Tiitisen listalla Tampereen yliopistoväkeä

”Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa oli maailmaa syleilevää porukkaa”, muistelee entinen suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen listan nimiä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009759029.html

Keitä oli Tampereen yliopistolla ennen vuotta 1990? Itse menin sinne vasta 90-luvulla, enkä siten voi olla tuolla himoitulla listalla.
8439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei yllätä ketään.

Äänestä

Kaikki demaritko siinä?

Äänestä

Kaikki vähänkin punaiseen väriin vivahtavat ovat Stasin eli Suomessa Tiitisen listalla. Olisi aiheellista julkaista, keitä Suomen silmäätekeviä sillä listalla on. Täytyy olla tosi vaikutusvaltaisissa asemissa olevia, kun heitä noin suojellaan.

Äänestä
  • Supon johto on itsekin samaa punakaartia, toivottavasti kokoomus ja PS tekee asialle jotakin, kun ovat nyt hallituksessa ja saadaan listat julki.

    Äänestä

Nämä ovat elossa, kuten lippoin ja haloin. Mutta jos muut ovat mitä ovat niin miksi sitä listaa ei julkaista.

Äänestä
  • Ei ollut kuulemma nimekkäitä poliitikkoja listalla. Listojen kerääjä-tiedustelijat eivät suomen kieltä kuulemms osanneet ja nimiä oli kirjoitettu listalle väärällä tavalla. Kai heidän työnsä puolesta oli jotain nimiä listalle kirjattava, etteivät saa potkuja ja näyttävät aktiivisilta hommissaan.

    Äänestä

Olet silti vasemmistoon kallellaan 🤣 muuten sinua ei proffaksi olisi valittukaan 🤔

Äänestä
  • Vasemmistolainen saa ja on hyväkin olla mutta kaikkia ideologian väärinkäyttäjiä ei silti tarvitse kannattaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa oli maailmaa syleilevää porukkaa”, muistelee entinen suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen listan nimiä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009759029.html

Keitä oli Tampereen yliopistolla ennen vuotta 1990? Itse menin sinne vasta 90-luvulla, enkä siten voi olla tuolla himoitulla listalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu