Poliittisesti sitoutumaton ja puoluepoliittisesti sitoutumaton

Anonyymi-ap

Vapaa-ajattelijain liitto määrittelee itsensä puoluepoliittisesti sitoutumattomaksi. Aikaisemmin käytettiin ilmausta poliittisesti sitoutumaton. Muutoksella haluttiin kertoa täsmällisemmin, mitä poliittinen sitoutumattomuus käytännössä tarkoittaa.

Samalla haluttiin kertoa, että Vapaa-ajattelijat ei ole epäpoliittinen katsomusjärjestö, vaan ihmisoikeus-, etu- ja kulttuurijärjestö, jolla on poliittisia tavoitteita.

Vapaa-ajattelijat pyrkii vaikuttamaan poliittisiin päätöksentekijöihin, hallituksen, eduskuntaa ja kuntien päättäjiin ihmisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi myös uskontojen tai vakaumuksesta riippumatta. Se edistää myös sekulaaria tapakulttuuria ja puhujapalveluja nimiäisistä hautajaisiin.

Samalla Vapaa-ajattelijat edistää humanismia, tiedepohjaisuutta, rationaalisuutta ja sekularismia.

31

1037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liitto ei siis ole luopunut poliittisesta sitoutumattomuudesta.

    • Upseerien tilanne on hieman nurinkurinen: Perussuomalaisten jäsenyys ei käy, mutta Suomen Sisun jäsenyyttä ei ole ainakaan erikseen kielletty, RKP:n jäsenyys ei käy mutta Vapaa kielivalinta ry:n jäsenyys käy, jne. Siis asioihin kantaa ottavat järjestöt kelpaavat, kunhan eivät ole puoluerekisterissä.

      En haluaisi va-liiton kantoja hahmoteltavan puolueiden vaan asioiden kautta. Mihin siis EMME ota kantaa? Ainakin voi sanoa, että perinteisen vasen-oikea -jaon ulkopuolella olemme, esimerkiksi työmarkkinakysymykset eivät meille kuulu. Paitsi että vapaapäiviä ei pitäisi sitoa kirkkolakiin eli sen osalta kuuluukin. Kokonaisveroasteeseen emme ota kantaa, paitsi että varainsiirtoverolain poikkeus uskontokunnille jne.

      • Anonyymi

        Vapaa-ajattelijat uskonnoista vapaan ajattelun puolesta. Käytännön toimien ollessa pääasiassa kirkon vastustamista, ajattelu tulee sidotuksi siihen jota vastustetaan: kirkkoon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijat uskonnoista vapaan ajattelun puolesta. Käytännön toimien ollessa pääasiassa kirkon vastustamista, ajattelu tulee sidotuksi siihen jota vastustetaan: kirkkoon.

        Islamin kritiikin osuus va-lehdessä on kyllä noussut. Ja aika hassua meidän olisi Suomessa keskittyä vaikka hindulaisuuteen.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Islamin kritiikin osuus va-lehdessä on kyllä noussut. Ja aika hassua meidän olisi Suomessa keskittyä vaikka hindulaisuuteen.

        Vaikka ei buddhalaisuuden jäljetkään niin kauniita ole Sri Lankassa ja Myanmaryssa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka ei buddhalaisuuden jäljetkään niin kauniita ole Sri Lankassa ja Myanmaryssa.

        Totta sekin, mutta kaikkeen ei ehdikään paneutua.


    • Anonyymi

      Tuomiojan, Ylikosken .... - tyyppisten palvominen Valiitossa on selkeä mainehaitta, koska nämä vihaavat Natoa js USAta ja vaarantavat suomalaisten elämän ryssien hyökätessä ja ampuessa ohjuksia kaupunkeihin, kaikki eläminen täällä tuhotaan. Se ei auta Suomessa ketään, että nämä vihaavat myösjee susta

      Tällaisista valiitoista kannattaa pysyä tiukasti erillään filosofiajuttuja voi opiskella muutenkin jos sellainen huvittaa

    • Anonyymi

      Kannanotot oman agendan puitteissa.

      • Anonyymi

        Omassa toiminnassa toki huomioon yhdenvertaisuusnäkökohdat ja ekologia.


    • Anonyymi

      Täsmentävät ilmaus paikallaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Antivaparin yrittämään vastakkainasettelu ei kestä. Molrmpi parempi.

      • Anonyymi

        Molempi parempi.


    • Anonyymi

      Valtion ja kirkon erottaminen on poliittinen ratkaisu.

      • Niin on. Ja tästä päästään minusta oikeaan tapaan ajatella asiaa:

        Mitkä muut asiat ovat poliittisia ratkaisuja, ja tuleeko sellaisia tukeneeksi tai vastustaneeksi toimimalla vapaa-ajattelijoissa?

        Mikään puolue ei ole tässä olennainen, vaan asia.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Niin on. Ja tästä päästään minusta oikeaan tapaan ajatella asiaa:

        Mitkä muut asiat ovat poliittisia ratkaisuja, ja tuleeko sellaisia tukeneeksi tai vastustaneeksi toimimalla vapaa-ajattelijoissa?

        Mikään puolue ei ole tässä olennainen, vaan asia.

        Ylipäätään uskontojen pitäminen valtiovallan piirissä arvokkaampana kuin uskonnottomuus, sekulaari humanismi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylipäätään uskontojen pitäminen valtiovallan piirissä arvokkaampana kuin uskonnottomuus, sekulaari humanismi.

        Joo, mutta tarkoitin että poliittisia valintoja on muitakin: Pitääkö irtisanomiseen olla "painava ja asiallinen" vai "asiallinen" syy, onko toisen asteen koulutus pakollinen, rakennetaanko kuntaan uusi päiväkoti vai vanhainkoti, jne jne.

        Ja nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin ei pitäisi tulla ottaneeksi kantaa sivuvaikutuksena liittyessään vapaa-ajattelijoihin.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Joo, mutta tarkoitin että poliittisia valintoja on muitakin: Pitääkö irtisanomiseen olla "painava ja asiallinen" vai "asiallinen" syy, onko toisen asteen koulutus pakollinen, rakennetaanko kuntaan uusi päiväkoti vai vanhainkoti, jne jne.

        Ja nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin ei pitäisi tulla ottaneeksi kantaa sivuvaikutuksena liittyessään vapaa-ajattelijoihin.

        Valiitto on kommunistityyppinen lahko jolta puuttuu keskuskomitea. Sitä Ylikoski soittaa ensiviuluna kaootyisesti sitä sun tätä ja siinä puuhassa on nyhyisin paljon irrationaalista anarkismia alkaen Rahinmäen huli kouluja käymättömäm kaanin pormestariudesta pääkaupungissa - voi vitsi - aina TTeivaisen maailmanvallankumoukseen https://keskustelu.suomi24.fi/t/17993860/ajankohtaista-syyskuu-2023#comment-122946638


    • Anonyymi

      Hyvin selitetty. Tuntuu ymmärrettävältä ja perustellulta.

    • Anonyymi

      Kyllä ei pidä eduskunnan kanssa olla tekemisissä. T. Av

      • Anonyymi

        No siis ei todellakaan missään tekemisissä politiiikannn kanssa. Pitää keskittyä taivaspaikkaan.


    • Anonyymi

      Kansanedustajiin pitää vaikuttaa.

    • Anonyymi

      Kiitos selvennyksestä. En ollut selvillä vesillä.

    • Anonyymi

      Eduskunta on ajastaan jäljessä. Pelkää uskonnollista vähemmistöä.

    • Anonyymi

      Filosofia ja käsitteenmäärittely.

    • Anonyymi

      Koulu on sitoutumaton, opetus sitouttamatonta.

      • Anonyymi

        Tätä ei ole huomattu käyttää.


    • Anonyymi

      Ei ole ihan sama!

    • Anonyymi

      On kovin vaikea käsittää. T. Av

    • Anonyymi

      Ei tämä nyt niin vaikeaa ole.

    • Anonyymi

      Kiitos selkettävästä sepustuksesta eiku infosta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4136
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1382
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1065
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe