Jos on joku kala expertti syömisen suhteen niin sillon täytyy aluks tietää mikä on suutarinlohi.Korvantaustat vähän märät vielä täh suutarinlohi...täytyy googlettaa.
Jos joku väittää että tietää kalan syömisestä jotan.
Anonyymi-ap
7176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On tuota joskus joulupöydässä ollut, kuten muutakin silakkaa. Sisämaassa tulee yleensä syötyä järvikalaa.
Pysytään nyt ahvenessa. Ahventa saa suht vaivattomasti merestä. Itsellä on onneksi vene niin pääsen kalaan ja ahventa tullut että olen aina ruokakalat saanut. Verkoilla pääasiassa olen kalastanut tänä vuonna.
Suutarinlohi on kyllä meikäläisen jouluherkkua silakasta tehtynä. Silakkaa tulee muutenkin syötyä itse kalastettujen kalojen lisäksi. Silakkaa on usein tarjouksessa alle 2€/kg fileinä, niin silloin ostan kyllä enempi, että on uunissa paistella ja savustella.
Toisaalta se olis järkevää että aina katiska vedessä ja kerran pävässä käy katsomassa onko kala uinut.Hitto toisaalta ne jotka lapissa asuvat voidat saada isonki vonkaleen sitten sillon tällön ampuu linnun.Poroo saa kuitenki jostain.Kerran viikossa huristelee kaupoille 80km päähän ja vakio ostokset.
Onnea Savonlinna!!
On silakasta valmistettu, etikkaliemeen tehty kalajaloste.
Olen allerginen kalalle.