Aisa näkee KAPIn kaikkialla, eli sillä tuntuu olevan paha KAPI. Menisi jo lääkärin puheille, semmoiselle "päälääkärille"!
Vae victis.
Tässä sitä ollaan VKK -ehdokkaana.
https://www.facebook.com/photo/?fbid=10159928223193970&set=pcb.10159928227118970
Kepu -palstan parasta antia on tietysti Kapi. Aina vaan ja vuodesta toiseen.
Hän aiheuttaa KAPInaa vuodesta toiseen, jo parin vuosikymmenen ajan, olipa sitten paikalla tai ei. Hänet koetetaan yleensä keksiä jopa täysin tyhjästä. Näin on käynyt eräälle pillipiiparille, joka on saanut Kapista ikuisen kutkan... KAPIN!
Aina alati altis KAPTEENIMME, se aito ja OIKEA. Primus inter pares.
Tähän ei Aisa-Ossi pysty IKINÄ.
Kertauksen vuoksi:
Kapi on ollut Primus Inter Pares moneen kertaan ja se nähtävästi on sinulle liikaa. Olet vain kade.
>>Kun priimus-käsite näkyy olevan sinulle outo, kerron, että sellainen on koulujensa parhailla. Minulla se oli jo aikoinaan kansakoulussa, alaluokista päästötodistukseen asti, myöhemmin sitten siellä ”rottakoulussa” - kanta-aliupseerien vuoden mittaisella peruskurssilla - myös sitten meistä toimiupseereista upseereita tekevällä luutnanttikurssilla. RUK:ssa - jonka suoritin vasta ylikersanttivaiheessani - sain tyytyä vain n. 600 miehen kiväärilinjan priimukseksi, kun siellä krh-komppaniassa oli yksi minua parempi;)):<<

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mites aisa vastaa, vai onko jo iltapisulle, vaipanvaihtoon ja nukkumaan?
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17959370A
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Sotilaallinen fiasko?
https://www.suomi24.fi/profiili/SOTILASnauta
VKK aisa-ossi riehuu kuin Hans-myrsky palstalla! Eilisen poistot kiihdytti aisan hirmuiseen raivoon ja pyhään vihaan. Nyt on vkklainen tulessa!
Aisa on tosiaan aivan hiilenä! Mikähän on pikku possun nuppiin sattunut!
Palstalla todistetusti yksi toimiupseeri, jonka varmasti tiedän.
Ihan mukava mies, ei moitteen sijaa. Viimenäkemästä tosin varsin pitkä aika.
Olen edelleen hyvässä kuosissa ja luonnekin avoin ja valoisa.
SOTILAS