Arvostettu näyttelijä-laulaja Vesa-Matti Loiri esitti aikoinaan Uuno Turhapuroa, Ere Kokkosen käsikirjoittamissa Turhapuro elokuvissa. Uuno tapasi aina esiintyä riekaleisessa verkkopaidassaan, kuten Uunon tyyliin ja rooliin kuuluikin.
Yksi elokuva on jäänyt hyvin mieleeni, jossa Turhapuro meni kertaamaan tietouttaan pienen kansakoulun alaluokalle. Oli äidinkielen tunti ja opettaja opetti pienokaisille aakkosia. Kun aakkoset oli liitutaululle kirjoitettuna menty läpi opettajan opettamana. Käy Uuno innokkaana viittamaan: Opettaja, opettaja! Opettaja antaa Uunolle luvan. Turhapuro innokkaana kysymään: "Voiko ään pilkkuja laittaa öön päälle?" Uunoa asia ilmeisen kovasti askarrutti ja täytyy myöntää, samaa on funtsinu joskus minäkin. Mitähän mensalaiset tuohon osaisivat vastata?
Ja sitten tarina jatkuu luonnontietouden tunnilla, jossa käsitellään monenmoisia savannieläimiä. Opettajalla on opetusmateriaalina televiisio, ja hän aina erilaisen savannieläimen näkyessä monitoorissa kertoo kyseisestä eläimestä tietouttaan. Ja nimen tietysti. Moni ihastelee kirahvin kaulan pituutta, ja tyttöset eritoten söpöjä leijonapentuja ja antilooppeja. Sitten tullaan seepran kohdalle. Siihenkin löytyy monenmoista mielipidettä. Uunolla taas tapansa mukaisesti leikkaa. Ja innokkaana viittaamaan. Saa opettajalta vastausluvan ja Uuno kysymään: "Voiko se seepra juosta noita raitojaan karkuun, siksikö ne ravaavat noin kovaa?"
Opettaja menee ihan ymmälle ja naurahtaa.
Aamusellal
Anonyymi-ap
2
122
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä sieltä uskonnosta pääsee pois.
Ei tarvitse juosta, ei karkuun ei piiloon.
Astuu ovesta, laittaa perässään kiinni ja kävelee vaan pois.
Sinne jää karvat, täplät ja raidat.- Anonyymi
Uuno oli matikassa kympin oppilas, kun laski altaan vedet sataan ja jakoi sitten kymmenelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713134
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262540Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2671805- 311401
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235