Miksi siitä tehdään vitunmoinen numero. Kaikki on kun joutuu tekemään tärkeitä valintoja. Paskaa voi jauhaa, mutta, mutta.....m
Tunnustan olen rasisti, kyllä helpotti.
Anonyymi-ap
19503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Rasismi on lyöntiase ei muuta.
Rasismi on astalo jolla PUOLUSTAUDUTAAN.
Oletko pitkään kärsinyt turhaan . Minusta tuli tuo rasisti ihan syntyessäni . Kammoksun , Ja voin pahoin nähdessäni suvakin näköisiä. Niitä on vähän onneksi , mutta sitäkin rumempia
Rasismikusetus on nykyajan Troijan hevonen.
Osuitpa asian ytimeen! Ei tarvita edes puuhevosta kun muslimit valtaavat lännen. Suomalais suvakit vielä oikein avustavat tässä hankkeessa lisääntymällä tunkeilijoiden kanssa. Hävettävää touhua.
Joo, minä en ole. En hyväksy rotusortoa. Meitä on moneksi.
Onneksi maahan johon synnyin, on jo perustuslakiin kirjattu pykälä,
jonka mukaan kaikki ihmiset ovt yhdenvertaisia.
Sinulla on se maa vielä hakusessa?
Ei kai sillä väliä, vaikka olisit apina.
Kyse on siitä, miten toimit suhteessa toisiin ihmisiin.
Saahan ihminen tyhmäkin olla, mutta sitä ei ole pakko aina näyttää...
En ole rasisti, mutta v*tuttaa ne maapähkinän muotoiset päät!!
No, on Suomessa sitten ainakin yksi rasisti. 99,999% rasisteista ja rasismista Suomessa on täysin kokonaan vihervassujen luomaa. Joukkoon kuuluu kaikki ne, jotka eivät ole samaa mieltä vihervassujen kanssa. Samalla ne ovat natseja.
Samaa, mikä helpotus, olen myös nyt rasisti.
ite jotenkin taikavoimilla en ostanu kaljaa niin tulee jo toinen päivä ilman kaljaa. kohta vois yrittää nukkua kunhan leipä jäähtys sen verran että pääsee iltapalalle.
Olemme kaikki kuunatseja täällä.
Mamu raiskaa lapsen ok, mutta en ole siltikään rasisti.
Sitä saa mitä tilaa. Jokainen raiskaus, ryöstö ja murha tulee lisäämään sitä rasismia.
Se on aivan tulokkaista itsestä kiinni. Se pitäisi tyhmimmänkin käsittää. Jos ei käyttäydy kuten ihminen niin ei ansaitse ihmisarvoa. Rasismi ei ole suomalaisten aiheuttamaa.
se on kuitenkin aina uhrin syy. provosoimassa mamu raukkaa
Rasisti,fasisti ja roturealisti!
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta. Jeesus on humanisti
Keski-uusimaa näköislehden jutun mukaan dosentti Oula Silvennoinen pitää rasismina sitäkin,kun Turussa kunnioitetaan v. 2017 puukotuksen uhreja. Tällainen pitäisi lakaista pois silmistä. Oula tuntuu olevan suomalaisvastainen. Etsii virheitä jopa rintamamiehistä,jotka jo kuolleet. Onko hän se,joka ilmoittaa heti maan rajojen ulkopuolelle,jos joku käyttää vaikka n-sanaa? Maksaako Henrikson hänelle?