Onko totta?

Kuulin sellaista juttua, että jos tapahtuu peräänajo ja poliisit kutsutaan paikalle niin sekä peräänajettu että peräänajaja saisi kumpainenkin rikesakon liikenteen vaarantamisesta. Onko tämä totta? Miksi syytön osapuoli saisi myös sakon siitä, että hänen peräänsä on ajettu?
143921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ni.

Äänestä
  • ihan noin mustavalkoinen. Pääsääntöisesti peräänajaja on syyllinen mutta poikkeuksia löytyy. Poliisi kyllä kertoo sitten paikanpäällä miten asia on. Ihan kaikkia kuulemiaan juttuja ei kannata ottaa kovin vakavasti, varsinkaan näillä keskustelupalstoilla joilta löytyy asiantuntijoita joka lähtöön.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    ihan noin mustavalkoinen. Pääsääntöisesti peräänajaja on syyllinen mutta poikkeuksia löytyy. Poliisi kyllä kertoo sitten paikanpäällä miten asia on. Ihan kaikkia kuulemiaan juttuja ei kannata ottaa kovin vakavasti, varsinkaan näillä keskustelupalstoilla joilta löytyy asiantuntijoita joka lähtöön.

    Poliisi voi olla hyvin hiljaa paikan päällä ja kolarin selvittely on sitten myöhemmin poliisiasemalla. Puhalluttavat, kirjaavat mitä on tapahtunut (kummankin suullinen arvio), henkilö tiedot talteen. Soittavat hinurin jos tarvitaan jne. Häipyvät sitten sinne munkkikaffeelle :)
    Sakkoa tulee jos tilanne on selvä (ylinopeus tutkaan) mutta jos ei niin kuten tuossa jo kerroin.. Paikan päällä ei setvitä sen suurempia kuin mitä tarvitaan.

    Äänestä

Jos on puhetta nimenomaan PERÄÄNajosta, niin syyllinen on lähes poikkeuksetta peräänajaja. Jos poliisi kirjoittaisi rangaistusvaatimuksen ("sakkolapun"), ei vaatimus useinkaan kestäisi oikeuden käsittelyä. En siis usko, että edes poliisi lähtisi moiseen, niin törppö kuin onkin.

Muista kuin peräänajoista sakkolappu todellakin tulee hyvin herkästi molemmille osapuolille! Poliisi rankaisee näin niitä, jotka ovat syyllisiä leppoisan munkkikahvihetken keskeytymiseen ja keikalle joutumiseen.

Äänestä

On ollut sellaisiakin tapauksia,joissa peräänajajaa ei ole tuomittu,vaan edelläajanut,joka aiheettomasti jarrutti,kun punaset valot muuttu vihreelle.

Äänestä

Aina kolaritilanteissa molempien kuuluisi saada sakot, näin poliisit kuitenkaan ei aina toimi.

Äänestä

Sakkoa voi kumpikin saada mutta jos tilanne on epäselvä eikä syyllistä ole selvillä niin sakko tulee myöhemmin ei paikan päällä. Syyllinen maksaa syyttömänkin sakot tai menevät hänen vakuutuksesta, oisko ollu noin. Poliisi kannattaa pyytää että on sitten joku todennut paikan päällä mitä on tapahtunut, puheet on puheita ja niitä voi muuttaa mielen mukaan. Poliisia ei peltikolarissa tarvita jos syyllinen osapuoli tunnustaa virheensä ja siitä tehdään paperi ja todistajien nimet alle.
Silti sitä vahinkokaavaketta voidaan täytellä yhdessä tuumin, kumpikin omansa. Taitaa vaan olla joskus että se syyllinen vaikka ei tekoaan tunnustaisikaan eikä tarvitsekkaan niin ei ole keskustelu väleissä kenenkään kanssa :) Poliisi auttaa siinä asiassa.

Henkilö vahingoissa aina se 112 sieltä tulee tarpeen mukaan se tarvittava apu joko poliisi ja myös ambulanssi ja muita.

Äänestä
  • Kolareissa ei syyttömän ei MISSÄÄN NIMESSÄ kannata kutsua poliisia paikalle turhaan (ellei halua saada sitä sakkolappua).

    Poliisille ei syyllisyys/syyttömyys merkitse yhtään mitään; ainoa heikäläisiä kiinnostava seikka on saada toimintansa näyttämään tulokselliselta esimiesten silmissä (= maksimoida sakkokertymä).

    Äänestä

  • Nähnyt ja kokenut kirjoitti:

    Kolareissa ei syyttömän ei MISSÄÄN NIMESSÄ kannata kutsua poliisia paikalle turhaan (ellei halua saada sitä sakkolappua).

    Poliisille ei syyllisyys/syyttömyys merkitse yhtään mitään; ainoa heikäläisiä kiinnostava seikka on saada toimintansa näyttämään tulokselliselta esimiesten silmissä (= maksimoida sakkokertymä).

    Kolareissa ei syyttömän ei MISSÄÄN NIMESSÄ kannata...

    Toinen ei-sana pois:

    Kolareissa ei syyttömän MISSÄÄN NIMESSÄ kannata...

    Äänestä

  • "Syyllinen maksaa syyttömänkin sakot tai menevät hänen vakuutuksesta, oisko ollu noin".
    Kuka "pauno" tälläistä luulee vielä 2000-luvulla????
    Automaattisesti eivät molemmat ole syyllisiä (jos kaksi autoa törmää) kolariin. Miettikääpä: Suora tie ja vastaan tulee auto, joka jostakin syystä ajautuu vastaan tulevan kaistalle, törmää toiseen autoon. Miksi sitä, joka ajoi normaalisti omalla kaistallaan, pitäisi sakottaa??? Mihin hän on syyllistynyt, siihen, että lähti yleensä liikenteeseen???

    Äänestä

  • Tsiiiisus kirjoitti:

    "Syyllinen maksaa syyttömänkin sakot tai menevät hänen vakuutuksesta, oisko ollu noin".
    Kuka "pauno" tälläistä luulee vielä 2000-luvulla????
    Automaattisesti eivät molemmat ole syyllisiä (jos kaksi autoa törmää) kolariin. Miettikääpä: Suora tie ja vastaan tulee auto, joka jostakin syystä ajautuu vastaan tulevan kaistalle, törmää toiseen autoon. Miksi sitä, joka ajoi normaalisti omalla kaistallaan, pitäisi sakottaa??? Mihin hän on syyllistynyt, siihen, että lähti yleensä liikenteeseen???

    Ajat 50km/h rajoitusalueella sallittua nopeutta ja joku toope vetää 100km/h perään, niin luuletko, että molemmat saa sakot???

    Äänestä

tuo on. Kuten on osa näistä vastauksistakin. Mikäli peräänajo tapahtuu "normaaleissa" olosuhteissa eli ei kännissä tai ylinopeudella tms. poliisi kysyy syyttömältä osapuolelta vaatiiko tämä rangaistusta syylliselle. Jos vaatii niin sakko kirjoitetaan, jos ei niin homma jää siihen. Tapahtuma kirjataan ylös mikäli korvausasioissa tulee myöhemmin kinaa.

Äänestä
  • Jos jotakin kolarinomaista tapahtuu, niin kannattaa aina kysyä, onko vastapuolella oma auto alla. Jollei, niin poliisi paikalle heti. Tulee nimittäin selvittäminen jälkeenpäin paljon helpommaksi. Kuten tuossa aikaisemmin joku totesi, niin tarinaa saa muuttaa jälkeenpäin halunsa mukaan (tai jonkun muun halun).

    Itselle osuneita: 1. Linja-auto muotoili autosta koko vasemman kupeen ja kuski tunnusti paikalla että tulipa oikaistua vähän liikaa. Ajomestari oli kuitenkin konttorin pöydän takaa 5 km päästä nähnyt paremmin ja peruutti kuskin tunnustuksen. Siinähän sitten ajeltiin ruttujen kanssa pari viikkoa, ennekuin poliisi sai selviteltyä asian kertomusten perusteella jotta linja-autoyhtiön vakuutus pääsi korjauttamaan autoamme.

    2. Kaveri muotoilutti Volvon oven minun etukulmallani tiukassa kaarteessa (niin minusta tuntui, mutta en minä valalle voi mennä omasta ajolinjastanikaan). Tilanne vähän epäselvä kun kumpikaan auto ei jäänyt seisomaan kaarteeseen. Kaveri ehdotti, että josko kumpikin hoitaisi omansa. Kelpasi kyllä, koska puskuri ei niin pahalle näyttänyt. Kumminkin puhelin soi viikon päästä, että "ei minulla ole varaa korjauttaa työnantajan Volvon ovea kumminkaan, eli laitetaanko vakuutukseen". Hyvästi bonukset! ja mitään ei mahda kun alunperin on todettu molempien syyllisyys.

    Äänestä

Miten tutkat toimivat, jos auto vaihtaa kaistaa rekan takana ja siirtyy sisäkaistalle ja törmää risteyksessä seisovan auton peräkoukkuun. Auto on pysähtynyt punaisiin valoihin???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valku kirjoitti:

Kuulin sellaista juttua, että jos tapahtuu peräänajo ja poliisit kutsutaan paikalle niin sekä peräänajettu että peräänajaja saisi kumpainenkin rikesakon liikenteen vaarantamisesta. Onko tämä totta? Miksi syytön osapuoli saisi myös sakon siitä, että hänen peräänsä on ajettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu