Isälläni todettiin syöpä 9kk sitten ja hän menehtyi siihen lauanataina. ikävä ja suru on mittaamaton ja lapseni 3v. ja 5v. jäivät kovasti kaipaamaan ukkiaan. Miten voin kertoa lapsilleni ukin poislähdöstä ja tulevista hautajaisista niin ettei heitä alkaisi ahdistamaan?
Miten kertoa lapsille
minna
92637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yritä kertoa asiasta totuudenmukaisesti, että ukki on ollut vakavasti sairaana ja kuollut sen takia. Kannattaa kuitenkin kertoa, että tällaiset vakavammat sairaudet ovat erilaisia sairauksia kuin esim. vesirokko ja nuha-kuume, jotta lapsi ei yhdistä tavallista sairastumista kuolemaan. älä käytä sellaisia sanoja, kuin "ukki on nukkunut pois" ettei lapsia ala pelottaa nukkumaan meno. Hautajaisista kannattaa kertoa etukäteen mitä siellä tapahtuu. Kuolema-aiheesta on myös lapsille sopivia kirjoja, niitä voi auttaa tukena.
eivät vielä ymmärrä kuolemaa. Vasta n. 7 vuotiaat tajuavat kuolemisen jotakuinkin sellaisena kuin se on.
Mutta, tyyliin "Ukki kuoli ja katselee meitä nyt tuolta pilven reunalta..." voisi olla hyvä.
Omat lapseni olivat juuri saman ikäisiä äitini kuollessa neljä vuotta sitten. Nuorempi ei oikein hautajaisistakaan kummemmin tajunnut. Halusi vain tietää kummassa päässä arkkua mummin jalat ja pää ovat.
Voimia sinulle Minna!
Omat lapseni olivat vastaavassa tilanteessa vähän isompia, mutta he pohtivat asiaa hyvin realistisesti. Kuten , istutaanko me nyt eka rivissa. Miksi tarvitaan arkku? Minne se pappa oikein meni ja eikö tosiaakaan voi enää tulla takaisin. Vasta hän isommat osaavat todella surra. Vaikka pienienkin kanssa kannattaa tehdä erilaisia rituaaleja. polttaa kynttilää jne.
Isän hautajaiset ovat parin viikon päästä joten katsotaan miten tilanne etenee näillä neuvoilla. Lapset eivät ole kauheasti kyselleet viime päivinä ukista, joten en viitsi asiaa ottaa edes puheeksi, ellei he itse sitä halua. Tietysti tilanteita tulee kun itkettää ja ajatukset ovat muualla. Silloin on varmasti hyvä selittää miksi esim. mummilla on paha mieli. Koitetaan jaksaa!
Hyviä neuvoja olet saanut. Ensiksi, olen pahoillani menetyksestänne.
Sinun ei tarvitse pelätä sitä, että lasta rupeaa "ahdistamaan". Se on suurelta osin sinun ahdistustasi ja tilanteen luisumista pois käsistä, vaikeita kysymyksiä jne, mikä sinua pelottaa. Lapsi ei automaattisesti ahdistu kuolemasta.
Aikuisen ahdistus helposti tarttuu lapsiin, mikäli et ole rehellinen siinä mitä sanot ja aidosti läsnä heille silloin, kun olet heidän kanssaan. Ota myös aikaa itsellesi niin, että jos mahdollista niin saisit ihan omaakin tilaa nyt.
Älä yritä teeskennellä pirteämpää kuin olet äläkä erityisesti välttele tästä aiheesta puhumista. Lapsesikin voivat tällä hetkellä elellä vähän hissukseen ja välttää puhumasta vaarista "ettei äitiä ala ahdistamaan".
Vaikkeivat he osaa tuollaista välttämättä ajatella niin suoraan, niin se toimii kyllä vaistomaisestikin. Lapsella on ihan normaali tunne-elämä mutta ei vielä taitoa tunteitaan pukea sanoiksi samalla tavalla kuin meillä aikuisilla. Eikä meilläkään ole näissä tilanteissa, saati sitten lapsilla.
Siinä tunteiden sanoittamisessa heitä pitää auttaa. Että asiat tulevat jotenkin heitä lähemmäksi. Voit puhua vuodenajoista ja luonnosta, kukista tai eläimistä. Jos olette joskus löytäneet kuolleen linnun tai lemmikki on kuollut. Lapset ovat hyvin viisaita ja luonnonläheisiä. He eivät automaattisesti pelkää kuolemaa, ellemme me tartuta omia pelkojamme heihin. Kuolema on osa elämää kaikessa, mitä ympärillämme näemme.
Anna lastesi osallistua tähän menetykseen täysivaltaisina perheen ja suvun jäseninä, sillä tavalla kuin itse näet parhaaksi. Vainajaa ei lasten tarvitse mennä katsomaan, mutta harkintasi mukaan sekin voisi olla hyvä ajatus. Vaari on rauhassa ja tyytyväisen, jopa terveen näköinen?
Mutta on hyvin hyvin tärkeää, että he voivat kuitenkin osallistua hautajaisiin. Älä ajattele, etteivät he ymmärrä tai ei heidän tarvitse tietää. Heidän pitää nähdä, miten kaikki tapahtuu. Missä oltiin ja mitä pappi teki ja miten aikuiset toimivat ja mihin kukat menivät ja mitä tarkoittaa hauta. Muuten heille tulee hämmentymistä ja ahdistumista kaikesta salamyhkäisyydestä.
Tehkää konkreettisia asioita yhdessä ja vastaa heidän kysymyksiinsä silloin kun ne tulevat niin rehellisesti kuin ikinä pystyt. Vaari on kuin onkin arkussa ja ei, vaari ei tule enää käymään. Mutta tärkeää on se, että vaarilla ei ole paha olla enää. Meillä on ikävä ja paha mieli mutta vaari ei tunne samalla tavalla kuin me tällä hetkellä. Vaaria saa itkeä ja muistella, vaari eikä kukaan muukaan aikuinen suutu siitä.
Nigel Grayn ja Vanessa Cabbanin kirja Pikkunallen isoisä (suom. Eila Jaatinen, kustantaja on Mäkelä) olisi mainio, jos sattuisit sen vaikkapa kirjastosta löytämään - siis jaksamaan itse mennä sinne. Ymmärrän, että jokainen askel on nyt painava ja on iso työ ihan siinä, että saa lapsille ja itselleen ruokaa suuhun ja untakin.
Ehkä kaikkein tärkeintä on se, että annat aikaa omalle surullesi ja hoidat itseäsi. Sinun hyvinvointisi on kuitenkin lapsille tärkeää.
Pelkoja voit poistaa nimenomaan välttämällä
puhumasta poisnukkumisesta ja sairauden liian yksityiskohtaista kuvaamista.
Mutta kysymykseen "äiti kuoletko sinä" tms voit ja pitääkin vastata rehellisesti. Kyllä minä kuolen. Ja kyllä sinäkin kuolet. Mutta ei vielä tänään eikä luultavasti hyvin pitkään aikaan.
Jos voi jotakin ei nyt hyvää mutta kuitenkin tilanteen käsittelyä helpottavaa tästä ikävästä elämäntilanteesta keksiä niin se, että vainaja on kuitenkin isovanhempi - vanhempaa sukupolvea. Lapsen ja kuoleman väliin jää suojaava muuri - vanhemmat.
Jos lapsen ensimmäinen kuolemantapaus olisikin esimerkiksi lapsen tai nuoren aikuisen kuolema, niin miten sitten kertoisi, että yleensä vasta vanhat ja sairaat ihmiset kuolevat... Vaikka me aikuiset tiedämme sata ja yksi poikkeusta tuohon sääntöön, niin se lienee kuitenkin tarpeeksi todenmukaista kertoa lapselle. Kuolema on sekä lapselle että aikuiselle helpoin hyväksyä silloin, kun elämä on pitkä ja tullut ihan täyteen mittaan, ikään kuin valmiiksi asti.
Lasta ja toki sinuakin hoitava asia olisi, jos voit uskoa Jumalaan (joka on Rakkaus) ja puhua lapsille Taivaan Isästä ja taivaan kodista. Että me olemme kaikki Taivaan Isän lapsia ja meillä on kaikilla paikka taivaan kodissa. Että vainaja on nyt enkelten luona. Ei kuitenkaan muutu enkeliksi ainakaan Raamatun mukaan, mutta mikä estää kertomasta myös tuon asian jos se tuo lohtua sillä kuka meistä voi tietää Sen Ainoan Totuuden?!
Taivaan koti on hyvä ja turvallinen paikka. Siellä ei joudu olemaan yksin ja se on täynnä laulua ja naurua, iloa ja onnea. Taivaan Isä hakee meidät kotiin sitten kun elämä on tullut päätökseensä.
Mutta jos tämä ei ole sinun aito vakaumuksesi, jos et itsekään jaksa sitä uskoa tällä hetkellä (mikä ei olisi ihme kun ollaan kuoleman kanssa liian läheisissä tekemisissä ja asiat jäävät aina kesken ja kysymykset vastauksia vaille) niin en suosittele lohdutusta itselle epäaidoilla sanoilla, sillä lapsi näkee kyllä sellaisen läpi.
Vakaumuksesta huolimatta Jeesusta ja ristiä en toisi tähän kohtaan. Nyt on lohdun ja enkelten aika teidän perheessä. Voimia ja siunausta.
PS. Hautajaisiin on ruvennut viime aikoina tulemaan usein virsi 499, Jumalan kämmenellä, joka on erinomaisen yksinkertainen ja lapset osaavat sen. Suosittelen sitä myös teille. Tuo tuttu virsi vahvistaa myös meissä aikuisissa sitä kaunista ja yksinkertaista lapsen uskoa, joka kannattaa silloinkin, kun kaikki muut tuet riisutaan pois. "Kaikille tilaa riittää".
Suorastaan sydäntä lämmitti lukea noin hienoja ajatuksia. En jaksa kirjoittaa enempiä mutta eiköhän ne asiat pikkuhiljaa järjesty. Suurin huoleni on oma äitikulta. Hän on erittäin uupunut isän poismenosta. En löydä oikeita sanoja helpottamaan äitini huonoa oloa. Olen neuvoton.
mutta, suo se itsellesi. Teillä surijoita löytyy kolmessa polvessa ja surukin voi yhdistää perheenjäseniä ennestään.
Minä olin kolme vuotta sitten yksin isäni hautajaisissa =(
Olen hyvin pahoillani sinun puolestasi. Se on kyllä totta että isän kuolema on lähentänyt paljon suhteitani äitiin ja isoveljiini, kun taas pientä etäisyyttä olen ottanut omaan aviopuolisooni. Hän on kyllä tukenut minua kotiaskareissa jne. mutta yhteiset keskustelut ovat jääneet vähemmälle. En silti ole huolissani koska hän on aina ollut vähän huono puhumaan asioista.
Lapset ovat uskomattoman kestäviä, ja suhtautuvat yllättävän realistisesti kuolemaan. Oma isäni sairasti 2 vuotta ja kuoli lapseni ollessa 7 vuotias. Mieheni ja lapsen isä kuoli vain vuotta myöhemmin äkillisen sairauden murtamana. Ennen kaikkea täytyy olla rehellinen yrittämättä kaunistella asioita. Lapsi vaistoaa kyllä koska huijataan... Kuolema on luonnollinen assia ja kohtaa meistä jokaisen ennen pitkää, asioiden läpikäyminen on parasta lääkettä. Voimia!!!