Perisynti ja lapsen usko

Anonyymi-ap

Vapaissa suunnissa kastetta ei haluta antaa kristityn perheen pienimmille. Perusteluksi esitetään usein näiden “synnittömyys”. Jotkut lapset voivat kuulemma olla tällaisia synnittömiä jopa teini-ikäiseksi asti.

Perisyntiä ei mielestäni oikein osata ottaa vapaiden suuntien opetuksessa huomioon. Synti tuntuu heille olevan pahoja tekoja, eikä pahasta sydämestä lähtevää turmelusta.

Myös vapaissa suunnissa opetetaan (ainakin kasteopetuksen yhteydessä), etteivät pienet lapset voi uskoa. Jeesuksen puheet ovat aika isossa ristiriidassa sellaisen väitteen kanssa.

87

582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ukastajien mielestä Isiksen koraanikoulussa oleva 13-vuotias muslimipoikakin voi olla taivaaseen menevä. Ei tarvita uskoa, ei kastetta, ei mitään. Pitäähän viattoman päästä ilman muuta taivaaseen. Pääasia on olla kastamatta kristittyyn perheeseen syntyneitä lapsia. Se on suurin synti, minkä ukastaja tietää.

      • Anonyymi

        Mieluummin ne näkee ateistin joka ei tiedä mitään kristinuskosta, kuin lapsena kastetun ja uskoaan Jeesuksen tunnustavan kristityn

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieluummin ne näkee ateistin joka ei tiedä mitään kristinuskosta, kuin lapsena kastetun ja uskoaan Jeesuksen tunnustavan kristityn

        Pikkulasten kasteella ei ole pennin merkitystä mihinkään välikaton yläpuolella olevaan.

        Vaikka joka päivä kastetaan ja kummitellaan mikään ei muutu vaavin sydämessä eikä edes otsassa ellei paria finniä lasketa.

        Sama merkitys sillä on kuin aikuisenkin kasteella

        Mutta se on totta ettei joka päväinen kastaminen auta mitään. Ellei finnit lähde sillä kun upoetetaan altaaseen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieluummin ne näkee ateistin joka ei tiedä mitään kristinuskosta, kuin lapsena kastetun ja uskoaan Jeesuksen tunnustavan kristityn

        Tuo tuntuu kyllä käsittämättömältä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo tuntuu kyllä käsittämättömältä

        Ja on selvää valhetta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo tuntuu kyllä käsittämättömältä

        >>>"käsittämätöntä"<<<

        se mikä ei olekaan IHMIMIELEN mukaista ,
        vaan: "Pyrkikää saamaan selville , mikä on HERRAN mielen mukaista" Ef: 5: 10

        helluntailaiset ja kaikki joille on "käsittämätöntä" , tutkimalla Jumalan sanaa
        raamattua , löytyy kristillinen kaste , "kaikelle kansalle" ja kasteen koko merkitys löytyy , sekä Vanhan liiton ja uuden liiton kirjoituksista.

        "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17
        ei siis sanota , että "sinun / minun ymmärrykseni on totuus .

        Kasteen erikoistutkija on veivannut jaekonetta taas ahkerasti!

        Siinä on sulassa sovussa tulokset ja selitykset yksi vain puuttuu ja sen mukana kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasteen erikoistutkija on veivannut jaekonetta taas ahkerasti!

        Siinä on sulassa sovussa tulokset ja selitykset yksi vain puuttuu ja sen mukana kaikki.

        Sodomiittikäkätys kitisee taas kun Raamatun Sanaa jaetaan.

        Kellarissa rutisee ja selitukset ontuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodomiittikäkätys kitisee taas kun Raamatun Sanaa jaetaan.

        Kellarissa rutisee ja selitukset ontuu.

        Jospa se onkin se rasvamaksa jota lutterit luulevat hengen hedelmäksi !@

        Se on jo liki miljoonalla suomalaisella @

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa se onkin se rasvamaksa jota lutterit luulevat hengen hedelmäksi !@

        Se on jo liki miljoonalla suomalaisella @

        helluntailaiselle on vaikeeta:
        "Pyrkikää saamaan selville , mikä HERRAN mielen mukaista." Ef: 5: 10

        ihan selvästi raamattu kehottaa "saamaan selville" , "ilmaan hosuenko , > saadaan selville . .

        Jumala on antanut sanansa , Raamatun, helluntailaiselle Jumalan sana on enmmänkin herjauksen kohde , kuin "TOTUUS" , > "Sinun SANASI on totuus" Joh: 17: 17

        helluntailainen kieltää siis raamatun sanan totuuden.

        Parhamit luulee hengen hedelmäksi omaa itkuaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhamit luulee hengen hedelmäksi omaa itkuaan

        Nerokas keksintö tuo kirkkolaitosten keksimä periynti.
        Ensin kirkot väittää lapsia syntisiksi ja sitten tulee suurena auttajana pelastamaan lapsen tuosta perisynnistä ja näin saa uusia veronmaksajia.
        Tuohan on melkoinen ikiliikkuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nerokas keksintö tuo kirkkolaitosten keksimä periynti.
        Ensin kirkot väittää lapsia syntisiksi ja sitten tulee suurena auttajana pelastamaan lapsen tuosta perisynnistä ja näin saa uusia veronmaksajia.
        Tuohan on melkoinen ikiliikkuja.

        Kyllä perisynti on Raamatun keksintö ja Raamattu väittää että Jeesus oli ainoa synnitön.
        Mutta nerokas keksintö tuo synnittömyysoppi kun väitetään etä ihminen pelastuu ilman uskoa ja ainoa keino on endaumentit ja näin saadaan ihmist maksamaan kymmenyksiä ja lisää ahaa lahkolle
        Tuo on ikiliikkuja

        olihan Saatanakin ennen enkeli taivaassa joka YLPISTYI kauneudestaan .
        "Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi , ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi."
        Hes: 28: 17

        "Katso, pyhiinsäkään hän ei luota , eivät TAIVAATKAAN ole PUHTAAT hänen silmissänsä."
        Job: 15 :15

        helluntailainen väittää , että lihassa syntynyt ihminen olisi puhtaampi kuin taivaat . . .

        Pitääkö sinun kokeilla uudestaan kun pääsi selviää mitäs luulet.

        Taivaan lintuihin on iskenyt paha tauti.

        Mitä lie syntiä tehneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö sinun kokeilla uudestaan kun pääsi selviää mitäs luulet.

        Oletko taas sekoittanut pääsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaan lintuihin on iskenyt paha tauti.

        Mitä lie syntiä tehneet.

        Koko luomakunta on turmeltunut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko luomakunta on turmeltunut

        "helluntailainen väittää , että lihassa syntynyt ihminen olisi puhtaampi kuin taivaat . "???

        Luterilainen taas väittää, että Jumalan luoma lapsi olisi synnin vallassa. Siksi Raamattu sanoo heistä:
        "Saastaiselle on kaikki saastaista."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "helluntailainen väittää , että lihassa syntynyt ihminen olisi puhtaampi kuin taivaat . "???

        Luterilainen taas väittää, että Jumalan luoma lapsi olisi synnin vallassa. Siksi Raamattu sanoo heistä:
        "Saastaiselle on kaikki saastaista."

        Niin, Raamatun mukaan kaikki ovat saastaisia. Vain Jeesus oli synnitön

        Helluntailaisten väite synnittömistä ihmisistä on väärä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Raamatun mukaan kaikki ovat saastaisia. Vain Jeesus oli synnitön

        Helluntailaisten väite synnittömistä ihmisistä on väärä

        Niin on. Ihminen on puhdas vain Jeesuksessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Raamatun mukaan kaikki ovat saastaisia. Vain Jeesus oli synnitön

        Helluntailaisten väite synnittömistä ihmisistä on väärä

        Onkohan tuo rasismia vai maalittamista: ", Raamatun mukaan kaikki ovat saastaisia. Vain Jeesus oli synnitön"???

        Ainakin se on sairasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo rasismia vai maalittamista: ", Raamatun mukaan kaikki ovat saastaisia. Vain Jeesus oli synnitön"???

        Ainakin se on sairasta.

        Mutta suoraan Raamatusta

        Ateistille se voi olla sairasta

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17947604u

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Taivaan.

    • Anonyymi

      Tunnissa ei muuten ehdi antamaan anteeksi niin usein kuin pitäisi jos joka sekunti pyytää.

    • Anonyymi

      On se vaan hieno juttu että viidakon pikkuvauva jos tukehtuu maissipuuroon niin jumalan polvelle pääsee istumaan.
      Vaikka ei ole koskaan kuullut sanaakaan evankeliumia.

      On hienompi juttu!

      • Anonyymi

        Ja ilmeisesti aikuinenkin pääsee vaikkei ole kuullut evankeliumia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ilmeisesti aikuinenkin pääsee vaikkei ole kuullut evankeliumia?

        ei pääse aikuinen ilman parannust aja kääntymystä, ei pääse ei !

        eikä pääse luterilainen aikuinen vaikka olisi kastettu koko papiston voimin kymmenen kertaa, ei aukea ovi sillä metodilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei pääse aikuinen ilman parannust aja kääntymystä, ei pääse ei !

        eikä pääse luterilainen aikuinen vaikka olisi kastettu koko papiston voimin kymmenen kertaa, ei aukea ovi sillä metodilla.

        Ja missä menee raja? Onko se kahdeksantoista vuotta?

    • Anonyymi

      Ei hellarit opeta niinkiun aloittaja sanoi.

    • Anonyymi

      Perisyntiä ei ole.
      Perisynti nimitys on pilkkalause. Lue koko Hesekiel 18. luku omasta Raamatustasi.

      Hes. 18:
      2. Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät'?
      3. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei tule teidän enää lausua tätä pilkkalausetta Israelissa.
      4. Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.
      ....
      19. Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.
      20. Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
      21. Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.
      22. Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää.
      ...
      26. Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, sentähden hänen on kuoltava; vääryytensä tähden, jota on tehnyt, hänen on kuoltava.
      27. Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestaan, jota on harjoittanut, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän säilyttää sielunsa elossa.
      28. Koska hän näki ja kääntyi pois kaikista synneistänsä, joita oli tehnyt, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.

      • Anonyymi

        Et taida ihan ymmärtää mitä perisynnillä tarkoitetaan

      • Anonyymi

        Perisynti on se mitä tapahtui syntiinlankeemuksessa ja mitä siitä seurasi.

      • Anonyymi

        Hesekiel ei kumoa Paavalin opetuksia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesekiel ei kumoa Paavalin opetuksia

        pitää ymmärtää mitä Hesekiel sanoo ja sama vaatimus Paavalin sanomisille.

        se on kaiken alku ja juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitää ymmärtää mitä Hesekiel sanoo ja sama vaatimus Paavalin sanomisille.

        se on kaiken alku ja juuri.

        Kyllä, eivätkä ne ole ristiriidassa

    • Anonyymi

      ihmiseksi syntyminen ei ole synti eikä siitä joudu tilille, ei maksa vauva aatamin ja eevan sekoilusta.
      omaa syntiä pitää olla josta tulee raippoja. ei tule naapurin venkulan synnit vaavin päälle.

      • Anonyymi

        Hölmlä jankata tuota kun kukaan ei ole väittänyt että syntyminen on synti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölmlä jankata tuota kun kukaan ei ole väittänyt että syntyminen on synti.

        Hienoa, kun sinäkin vihdoin tajuat tuon.
        Sittenhän pakollinen vauvakaste voidaan lopettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, kun sinäkin vihdoin tajuat tuon.
        Sittenhän pakollinen vauvakaste voidaan lopettaa.

        Yhyyy, totelkaa uudestikastajainttäjäeksyttäjää joka vaatii lopettamaan kastamisen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhyyy, totelkaa uudestikastajainttäjäeksyttäjää joka vaatii lopettamaan kastamisen!

        Kukaan ei vain toteuta tuon lastenraiskaajan toivetta vaan hän joutuu kitisemään tuskaansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei vain toteuta tuon lastenraiskaajan toivetta vaan hän joutuu kitisemään tuskaansa

        Uudestikastajat eiät voi sietä niitä jotka on lapsena kastettu ja jotka uskovat Jeesukseen. Mieluummin he näkevät ateisteja... se kertoo uudestikastajien uskonnosta paljon. Heillä on sama missio sielunvihollisen kanssa

        miten vauvana kastettu ja Jeesukseen uskominen liittyvät toisiinsa kerro?

        voiko ihminen ollenkaan soutaa omalla veneellään jos ei ole purjehdusseuran jäsen häh?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei vain toteuta tuon lastenraiskaajan toivetta vaan hän joutuu kitisemään tuskaansa

        kyllä moni on herännyt mysteeriunestaan ja sakramenttien salaisuuksista!

        helluntaissa on ainakin kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin lutterin mysteerikirkossa!

        tietoksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten vauvana kastettu ja Jeesukseen uskominen liittyvät toisiinsa kerro?

        voiko ihminen ollenkaan soutaa omalla veneellään jos ei ole purjehdusseuran jäsen häh?

        Etkö tiedä miten kaste ja usko liittvät toisiinsa??

        miksi mäkisert täällä kun et tiedä edes perusasioista???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä moni on herännyt mysteeriunestaan ja sakramenttien salaisuuksista!

        helluntaissa on ainakin kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin lutterin mysteerikirkossa!

        tietoksi

        moni on heränyt unestaan ja uudestikastajien tovieen mukaan hylänyt uskon Jeesukseen

        Suomesa luterilaisia on moninkertainen määrä parhamin vikisijöihin nähden

        tiedoksi

    • Anonyymi

      kun edes joskus tulisi jotain tolkullista kommenttia sakastin osastolta.

      mutta kun ei niin ei.

      • Anonyymi

        Siinä taas pakollisen vauvakasteen hedelmää:
        "Kukaan ei vain toteuta tuon lastenraiskaajan toivetta vaan hän joutuu kitisemään tuskaansa"!

        Tuo kertoo suuresta tuskasta.

      • Anonyymi

        kun joskus tulisi jotain tolkullista kommenttia anbaptisti osastolta .

        mutta kun ei niin ei.

      • Anonyymi

        kellarista ei pedokääkältä tule yhtään kunnon viestiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas pakollisen vauvakasteen hedelmää:
        "Kukaan ei vain toteuta tuon lastenraiskaajan toivetta vaan hän joutuu kitisemään tuskaansa"!

        Tuo kertoo suuresta tuskasta.

        Sinä taas lastenraiskaaja kertoo vauvoistaan ja tuskastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä taas lastenraiskaaja kertoo vauvoistaan ja tuskastaan.

        Uudestikasteen hedelmää on kai se kun uudestikastaja kitisevät tuskaansa kun lapsi kastetaan Kristuksene. He eivät voi sietää sitä vaan märisevät tyyliin "Mutta luterilainen kirkkohan lakkaisi olemasta jos tuo pakollinen vauvakaste lopetetaan!"

        Ei ne osaa muusta puhua kuin vauvoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä taas lastenraiskaaja kertoo vauvoistaan ja tuskastaan.

        Totta, ja tässäkin helluntailainen kirjoittaa tuskastaan joka näkyy kauas
        "Mistäs nämä kasteenpalvojat sitten kirjoittelisivat?

        Onko tuo sitten se upotuksen hedelmää tuo tuska minkä he kokevat kun kristityt kastavat lapsiaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, ja tässäkin helluntailainen kirjoittaa tuskastaan joka näkyy kauas
        "Mistäs nämä kasteenpalvojat sitten kirjoittelisivat?

        Onko tuo sitten se upotuksen hedelmää tuo tuska minkä he kokevat kun kristityt kastavat lapsiaan?

        Tulee mieleen se tapaus jossa helluntailaisen paras ystävä - joka oli ateisti - tuli uskoon. Aluksi helluntailaienn riemuitsi tästä mutta kun tämä uskoon tullut ystävä liittyi luterilaiseen kirkkoon, välit viileni. Ja kun uskoontullut sai lapsia ja kastoi nämä niin helluntailainen laittoi välit poikki, Nyt tämä uskoontullut tekee lähetystyötä perheineen

        Kun ystävä oli ateisti, he olivat ystäviä. Kun hän tuli uskoon ja Jeesuksen seuraajaksi, laittoi välit poikki. Ehkä tämä tapaus kertoo siitä miten helluntailaiste eivät voi sietää uskovia jotka kuuluat muuhun seurakuntaan, varskinkin jos tämä on kastettu lapsena

        Tuo on kylllä surullista kuultavaa mutta eivät kaikki helluntailaiset ole noin kiivaita lapsikasteen vihaajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kylllä surullista kuultavaa mutta eivät kaikki helluntailaiset ole noin kiivaita lapsikasteen vihaajia

        Oman tahtonsa perusteella lutterin kirkkoon liittyneet sopii kaikki pariin pikkufiiattiin !

        Tietoksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oman tahtonsa perusteella lutterin kirkkoon liittyneet sopii kaikki pariin pikkufiiattiin !

        Tietoksi

        Lutterilla ei ole mitään kirkoa, joten lopeta tuo höpinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutterilla ei ole mitään kirkoa, joten lopeta tuo höpinä

        Totta, mutta Lutherilla on kirkko!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee mieleen se tapaus jossa helluntailaisen paras ystävä - joka oli ateisti - tuli uskoon. Aluksi helluntailaienn riemuitsi tästä mutta kun tämä uskoon tullut ystävä liittyi luterilaiseen kirkkoon, välit viileni. Ja kun uskoontullut sai lapsia ja kastoi nämä niin helluntailainen laittoi välit poikki, Nyt tämä uskoontullut tekee lähetystyötä perheineen

        Kun ystävä oli ateisti, he olivat ystäviä. Kun hän tuli uskoon ja Jeesuksen seuraajaksi, laittoi välit poikki. Ehkä tämä tapaus kertoo siitä miten helluntailaiste eivät voi sietää uskovia jotka kuuluat muuhun seurakuntaan, varskinkin jos tämä on kastettu lapsena

        Sen jälkeenkö sinä heräsit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta Lutherilla on kirkko!

        Ei ole Lutherilal mitään kirkkoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta Lutherilla on kirkko!

        Tuon kommentin jälkeenkö heräsit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon kommentin jälkeenkö heräsit?

        Luther oli katolilainen loppuun asti, eikä Luther itse perustanut ainoatakaan uutta kirkkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luther oli katolilainen loppuun asti, eikä Luther itse perustanut ainoatakaan uutta kirkkoa.

        Tuotakaan ukastajat ei tienny

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon kommentin jälkeenkö heräsit?

        Ei kun minä nukahdin siihen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun minä nukahdin siihen!

        ottiko totuus liian koville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ottiko totuus liian koville.

        Ilmeisesti otti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti otti

        Eiku antoi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiku antoi!

        Eli otti koville, hyvä kun myönsit

    • Anonyymi

      Vanhempi sukupolvi kertoi kuinka vauvan tyynyn alla pidettiin virsikirjaa joka kuulemma esti ettei piru vaihda vaavia johonkin vammaiseen kampurajalkaan ennen kastamista !
      Luteril suomessa on sekotus muotojumalisuutta taikauskoa ja pirun pelkoa.
      Sammon takominen ja pohjan akka on hyvin elossa kansan riveissä.

      • Anonyymi

        Jeesuksen sovitus on sinule taikauskoa

        Sammon takominen vissiin kellarisa yleistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen sovitus on sinule taikauskoa

        Sammon takominen vissiin kellarisa yleistä

        Isävaina akertoi kuinka hänen isänsä oli uuden talon harjahirren jatkoon porannut tappinavarilla kolon ja sinne laittanut kolikoita !

        sekin varmaan liittyy mielestäsi Jeesuksen sovitukseen.

        kuin sekin että keväällä lehmiä ulos laskiessa navetan oven kynnykseen laitettiin vesuri varjelemaan karjaa ties miltä pedoilta, suomen kesässä.

        sovitukseen sekin kaiketi liittyi eikö vain.

        noilla tarinoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa

        et usko Jeesukseen niin et usko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noilla tarinoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa

        et usko Jeesukseen niin et usko

        Toki uskon jeesukseen, mutta en ole taikauskoinen kuten lutterin väki!

        Noilla tarinoilla ilmennetään mitä on ollut ja on ns luterilainen uskominen tässä maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki uskon jeesukseen, mutta en ole taikauskoinen kuten lutterin väki!

        Noilla tarinoilla ilmennetään mitä on ollut ja on ns luterilainen uskominen tässä maassa.

        Et usko mihinkään Jeesukseen vaan pidät Jeesuksen ylösnousemista taikauskona

        ehkä tuo kertoo mitä pn parhamin väen uskominen tässä maassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et usko mihinkään Jeesukseen vaan pidät Jeesuksen ylösnousemista taikauskona

        ehkä tuo kertoo mitä pn parhamin väen uskominen tässä maassa

        Eikös osa parhameista kiellä Jeesuksn jumaluudenkin?

        Ykseyshelluntailaiset kieltävvt kolminaisuuden. Kertoo paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös osa parhameista kiellä Jeesuksn jumaluudenkin?

        Ykseyshelluntailaiset kieltävvt kolminaisuuden. Kertoo paljon

        Sinähän sen parhamia rakastavana tiedät parhaiten. Luterilaisella puolella tuo on yleistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän sen parhamia rakastavana tiedät parhaiten. Luterilaisella puolella tuo on yleistä.

        Parhami oli helluntailainen. Hyvä että myönnät rakastavasi häntä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami oli helluntailainen. Hyvä että myönnät rakastavasi häntä

        Miksi TAAS valehtelet?
        Kertoo paljon.

        En ole sanonut rakastavani parhamia. Sinähän taidat olla yksi valheen pesä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi TAAS valehtelet?
        Kertoo paljon.

        En ole sanonut rakastavani parhamia. Sinähän taidat olla yksi valheen pesä.

        Lutheria sitten kai rakastat kun hänestä aina puhut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi TAAS valehtelet?
        Kertoo paljon.

        En ole sanonut rakastavani parhamia. Sinähän taidat olla yksi valheen pesä.

        Parhamim oli hellari
        Kertoo paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhamim oli hellari
        Kertoo paljon

        kokeileppas heittää parhamia mustepullolla taikka väripatruunalla, josko tuo perääntyisi !

        kokeile rohkeasti uutta ihan kuin kaljakellunnassa tekevät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kokeileppas heittää parhamia mustepullolla taikka väripatruunalla, josko tuo perääntyisi !

        kokeile rohkeasti uutta ihan kuin kaljakellunnassa tekevät!

        kaljakellunta sillä taas mielessä

        säälittävä tapaus tuo vanhus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaljakellunta sillä taas mielessä

        säälittävä tapaus tuo vanhus

        miten se vanhus on säälittävä jos kertoo luterilaisten harrastuksista, kerro?

        onko ne salaisia aivan kuin rippipapin pyöräretket?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten se vanhus on säälittävä jos kertoo luterilaisten harrastuksista, kerro?

        onko ne salaisia aivan kuin rippipapin pyöräretket?

        Miksi se ei puhu asiasta vaan omista harrastuksistaan tuo vaari??

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1897
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1306
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe