Exodukselle esitetään tavallisesti joko aikaista (1400-luvulla eKr.) tai myöhempää (1200- luvulla eKr.) ajankohtaa. Tämä vaikuttaa paljon siihen mistä todisteita kukin tutkistelija etsii.
Riippumatta ajankohdasta meillä ei ole suoraa todistetta kuten toista lähdettä, joka raportoisi asian. Varsinkin egyptiläisten lähteiden hiljaisuus ei ole yllättävää, koska muinainen historiankirjoitus oli suuressa määrin valtion propagandaa. Seuraavia aihe todisteita voidaan kuitenkin esittää (koskee myöhempää ajankohtaa 1200-lukua eKr.):
1. 1 Egyptissä Niilin deltalla Avaris-nimisessä paikassa asui seemiläisiä, jotka olivat orjuutettuja.
2. 2 Tämä asumusalue hylätään juuri noihin aikoihin.
3. 3 Ramseksen ensimmäinen poika ei perinyt isänsä valtakuntaa, vaan kuoli ennen aikaisesti.
4. 4 On viitteitä siitä, että Egyptissä oli pula puusta jonkin aikaa tuon ajan jälkeen, mikä sopisi yhteen heinäsirkkojen tuottaman tuhon kanssa.
5. 5 Ramses II:n aikana Egypti oli mahtinsa huipussa, mutta näyttää menettäneen parhaan teränsä, mikä näkyy myöhemmin heikentyneenä sotamenestyksenä.
Lisäksi on 2. Mooseksen kertomuksesta voidaan löytää piirteitä, jotka osoittavat myös siihen suuntaan, että lähde olisi luotettava:
1. 1Egyptiläisiä lainasanoja on merkittävästi enemmän näitä asioita koskevissa teksteissä.
2. 2 Nimet käyvät yhteen ajan ja paikan kanssa.
3. 3 Tyylillisiä samanlaisuuksia on esitetty myös.
Lopuksi, en ole tämän alan asiantuntija ja yllä oleva on tiivistelmä alle linkatusta videosta, johon näitä tietoja oli koottu. Normaalisti en ohjaisi ihmisiä Youtubeen ottamaan selvää asioista, mutta tämä nimenomainen video on erinomaisesti tehty ja kirjalähteet on esitetty, jotta faktat voi tarkistaa. Toinen videon tekijöistä on myös egyptologi tohtori David A. Falk. Jos siis Englannin kieli taittuu kehotan katsomaan:
Exodus Rediscovered: Documentary - YouTube
Tässä ateisteille Todisteet Egyptin orjuudesta
16
349
Vastaukset
Egyptissä oli kanaanilaisia siirtotyöläisiä ja osa oli varmaan orjiakin, mutta lukumäärältään kyse oli hyvin pienestä väestönosasta. (Exodus puhuu yli kahdesta miljoonasta, mikä on valhetta)
Exoduksen ihmeet ja kertomus muutenkin on enimmäkseen tarua. Vaatii melkoista uskoa, että yli 2-miljoonainen kansa olisi vaeltanut erämaassa 40 vuotta jättämättä siitä mitään arkeologisia jälkiä löydettäväksi. Ihmeet sinänsä ovat selvää satua.Raamatun oma ajoitus on ihan pielessä Ramses II:n hallituskauden kanssa. Raamatun ajoitus tehdään kuningas Salomon temppelin rakentamisesta ja saadaan Exodus aikaan 1448-1408 eaa. mikä ei voi olla oikein. Jos se ajoitetaan 1200-luvulle, niin silloin ajanmääritys Raamatussa on virheellinen. Kumman valitset?
1.Kuningasten kirja:
6:1 Neljäntenäsadantena kahdeksantenakymmenentenä vuotena siitä, kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptin maasta, neljäntenä vuotena siitä, kun Salomo oli tullut Israelin kuninkaaksi, alkoi hän siiv-kuussa, joka on toinen kuukausi, rakentaa temppeliä Herralle.
Salomo hallitsi isänsä Daavidin vielä eläessä 2 vuotta 972-970, joten neljäs vuosi tästä on 968 eaa. 968+480 = 1448 eaa. lähtö Egyptistä. Tämä ei tietenkään pidä yhtä sen kanssa, mikä oli historian tietojen mukaan farao Ramses II:n hallitusaika 1279-1213 eaa. Niinpä joko Raamatun ajoitus on virheellinen tai sitten virallinen historiankirjoitus.Tai tarkemmin laskettuna Exodus olisi 1449-1409 eaa. (Salomon 4. vuosi kuninkaana oli 969) Raamatun mukaan, mikä on siis ristiriidassa yleisen historian tietojen mukaan. (Ramses II hallitsi 1279-1213)
- Anonyymi
Humanist-atheist kirjoitti:
Tai tarkemmin laskettuna Exodus olisi 1449-1409 eaa. (Salomon 4. vuosi kuninkaana oli 969) Raamatun mukaan, mikä on siis ristiriidassa yleisen historian tietojen mukaan. (Ramses II hallitsi 1279-1213)
3.2 – Tonnikala on itsessään melko kuiva.
- niin o avauksenikin on on
t. avaaja
- Anonyymi
Juutalaisten tarinoita.
Exodus on sepitetty myytti. Mooseksen ja israelilaisten laulu on kopio Ramses Suuren ylistyshymnistä Kadeshin taistelun voiton kunniaksi. Exoduksen sepittäjät ottivat röyhkeästi Egyptiläisten hymnin ja vaihtoivat Ramseksen tilalle Jahven. Exoduksen Tabernaakkeli on tarkka kopio Ramses Suuren leiristä Kadeshin sotaretkellä.
Kaikki yllä väittämäni löytyy näistä artikkeleista:
https://www.thetorah.com/article/the-tabernacle-in-its-ancient-near-eastern-context
https://blogs.timesofisrael.com/at-passover-we-talk-like-an-egyptian/- Anonyymi
Juutalaisten Jumalan synnystäkin:
Faarao Akhneten oli esikuva! - Anonyymi
Totisesti sanoin ja kolmannen join
noy nyt on olo voi voi voi
t. avaaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisten Jumalan synnystäkin:
Faarao Akhneten oli esikuva!Aabraham voisi olla heprealainen käännös Ankheten aurinkojumalasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aabraham voisi olla heprealainen käännös Ankheten aurinkojumalasta.
Sigmund Freudikin arvioi Mooseksen kaltaisen luoneen siitä uskonnon juutalaisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sigmund Freudikin arvioi Mooseksen kaltaisen luoneen siitä uskonnon juutalaisille.
urpo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
urpo
Ehkä ryhmäteko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
urpo
Ehkä ryhmäteko.
- Anonyymi
Viiden hehtaarin erämaahan eksyneenä Mooses vaelteli janoisena kansansa kanssa. Yhtäkkiä hän iski taikasauvallaan kallioon ja siitä rupesi pulppuamaan pirtua. Kansa kiitteli ja kehui Moosesta parhaaksi matkajohtajaksi ikinä.
--"Kyllä tämä aina orjahommat voittaa!" ylisti kansa yhteen ääneen änkyrässä. - Anonyymi
keisari nousi taivaisiin kuoleman jälkeen ja egyptin uskonnossa punnittiin viimeisellä tuomiolla sydän sulkaa vastaan , oliko elänyt oikein ja pääsikö paratiisiin
- Anonyymi
Aloittaja on oikeassa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898233Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414381Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452585Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981468- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress401227Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641132Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1661070