Eroakirkosta 2016

[[ Tiivistelmä: Jo viidennen kerran eromäärä ylitti 50 000. Eropiikkejä aiheuttivat taas kirkon myönteiset kommentit pakolaisista, sekä tuttuun tapaan kiista samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. ]]

Helsingin maistraatti yhdistyi osaksi Uudenmaan maistraattia. Kymmenen vuoden jälkeen päästiin lopulta tilanteeseen, jossa kotikunnasta riippumatta jokainen täysi-ikäinen pystyi eroamaan kirkosta suoraan palvelun lomakkeella.

Arkkipiispan pakolaispuheista syntyi toinen eroaalto loppukeväästä; edellisen vuoden piikki ei ollut vielä saanut kaikkia eroamaan. Paperittomien majoitus kirkossa alkoi 21.11 eli sattumalta eroakirkosta-palvelun vuosipäivänä. Tästäkin tuli lisää eroja.

Iltapäivälehti kehitti kesällä jutun oiispojen viinaostoksista, ja reilu sata lisäeroa sekin tuotti. Piispainkokouksen selonteko avioliittolaista nosti taas esille kirkon suhtautumisen homoseksuaaleihin, ja tulos oli jälleen pieni eropiikki.

Loppuvuoden eropiikki oli aiempia vuosia massiivisempi. Vuosi oli muutenkin edeltäjäänsä vähän vilkkaampi, vaikka eropiikit olivat kohtuullisen pieniä. Lopputuloksena saatiin jälleen yli 50 000 eroajaa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        99
        2870
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        104
        2430
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2210
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        17
        2022
      5. 171
        1852
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        42
        1846
      7. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        45
        1797
      8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1736
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        133
        1539
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1314
      Aihe