Eivät halunneet muistaa, vaan rikkoivat käskyä.

2. Moos 20:8-10
"Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi."

Miten adventtikirkko toimillaan muistaa lepopäivän, kun laitetaan porukkaa keittiöön 'orjatyöhön' sapattina ja Suomen adventtikirkon johtajalla oli otsaa vielä kirjoittaa seuraavasti kesäjuhlien jälkeen:

"Erityiset kiitokset hyvästä ruoasta Toivonlinnan kokeille, muulle keittiön väelle sekä keittiössä palvelleille talkoolaisille."

Olen todella pettynyt siihen, miten kirkon johto syyllistyy ja hyväksyy sen, että sapattina keittiöväki joutuu raatamaan ja tekemään hiki hatussa töitä, että kuulijat saavat rasvaiset vatsansa täyteen. Edes yhtä päivää, ei voida olla niin, että jokaiselle sanotaan, että tuodaan ne omat eväät mukaan tai paastotaan se yksi päivä. Kuulijatkin voisivat paremmin ja olisivat pirteämpiä, kun he antaisivat koko kehonsa ja myös vatsansa levätä. Raamatussa selvästi kerrotaan, että valmistuspäivänä perjantaina tulee kaikki ruoka tehdä valmiiksi sapattia varten.
26361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Olen aloittajan kanssa aivan samaa mieltä.
Eräskin rouva, joka toimi ja oli toiminut koulun keittiössä keittäjänä, oli sitten kysyttäessä suostunut adventtikirkon kesäjuhlien ajaksi keittiöön töihin.
Hän kertoi, kuinka paha olo hänellä oli siitä, että sapattinakin tosiaan hiukset hiestä märkänä piti kuumassa keittiössä ahertaa. 3 päivää kestäneiden juhlien ajan hän oli aivan poikki väsymyksestä, vaikka olikin tottunut olemaan koulujen keittiöissä töissä.
Hänelle tuli niin paha olo jälkeenpäin, kuinka sapattipäivästä oli tehty hänelle se kiireisin päivä, koska ruokittaviakin oli paljon enemmän, koska useat tulivat juhlille vain yhdeksi päiväksi, sapatiksi.
Toista kertaa hän ei sitten halunnut suostua, jos häneltä kysyttiin tulemaan juhlille keittiötyöhön tai ainakaan sapattina hän ei keittiössä touhunnut.

Äänestä
  • Tunnen tuon ihmisen, Voitaisiin varmaan kehoittamaan omia eväitä tai sitten vaan porkkanan paloja ja näkkileipää.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tunnen tuon ihmisen, Voitaisiin varmaan kehoittamaan omia eväitä tai sitten vaan porkkanan paloja ja näkkileipää.

    Kehottaa kirjoitetaan ilman i-kirjainta, ellet sitten todella halua keskustella kehon antamisesta jollekin?

    Äänestä

Leivän päälle voisi laittaa ituja sekä lustetta.

Äänestä

Sapattipaasto tekisi pastoreillekin hyvää.
Mutta eivät he malta olla ilman 'lihapatoja' sapattinakaan.
Ahneus kun voittaa ja pastoreille pitää olla orjat ruuanlaittajina sapattinakin.
Kuulijoista viis, kunhan on pastorin masu pullollaan ja se on se tärkein.
Siksi siellä rouvat häärii hiki myssyn alla koko sapatin aamusta iltaan.

Äänestä
  • Tuo on typerä valhe.

    Äänestä

No mistä aloittaja tietää, että niitä ruokia ei oltu valmistettu jo perjantaina ja vain lämmitetty sapattina?

Äänestä
  • Olin itse paikalla Toivonlinnassa ja kävin myös keittiössä, missä ruokaa tehtiin. Aterioita oli kolme päivässä ja kyllä siinä ei paljoa huilaamisaikaa ollut niiden välillä keittiöväellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Olin itse paikalla Toivonlinnassa ja kävin myös keittiössä, missä ruokaa tehtiin. Aterioita oli kolme päivässä ja kyllä siinä ei paljoa huilaamisaikaa ollut niiden välillä keittiöväellä.

    Niin, eikös tullut mieleen, että otan Martan osan, ja tulen avuksi.
    Ongelma monesti johtuu siitä, että eri kirkoissa Martat - saavat "-marttyyrin" - palkan perillä ja sitten nämä- jotka viihtyhät opin ääressä, kuuntelevat sanan kautta Jeesuksen sanoja, ovat autuaassa osassa.

    Herra maksaa..... marttyyristä- Marttaan ja salissa istuvalle, - iankaikkisen elämän armolahjan.

    ts. Hengellisen kentän tehtäväkenttä on laaja.

    Palkanmaksaja on Ylhäällä ja Hänellä on rakastava, sekä siunaava sydän.

    Se olisi hyvä vain muistaa, että jos on vain yksi marttalainen paikalla, voi kysyä, tarvitsetko apua?

    Äänestä

Halvemmaksi tulisi järjestää juhlat virtuaalisesti netissä niin, että paikalla olisi ainoastaan ohjelmasta vastaavat ihmiset. Silloin ruokinta menisi sapattina eväillä.

Se on niin, että jos kirkko ilmoittaisi etukäteen, että sapattina kaikki paikalle omilla eväillä, niin paikalle tulisi hyvin pieni joukko. Suurin osa nykyihmisistä ei eväistä välitä. Jäävät mieluummin kotiin siinä tapauksessa.

Äänestä
  • Mitä hyötyä pn kirkkojen/ lahkojen suuristä jäsenmääristä, kun suurin osa on pelkkiä käännynnäisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä hyötyä pn kirkkojen/ lahkojen suuristä jäsenmääristä, kun suurin osa on pelkkiä käännynnäisiä?

    Siis tarkoitit, että suurin osa on pelkkiä maallistuneita ja hengettömiä lauantain kerhotoimintaan osallistuvia? Sitähän ne adventtikirkon lauantain tilaisuudet ovat, kerhotoimintaa.

    Äänestä

  • "Se on niin, että jos kirkko ilmoittaisi etukäteen, että sapattina kaikki paikalle omilla eväillä, niin paikalle tulisi hyvin pieni joukko. Suurin osa nykyihmisistä ei eväistä välitä. Jäävät mieluummin kotiin siinä tapauksessa."

    Eväitä ei viitsitä tehdä, koska kyllä joku siellä keittiössä sapattina hikoilee?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Siis tarkoitit, että suurin osa on pelkkiä maallistuneita ja hengettömiä lauantain kerhotoimintaan osallistuvia? Sitähän ne adventtikirkon lauantain tilaisuudet ovat, kerhotoimintaa.

    Juuri sitä tarkoitin.

    Ketä varten tätä teatteria esitetään ja miksi?

    Yleensähän näyttelijät saavat palkkaa työstään, mutta tässä tapauksessa "artisti maksaa".

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Juuri sitä tarkoitin.

    Ketä varten tätä teatteria esitetään ja miksi?

    Yleensähän näyttelijät saavat palkkaa työstään, mutta tässä tapauksessa "artisti maksaa".

    Näyttelijät maksavat, että saavat näytellä ja näytelmän käsikirjoittajat ja ohjaajat keräävät tilin?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä hyötyä pn kirkkojen/ lahkojen suuristä jäsenmääristä, kun suurin osa on pelkkiä käännynnäisiä?

    Mikä käännynnäisessä on vikaa? Juutalaisuudessakin oli tuvanpuolella käännynnäisiä, jotka eivät olleet synnyn- juutalaisia, mutta tulivat mukaan ja heidän kirjoituksissaan käytetään sanaa käännynnäinen ja katsotaan tupalaiseksi. Älä siis halvenna sanalla, mitä mielessä pidät sanaa - käännynnäinen- , koska taitaapi olla, että et itsekään ole niin käännynnäinen, vaan selkä pyhiä asioita kohti.

    Äänestä

  • Eli jättäisin matkan Raamatunvastaisesti sinne Jerusalemiin. Lähettäisit vain eväillä olevat - matkalle.
    Mihin hukkaiset sen repun, jossa oli leipäpalat ja kalat? Jättäisikö ne kantajat - kotiin?

    Köyhä on sinun kirkkosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Juuri sitä tarkoitin.

    Ketä varten tätä teatteria esitetään ja miksi?

    Yleensähän näyttelijät saavat palkkaa työstään, mutta tässä tapauksessa "artisti maksaa".

    Mene sinä teatteriisi, kaupungin rakentamaan, tai kesäteatteriin.
    Miksi? --- koska et erota Pyhää - epäpyhästä. Eli siellä ne näyttelijät esittävät rillumareitä ja muuta uskosta osattomille.

    Kerran, eräs koulukaverini meni sinne teatteriin, luterilainen kaveri, kun olivat maksaneet hänelle lipun.

    Hänen kertoman mukaan siinä teatterinäytöksessä kirottiin niin, että hän meinasi lähteä kesken esityksen pois. Mutta, istui väliaikaan ja läksi surullisella mielellä kotiin, oli näytelmä- teatterissa niin ala-arvoista. ..... menehän sinne! Pyhä pyhityy seurakunnan keskellä ja saastainen etsii omat lähteet ja menee sinne teatteriinsa. Siksihän nekin ovat olemassa ja esitykset sen mukaisia, ts. purkavat sitä kansan elettävää elämää sanoiksi...
    Ei ole kehumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    "Eli siellä ne näyttelijät esittävät rillumareitä ja muuta uskosta osattomille."

    Seurakunnissa käännynnäiset esittävät teatteria toisilleen.

    Äänestä

Adventisteista ja heidän paimenistaan voidaan sanoa: Sapatti on heidän huulillaan, mutta sydän on siitä kaukana.

Äänestä
  • Muotojumalisuus ja ulkokultaisuus ovat adventtikirkon ja sen piirissä olevien tunnusmerkki ja 'armolahja'.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Muotojumalisuus ja ulkokultaisuus ovat adventtikirkon ja sen piirissä olevien tunnusmerkki ja 'armolahja'.

    Joka meistä on synnitön heittäköön ensimäisen kiven

    Äänestä

  • Kyllä perillä sinut ja jokainen ruoditaan. Oletko Herralle tuttu - nimeltäsi?

    Äänestä

Pitää muistaa, että hyvän tekeminen on sapattina ihan okei. Otatko vapaaehtoisilta auttajilta auttamisen ilon pois?

Äänestä
  • "Pitää muistaa, että hyvän tekeminen on sapattina ihan okei."

    Tuolla verukkeella minä voisin korjata perjantaina rikki menneen naapurin auton sapattina, koska teen hyvän teon.
    Voisin myös istua kotona sapattina ja tehdä jonkin hyvän työn vaimolleni.

    Mikä hyvä työ on tehdä sapattina ruokaa sellaisille ihmisille, jotka eivät elä puutteessa ja joilla on mahdollisuus itse ottaa ruuat mukaan sapatiksi tai he voivat aivan hyvin paastota yhden päivän?
    Sitäpaitsi se syöminen ei ole välttämätöntä niille ollenkaan, jotka istuvat penkissä ja kuuntelevat ohjelmaa koko päivän. Ja jos nyt jotain purtavaa haluaa, niin ottaa mukaan vaikka pähkinä/kuivatut hedelmät pussin. Sillä pärjää vaikka koko päivän. Muutenkin adventisteilla Suomessa tuppaa olemaan liikaa sitä kovaa rasvaa siellä vyötärössä.

    Äänestä

Adventistit eivät tiedä, miten sapattia tulee oikeasti viettää.
Sapatista puhuminen ei siis adventistien suulla ole mitään, koska se on vain huulten höpinää. Adventistit palvelevat sapattia pelkästään HUULILLA, mutta SYDÄN on sapatista kaukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

2. Moos 20:8-10
"Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi."

Miten adventtikirkko toimillaan muistaa lepopäivän, kun laitetaan porukkaa keittiöön 'orjatyöhön' sapattina ja Suomen adventtikirkon johtajalla oli otsaa vielä kirjoittaa seuraavasti kesäjuhlien jälkeen:

"Erityiset kiitokset hyvästä ruoasta Toivonlinnan kokeille, muulle keittiön väelle sekä keittiössä palvelleille talkoolaisille."

Olen todella pettynyt siihen, miten kirkon johto syyllistyy ja hyväksyy sen, että sapattina keittiöväki joutuu raatamaan ja tekemään hiki hatussa töitä, että kuulijat saavat rasvaiset vatsansa täyteen. Edes yhtä päivää, ei voida olla niin, että jokaiselle sanotaan, että tuodaan ne omat eväät mukaan tai paastotaan se yksi päivä. Kuulijatkin voisivat paremmin ja olisivat pirteämpiä, kun he antaisivat koko kehonsa ja myös vatsansa levätä. Raamatussa selvästi kerrotaan, että valmistuspäivänä perjantaina tulee kaikki ruoka tehdä valmiiksi sapattia varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu