Ääri Kokoomuslainen Henri Puumala,jota on nimitetty myöskin Suomen Profeetaksemmekin,haluaa lopettaa turkistarhauksen.
Joko kokonaan,tai ainakin kaupunki alueilta.
Esimerkikseen hän on ottanut Kokkolan kaupungin Keskipohjanmaalta.
Nyt meidän vihreiden työlle näkyy tulleen tulosta.
Henri Puumala on kuitenkin sanonut puolustavansa "henkeen ja vereen",maa ja metsätaloutta.
Joko kokonaan,tai ainakin kaupunki alueilta.
Esimerkikseen hän on ottanut Kokkolan kaupungin Keskipohjanmaalta.
Nyt meidän vihreiden työlle näkyy tulleen tulosta.
Henri Puumala on kuitenkin sanonut puolustavansa "henkeen ja vereen",maa ja metsätaloutta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lopetetaan vaan.
Saadaan lisää kaupunkialueita ja sehän lisää viihtyvyyttä.
Turkistarhaus aiheuttaa jäätiköiden sulamista,tämänhän me kaikki tiedämme.
Turkistalous päästää vähän väliä minkkejä luontoon,jo nyt on vesikkokin kadonnut.
Lintuinfluenssa voi sen oikeasti lopettaakin, mutta toisaalta niinkauan kun RKP on hallituksessa niin turkistarhausta Suomessa ei lopeteta.
Ei kannata ajatella liian pessimistisesti.
Aika moni turkistarhaaja on suomenkielinen.
Tarttuuko lintuinfluenssa lakuun
Kyllä turkistalous kannattaa ottaa syksymmällä puheeksi.
Muissa Euroopan maissa turkistarhaus on jo lailla kielletty. Suomi on viimeinen periferia tässäkin asiassa.
RKP vastustaa. Vihreät eivät viime hallituksessa saaneet mitään aikaan kun pelkäsivät liikaa RKP:ta ja sen reaktioita. Toisaalta vihreät ovat myös OK mitä tulee maahanmuuttajien Halal-teurastusten kanssa.
Kun turkistarhauksen vastustamiselle saadaan perätikin "profeetta",saattaa tulla isokin asioitten vyöry.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Näin on.
Turkistarhaamot nurin vaan.
Ennen vanhaan turkistarhaus oli maaseuduilla ainoastaan nk.sivuelinkeino.
Maa/metsätiloilla oli jossakin metsän siimeksessä korkeintaan pari kolme nk."varjotaloa".
Nyt nämä uudet yksiköt,eli nk."supertarhat" keräävät valtavia määriä lokkeja näiden yksiköiden ympärille.
On tiedetty jo vuosisatojen ajan,että nk."haittalinnut" levittävät virusperäisiä tauteja.
Lokit ulostavat näiden nk."supertarhojen" ruokinta laitteisiin ja tällä tavalla lintuinfluenssa leviää myöskin turkiseläimiin.
Lokkeja voidaan verrata sataprosenttisesti rottiin,kun ajatellaan esim.suurkaupunkiemme rottaongelmaa,maailman laajuisella tasolla.
Tätä mieltä kuulemani mukaan,"Suomen profeetta".
Turkistalous on jäänne jostakin menneisyydestä.
Turkistalous on typerämpää,kuin ralliautoilu.