Järjestön narratiivi lähtijöistä on usein senkaltainen, että heillä menee huonosti. He masentuvat ja tekevät elämässä huonoja valintoja. Äärimmillään esitetään, että eronneet ja erotetut alkoholisoituvat tai alkavat käyttämään huumeita. Elämä joka tapauksessa lähtee laskusuuntaan sen jälkeen, kun he jättävät "totuuden". Selvääkin selvempää on, että lähtijät eivät voi olla onnellisia, koska "tosi onnellisuus" on saavutettavissa ainoastaan järjestössä.
No, miten minulle kävi? Muistan kun minut yhytettiin oikeuskomiteaan. Vanhin valehteli, että haluavat vain jutella kanssani. Vastassa olikin oikeuskomitea.
En ollut moksiskaan. Sisimässäni olin tehnyt päätöksen jo aikaisemmin. En ollut samaa mieltä järjestön seurustelupolitiikasta. Jos haluaa tuntea tulevan puolisonsa, yhdessä asuminen on miltei välttämätöntä. Järjestön leluseurustelussa pelataan tärkeällä asialla, avioliitolla, uhkapeliä. Siinä seurustelumallissa ei voi oppia tuntemaan puolisoehdokasta niin että tietäisi oikeasti mitä on saamassa. Tiedänkin paljon nuorena avioon menneitä todistajia, joiden liitto ei ole kestänyt.
Mutta siihen oikeuskomiteaan. Olimme komitean kanssa yhtä mieltä, että koska arvostan avioliittoa enkä siksi suostu avioitumaan vain siksi, ettei minua erotettaisi, päätös oli yksinkertainen. Lähetin myöhemmin erokirjeen ja elämä omana itsenäni sai alkaa.
Oikeuskomiteasta kotiin pyöräillessäni tunsin itseni vapaammaksi kuin koskaan. Ei enää tilivelvollisuutta vanhimmille, ei enää turhaa syylisyyttä täysin normaaleista asioista. Elämä, täältä tullaan.
Entä nyt sitten parikymmentä vuotta tuon hetken jälkeen? Olen edelleen erittäin onnellinen päätöksestäni olla pokkuroimatta uskonnollisen kultin typeriä seurustelusääntöjä. Olen saanut elää elämää omana itsenäni, rehellisesti sellaisena kuin olen. Virheitä on toki tullut tehtyä, mutta nehän ovat sitä varten, että niistä oppitaan.
Jos olisin jäänyt järjestöön, olisin varmuudella kärsinyt eriasteisista masennuskausista. Uskonto, saati järjestön ylläpitämä uskonto, ei ole minua varten. Jäämisessä ei olisi ollut mitään järkeä.
Elämä on ollut seesteistä ja onnellista. Menimme silloisen seurustelukumppanin kanssa myöhemmin naimisiin ja olemme edelleen samalla tiellä. Kohta on taas hääpäivä.
Oma elämäni on osoittanut järjestön narratiivit lähtijöistä hölynpölyksi. Ne ovat pahantahtoista panettelua ja perusteettomien uhkakuvien maalailua. Jokainen tallaa oman polkunsa ja löytää onnellisuutensa, jos on löytääkseen, oli sitten järjestössä tai ei.
No, miten minulle kävi? Muistan kun minut yhytettiin oikeuskomiteaan. Vanhin valehteli, että haluavat vain jutella kanssani. Vastassa olikin oikeuskomitea.
En ollut moksiskaan. Sisimässäni olin tehnyt päätöksen jo aikaisemmin. En ollut samaa mieltä järjestön seurustelupolitiikasta. Jos haluaa tuntea tulevan puolisonsa, yhdessä asuminen on miltei välttämätöntä. Järjestön leluseurustelussa pelataan tärkeällä asialla, avioliitolla, uhkapeliä. Siinä seurustelumallissa ei voi oppia tuntemaan puolisoehdokasta niin että tietäisi oikeasti mitä on saamassa. Tiedänkin paljon nuorena avioon menneitä todistajia, joiden liitto ei ole kestänyt.
Mutta siihen oikeuskomiteaan. Olimme komitean kanssa yhtä mieltä, että koska arvostan avioliittoa enkä siksi suostu avioitumaan vain siksi, ettei minua erotettaisi, päätös oli yksinkertainen. Lähetin myöhemmin erokirjeen ja elämä omana itsenäni sai alkaa.
Oikeuskomiteasta kotiin pyöräillessäni tunsin itseni vapaammaksi kuin koskaan. Ei enää tilivelvollisuutta vanhimmille, ei enää turhaa syylisyyttä täysin normaaleista asioista. Elämä, täältä tullaan.
Entä nyt sitten parikymmentä vuotta tuon hetken jälkeen? Olen edelleen erittäin onnellinen päätöksestäni olla pokkuroimatta uskonnollisen kultin typeriä seurustelusääntöjä. Olen saanut elää elämää omana itsenäni, rehellisesti sellaisena kuin olen. Virheitä on toki tullut tehtyä, mutta nehän ovat sitä varten, että niistä oppitaan.
Jos olisin jäänyt järjestöön, olisin varmuudella kärsinyt eriasteisista masennuskausista. Uskonto, saati järjestön ylläpitämä uskonto, ei ole minua varten. Jäämisessä ei olisi ollut mitään järkeä.
Elämä on ollut seesteistä ja onnellista. Menimme silloisen seurustelukumppanin kanssa myöhemmin naimisiin ja olemme edelleen samalla tiellä. Kohta on taas hääpäivä.
Oma elämäni on osoittanut järjestön narratiivit lähtijöistä hölynpölyksi. Ne ovat pahantahtoista panettelua ja perusteettomien uhkakuvien maalailua. Jokainen tallaa oman polkunsa ja löytää onnellisuutensa, jos on löytääkseen, oli sitten järjestössä tai ei.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minä olen lampaiden portti. Joka minun kauttani menee lammastarhaan tekee oikein.
Joskus haen tarhasta ulos omani ja vien heidät laitumelle......
Te ette tehneet virhettä vaan Jeesus haki teidät ulos tarhasta viedäkseen laitumelle.
Mulla on asia toisin. Lähentelin erästä JT tyttöä pikkuisen ja tein siinä väärin. Jouduin puhutteluun ja ajauduin pois kokouksista. Olin vihkiytynyt, mutta en kastettu.
Ajauduin kolmessa vuodessa RAY pelejä pelaamaan ja mennyt on kymmeniä tuhansia. Ajauduin myös pornoa katsomaan 8 vuoden täyscelibaatin jälkeen. Sekä viisi vuotta meni Ajauduin luopion seuraan, joka käyttää minua taloudellisesti hyväksi.
Ei tee hyvää ajautua virheen tehneenä katumattomana eroon järjestöstä.
Kadun sitä, kun en jäänyt pois aikaisemmin.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#179585661
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Kulteissa on tärkeää saada lähteminen näyttämään poissuljetulta vaihtoehdolta. Ja sitähän se usein on. Vain rohkeimmat kykenevät avaamaan silmänsä ja lähtemään.
Pelottelua. Ei mitään muuta. Ihan tavallista ja parempaa elämää saa elää. Ei ole mitään pakkoja käydä kokouksissa eikä kierrellä ovilla. Kun ne puuttuvat, elämä on vapaata ja parempaa. Huonoja valintoja tein JT yhteydessä ollessani. Saan maksaa niistä loppuelämäni.
"Vapaata ja parempaa".
Ja useimmiten se ei ole ryyppäämistä, huumeiden käyttöä, rikoksia ja huoraamista.
Joillakin se voi olla niin, mutta vain harvoilla.
Minulla ei ainakaan ole mitään tuollaista ollut. Ihan tsvallista elämää vain. Kokoukset ja ovillakiertely ovat rangaistus.
Oli todellista luksusta huomata, miten paljon aikaa on kaikenlaiseen mukavaan, mitä oikeasti haluaa tehdä, kun jätti kokoukset ja kentän pois. Seurakunnan oravanpyörässä ei tajuakaan, miten paljon aikaa asiaan tärväytyy.
Yksi vanha mies koputteli viime viikolla ovelle ja mukana hänellä oli pieni lapsi . Alkoi saarnaamaan ensi töikseen , lähellä hurmiota kun pääsi alkuun,
Luulisi ymmärtävän sen verran että ei koputettaessa toisten oville , sillä aikuiset ihmiset ovat iäkkäänä jo tiensä valinneet. Ja vielä lapsiakin vedetään mukaan näihin koputteli reisuille . Mikseivät ilmoittele lehdissä tapauksistaan niin löytäisivät ne jotka haluavat olla Jehovan todistajia.
Eikö tuo koputteli lasketa kotirauhan rikkomisesksi.
Kyllä pitäisi ihmisten yksityis elämää kunnioittaa niin paljon ettei tulla koputtelemaan kun kukaan ei ole heitä sinne pyytänyt edes
Minä näille koputtelijoille luen jonkun hyvän raamatunkohdan.
Kuten nyt viimeeksi Gal.1:6-9.
He haluavat tulla tutkimaan Raamattua ovenavaajien kanssa..
Saahan sitä tahtoa. Eikä ole ihme,sillä ovathan he hypnotisotuja.
"He haluavat"
Tai sitten ovat liikkeellä vastentahtoisesti, kenttätunteja saadakseen.
"tulla tutkimaan Raamattua"
Oikeastaan saarnaamaan ihmisille Vartiotorni-seuran oppia. Kyse ei ole Raamatun tutkimisesta objektiivisessa ja kriittisessä merkityksessä.
Parasta olisi, jos JT laittaisivat ilmoituksen lehteen tai muualle, ja antaisivat ihmisten itse ottaa yhteyden, jos kiinnostaa.
Siinä kävisi varmaan niin, että juuri ketään ei kiinnostaisi, eivätkä todistajat saisi tunteja raporttiin.
"Kyse ei ole Raamatun tutkimisesta objektiivisessa ja kriittisessä merkityksessä."
Mutta eihän sellaista ole missään kristinuskon noin 30 000 uskonliikkeessä.
Järjestön mielenmaailma tuppaa olemaan hyvin lapsellinen ja entisten todistajien demonisointi kuuluu siihen samaan pakettiin. Naurettavaahan se on, mutta minkäs teet.
Anonyymi-ap 2023-08-03 18:32:36
"Järjestön narratiivi lähtijöistä on usein senkaltainen, että heillä menee huonosti. He masentuvat ja tekevät elämässä huonoja valintoja. Äärimmillään esitetään, että eronneet ja erotetut alkoholisoituvat tai alkavat käyttämään huumeita"
-Niin. kaikki konstit käytetään jäsenten sitomiseksi. Painostetaan jättämään lahkon ulkopuoliset ihmissuhteet, sitten nämä tarinat lähtijöistä.
Kuitenkin lahkon jättäneiden net-foorumi kertoo muuta, elämä paranee päivä päivältä lahkon jättämisen jälkeen: Veljesseura.org
" "tosi onnellisuus" on saavutettavissa ainoastaan järjestössä. "
-Tätä iskulausetta käytettäessä unohdetaan, että yksi osa värvättyjä on ei-suotavaa seuraa, eli sellaisia jotka eivät kykene ovityöhön, vartiotornikaupitteluun. (siihen on annettu työkaluksi valehtelu, lahkoslangilla teokraattinen sodankäynti, ja aina on mahdollista että oven avaaja tietää lahkosta, enemmänkin kuin kaupittelija, sillä lahkossa pidetään asioita jäseniltä yllättävän paljonkin salassa).
Osa jäsenistöstä on sitten mökötystuomion alaisina.
En ole samaa mieltä väittämästänne järjestön ”narratiivista”. On kuitenkin totta tämä: järjestöstä lähtijät ovat hengellisesti kuolleessa tilassa. Näin järjestö on opettanut kautta aikojen.
Heillä ei siis ole tulevaisuutta ”uudessa maailmassa”. Veli Morris demonstroi tätä tulitkulla eräässä puheessaan. Mielestäni hieman mälsä teko koska emmehän me voi ketään tuomita tosiasiassa. Vain Jumala voi. Hänelle kuuluu lopullinen tuominta. Onneksi ei kenellekkään meistä.
Mielestäni ei ole totta että järjestöstä lähtijöillä menisi
Saahan lähtijöiden kuolemalla hekumoida, mutta loppua ei ole tullut, vaikka kuinka ovat aina hekumoineet.
"emmehän me voi ketään tuomita tosiasiassa. Vain Jumala voi. Hänelle kuuluu lopullinen tuominta. Onneksi ei kenellekkään meistä."
Järjestö pyrkii pesemään kätensä vetoamalla siihen, että he eivät ole tuomareita. Samalla he kuitenkin omien käsitystensä ja tulkintojensa pohjalta sanovat, miten Jumala tulee tuomitsemaan. Ja sehän ei eroa tuomitsemisesta lopulta mitenkään.
Mielestäni ei ole totta että järjestöstä lähtijöillä menisi aina huonosti. Toki jokainen tekee huonoja valintoja joskus. Siksi en yleistäisi sitä, etteivät lähtijät voisi kokea onnellisuutta elämässään. Eikä järjestö toivo missään nimessä kenellekkään järjestöstä erottautuville mitään pahaa. Päinvastoin toivovat että he tulisivat takaisin.
Mutta on myös fakta sekin, että joillakin lähtönsä jälkeen elämässä ei mene hyvin. Eihän monilla uskosta osattomilla elämä ole ruusuilla tanssimista.
Varmasti lähteneet joutuvat käsittelemään elämää monella tasolla uudelleen. On etsittävä ehkä uusi tukiverkosto kun entistä ei enää ole.
Tilanne on monella tapaa haastava. Myönnän että on kovin raskasta kun sukulaiset ja perhe katkaisevat hengelliset siteet erotettuun tai eronneeseen. Sitä jää yksin yhtäkkiä.
Sekään ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei voisi onnistua elämässään lähtönsä jälkeen. Monet ovat sopeutuneet tilanteeseen. Sitten valitettavasti on niitä, jotka eivät selviä henkisesti niin hyvin.
Aina on mahdollisuus palata takaisin jos sitä vakavasti ja tosissaan haluaa. Totuus ei ole mikään viihteellinen kokemus vaan vakava asia, koska kysymyksessä on Jumalaan kohdistuva palvonta. Erotettu/ eronnut on vakavasti vaurioittanut suhdettaan Jumalaan. Vaikka lähtijät pärjäisivätkin hyvin elämässään, niin siitäkin huolimatta heillä ei ole tulevaisuutta järjestön opetuksen mukaan kun Harmagedon tulee. Tämä on vakava asia. Kysymys on ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta EI järjestön säätämistä normeista.
"Eikä järjestö toivo missään nimessä kenellekkään järjestöstä erottautuville mitään pahaa. Päinvastoin toivovat että he tulisivat takaisin."
Toivoa saa, mutta ketään ei pitäisi ihmissuhteilla kiristää tulemaan takaisin jonnekin, missä hän ei halua olla. Ehkä sinun on helpompi ymmärtää asian ongelmallisuus, jos tilanne olisi toisin päin, eli JT-uskontoon liittyvä joutuisi vastaavan painostuksen kohteeksi aiemman yhteisönsä taholta.
Herätkää! -lehti heinäkuu 2009, sivu 29: Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä.