Alpo Rusin kirjat kertovat synkän totuuden. SDP:n vahva asema syntyi ulkomaisen rahan ja myötävaikutuksen seurauksena. Ensin CIA:n rahoitusta 1950-luvulla ja sitten uuden sukupolven nousu 1966 vaaleissa ja sen jälkeen, jonka jälkeen tuki tuli Moskovasta.
Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja, ihmiset, jotka Moskova tunsi siitä saakka kun he tulivat politiikkaan, ovat osa niitä rakenteita, joiden täyden vaikutuksen näemme nyt Ukrainassa.
Miksi Tarja Halonen ei ole avoimesti tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan? Miksi Tarja Halonen ei ole avoimesti tuominnut Venäjän ihmisoikeusrikoksia vaikka hän on niin suuri ja tunnettu ihmisystävä, että tuskin kukaan voisi enemmän rakastaa sukupuolivähemmistöjä? Miksi Paavo Lipponen vaikenee samoista asioista? Entä miksi tunnettu älykkö Erkki Tuomioja lähes vaikenee, ulostulot ovat olleet vähintäänkin laimeita.
He palvelevat herraa, jonka he tietävät kostonhimoiseksi. Putinin aikana kerrotaan, että maansa pettäneitä entisiä asiamiehiä on poltettu elävältä krematorioissa, kostona petoksesta. Halonen vedettiin mukaan naiviuuttaan, mutta hän ei ole tyhmä, vaan alkoi pian ymmärtää, missä on mukana. Kyse ei ole ideologiasta, sitä Tarja Halosella tai Paavo Lipposella ei ole. Heidän sukupolvellaan ei ole mitään ideologiaa, on vain Kekkosen reaalipolitiikkaa, jossa luovimalla voi saada henkilökohtaista menestystä niin että tuntuu.
Tarja Halonen vaikenee, koska hän PELKÄÄ. Koko aikuisikänsä hän on nähnyt, niin Itä-Euroopassa kuin täällä Suomessakin, kuinka voimat, jotka hänet nostivat asemaansa, pystyvät tuhoamaan ihmisen. Hän tietää oikein hyvin, mistä ja miten Alpo Rusin tapaus synnytettiin, eikä hän halua samaa kohtaloa. Hänen puolueensa tulee maksamaan siitä kovan hinnan.
Inhosin demareita 1970-luvulla. Jostain syystä inhosin myös Kalevi Sorsaa, vaikka hän oli hyvin korrekti esiintyjä, verratuna Lipposeen tai Haloseen, jotka tuolloin vielä eivät juuri olleet esillä. Nyt ymmärrän miksi. He valehtelivat ja se huokui heistä. Sen aisti, vaikka nuorena en pystynyt käsittämään kaikkea, mitä sanottiin. Sanojen ja tekojen ristiriita herättää kognitiivisen dissonanssin syvissä aivojen kerroksissa vaikka logiikka ei pystyisi osoittamaan sen tarkkaa sijaintia. Nyt tietoa on tarpeeksi niin, että palapelin palat loksahtavat kohdalleen ja ristiriidan syyt näkyvät selvästi.
Miksi "pienen ihmisen asialla" olleet demarit, Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja suuri, suuren sydämen älykkö Erkki Tuomioja eivät koskaan välittäneet kakkaakaan maaseudun pienissä mökeissä asuneista köyhistä mummeleista tai papoista? Miksi he välittivät enemmän alkoholisteista, Tai miksi he välittivät enemmän nuorisorikollisista kuin heidän uhreistaan? Kun homoseksuaalit aika nopeasti saivat tasa-arvoisen aseman, miksi senkään jälkeen ihmisoikeusjuristi Halosta eivät kiinnostaneet ne vanhat rintamaveteraanit, jotka joutuivat lähtemään pienistä ja köyhistä mökeistään juurettomiin lähiöihin nuorison hakattaviksi tai ehkä vieraaseen maahan tehdastyöhön? Eihän heidän tarvinnut välittää, sillä he tiesivät oman uransa olevan turvatun, kunhan he vain puhuvat, mitä heidän pitää puhua. Heille oli tärkeämpää, että Suomi ei liity Natoon ja että maan ulkopoliittinen linja säilyy itään.
Miksi Tarja Halonen ei avoimesti kerro, kuinka paljon hän nautti vallasta? Miksi hän ei kerro tapaamisistaan venäläisten tai itäsaksalaiten kanssa, ja siitä, mistä todella keskusteltiin? Eikö suuri ja humaani aate kestä edes päivänvaloa, vaikka se onnistui taistelemaan edustajilleen sellaisen aseman kaiken sen fasismin ja pahuuden keskellä (jota jossain määrin myös todella oli sitä vastassa)?
Tarja Halonen on vanhennut vuosia sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kyse ei ole vain ikääntymisestä ja siihen liittyvästä harmaantumisesta, vaan siitä, että valheessa eläminen on tullut tiensä päähän. Valhe ei kuole siihenkään pahuuteen, jota se nyt kylvää Ukrainaan, mutta aivan kuten vuosina 1937-40 Neuvostoliitossa, se uhraa lampaansa, vaikka he määkisivät kuinka, tai yrittäisivät piileskellä, kuten Halonen. Tai kuten piileskelevät Tuomioja ja Lipponen edelleen valheellisten fraasiensa takana.
Kannattaa lukea se Raamattu, ja ymmärtää, mitä siinä sanotaan. Se kirja on täynnä viisautta, koska se kuvaa niin paljon tyhmyyttä ja sitä, mitä tyhmyydestä seuraa. Siihen kannattaa myös uskoa, sillä se on totuus ihmiselämästä, ollut tuhansien vuosien ajan, ja jälleen näemme, että niin se on edelleenkin.
Suuri kysymys kuuluu, miksi "suomettumista" niin paljon nykyään ruotiva Lasse Lehtinen ei kirjoita ja luennoi puoluetovereistaan, jotka hän tuntee hyvin ja tietää aivan varmasti myös heidän salaisuutensa? Miksi Lehtinen ei kerro, että Lipponen piti saada valtaan juuri siksi, että Suomi meni EU:iin. Miksi Lehtinen ei kerro, että Lipponen halusi ytimiin ajakseen niissä Venäjän haluamaa politiikkaa? Kuten ovat omalta osaltaan ajaneet Schröder, Merkel, Macron, Orban ja Natossa Erdogan? He ovat vain kaikki nappuloita suuressa pelissä.
Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja, ihmiset, jotka Moskova tunsi siitä saakka kun he tulivat politiikkaan, ovat osa niitä rakenteita, joiden täyden vaikutuksen näemme nyt Ukrainassa.
Miksi Tarja Halonen ei ole avoimesti tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan? Miksi Tarja Halonen ei ole avoimesti tuominnut Venäjän ihmisoikeusrikoksia vaikka hän on niin suuri ja tunnettu ihmisystävä, että tuskin kukaan voisi enemmän rakastaa sukupuolivähemmistöjä? Miksi Paavo Lipponen vaikenee samoista asioista? Entä miksi tunnettu älykkö Erkki Tuomioja lähes vaikenee, ulostulot ovat olleet vähintäänkin laimeita.
He palvelevat herraa, jonka he tietävät kostonhimoiseksi. Putinin aikana kerrotaan, että maansa pettäneitä entisiä asiamiehiä on poltettu elävältä krematorioissa, kostona petoksesta. Halonen vedettiin mukaan naiviuuttaan, mutta hän ei ole tyhmä, vaan alkoi pian ymmärtää, missä on mukana. Kyse ei ole ideologiasta, sitä Tarja Halosella tai Paavo Lipposella ei ole. Heidän sukupolvellaan ei ole mitään ideologiaa, on vain Kekkosen reaalipolitiikkaa, jossa luovimalla voi saada henkilökohtaista menestystä niin että tuntuu.
Tarja Halonen vaikenee, koska hän PELKÄÄ. Koko aikuisikänsä hän on nähnyt, niin Itä-Euroopassa kuin täällä Suomessakin, kuinka voimat, jotka hänet nostivat asemaansa, pystyvät tuhoamaan ihmisen. Hän tietää oikein hyvin, mistä ja miten Alpo Rusin tapaus synnytettiin, eikä hän halua samaa kohtaloa. Hänen puolueensa tulee maksamaan siitä kovan hinnan.
Inhosin demareita 1970-luvulla. Jostain syystä inhosin myös Kalevi Sorsaa, vaikka hän oli hyvin korrekti esiintyjä, verratuna Lipposeen tai Haloseen, jotka tuolloin vielä eivät juuri olleet esillä. Nyt ymmärrän miksi. He valehtelivat ja se huokui heistä. Sen aisti, vaikka nuorena en pystynyt käsittämään kaikkea, mitä sanottiin. Sanojen ja tekojen ristiriita herättää kognitiivisen dissonanssin syvissä aivojen kerroksissa vaikka logiikka ei pystyisi osoittamaan sen tarkkaa sijaintia. Nyt tietoa on tarpeeksi niin, että palapelin palat loksahtavat kohdalleen ja ristiriidan syyt näkyvät selvästi.
Miksi "pienen ihmisen asialla" olleet demarit, Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja suuri, suuren sydämen älykkö Erkki Tuomioja eivät koskaan välittäneet kakkaakaan maaseudun pienissä mökeissä asuneista köyhistä mummeleista tai papoista? Miksi he välittivät enemmän alkoholisteista, Tai miksi he välittivät enemmän nuorisorikollisista kuin heidän uhreistaan? Kun homoseksuaalit aika nopeasti saivat tasa-arvoisen aseman, miksi senkään jälkeen ihmisoikeusjuristi Halosta eivät kiinnostaneet ne vanhat rintamaveteraanit, jotka joutuivat lähtemään pienistä ja köyhistä mökeistään juurettomiin lähiöihin nuorison hakattaviksi tai ehkä vieraaseen maahan tehdastyöhön? Eihän heidän tarvinnut välittää, sillä he tiesivät oman uransa olevan turvatun, kunhan he vain puhuvat, mitä heidän pitää puhua. Heille oli tärkeämpää, että Suomi ei liity Natoon ja että maan ulkopoliittinen linja säilyy itään.
Miksi Tarja Halonen ei avoimesti kerro, kuinka paljon hän nautti vallasta? Miksi hän ei kerro tapaamisistaan venäläisten tai itäsaksalaiten kanssa, ja siitä, mistä todella keskusteltiin? Eikö suuri ja humaani aate kestä edes päivänvaloa, vaikka se onnistui taistelemaan edustajilleen sellaisen aseman kaiken sen fasismin ja pahuuden keskellä (jota jossain määrin myös todella oli sitä vastassa)?
Tarja Halonen on vanhennut vuosia sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kyse ei ole vain ikääntymisestä ja siihen liittyvästä harmaantumisesta, vaan siitä, että valheessa eläminen on tullut tiensä päähän. Valhe ei kuole siihenkään pahuuteen, jota se nyt kylvää Ukrainaan, mutta aivan kuten vuosina 1937-40 Neuvostoliitossa, se uhraa lampaansa, vaikka he määkisivät kuinka, tai yrittäisivät piileskellä, kuten Halonen. Tai kuten piileskelevät Tuomioja ja Lipponen edelleen valheellisten fraasiensa takana.
Kannattaa lukea se Raamattu, ja ymmärtää, mitä siinä sanotaan. Se kirja on täynnä viisautta, koska se kuvaa niin paljon tyhmyyttä ja sitä, mitä tyhmyydestä seuraa. Siihen kannattaa myös uskoa, sillä se on totuus ihmiselämästä, ollut tuhansien vuosien ajan, ja jälleen näemme, että niin se on edelleenkin.
Suuri kysymys kuuluu, miksi "suomettumista" niin paljon nykyään ruotiva Lasse Lehtinen ei kirjoita ja luennoi puoluetovereistaan, jotka hän tuntee hyvin ja tietää aivan varmasti myös heidän salaisuutensa? Miksi Lehtinen ei kerro, että Lipponen piti saada valtaan juuri siksi, että Suomi meni EU:iin. Miksi Lehtinen ei kerro, että Lipponen halusi ytimiin ajakseen niissä Venäjän haluamaa politiikkaa? Kuten ovat omalta osaltaan ajaneet Schröder, Merkel, Macron, Orban ja Natossa Erdogan? He ovat vain kaikki nappuloita suuressa pelissä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jos ette lue sitä Raamattua, joko silkkaa lukutaidottomuuttanne, tai siksi, että olette kulttuurimarxismin kyllästämiä ja luulette tietävänne paremmin, tai kulttuurimarxiasmin laiskistamia ja luulette, että Seiska olisi viihdyttävämpää, niin lukekaa edes fr Faustuksen tarina. Ja ymmärtäkää. Myytit ovat ikuisia siksi, että ne ovat ajattomasti totta.
Lipposen ilmiselvä verivala pahuuden kanssa on pitänyt. Hän tottelee herraansa edelleen. Kun hänen presidentiksi ajamansa Halonen jakoi lautaset uudelleen presidentin pöydässä ja jätti pääministerin ilman, ei se Lipposta haitannut. Kun Sanna Marin jäi ilman lautasta Niinistön pöydässä, Lipponen kirjoitti siitä laimean paheksunnan jälkikäteen. Miksi hän edes kirjoitti, ei Marin häntä voisi vähempää kiinnostaa?
Koska hän tiesi, että seuraava pääministeri oli oleva Orpo. Paholaisen seuraava valittu. Ja niinpä hän kirjoitti kiivaasti ja halusi tehdä pöytävarauksen saman seurakunnan miehelle jo siinä vaiheessa, kun media aloitti keskustelun lautasista. Niinistö kun ei oikein pysy ruodussa, nyt tarvitaan presidentille esiliina, jota Halonen ei Lipposen mielestä tarvinnut. Orpo nousi asemaansa Hjalliksen rahoilla. Orpo on kuin Kalevi Sorsa, aika hajuton ja mauton palanen taustaseinää, mutta siinä, missä Sorsalla oli jotain kyvykkyyttäkin varsinkin talouspolitiikan alalla, Orpolla ei ole mitään, hän on vain pelkkä pelinappula, jonka suusta ei koskaan kuule mitään, jota ei olisi muualla hänen suuhunsa käsikirjoitettu. Neuvostoliitossa KGB vielä palveli jossain määrin ideologiaa, mutta nykyisellä Venäjällä ideologia palvelee vain KGB;tä. Sillä tuon organisaation miehiähän koko Venäjän valtaeliitti edelleen on. Organisaation nimet ovat muuttuneet, henkilöiden nimet ovat samat, joista monet jo Paavo Lipponen tunsi, jotkut jopa henkilökohtaisesti.
Lipponen toi, itäisen ison veljen opein ja tuella, suuren vaalivoiton SDP:lle Ahon hallituksen jälkeen. Aho oli nappula pelissä myös, ja siinä tilanteessa hänet uhrattiin, koska Elisbeth Rehn oli valmis menemään Natoon ja oli jo ostanut hävittäjät USA:sta. Aho tiesi, ettei se haittaa, hän saa kyllä korvauksen myöhemmin. Kuten saikin. Paha piti huolen omistaan. Ja siksi myös Aho on pysynyt uskollisena belsebuubille. Hän ei ole kertonut kontakteistaan Stasiin tai siitä, mitä takahuoneissa esim Sperbankissa on puhuttu. Hän upotti Keskustan. Vanhanen ei näytellyt osaansa kuten olisi pitänyt ja Keskusta upotettiin taas. Sipilä teki kaiken niin oikein kuin osasi: heikensi varmuusvarastoja, purki hiilivoimalta, tuhosi taksijärjestelmän, möi surutta parhtaiten tuottavaa valtionomaisuutta, kärjisti yhteiskuntaa sortamalla köyhiä ja aiheuttamalla pakolaistulvan. Hän oli täydellisistä täydellisen bulvaani, jota Sipilä on ollut kai kapaloikäisestä saakka, ei hänen uransa ainakaan muuta osoita. Kansa ei ollut niin tyhmää. Puolue upposi, tai se upotettiin.
Pelin henki oli nostaa tilalle Sanna Marin. Provosoiva tausta sateenkaariperheessä ja universalismia myöten Kalevi Sorsan säätiön kasvatti. Mutta Marin ei ollut Halonen. Hän ei myynytkään sieluaan, vaan oli oikeasti sen takana, mitä sanoi ja twiittasi Navalnyista. Ja uiguureista. Hän sai tuta, mitä siitä seuraa: nousi kohu niinkin tärkeästä asiasta kuin aamupaloista ja syksyllä kännykästä. Media on aina valmis esittämään osansa miten tyhmässä ja ala-arvoisessa muka komediassa tahansa. Media kun tuntee sekä pahan että rahan ja palvoo vain molempia. Toimittajat ovat limaisimpia iilimatoja, jotka hekin välttävät myrkyttynyttä verta ja niinpä he eivät haastattele verenpäästäjä Rusia, vaan tyhjää puhuvaa Orpoa aivan kuin hänen sanomisissaan muka olisi kenellekään mitään uutisia. Suurin osa toimittajista ei ole vasemmistolaisia idealisteja, vaan yksinkertaisesti vain rahan perässä alalle hakeutuneita, joita kiinnostaa lähinnä asuntolainansa maksaminen ja työnantajan maksamat ulkomaanmatkat. Ja tekstit ovat sen mukaisia, ainakin Hesarissa.
Ne vasemmistolaiset idealistit, sikäli kuin heidät otettaan edes töihin. lähetetään haastattelemeen Pride-marssin osallistujia tai kirjoittamaan rikollisia ihannoivia tai sääliviä juttuja. He tekevät pahan työtä siinä samassa roolissa kuin hyödylliset idiootit ovat aina tehneet. Puuttuu vain aseistariisunta, ehkäpä vielä alkoholisoituneiden taiteilijoiden (onko alkoholisoitumattomia ja edes jotenkin tervejärkisiä koko kulttuuri- ja viihdekentässä muita kuin Remu ja Sanni? ) rauhanjuna saadaan taas kiskoille tai uudet nuorisoidolit ryyppäämään Saimaalle haukkumaan Puolustusvoimien koulutusta. Kritiikki on tosin aina paikallaankin, mutta missä ovat Syrjien lausunnot Ukrainan militarismista? Eivätkö maansa puolesta taistelevat ukrainalaiset sotilaat olekaan tyhmiä kukkojen perässä marssivia aivottomia hanhia, jota suomalaiset asepalveluksensa suorittaneet kuulema olivat vielä 1980-luvulla?
Googlatkaa Saimaa-ilmiö, siellä he kertovat mitä ajattelivat. Nuo kapinalliset nuoret, jotka ajattelivat "omilla aivoillaan".
Hekin tiesivät jo silloin valehtelevansa.
Kun valhe teki entisestä pelinappulastaan pellen ja tiputti Ahon, SDP:n "aidot vasemmistolaiset" ajattelivat kuten Faust olevansa loputtomassa nosteessa. Paha ei heitä pettäisi, sillä hehän eivät ole sinisilmäisiä eivätkä edes opportunisteja, vaan todella samalla tavalla pahoja. Tavallaan Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja olivatkin oikeassa. Lipposesta levisi niin paha haju, että Niinistön piti mennä oppositioon pesemään vaatteensa eikä sekään auttanut. Haju oli mennyt niin nahkaan saakka, että vasta Kataisen tulo tilalle toi äänet takaisin puolueelle, joka siihen mennessä oli tullut muuten voidelluksi, pahan öljyllä. SDP alkoi menettää vähin erin kannatustaan.
Paha näki mitä tapahtui ja päätti tehdä myös SDP:stä kepun tapaisen pelkän pelinappulan, koska tulevaisuuden valta tulisi olemaan siellä, missä pahuus eli ahneusa ja kauna asuvat, eli kokoomuksessa ja oikeistossa. Paha päivitti maailmankuvansa uudelle vuosituhannelle: pahaa eivät pahiten edusta hyödylliset idealistit vaan luonnostaan pahat hölmöt: ahneet, kateelliset ja syntyjään roistot. Oikeisto on tehnyt noista piirteistä ideologian ja poliittisen liikkeen, miksi ei siis käyttää heitä. Idealistin omatunto voi houkutella hänet pettämään pahan, mutta ahneella ja roistolla ei ole omaatuntoa, vaan se palvelee mitä tahansa herraa, joka maksaa eikä riko välejään, vaikka ei välillä maksaisikaan, sillä eihän sitä koskaan tiedä, milloin paha taas voi olla hyödyksi omalle ahneudelle ja muulle pahuudelle.
Sanna Marin noukittiin ja hänestä piti ehkä tulla seuraava Tarja Halonen. Hänet marinoitiin Kalevi Sorsa-säätiön opein ja kasvatettiin Paasikivi-seurassa. Ikävä kyllä Alpo Rusikin pääsi sinne puhumaan. Marinista ei tullutkaan vain hölmö idealisti, vaan oikea idealisti, josta tuli Ukrainan voimakas tukija. Sillä hän allekirjoitti oman irtisanomisensa poliittisesta vallasta. Hän ymmärsi, että hänen on väistyttävä itse, tai hänet tuhotaan, ehkä jopa tapetaan, sillä hän oli astunut pahan liikavarpaalle. Aina hyödyllisen idioottimainen media kertoi sen omilla jutuillaan aivan selvästi ja Ahti Karjalaisen sanoin, siinä oli viisaalle kyllin ymmärtää, mistä pahan kentää puristaa, Sanna Marinin lenkkarin polkemana.
Mikä on demarien tulevaisuus? Paha ei enää heitä nosta. Median ryöpytys, joka aiemmin iski aina jonnekin muualle kuin demareihin, kertoo selvästi, että paha ei enää ole heidän puolellaan. Sielunsa myyneet ja verivalaansa loppuunsa saakka noudattavat Halonen, Lipponen ja Tuomioja eivät ole saaneet kasvatettua itselleen pahuutensa perijöitä. Se on pahan dilemma: paha haluaa valtaa niin paljon, että pelkää kasvattaa itselleen seuraajaa, jolle voisi valtansa menettää. Paha olettaa seuraavan pahan olevan yhtä paha kuin se on itsekin ollut ja syövän vanhempansa vain ryöstääkseen itselleen sen osa, jonka se pahuudessaan haluaa. Pahan lähettiläät ovat pahan nostamia ja valitsemia, he eivät myöskään halua asettua herransa yläpuolelle, vaan palvoen antavat pahan pahuudessaan päättää, kenet se valitsee seuraavaksi. Ei Halosta, Lipposta tai Tuomiojaa voisi vähempää kiinnostaa puolue tai sen tyhminä pitämänsä kannattajat, eikä heitä kiinnosta heitä kannattaneet "pienet ihmiset" tai edes romanit tai seksuaalivähemmistöt. Vielä vähemmän ne kiinnostava Lasse Lehtistä, joka ei ole koskaan uransa aikana sanallakaan niin väittänytkään. Paha on antanut heille kaiken: maineen, menestyksen ja rahaa enemmän kuin tarpeeksi.
Paha tulee ryvettämään ja likaamaan SDP:ssä ne. jotka eivät ole pahan palveluksessa ja yhä enemmän koko puoluetta. Kannatus lepääkin enää vain vanhojen duunarieläkeläisten harteilla, niiden, jotka vielä muistavat edes kertomuksia Tannerista. Sanna Marin oli hetken ajan uusi, kauniimpana syntynyt ja vielä enemmän aatteensa takana seisova kuin Tanner, mutta ei ole enää eikä tulevaisuudessa, silllä paha sai Tannerinkin syrjään ja pitää siellä mysö Sanna Marinin. Mikä siis enää koskaan olisi syy äänestää SDP:ta? En tiedä. Ei mikään.
Aitoja idealisteja ei enää ole äänestäjissä lainkaan. Hölmöjä idealisteja on jonkin verran, eli ne, jotka äänestävät vihreitä. Loput ovat itse ahneita, tyhmiä, lyhytnäköisiä (kokoomuslaisia urheilijoita) ja muuten vaan luoluttamattomia ja tyhmiä aaseja (persuja katsomossa kaljoissaan huutajia). He eivät kaipaa visioita eivätkä parempaa tulevaisuutta, vaan viholliskuvia ja ehkä silloin tällöin uhkakuvia. Niillä paha hallitsee pahuuden valtakunnassaankin massoja. Kun massat on tyhmennetty, on niiden ohjailu mitä mielisairaampiin hulluuksiin aika helppoa. Myös läpeensä paha voi olla umpi hölmö. Riikka Purra kai luuli osaavansa pelin pahan kanssa aivan kuten luulivat Lipposen ajan demaritkin. Tai sitten Purra oikeasti uskoo maahanmuuton olevan ainoa merkitsevä asia koko maailmankaikkeudessa. Kuten massat pahan maassa luulevat juutalaisten olevan sitä (vaikka he kyllä osittain ovatkin) tai homoseksuaalisuuden. Mikään ei voisi olla pahalle hyödyllisempi uskomus kuin tuollainen.
Natsi-antti on heinäluoman kasvattipoika.
Miksi ihmisyyden jalot puolustajat ja kaiken hyvyyden puolesta urheasti taistelleet vasemmistolaiset pelkäävät totuutta?
Miksi he eivät itse ole tulleet ulos ja kertoneet kontakteistaan, vaan Tiitisen lista salattiin. Kuten on salattu Rosenholz-aineistokin tai Gordievskin lista.
Jos nuo hyvät ihmiset olivat vain hyväuskoisesti ja vilpittömästi hyvällä asialla, mikseivät he julkisuudessa voi kertoa asioista niin kuin ne ovat menneet. Luulisi, että hyväuskoisuus ei ole rikos, jota tarvitsisi peitellä tai että sitä olisi opportunismikaan, jos voi osoittaa pelanneensa pahan voimilla saadakseen aikaan hyvää, ja saanutkin.
Jokin kullalla kuorrutetussa tarinassa suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisessa ei kestä lähempää tarkastelua. Eihän se hyvinvointi koskaan noussut naapurimme tasoille saakka ja Lipposen aikakauden päätösten seurauksena olemme alkaneet jäämään jälkeen. Mutta onko sekään niin suuri häpeä, että siksi pitäisi vaieta. Virheitä tekevät kaikki, vaikka Mannerheimkään ei muistelmissaan syyttänyt talvisodan huonosta varustetilanteesta kuin muita. Jos hän olisi sanonut, että nyt valmistetaan niitä pst-kivääreitä, niin häntä olisi luultavasti kuunneltu. Se asia ei ollut kiinni rahasta eikä poliitikoista. Moni muu kyllä oli, kuten Mannerheim sen kertookin.
Harvat ovat tulleet ulos kuorestaan. Ja hekin hyvin vanhana, kuten Lauri Hokkanen. Se onkin sitten yhtä karua luettavaa kuin Rusin kirjat. Hokkanen meni mukaan idealistisuuttaan, mutta tajusi aika pian, mihin on sotkeutunut. Ja häpesi. Mutta ei häpeä ole syy vaieta.
Monet, kuten Halonen, Lipponen ja Tuomioja, saivat niin paljon ja saavat edelleen, etteivät he halua menettää sitä. He tietävät, ettei kenelläkään heistä tarina ole niin kaunis, että sen voisi kertoa kuten se on, ilman pelkoa sädekehän ruostumisesta päähän tippuviksi teräviksi palasiksi. Suuren miehen ja naisen dilemma. Kuten Ceaușesculla.
Kalevi Sorsan nimi tulee vastaan SDP:ssä aika usein, Tanner ei juuri missään. Tanner oli kuitenkin niitä, jotka puolueen rakensivat uudelleen punakapinan jälkeen, ja johti sen läpi todella vaikeiden vuosien, ensin valkoisessa ja vihamielisesti suhtautuvassa Suomessa lopulta hallitukseen ja sitten läpi katkeran sodan, jolloin demarit saivat maanmiestensä kunnioituksen osakseen, mutta uuden ja voimakkaan vihollisen itärajan takaa.
Kalevi Sorsan nimi säätiössä kertoo paljon: Sorsa loi puolueelle sen vankan rahallisen pohjan. Oliko hän siis taloudellinen nero? Tuskin. Hän sai rahaa ja hyvät neuvot, aivan kuten Timo Soinikin perustaessaan oman säätiönsä omalle puolueelleen.
Kalevi Sorsan nimi on pultattu SDP:een siksi, että hänellä oli oikeat yhteydet oikeaan aikaan, ja kuten Ceaușescu hänestä tehtiin myytti, jonka loisteen tuli vetää ihmisiä puoleensa. EIkä Kalevi Sorsa aivan lahjaton ollutkaan. Hän oli hyvinvointivaltion arkkitehtejä. Monet muut sen arkkitehdit, kuten lukuisat sosiologit ja tutkijat, hekin demareita, eivät saaneet nimeään muistokilpiin. Eikä saanut toinen toteuttaja Johannes Virolainen. Heillä ei ollut yhteyksiä eikä heistä ollut tarkoitus majakkaa tuleville puoluekaadereille.
Jotain kertoo se, että Työväen tutkimuslaitos on muuttanut nimensä "hienosti" latinaksi (Labore), mutta Kalevi Sorsan säätiö ja siihen liittyvät opetus- ja tutkimuslaitokset ovat edelleen samalla nimellä, vaikka nimi alkaa kalskahtaa kuin Sirola-opisto.
Saamiensa ohjeiden ja oppiensa mukaan KGB-demarit Sorsa, Halonen, Lipponen ja Tuomioja puhdistivat puolueen ja rakensivat siitä Kremlin muurin jatkeen, johon heidät itsensä tullaan odotustensa mukaan muumioimaan ja he onnistuivat siinä niin hyvin, että nyt puolueelle käy kuin NKP:lle: se kuolee politbyroonsa myötä. KUn tannerilaiset oli häädetty ja osa miekkakäännytetty, polttouhrattiin puolueen sielu, sen suomalainen lapset, nyt jo karmeaa pimeää tyhjyyttään kumisevaan moolokin kitaan. Lasten uhraaminen on ikuinen tarina, joka toistuu, ensin sellaisenaan monissa kulttuureissa Lähi-idästä Amerikan mantereella, myöhemmin kuvainnollisesti monissa vallanhimon mädättämissä ja siten olemasta lakanneissa kulttuureissa.
Kalevi Sorsa sanoi kauniita asioita, joita on syytä muistaa. Mutta hän ei sanonut niitä kaikille eikä kaikista. Sen sijaan Väinö Tanner suututti sekä natsit että kommunistit, koska hän oli kai Halosen, Lipposen ja Tuomiojan mielestä niin tyhmä, että sanoi vain totuuden ja puhtaan totuuden.
Tavatessaan Stalinin hän esittäytyi menseviikiksi, Stalin ei ymmärtänyt huumoria, mutta sen hän sentään ymmärsi, että se oli täysin totta. Tanner uskoi puolueensa nimeen, eli siihen, että sosialismikin on toteuttamisen arvoinen vain, jos siitä tulee demokraattinen. Vuonna 1943 Tanner kai ensimmäisenä julkisesti sanoi, että koska Saksa tulee häviämään sodan, on Suomen syytä pyrkliä irtautumaan sodasta. Saksa katkaisi vähäksi aikaa materiaalitoimitukset Suomeen, mutta ei se Saksan tulevaa kohtaloa muuttanut mihinkään: Tanner kertoi vain totuuden.
Tanner ei pelännyt kertoa totuutta juuri sellaisena kuin se oli.
Miksi Halonen, Lipponen ja Tuomioja eivät pysty samaan? Miksi SDP tänään, vapaammassa Suomessa kuin koskaan, pelkää totuutta enemmän kuin koskaan?
Valhe tuhoaa puolueen.
Venäjän tukirahoista SDP puolueelle ollaan oltu ihan hiljaa...nyt on totuus paljastunut.
Rahat ovat pikkujuttu verrattuna siihen poliittiseen vaikutukseen, jonka levittämiseen noita ihmisiä käytettiin. Siitä he eivät halua puhua mitään vieläkään. He aikovat viedä synkän salaisuutensa hautaan ja vievät silloin mukanaan myös puolueensa. Joka ei kai koskaan ollut muuta kuin oman edun tavoittelun väline heille.
Niin mikä totuus on paljastunut?
Se, että SDP ei purkanut mitään suomettumista, vaan muutti sen meille ja koko euroopalle paljon vaarallisemmaksi.
Sen sijaan, että Neuvostoliiton hajoamista seurannutta Venäjän heikkouden tilaa olisi käytetty hyväksi uuden turvallisuusjärjestelmän luomiseksi, jatkettiin vain oman edun ja vallan tavoittelua kuten ennenkin, kun sekasorron tilassa mahdollisuudet siihen näyttivät olevan mahtavammat kuin koskaan.
Synnin palkka on kuolema. Tosin ne jotka kuolevat, ovat ukrainalaiset. Lipponen ja kumppanit taas ovat vain tehneet rahaa ja paljon.
Vaatimaton kassatyttönen Marin omaksui välittömästi Euroopassa liikkuessaan strategisen autonomian tärkeyden ja oli kai ensimmäinen huipputason poliitikko, joka puhui siitä ääneen. Tosin puhe diplomaattipäivillä ei oikein ylittänyt uutiskynnystä, kun aina "valpas" media otsikoi mieluummin paljon täkeämmäksi koetusta tanssivideosta.
Lipponen ei tanssinut, mutta en silti muista oikein mitään vastaavan tasoista kannanottoa häneltä, vaikka valtiomieheksi häntä tituleerattiinkin.
Maine tuntuu olevan vähän niinkuin se luodaan, ei sen mukaan, mitä henkilö tekee.
Korruptio revohkaa ja todella pimeitä virkanimityksiä ja järjettömiä rahantuhlaus hunsvotismia ja huijari beltsaria ylistäen pitkiä laseja nostellen.
Uskomatonta tunarointia, eikä heidän syyttäjä edes pierua kummempaa tutkimusta aloita. Mutta korppikotkana kynnet ojossa ja silimät vihasta irvistellen kimppuun, kun Päivi Räsänen toi ilmi, mitä Raamatussa sanotaan.
Ne, joille Raamattu on liian hapokasta... totuus on toki sanottu niin monta kertaa, niin monien toimesta:
https://www.youtube.com/watch?v=sbgKLgK1ny0
Suomella oli Neuvostoliittoon diplomaattisuhteet. Yhteydenpito venäläisiin kuului valtionjohdon, diplomaattien, poliitikkojen ja yritysmaailman työhön. Rusikaan ei ole sanonut, että nämä henkilöt olisivat tehneet mitään väärää.
Länsimaisen valtion ulkopolitiikka ei ole henkilö- tai puoluesidonnaista. Eivät henkilövaihdokset ole Suomenkaan politiikkaa juuri heiluttele. Siihen liittyvät lausunnot antaa valtionjohto tai diplomaatit. Ex presidenteillä ei ole ollut tapana sotkeutua asioihin. Halonen on toki kauhistellut Ukrainan sotaa ja nyky-Venäjän menoa siinä kuin muutkin kansalaiset.
Lipponen päätyi pääministeriksi koska SDP voitti vaalit. SDP oli myös avainasemissa kun Kekkosen ajan suomettumista ryhdyttiin purkamaan. Yya-sopimuksen purku, EU-jäsenyys ja Nato-kumppanuus olivat askelia juuri sillä tiellä.
Halonen toteaa alla saman, mikä sanotaan ylläolevassa kommentissa. Ex-presidentti ei tunge lausunnoillaan istuvan presidentin tontille. Tätä perinnettä ovat noudattaneet kaikki ex-presidentit.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009168712.html
Lipponen päätyi pääministeriksi, koska hän nousi juuri sitä ennen SDP:n puheenjohtajaksi. Siihen asemaan hän päätyi vakuutettuaan itäiset entisillä paikoillaan olleet ystävänsä luotettavuudestaan myös jatkossa. Ja siksi SDP voitti vaalit.
Lipponen syytti Ahon hallituksen tekemiä devalvaatioita talousongelmista. Devalvaatiot ja kellutus olivat se toimi, joka pelasti Suomen täydelliseltä romahdukselta. On vaikea uskoa, etteikö Lipponen tiennyt valehtelevansa, mutta aivan varmasti hän tiesi sen uppoavan ainakin itseään yksinkertaisempaan äänestäjäkuntaan, jonka ulkomaanmatkat ja tuontiviinit kallistuivat valuuttakurssimuutoksen takia.
Mielenkiintoista onkin, missä se oikean ja väärän välinen raja oikein kulkee. Näytti ainakin joskus kulkevan Helsinki-Vantaan lentoasemalla Etelä-Afrikkaan ja Moskovaan lähteneiden lentojen välillä.
Joku eduskunnan valtuuskunta ei Etelä-Afrikassa voinut poistua lentokentältä, ettei rasismi ja sorto tartu (Jorn Donneria lukuunottamatta, joka taisi käydä harrastamassa seksiä eksoottisen värisen naisen kanssa), mutta Moskovassa taas ei ollut mitään ongelmia mennä kättelemään miestä, jonka käskystä Grosny pommitettiin maan tasalle ja sen jälkeisinä vuosina ties miten suuret määrät ihmisiä tapettiin ja kidutettiin.
Georg Orwellin Eläinten vallankumous nimisestä kirjasta on jäänyt maailmaa kiertämään sikojen määrittelemä uusi perustuslaki, jossa sanottiin: kaikki ovat tasa-arvoisia, toiset vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Ehkä sama pätee siihen ihmisarvoisuuteenkin. Kaikkien ihmisarvoa on tärkeä. Toisten vain on tärkeämpi kuin toisten ja toimet ihmisarvon puolustamiseksi ovat sitten sen mukaan mitoitetut.
Me kaikki tiedämme sen, että Orwellin Animal Farm käsittelee juuri Moskovaa.
Kekkosen ajan suomettuneisuus oli aika vaaratonta verrattuna kaasuputkeen, joka vaaransi EU:n vahvimman talouden ja siten koko EU:n talouden ja teki siitä riippuvaisen autoritaarisesta ja aggressiivisesta sotilasvallasta.
Kumpi Suomen EU jäsenyyttä tarvitsi enemmän, Suomi itse, vai Venäjä, tai ne kaikki venäläiset entiset kontaktit, jotka siirsivät rahojaan länteen ja hommasivat sieltä luksustavaraa itselleen?
Tuokin kun on aika mielenkiintoinen kysymys, kuten sekin, tarvitsiko Neuvostoliitto jo vahvaa markkaakin. Toki valuuttavakautta saarnasi myös aikansa oikeistolaisin taloustieteilijä Milton Friedmn, joka oli liian oikeistolainen jopa silloiselle Reaganin hallinnolle. Mutta itärajan takana taas vallitsi kaksi eri talousoppia yhtä aikaa. Oli se virallinen, joka oli peräisin 1800-luvulta Karl Marxin kirjoituksista, ja sitten se käytännän taloustiede, joka perustui vapaimpaan mahdolliseen markkinatalouteen, jossa kaikki rajoitukset kierretään salakuljeutksella, lahjonnalla ja uhkailulla.
Jostain syystä meillä juuri demarit nousivat vahvan markan linjaa ajamaan, vaikka yleensä se ajattelu on liittynyt säästöillään eläviin konservatiivisiin eläkeläisiin. Sellaisille nimittän Milton Friedman sitä saarnasi.
Suomen kautta luksustavaraa lännestä hommaillut venäläinen taas hyötyi korkeasta markan arvosta eikä hänen tarvinnut piitata vientiteollisuutemme kilpailukyvystä.
Rusin kirjat nostavat esiin monta uutta kysymystä, joita on hyvä pohtia. Moni täysin järjettömälle näyttänyt toimi saa loogisen selityksen. Se logiikka ei tosin aina ole ollut Suomen edun mukainen.
Rusin kirjat kertovat sen, mitä tutkiva journalismi ei ole "löytänyt" (koska ei ole sitä koskaan etsinyt). Nyt kun ne lukee, tai käy kuuntelemassa Youtubessa ja muilla kanavilla olevat lukuisat Rusin esiintymiset, saavat monet kysymykset vastauksensa.
Yksikään lumilapiolla palkittu lukijoidensa sankari ei ole kaivanut esiin Paavo Lipposen JULKISIA kirjoituksia vuosilta 1992-95. Sen sijaan Timo Haapalat ja Juha RIstamäet ovat maalanneet Paavo Lipposesta lähes asevelisosialistia ylistäen häntä "oikeistodemariksi", mitä tietysti Lipposen taloudelliset mielipiteet olivatkin.
Kuitenkin Lipponen siis kirjoitti Neuvostoliiton juuri kaaduttua, että vaikka YYA sopmus on lakannut, sen henki elää edelleen. Eli että Suomen linja ei muutu, vaikka valta idässä oli vaihtunut. Timo Haapala ja Juha Ristamäki, sanokaapa suoraan, noinko kirjoittaisi asevelisosialisti, joka on vain odottanut hetkeä viedäkseen maansa "länteen" tai tehdäkseen sen taas itsenäiseksi kun pitkään jatkunut ulkoinen painostus on hellittänyt?
Mitä tapahtuikaan sen jälkeen, kun Lipponen oli alkanut tuollaisia kirjoittaa. Mediaan levisi "hassu" juttu silloin SDP:n puheenjohtajan Pertti Paasion eri paria olleista sukista. Kuten tavallista, varsinkin viihdemedia täytti taas täysin sen hyödyllisen idiootin tehtävän, josta se likaiset rahansa tienaa. Harmiton juttu oli taitavaa henkistä sodankäyntiä, sehän vihjasi, että änkyttävä Paasio oli muutenkin sekava ja tahdoton heittopussi, jota ei kannattaisi ottaa vakavasti. Niinpä sitten pienen ihmisen ja kaikkien vähemmistöjen ja heikkojen puolella ollut suuri ihmisystävien puolue hylkäsi LIIAN HEIKON Paasion ja valitsi jyrisevän Lipposen puheenjohtajakseen.
Onko tuossa jotain tuttua? On. Juuri samalla tavoin toimi Neuvostoliiton kommunistinen puolue. Julisteet ja juhlapuheet kirkuivat tasa-arvoa ja maanpäällistä ja ehdottoman oikeudenmukaista paratiisia kaikista heikoimmillekin, halveksituille ja syrjityille, elämän lyömille, sairaille ja vammaisille. Ja sama puolue nosti ylimpään valtaan Stalinin, joka nauroi kuullessaan, kuinka poliittiset vastustajat murtuivat kidutuksissa tai sopersivat kun hampaat oli lyöty rikki. Sitä oikeaa ja parempaa ihmisystävällisyyttä, jolla se kaikille hyvä yhteiskunta rakennetaan... Sama Neuvostoliiton kommunistinen puolue toki painatti myös ne julisteet ja pilkkakirjoitukset, joissa porvaristoa halvennettiin vertaamalla heitä vammaisiin tai jollakin tavoin sairaisiin. Pelkästään siltä pohjalta, kun luki mitä Matti Rossi tai varsinkin Arvo Turtiainen kirjoitti kirjoissaan, tiesin, että jokainen joka väittää liittyneensä kommunisteihin tai muuhun äärivasemmistoon muka parantaakseen maailmaa tai koska tuntee myötätuntoa sorrettuja ja heikkoja kohtaan, valehtelee päin naamaa. Tuollaisiin liikkeisiin ei liittytä kuin vihasta ja katkeruudesta, koska ei tuollainen liike muuta kylvä ympärilleen. Siitä ei parempi maailma synny, vaikka se katkerasta kannatajasta tuntuisi miten "oikeudenmukaiselle".
Lipposta äänestettiin ehkä siksi, että hän vaikutti vahvalle. Mutta tehtäväänsä hänet valittiin, Moskovasssa, siksi, että hän oli niin väkevästi julkisesti kirjoittanut, että Suomen linja ei muutu, tapahtui idässä mitä tahansa. Se kuultiin siellä, missä hän halusi sen tulevan kuulluksi ja suuren pahan siunaava käsi laskeutui hänen päälleen, nostaen miehen, josta suurin osa suomalaisista ei ollut kuullut siihen mennessä juuri mitään eikä tiennyt edes nimeä, hetkessä maan johtoon saakka. Aivan kuten Ahokin, vaatimaton elinkeinoasiamies Kannuksesta, oli nostettu täysin tyhjästä.
Vaihtuiko idässä valta? Itse asiassa ei, vain sukupolvi vaihtui. Keskusta upposi siksi, että heidän suhteensa olivat poliittisen linjan (vaikka sekin oli kgb-linja) kautta itse NKP ytimeen. Kun puolue romahti, katosi pahan siunaava käsi Keskustan ja SKP:n yltä ja tiedämme, miten siinä kävi: SKP lakkasi olemasta ja Keskustalle oli lähellä käydä samoin, vain sen todelliset äänestäjät pelastivat sen ja heitä toki vielä silloin oli tarpeeksi. KGB ei sen sijaan kadonnut mihinkään, eikä siellä edes valtakaan vaihtunut kuin normaalissa virkaikäjärjestyksessä. Nuoremmat kyyniset upseerit, jotka olivat hoitaneet SDP:tä Suomessa tulivat olemaan tai oikeastaan olivat jo silloin niitä, joiden käsissä todellinen valta Venäjällä oli. Jeltsinkään ei sitä välttämättä käsittänyt, eikä ehkä ole vain luonteenheikkoutta, että hän alkoholisoitui niin pahoin. Ei hän voinut olla näkemättä, milllainen paha käveli hänen olkapäidensä takana ja hänen oli pakko ymmärtää kyllä, mikä hänen maansa tulevaisuus tulisi olemaan. Ja hänen itsensä, jos hän eläisi. Putin oli hänen valintansa.
Lipponen, äärimmäisen kyyninen laskelmoija ja täysin piittaamaton ihminen, käsitti heti, miten tulevaisuus tulee kehittymään. Valta idässä on hänen kontaktiensa käsissä ja kommunistien väistyttyä vallasta länsi ei enää sitä valtaa rajoita. Vallanhaluinen mies ymmärsi tilaisuutensa tulleen nousta Kekkoseksi jo kuolleen Kekkosen paikalle.
Neuvosliitto ehkä siis kaatui, mutta KGB säilytti vanhat yhteytensä ja aivan aluksi hyödynsi niitä vain rikastuakseen, ja huomatessaan yhteyksien toimivan kuten ennenkin se nopeasti alkoi ajatella nostavansa Venäjän pian uudelleen suurvallaksi. Käyttipä valtaa maansa tai itsensä hyväksi, se kannatti pitää käsissään.
Tuomioja on kirjoittanut julkaisemissaan päiväkirjoissa, kuinka hän iloitsi vanhan kontaktinsa paluusta, vaikka venäläisen maine on kaikkea muuta kuin kiiltävän puhdas. Vladimirovkin, erittäin sivistynyt ja hyvin kohteliaana herrasmiehenä esiintynyt, yhdistettiin salamurhiin. Suurta älyllistä ihmisyyden jumalaa Tuomiojaa eivät idän tappajat etoneet ollenkaan, sen sijaan lännen helikopterit, jotka tiputtivat ruokasäkkejä nälkäänäkevillä olivat kai sitä todellista pahuutta, josta maailmassa tuli päästä eroon. Sellaisen kuvan Tuomiojan kannanotoista vain valitettavasti saa!
Julkisuudessa uutisoitiin vain Venäjän kurjuudesta ja romahduksesta. SDP johdossa kontaktien välityksellä tiedettiin, että luonnonvarat eivät olleet romahtaneet minnekään, vaan niillä johtavat piirit tulisivat rikastumaan ja paljon, ja että KGB:n valtarakenne ei ollut kadonnut minnekään, vaan se tulisi ottamaan maan vielä käsiinsä. Tulevaisuus olisi niiden, joilla oli siihen yhteydet. Ja niin se olikin. Ainakin raha tulisi virtaamaan jaloilleen nousevalta Venäjältä suuremmin määrin kuin tuli Neuvostoliitosta, kun typerä "tasa-arvon" ideologia ja lännen pakotteet eivät enää olisi haittana.
Venäläisaet näkivät, että Suomi menee EU:iin, sitä ei voisi estää kuin liian kovin toimin. Siinä tilanteessa tuli kiire. Maan johtoon piti saada sellaiset tahot, jotka olisivat heidän kontrollissaan. Elisbeth Rehn ei takuulla ollut sellainen eikä oikein mukaan RKP:n väki. Paavo Lipponen ymmärsi, mitä venäläiset etsivät ja nosti oikean värisen lipun salkoon kirjoituksillaan. Hän olisi oikea valinta johtamaan Suomea EU:ssa niin, että ei mentäisi niin pitkälle länteen, että kosketus itään katkeaisi.
Lipposen kohdalla toistuu Nato-asiassa sama kuin Kokoomuksen: Natoon menemistä on lupailtu, ratkaisevia askelia on tarkoin varottu ottamasta. Lipposen puheetkin ovat vaihdelleet. Hän on vetänyt natoonmenijöitä taakseen lupailemalla, mutta silloin kun näyttänyt, että siihen suuntaan olisi ehkä lähdetty todella menemään, hän on lyönyt jarruja päälle.
Kaikki nuo pelurit kuitenkin onneksi kunnioittavat demokratiaa siinä, että kun kansan enemmistön mielipide kääntyi kannattamaan liittymistä, sulkivat he suunsa ja antoivat liittymisen tapahtua. Meillä on kaikesta huolimatta demokratia ja se toimii sentään tuon luokan kysymyksissä.
No oletysarvohan on, et kaikki poliitikot valehtelee aina, ja vasemmistopoliitikot vielä useammin! Joten mun äänestystaktiikkana on ollu viime vuosina se että mä äänestän niitä vähiten valehtelevia!
Ja välttele eniten ku ruttoa niitä poliitikko jotka pelkästään liiba-laabailee niitä-näitä joita enemmistö kansasta haluaa kuulla, koska tollai poliitikko ei ole ilmiselvästi muuta kuin natsi joka haluaa valtaan, ei hoitaa maamme asioita.
Rusi on löytänyt enemmän kuin pystynyt itsekään sulattamaan. Hänkään ei oikein tarjoa hyvää selitystä sille, miksi Ahtisaari valittiin presidenttiehdokkaaksi. Demari, josta keskustalaistaustainen Rusi piti erittäin paljon ja arvostus oli molemminpuolista. Ahtisaari oli todella länsisuuntautunut ja ajan käsityksen mukaan "liian amerikkalainen". Muistan kuinka häntä YK:ssa ollessaan haastateltiin Namibian prosessin aikana uima-altaassa ja ajattelin itsekin, että jopa mies lesottaa siellä köyhien afrikkalaisten keskellä. Hän sai merkittävää tunnusta kun rauha onnistui.
Koiviston ylki puoluerajojen yltänyt kansansuosio oli jättänyt puolueen muut toimijat varjoon ja lähin mahdollinen, eli Lipponen oli nostettu pääministeriksi. Venäjästä nopeasti eroon pyrkivät voimat olivat kokoontumassa ja taas tuli kiire. Ahtisaari oli sentään demari, vaikka hänen ajatusmaailmansa ei oikein sopinut kuvioihin. Hänen maineensa kuitenkin oli ainoa mahdollisuus voittaa vaalit, joissa ensimmäistä kertaa nousi galluppien kärkeen nainen: RKP:n Elisabeth Rehn, jota itse tuolloin äänestin. Puolustusministeri, joka tilasi Hornet-hävittäjät ja voitti sillä minun ja monen muun kannatuksen. Hänen suustaan puheet Natoon liittymisestä eivät ainakaan minua pelottaneet mitenkään. Jossain muualla he herättivä pelkoa niin paljon, että turvauduttiin epätoivoisiinkin valintoihin, että saatiin vastaehdokas.
Ahtisaari voitti, mutta samalla kävi selväksi, että lasikatto oli murtunut lopullisesti ja naisehdokkaalla olisi erittäin hyvä mahdollisuudet tulevaisuuden vaaleissa. Mutta myös Ahtisaari oli erittäin innokas menemään Natoon. Idän pelasti se, että kuului puolueeseen, jonka johto oli tukevasti otteessa ja pystyi estämään presidentin aikeet. Ja ehkä vielä enemmän se, että Nato ei ollut valmis Suomen ottamiseen tuolloin, kun siinä vaiheessa eivät vielä baltitkaan päässeet mukaan.
Sorsa, Lipponen, Halonen ja Tuomioja ymmärsivät, että Naton olisi seuraavalla kerralla halukkaampi ja silloin Ahtisaari ei saisi olla presidenttinä. Sorsa vaati kirjoituksessaan uutta esivaalia ja edellisistä vaaleista oli otettu opiksi: SDP aikoi ratsastaa selvästi jatkuvasti voimistuvalla naisten halulla saada naispresidentti. Taktiset laskelmat menivät täysin nappiin, voitto tuli ja juuri oikeaan aikaan. Putinin noustua valtaan uhka Baltiaan kasvoi ja balttien halu Natoon nousi huippuunsa. Halonen yritti hillitä sitä. Lipponen, jonka piti esittää "länsimielisen asevelisosialistin" roolia, väistyi syrjään, koska ei voinut hillitä avoimesti baltteja kuten Halonen. Sen sijaan Lipponen hajotti natomyönteistä rintamaa kirjoittaessaan kannatavansa Suomen liittymistä. Pääministerinä hän ei sitä ollut kannattanut, ikään kuin oppositiossa omassa puoleessaan nyt sitten noin ilmaisi. Vaikea nähdä tuota minään muuna kuin harhautuksena. Sekin taktiikka puri, Suomi ei ollut lähelläkään pyrkiä Natoon Halosen kaudella.
Baltian liittymistä Halonekaan ei sentään pystynyt estämään. Mikä oli suuri onni Suomen sotilaalliselle asemalle. Se, kenen käsissä Suomenlahden etelärannikko on, merkitsee todella paljon meidän turvallisuudellemme.
Halosen kaudella näkyi selvästi, että demarien tähti on laskussa. Ihmisten ajatusmaailma alkoi voimakkaasti oikeistolaistua eikä oligakeiksi muuttuneita KGB-miehiäkään enää ehkä kiinnostanut operoida sosiaalidemokratian sumuverhon takana.
Nyt kun raha liikkui vapaasti, Kokoomukseen oli äärimmäisen helppo päästä sisälle ja tehdä sielä ihan mitä tahtoi. Ihminen, jolle raha ei kelpaa, ei ole sydämeltään oikeistolainen, eikä oikeistolaisella ole mitään moraalisia rajoiteitta, kuten selkärankaa. Eikä sellaisia rajoiteita ole nuorten vihaisten miesten rasismillakaan. Painopiste ja rahavirrat kääntyivä toisiin suuntiin, demarien aika oli ohi. Demareista vielä poimittiin kasvattomaan nuori, idealistinen Sanna Marin, mutta ei ihan tosissaan, koskapa juuri muita ei valittu. Eikä Marinista sitten tullutkaan aivan sitä, mitä haluttiin. Mutta koska painopiste oli muualla, hänestä oli helppo päästä eroon, jopa helpompi kuin Ahtisaaresta ja häntä voitiin käyttää niiden voimien nostamiseen, joita jatkossa tultaisiin käyttämään. Marinin perhetausta ja kriisien hoitamiseen otetut velat olivat niitä punaisia vaatteita, joilla raivokkaimpia äänestäjiä ajettiin laumoihinsa äänestämään niitä, jotka takaisivat maahan johdon, jonka toiminta olisi sopivan laimeaa tilanteessa, jossa viralliset yhteydet itään katkeaisivat.
Aseapu valuu Ukrainaan valuu hitaasti, eikä Orpo tai Valtonen tule tekemään mitään käytännön toimia sen nopeuttamiseksi. AIka näyttää, toimivatko he yhtä avoimesti Suomen omaa puolustuskykyä ja taloudellista kestokykyä vastaan kuin Sipilä ja Soini tekivät, Orpohan oli siinäkin hallituksessa, vieläpä juuri valtiovarainministerinä.
Oikeiston kautta maata on helpompi hallita. Ihan mikä tahansa menee läpi kunhan ansiotuloveroa alennetaan se prosentin puolikas, jääkiekkoa, formuloita ja halpaa saksalaista olutta riittää. Silloin ei kukaan mieti, miten ne lapsenlapset mahtavat ne nyt edelleen maksamatta jäävät velat maksaa, kun tuottavin valtionomaisuus on myyty, talouskasvua rajoitetaan leikkauksin ja niitä verojakin pitää vaan laskea joka hallituskausi. Samaan aikaan puolustusmenot ja hoivakuorma kasvavat, ehkä jopa kummatkin ainakin seuraavat 5 vaalikautta. Kunhan nyt itse saa parikymppiä uuteen tatskaan, vähän varakkaammat tosi miehet uuden kromiputkisen moottoripyörän ja avokonttoristit pari ulkomaan matkaa lisää vuodessa.
Ääremmällä oikeistossa ollaan ihan tyytyväisiä kunhan voi tulostella automaattiaseita ja into säilyy yllä kun kerran kuussa näytetään paikkakunnan ainoasta tummaihoisesta maahanmuuttajasta otettua valokuvaa. Ne muun väriset, ell venäläiset ja virolaisethan eivät edes ole maahanmuuttajia niin paljon, että väkijoukossa tietäisi, ketä tähdätä.
Venäjällä kiihkonationalistien ja oikeiston kautta massat on saatu tekemään temppuja, joista mikä tahansa sirkus olisi kateellinen ja missä tahansa mielisairaalassa oltaisiin paniikissa, jos potilaat olisivat siinä tilassa kuin naapurimme kansan syvät rivit. Toivottavasti oikeistolaistuminen ei Suomessa pääse samoihin saavutuksiin.
Äärioikeiston retoriikka on mielenkiintoista. Paitsi että siellä vilahtelee juutalaisvastaisuutta oikein itäeurooppalaiseen pogromityyliin, niin toki myös homot ja lesbot ovat jatkuva, hirvittävä uhka.
Kiinnostavinta on kuitenkin pakkoruotsi, jonka vastustusta pitää yllä myös sisäsiistiä leikkivä äärioikeiston osa eli persut. Ruotsinkielihän on Suomessa ollut Venäjän vihollinen jo autonomian aikana. Silloin pääkaupunkia ei sentään siirretty Kuopioon, vaikka Helsingissäkin rannikko oli ruotsinkielisten asuttama ja kaupungista tuli aluksi kaksikieleinen, sitten sataman ja venäläisen sotaväen myötä sekakielinen.
Johannes Virolainen ärsytti jostain syystä neuvostoliittolaisia. Yksi syy lie ollut raivoraittius, eihän nyt erilaisuuden arvostamisen ja tasa-arvon aatteen mallimaa voinut sellaista porvarillisuutta sietää, ettei vain olisi ollut uskonnollisuuttakin taustalla. Mutta kun Jussi vielä kehtasi ajaa maahan ruotsinkielen opetustakin. Kyllä siinä on jo syntitaakkaa enemmän kuin venäläinen ystävyys kestää.
Sotaa ei pidä hyväksyä, mutta sodan jälkeen on elvytettävä hyvät suhteet itänaapuriin.