Ne ihmiset tarvitsevat vuosikausia selvitäkseen Marinin hallituksen aiheuttamista ongelmista tai kenties edes koko loppuelämä ei riitä. Kärsimystä on kuitenkin paljon.
Eikä sitä voi lopettaa vain pyytämällä:"Voisitteko jo lopettaa" kuten tekee Sanna Marin kun on ensin itse väkisin tunkenut itsensä mediamaailmaan muutenkin kuin pääministerinä. Marinin hallituksen aiheuttama taloudellinen ja terveydellinen kurjuus ei lopu vain sanomalla "voisiko jo lopettaa".
Eikä sitä voi lopettaa vain pyytämällä:"Voisitteko jo lopettaa" kuten tekee Sanna Marin kun on ensin itse väkisin tunkenut itsensä mediamaailmaan muutenkin kuin pääministerinä. Marinin hallituksen aiheuttama taloudellinen ja terveydellinen kurjuus ei lopu vain sanomalla "voisiko jo lopettaa".
Vastaukset 71
Vanhimmat
Ja vähät välittää mitä on saanut aikaan. Nyt menee lujaa "uusi rakas" taluttajana.
Piäree suuhun.
Marin nosti työllisyysasteen mittaushistorian korkeimmaksi kokoaikaiseksi muutetun jopa Pohjoismaiden korkeimmaksi, tietenkin myös työtunnit, työtulot ja ansiotulojen verotuotot kasvoivat selvästi. Upeaa työtä! Massiivisista kriiseistä huolimatta velkaa otettiin selvästi EU-tasoa vähemmän.
Lopettakaapa tuollainen halpispersuilu heti.
Minkä vuoksi, eikö tätä ole haluttu koko ajan, julkisuutta. Ja sinä voisit lopettaa tuon sossuilun, mikä olet muita määräilemään.
Ei, persuilua ei ole haluttu koskaan. Lopeta se heti.
"Mitä eroa on A-studiolla ja yökerholla?
Pääministeri ei tule A-studioon altistuttuaan koronalle..."
En ota ohjeita sossu elätiltä.
Ai. Ei tunnu tutulta. Emme kärsineet yhtään Marinin hallituksen toimien johdosta. Vaikeaa oli pandemian takia. Ja Venäjän hyökkäyksen takia.
Hienosti hallitus hoii vaikea ajan.
Tätä nykyistä odotan kauhulla. Mistä se ne miljardit köyhiltä ottaa ja miten me pysytään hengistä. Etenkin jos koti menee alta.
Loiset eivät kuulu kärsijöiden joukkoon.
Suomalaiset itse hoiti koronan todella hyvin. Noudatimme määräyksiä ja kävimme rokotuksissa. Hallitus tyri alunalkaen koko touhun. Satamia ja lentokenttiä ei suljettu ajoissa. Marin hillui kapakoissa välittämättä tartunnoista. Puhelin ties missä. Vanhemmalle väestölle ilkeili pilkkalauluillaan. Bilettäminen oli tärkeintä ja valtion tiloista teki riemuliiterin. Että näin hienosti hoiteli vaikean ajan. Olen monessa asiassa eri mieltä uuden hallituksen kanssa, esim rasistiset puheet, ne ei sovi yhteiskuntaamme. Mutta edellisen hallituksen jäljiltä on leikkauksia tehtävä, siitä ette pääse yli ettekä ympäri.
Se on kyllä hauska miten kukkahatuilla ei ole mitään muuta uilutettavaa kuin Marinin "biletys" ja oikeistoporvareiden kusetuspropagandan toistaminen.
"kukkahatut" ei vaan anna bileprinsessan toiminnalle hyväksyntää. On kysymys yhteiskunnastamme ja rapakunnosta joka on hoidettava. Kiitoskortti edelliselle hallitukselle jonka pm oli Marin.
On se kyllä hauskaa kun pääministeristä päällimmäinen mieleen jäävä asia on biletys. Ja jauhojengi.
... ja laittomat nestemäiset aamupalat! :)
Ei muuta kuin Seiskan lukijoille.
Muut kyllä muistaa NATO-hakemuksen, Marinin jämäkät lausunnot, Ukrainan tukemisen. Ja soten , koulu-uudistuksen ja kansainvälisen näkyvyyden tuomisen Suomelle. Hyvällä tavalla.
Ei näillä vittu-Purra puheilla ja natsivitseillä.
Ei muuta kuin Seiskan lukijoille.
Muut kyllä muistaa NATO-hakemuksen, Marinin jämäkät lausunnot, Ukrainan tukemisen. Ja soten , koulu-uudistuksen ja kansainvälisen näkyvyyden tuomisen Suomelle. Hyvällä tavalla.
Ennen tällä palstalla v***teltiin Marinia.
Nykyinen valtionvarainministeri käyttää itse tuota räävitöntä kieltä puhuessaan muista. Hävettää.
Marinin aiheuttamat vahingot ovat mammuttiluokkaa, tuskin vielä edes tajutaan sitä kaikkea tuhoa mitä Marin sai neljän vuoden aikana aikaiseksi.
Ei tietenkään tajuta. Tai nimettömät persut Suomi24:lla kyllä tajuavat, mutta kukaan muu ikinä ei koskaan missään.
Eikö ole väärin antaa kaikki kunnia yksin Marinille. Siellähän loisti ”viisikon” nimellä etujoukko, joka myös ansaitsee huomiota. Koko edellinen hallitus on nyt aivan hukassa, kun aikaan saannokset paljastuvat. Lintuinfluenssa lienee kovimmasta päästä?
No saihan tytöt sentään valtion menot 2/3-osaa suuremmiksi lisäämättä tuloja juuri ollenkaan ja tekemättä ainuttakaan leikkausta! 👍🏻
Vastuullista vasemmistolaista talouspolitiikkaa!
Höpö, höpö. Persu luulee, persu ei koskaan tiedä. Persu taitaa uskoa uniinsakin!
Ainskaan sinä et tajua.
Valtion budjetit on 100 % julkista tietoa joten isin pikku kommarakatti on hyvä ja käy katsomassa! :) 👍🏻
No kun Klaus pyysi.
Etkö sinä jo voisi lopettaa Marinista jauhamista?
Miten ihmisten elämä muuten on tuhoutunut? Onko esimerkiksi sinun elämäsi jotenkin huonontunut? Miten?
Manna Sarin Tuhosi suomen metsäteollisuuden.
Ahaa. Millä tavalla?
"Keskeisin ero @keskusta
'n ja @Demarit
moraalin välillä on se, että Kulmuni eroaa 50 tuhannen euron koulutuslaskusta ja Marin uhriutuu laiminlyömästään 12 miljardin Uniper-laskusta."
No? Harmittaako? :)
Ei harmita. Kyseessä oli täysin erilainen asia ja tilanne. Sinä vain et sitä halua ymmärtää.
On tuhoutunut. Sote täysi p....a. Hoitaja pula ja lääkäreiden jonot pitkät. Terveydenhuolto syvällä suossa eikä ole muuta kuin miljardit velat. Revi siitä.
Eli ns. "Eri asia"? :)
Kuten tämäkin?
"Onko nyt todella niin, että Saksassa kaasuongelman mittakaava on se, että perheille tulee lisäkustannuksia muutama sata euroa vuodessa – ja tätä kompensoivat suomalaiset, joiden sähkö kallistuu useita satoja euroja KUUKAUDESSA?
Mikä Euroopan perän Hölmölä Suomesta on tullut?"
Sinun täytyy selvitellä asia korkealla älylläsi ja ilmoittaa sitten tutkimustyösi tulokset. Suomi ja Saksa ovat monissa asioissa erilaisia maita. Kaasu ja sähkö ovat lisäksi eri asioita, jos et ole huomannut.
Poliitikkojen vastuu ihan kaikista asioista olisi hieno asia. Käytännössä se vain ei toteudu. Se ei myöskään ole mahdollista, sillä jos niin olisi, kukaan hullu ei politiikkaan enää lähtisi. Jäljelle jää vain se "poliittinen vastuu".
Tarvitsetko sinä siis lääkäripalveluita koko ajan ja et niitä riittävästi saa?
Muista lisäksi, että hoitajapula on kehittynyt vuosia. Syyt moninaiset.
Ei vaan miksi poliitikkojen vastuu vain OSALLE toteutuu, toisille ei!?
Kulmuni eros, Junnila eros, Rinne eros, mutta kukaan ei edes tosissaan vaatinut esmes Haaviston tai Marinin eroa!?
Eikös tän pitänyt olla tasa-arvon mallimaa?
Mutta Marinin hallitus on ainoa joka aivan väärään aikaan sijoitetulla hoitajamitoitushölmöilyllään vain pahensi asiaa, koska muutenkin hoitajapula
Veroja on tullut lisää, kustannettavaa on tullut lisäää, kustannukset nousseet ilmastovouhotuksen takia, valtionvelka painaa päälle entistä lujemmin... onhan sitä kaikenlaista heikennystä tullut.
Onneksi ei ole velkaa ja on kuutamokeikkoja runsaasti, niillä sitten on pärjäilty. Voi niitä, joilla ei ole lisätuloihin mahdollisuutta.
Kustannukset nousevat porvareiden takia, ei "ilmastovouhotuksen". Mutta kannattaa uskoa porvareiden propagandaa, kyllä köyhiltä ja työttömiltä pitää ottaa rikkaille.
Niin. Nopeasti kyllä näet, keveneekö verotus hyvinkin rajusti. Sillä ei edes pitäisi olla merkitystä, kun kerran kuutamokeikkaan satsaat.
Ai jaa. Et taida tietää hoitoalasta mitään. Kyllä hoitajat kypsyvät ihan muihin asioihin. Kun on vaimo hoitoalalla, tiedän kyllä hyvin missä mennään.
Onneksi sinulla riittää ymmärrystä, tosin jos puolue olisi toinen, loppuisi ymmärryksesi alkumetreille.
Olisit vaatinut sitä. Suomi on demokratia. Sinä voit milloin tahansa vaikkapa kirjoittaa nimelläsi minne tahansa ja vaatia sitä. Voit lähestyä kansanedustajia. Järjestää mielenosoituksen. Perustaa puolueen. Jos olet tyytymätön, voit tehdä vaikka mitä.
Totta.
Mutta osaan toki lukea niiden kirjoituksia jotka siitä tietävät enemmän kuin minä!
"Sanna Marinin hallitus on kiristänyt vauhdilla lakiin kirjattuja vaatimuksia ilman, että hoitajapulan ratkaisemiseksi olisi tehty merkittäviä toimia. Tämä uhkaa pahentaa sote-palveluiden kriisiä, kirjoittaa politiikan toimittaja Hanna Gråsten-Lahtinen."
Tää maa on jo niin kommunismisyövän mädättämä ettei tässä maassa kannata tavallisen pulliaisen alkaa mitään vaatimaan. Ainakaan ennenkuin toi kaikki puoluekirjasuojatyöpaikka-saasta on viety montun reunalle, jotta saadaan kokonaan uus virkamiehistö joka osaa boudattaa lakeja ja säädöksiä, eikä vaan omaa aatettaan. :/
Ja oikeuslaitos eli demla-inkvisition on ihan saman syövän mädättämä. Aate edellä, lait perässä. Jos te kommarit oikeasti haluaisitte noudattaa niitä oikeusvaltioperiaatteitanne, josta aina mäkätätte, niin kannattais alottaa puhdistamalla oma pesä ensin.
Kyllä, mutta kysebon siitä, että hoitajapula on ollut pitkään näkyvissä. Ei sitä ole kyennyt ratkomaan mikään hallitus. Ei tämäkään ole ottanut mitään kantaa aiheeseen. Aika menee rasismista jankuttamiseen, kun PS-väki ei ole osannut pitää suutaan kiinni.
Kyllä, mutta kyse on siitä, että hoitajapula on ollut pitkään näkyvissä. Ei sitä ole kyennyt ratkomaan mikään hallitus. Ei tämäkään ole ottanut mitään kantaa aiheeseen. Aika menee rasismista jankuttamiseen, kun PS-väki ei ole osannut pitää suutaan kiinni.
Kerrohan: missä maassa on sinulle mieluisat olot?
Työllisyys ja bkt nousi, työttömyys laski, mm. koronasta riippumatta. Mutta juu kyllä nyt pitää tehdä tulonsiirrot köyhiltä ja työttömiltä rikkaille.
Työllisyys näyttää olevan vasta palailemaisillaan tota koronanotkahdusta edeltäneelle tasolle:
https://www.stat.fi/til/tyti/2021/06/tyti_2021_06_2021-07-27_tie_001_fi_001.gif
Aika onnettomalta toi BKT kasvu mun öögaan näyttää verrattuna männävuosiin!?
https://www.tilastokeskus.fi/media/uploads/tup/suoluk/kuviot/suomi_kan002.gif
Eikä toi työttömyyskään näytä oikein mihinkään muuttuneen verrattuna vuoteen 2019 kun Rinne alotti:
https://akavaworks.fi/julkaisut/lomautuskatsaukset/tyottomyyskatsaus-2-2023-tyottomyys-nayttaa-aiempaa-vakaammalta/
Väitteesi työllisyyden parantumisesta Marinin hallituskaudella ei pidä paikkaansa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bb8cccc2-b1e1-4492-a4af-aef6c19df41a
Työllisyysaste, 15-64-vuotiaat, %
2017M03 68,1
2018M03 69,2
2019M03 70,9
2020M03 70,2
2021M03 70,7
2022M03 72,5
2023M03 73,0
Jep.
Eli maailman paskim an pääministerin Sipilän kaudella työllisyys parani (vöhintään! Koska tost puuttuu pari vuotta) 2,8.
Ja maailman paras Super-Sannan 2,3.
(Tän vuoden jätin pois, koska vuosi vielä kesken, ja Marinia vain pari kk. Käykö?)
Totuus on se, että Sipilän hallituskaudella työllisyys lähti nousuun. Sipilän hallitus loi tuon työllisyyden nousun josta Marin pääsi jatkamaan. Nuo työllisyystoimet ovat Sipilän aikaansaamia.
Mua tympii Marinissa se, että Marin lisäsi entistä enemmän luokkaeroja. Antoi hyvätuloisille paljon ja vähätuloisille vähän. Noin taas saatiin köyhät köyhtymään ja hyvätuloisemmat vaurastumaan. Marinilla oli kaikki hyvät "kortit" kädessä, mutta eipä vaan tehnyt mitään vähävaraisten elämänlaadun parantamisessa.
Nostivat ainakin etuuksia.
Marin nosti esim. työeläkkeitä siten, että isoa eläkettä saavat sai paljon ja pientä eläkettä saavat sai vähän. Tuon korotuksen olisi voinut ihan hyvin porrastaa siten, että pienet työeläkkeet olisi noussut prosentuaalisesti enemmän ja suuret taas vähemmän. Nyt isommat eläkkeet nousi satoja (jotkut tuhansia, mutta ei niitä oteta tässä huomioon, koska ovat harvinaisia) euroja ja pienemmät vaan kympin pari. Noin olisi säästetty mm. asumistuissa ja toimeentulotuissa. Ei kelvannut tuollainen säästöohje Marinille, vaan varakkaille piti saada lisää rahaa.
Nostettiinhan Marinin aikana myös kansaneläkkeitä kympillä...parilla. Joillekin jäi verojen jälkeen käteen pari euroa.
Ainakin työeläkeindeksin korjasi. Koronatukia niille, joiden elinkeinomahdollisuudet loppui tai väheni. Ihan oikein. Kaikki yrittäjät eivät olleet hyvätuloisia.
Mutta mitä olet mieltä tästä nykymenosta? Nytkö tuloeroja tasataan?
Ainakin työeläkeindeksin korjasi. Koronatukia niille, joiden elinkeinomahdollisuudet loppui tai väheni. Ihan oikein. Kaikki yrittäjät eivät olleet hyvätuloisia.
Mutta mitä olet mieltä tästä nykymenosta? Nytkö tuloeroja tasataan?
Kuolleet eivät enää palaudu.
Höpö, höpö. Aloittaja on persu, joka valehtelee. Marinin hallitus pelasti suomalaiset, hoiti hyvin pandemian ja energiakriisin. Suomi nykyään omavarainen energian suhteen.
Turha valehdella, persutollo.
Suomen energiaomavaraisuus ei ole Sanna Marinin ansiota. Olkiluoto 3:n väsääminen aloitettiin jo kauan ennen Marinin hallitusta. Olkiuoto 3:n valmistuminen vihdoin ja viimein takaa meille sähkössä omavaraisuuden. Ilman sitä oltais keltaisessa nesteessä ja maksettais mauriaisia sähköstä.
Lähes kaikki Marinin korona tuet oli idioottimaisia ! Lähes kaikki tukea saaneet ovat tehneet konkurssin . Heti kun kehtasivat !
Höpö, höpö. Sitäpaitsi Marin ei niitä tukia jakanut. Sen teki Fiinverr@n ja BusinessFinlandin virkamiehet hakemuksista!
Tyhmä kuin persu, se pitää aina paikkansa.
Suurin osa tuista meni tarpeeseen ja oikeaan osoitteeseen.
No tottahan toi oli! Lue uutisia?
Alkuvuodesta kun koronatuet loppui, niin konkurssien määrissä koettiin varsinainen piikki!
Oli ihan hallituksen käsissä kuka niitä tukia saa.
Tukipäätökset olivat hallituksen toimia. Ei noi firman sitä omistaan jakaneet.
"Työttömyysturvan lapsikorotukseen ehdotetaan 20 prosentin sekä toimeentulotuen alle 18-vuotiaiden lasten perusosaan 10 prosentin korotusta vuoden 2023 ajaksi. Lisäksi opintorahan huoltajakorotukseen ehdotetaan 10 euron ja lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen 5 euron nostoa kuukaudessa vuoden 2023 ajaksi"
https://valtioneuvosto.fi/-//10616/hallituksen-talousarvioesitys-vuodelle-2023-turvaa-ihmisten-ostovoimaa-kompensoi-sahkon-hinnan-nousua-ja-vahvistaa-kestavan-kasvun-edellytyksia
Nyt Marin kiertää diktaattorivaltioissa antamassa muillekin niin neuvoja miten valtio tuhotaan sisältäpäin.
Joo kokoomuslaiset ja persut eivät Superdemarista ja politiikan supertähti Sanna Marinista koskaan enää tokene. Demareista tuli maailmantähtipoliitikko ja Suomen Natoon,vienyt antisuomettumisen airut, kokoomus pystyy vain unelmoimaan moisesta 💖
Ihan kuin sanoisit että Johanna Tukiaisen karismaa ei Ohita ketään.
kuio