Tiitinen on itse kertonut näin:
Tiitinen sanoi, että suomalaiset puoluejohtajat vietiin suojelupoliisin "keskusteluun", jos kävi ilmi, että he olivat alttiina erityisille ulkomaisten tahojen paineille.
Luetteloa ei Tiitisen mukaan voitu julkaista, koska siinä nimetään ne, jotka saattavat vielä toimia julkisissa tehtävissä.
Tuoreessa Roskapankki TV sarjassa esittiin kuinka Suomen pankin tiedottaja otettiin säilöön ettei paljasta liikaa ja sitä rataa. Supolla on toki tärkeä rooli myös sulkea sellaisten turvat jotka ei itse osaa olla hiljaa ja valistaa, mutta ainakin TV sarjassa tuota rooliin kuuluvaa oikeutta näytettiin käytettävän aika härskisti väärin, se on kylmää kyytiä kun kuskataan useiksi päiviksi koppiin ilman ennakkovaroitusta, ja kokemuksesta ei tee mieli puhua koska pääsee helposti uudestaan koppiin.
Tiitinen sanoi, että suomalaiset puoluejohtajat vietiin suojelupoliisin "keskusteluun", jos kävi ilmi, että he olivat alttiina erityisille ulkomaisten tahojen paineille.
Luetteloa ei Tiitisen mukaan voitu julkaista, koska siinä nimetään ne, jotka saattavat vielä toimia julkisissa tehtävissä.
Tuoreessa Roskapankki TV sarjassa esittiin kuinka Suomen pankin tiedottaja otettiin säilöön ettei paljasta liikaa ja sitä rataa. Supolla on toki tärkeä rooli myös sulkea sellaisten turvat jotka ei itse osaa olla hiljaa ja valistaa, mutta ainakin TV sarjassa tuota rooliin kuuluvaa oikeutta näytettiin käytettävän aika härskisti väärin, se on kylmää kyytiä kun kuskataan useiksi päiviksi koppiin ilman ennakkovaroitusta, ja kokemuksesta ei tee mieli puhua koska pääsee helposti uudestaan koppiin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tiitinen paljasti listansa
https://areena.yle.fi/1-3204639
Pulinat pois.
"Eihän sitä listaa nyt voi julkaista koska kyllä *köh* oikeusvaltio Suomessa kommunistivakoojilla tulee olla täysi oikeus vakoilla maatamme ihan laillisesti ja täysin salassa"
Oliks muita jotka kuuli Tiitisen sanovan rivien välistä näin?
Mites ne miljoona muuta KGB-asiakirja tiedostoa jne?-
kummasti ei arkistot avautuneetkaan, vaikka kaikki niin oletti kun CCCP loppui...
salassa nuo tiedot piti - ullatus yllätus- USA eli Länsi-Saksa jonne Neuvostolan arkistot toimitettiin
Jos lista olisi julkaistu meillä ei olisi nyt sdp puoluetta lainkaan..
Myöskin supo olisi jo lakkautettu.
Jahas, täällä sitä jatketaan Suomen hajoitustyötä.
Tutkijat voivat teoriassa hakea Supoon katsomaan Stasi-tiedostoja. Esimerkiksi Tanskassa valituille historioitsijoille on annettu pääsy osiin Rosenholzin aineistosta. Suomessa kaikki tutkimushakemukset näyttävät kuitenkin hylätyiltä, sanoo Turun yliopiston yhteiskuntatieteilijä Kimmo Elo, joka on itsekin estynyt näkemästä asiakirjoja.
Suomea kehotettiin paljastamaan kylmän sodan yhteydet Stasiin
Uutta Naton hallitusta painostetaan julkaisemaan tiedostot, joissa väitetään olevan luettelo suomalaisista, jotka tekivät yhteistyötä Itä-Saksan salaisen poliisin kanssa
"En usko, että kyse on itse Tiitisen listasta", Elo sanoi. ”Uskon [Supo-huoli], että listan taustalla olevat tiedot olosuhteista, joissa lista on laadittu, voivat vaarantaa tai paljastaa jotain tietoa toiminnasta ja organisaatiosta yms. He haluaisivat pitää sen salassa, koska on tärkeää, etteivät ihmiset tiedä, miten he itse keräävät tietoa."
https://archive.ph/gdruT#selection-1633.57-1661.106
https://archive.ph/gdruT
Tallennettu kohteesta https://www.thetimes.co.uk/article/finland-urged-to-reveal-cold-war-links-with-stasi-5mrltgkb0
Ois paljon mielenkiintosempaa tosin nähdä se KGB lista jonka pituuskin on varmaan 10-kertainen verrattuna DDR-listaan?
SDP poliitikot on käyny "kuultavina"
Liian arkaluonteinen lista demareille.
Kyllä siinä on melkein kaikki SDP senaikaiset kansanedustajat. Ihme ja kumma mutta ei ole Väyrysen nimeä ainakaan tuossa listassa
Supo-"Peltsi" jälkisuomettuneena pelkää edelleen hirmuisen Lipin KOStOA
Ny rillataan demareita...
Oliko 199 luku kun DDR lakkasi olemasta?
Ja mitä sitten eikö kaikilla politiikoilla ollut oma neuvostoliiton lähetystön "neuvottelija" kahden keskisiin kuten UKKlla
DDR ja Tiitisen lista eläää!!!!
ei mitään listaa ole koskaan ollutkaan. jos ette ole kiltisti niin mörkö tulee ja vie
Ketä kiinnostaa joku Tiitisen homehtunut lista, uusia listoja pullahtelee tämän tästä, esim. tämä Hiltusen Arskan lista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17958689/hiltusen-arskan-lista
Päivi Lipponen toimi kansanedustajan kahdeksan vuotta (2007-2015), joten hänen sopeutumiseläkkeensä on 32 prosenttia kansanedustajan palkkiosta eli 2 050 euroa kuukaudessa.
Koska Päivi Lipposen sopeutumiseläke on alle eläkkeen enimmäismäärän (3 844 euroa kuukaudessa), voi hänellä olla ansiotuloja 1 796 euroa kuukaudessa ilman, että hän menettää sopeutumiseläkkeensä. Se on pyöristettynä 1 800 euroa.
Kaksi viikkoa myöhemmin, 8. toukokuuta, entisen pääministerin ja eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen (sd) omistama konsulttiyhtiö Cosmopolis järjesti hallituksen kokouksen Lipposten kotona Helsingin Etu-Töölössä.
Kokouksessa yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja ainoa jäsen Paavo Lipponen päätti kutsua yhtiön toimitusjohtajaksi vaimonsa Päivi Lipposen.
- Tarkoituksemme on nyt laajentaa toimintaa, tuore toimitusjohtaja kommentoi Ilta-Sanomille kesäkuussa 2015.
Kaupparekisteriin toimitetun pöytäkirjan mukaan Päivi Lipposen kuukausipalkaksi sovittiin 1 800 euroa, mikä vastaa lehdistön työehtosopimuksen mukaista harjoittelijan palkkaa. Lipponen on koulutukseltaan filosofian tohtori.
kuukausipalkka 1800 e, luottokortin limitti 4000 e
https://img.ilcdn.fi/OATn8NIvvSkpAgtLUFUIVvuyHQw=/full-fit-in/920x0/img-s3.ilcdn.fi/4ec08a40a38919f9fbbe5d8373f4c5512d2d6ad7bff7d509bd9b16d1544c91b2.jpg
Päivi Lipponen on todennäköisesti Suomen huonoiten palkattu konsulttiyhtiön toimitusjohtaja.
Cosmopolis on huippukannattava yhtiö, joka teki viime vuonna 324 000 euron liikevaihdolla 156 000 euron voiton. Yhtiöllä on voitonjakokelpoisia varoja 270 000 euroa ja kassassakin lähes 200 000 euroa.
Yhtiön henkilöstökulut ovat ”tukityöllistetyn” toimitusjohtajan ansiosta varsin maltillisella tasolla. Päivi Lipponen on todennäköisesti Suomen huonoiten palkattu konsulttiyhtiön toimitusjohtaja.
Kuinka ja mitenkä liittyy mihinkään...Kuinka paljon KariTapion melkoinen omaisuus suli perunkirjoitukseen, niin ettei verotettavaa ollut...on tärkeämpää
Juu ja muo kiinnostais enemmän Itämeren silakan hinta Punasella torilla!
Ja kaikki muut maailman ADHD-asiat.
Kyllä sen joku vielä paljastaa.
Montako nimeä on jo poistettu listalta ?
Kyllä Tiitinen huonomuistinen kun ei musista mitä nimiä siellä on, mutta muistaa että Tarja Halosen nimeä ei ole. Mistähän se lista on peräisin niinsanottu Sasin lista ja siinä on Halonen ja Sorsa , mutta vain yksi kokoomusnimi.
Biseksuaalien ja homojen suojelu erityisesti ulkoministeriössä.
Tiitisen listan henkilöt tekevät kiltisti mitä jenkit käskevät tänä päivänä...