lakkoilla niinku muidenkin ja vaatia palkankorotusta? Onkohan kenelläkään enää ns. kutsumusta vanhusten hoitoalalle?