Ecuadorissa Guayasin vankilan neljä
päivää kestäneen verisen mellakan
uhriluku on noussut 31:een, kertovat
viranomaiset. Kaikki kuolleet olivat
vankeja.
Lisäksi 14 ihmistä on haavoittunut.
Yksi haavoittuneista on poliisi,
paikallinen syyttäjäviranomainen
kertoo.
Lauantaina Guayasin vankilassa
Guayaquilin kaupungissa alkanut
mellakka saatiin hallintaan
paikallista aikaa tiistaina, kun noin
2 700 sotilasta rynnäköi vankilaan ja
otti sen takaisin haltuun vangeilta"
Onneksi pekka löysi tulevan maanäidin turvaan.
päivää kestäneen verisen mellakan
uhriluku on noussut 31:een, kertovat
viranomaiset. Kaikki kuolleet olivat
vankeja.
Lisäksi 14 ihmistä on haavoittunut.
Yksi haavoittuneista on poliisi,
paikallinen syyttäjäviranomainen
kertoo.
Lauantaina Guayasin vankilassa
Guayaquilin kaupungissa alkanut
mellakka saatiin hallintaan
paikallista aikaa tiistaina, kun noin
2 700 sotilasta rynnäköi vankilaan ja
otti sen takaisin haltuun vangeilta"
Onneksi pekka löysi tulevan maanäidin turvaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toki Pekassa on armeijan ylipäällikön ainesta, kun pelasti tulevan maanäidin vankilamellakka maasta, kuolleitakin kymmreniä.
Onkohan Pekka milloin viimeksi käynyt moikkaamassa appiukkoa ja Anoppia.