Jos tahdon päästä eroon retentiolangasta nyt onko se mahdollista?
Minulle siis laitettiin yläasteella yksityisessä rautat ylös no hoitomishoitoa kesti jonkun aikaan, Juoksin siellä pari vuotta viimeisellä kerralla ottivat rauta pois etupuolelta mutta asensivat sitten ylähampaiden metallisen lankan sinne(siihen tarttuu kaikki) mutta kukaan ei kertonut se tulee jäämään sinne eikä kerrottu sitä koska siitä pääsee eroon. Tämän tiedon jos olisivat kertoneet EN OLISI koskaan suostunut koko prosessiin.
Tätä kysyistä hammaslääkäri asema yritys ei ole enää edes olemassa.
20 vuotta retentiolanka? joko siitä pääsisi eroon
4
713
Vastaukset 4
- Anonyymi
Eli vnhempasi oikoivat hampaitasi tuhansilla euroilla 20v sitten. Ja nyt kultalusikka tarttuu retentiolankaan... Otata vaan pois ja toivo, että pappa betalar myös sen toisen oikomishoidon, jos hampaat lähtee menemään uudestaan vinoon.
- Anonyymi
Googasin mikä on retentiolanka. Pidetään tosiaan pysyvästi, ettei pitkä hoitotulos mene hukkaan, vaan hampaat pysyvät siinä mihin ne on suoristettu.
Voimia vaan hampaiden huolelliseen puhdistukseen. Tunnen myötätuntoa kun itsellä on kallis ja vaikea suu ja hampaisto. Paljon on tehty ja nyt pesen pitkään hampaita kaikki välit kaivaen kaksi kertaa päivässä. Kun harjaat, muista että ainakin yksi ahkeroi samaa hommaa. - Anonyymi
Voit halutessasi poistattaa retentiolangan. Se on yksinkertainen toimenpide, jonka pitäisi onnistua hammaslääkäriltä kuin hammaslääkäriltä. Retentioon on usein mahdollista käyttää myös vain öisin pidettäviä kalvoja. Ilman retentiota on aina riski, että hampaat palautuvat asemiin, joissa olivat ennen oikomishoidon aloitusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241165Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7948- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.76763Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 139557
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 36505
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää44490- 43477
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86472- 19456