Kuka on luvannut ja oikeuttanut SDP:n ottamaan toisen ihmisen taskusta omaan elämiseen rahan?
SDP turhake puolue, käsi käy toisen taskulla.
Anonyymi-ap
9278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
oletko koskaan tavannut rehellistä demaria, jos olet, kerro minullekin.
Eikö yleisestikin tiedetä ja uutisoitu että Kokoomus on Rodin Hoodin vastakohta.
Kokoomushan tiedetään yleisesti siitä että ainoastaan hoitaa tulonsiirtoja kansalta vuorineuvoksille.
Osaako kukaan sanoa mitä hyvää Kokoomus on saanut aikaan suomalaisille ja Suomelle kun on ollut hallituksissa?
Suomen hyvinvointia kun rakennettiin ja perustettiin niin Kokoomus tietoisesti pidettiin pois päätöksenteosta.
Mutta jos joku toista mieltä niin kertokoon perustellen? Luuloilla ja harhoilla ei pitkälle potki.
Kuka ja ketkä yleensä äänestää Kokoomusta, millä perustein ja faktoin? Taitavat olla kansan tyhmintä osaa.
Entinen duunaripuolue on vajonnut duunarien verottamispuolueeksi, miksi? Jauhojengikö syynä?
Sosialistien käsi on sinun molemmissa taskuissa ja syvällä. Kristillisdemokraatit ovat paljon parempi kuin sosialisti demokraatit. Ei hätää, Sanna Marinin huuma karisee.
Sosialistidemokraatit yrittää vielä kaataa hallitusta villitsemällä ay-liikkeen laittomiin poliittisiin lakkoihin.
Tehyn johtohahmo, joka yllytti hoitajia sanomaan ammattipätevyytensä irti, eikä välittänyt edes teho-osastojen rajoittamisesta lakon ulkopuolelle, on jo ilmoittanut lakkokiiman noususta. SAK johtaja samoin. Jo keulii.
Tällaisten vastuuttomien takia poliittiset lakot pitää sanktioida. Huomaa, että työnantajapuoli voisi samalla tavalla asetta työsulun jonkun lain valmistelemiseksi. Työrauhavelvollisuuden aikana ei saa lakkoilla eikä asettaa työsulkuja. Se on selvästi kirjoitettava lakiin.
Poliittinen lakko Eduskunnan painostamiseksi on hyökkäys yhteiskuntajärjestystä vastaan. Se on trumppimainen tako. Ei kenenkään etu ja osoittaa täyttä vastuuttomuutta.
Poliittinenlakko on mainio työkalu poliittistapakkoa vastaan.
Hallituksella tällä Orpon ja Purran Retuperän roskasakilla ei ole pienintäkään laillista oikeutta puuttua työntekijöiden ja työnantajien väliseen sopimukseen.
Kahdenosapuolen keskinäinen työehtosopimus on sopijapuolten yhteinen asia.
Ellei puhe auta hallitukselle niin sitten otetaan yhteyttä kansainväliseen työjärjestykseen ILO ja katsotaan mitä tarkoittaa työntekijän oikeudet.
"Sosialistien käsi on sinun molemmissa taskuissa ja syvällä."
Odotahan, kun hallitus palaa lomilta, niin näet ja tunnet nahoissasi, keiden kädet ovat sinunkin taskussasi.
Tarvitsemme Sannaa jatkossakin kannatuksen pitämiseksi 20 %.
Kenen kyvyillä persut aikoo pitää laskevan kannatuksensa 20 prosentin tuntumassa?