Genesis eli Alkujen kirja
muodostuu
peruskertomuksesta
sekä
kymmenstä jatkokertomuksesta.
Peruskertomus raottaa
Alun kaikelle luomakunnalle.
Viisi ensimmäistä jatkokertomusta
kertoivat tarkoin
Alun ihmiskunnalle.
Viisi viimeistä jatkokertomusta
johdattavat sen kansan vaiheisiin,
jonka kautta Jumala oli tuova
Pelastuksen ihmiskunnalle.
Nyt avaamme tämän loppusarjan
eli kuudennen jatkokertomuksen.
Alussa Jumala oli ilmestynyt
Aadamille usein ehtoolla
ja jutteli päivän tapahtumista
ja kertoili myös syntyjä syviä.
Aadam kertoi sitten jälkeläisilleen.
Ja myöhemmin peruskertomus
sai jatkokertomuksia
ja tällaisina palasina
nämä historiatiedot tallentuivat
aina seuraaville sukupolville.
Isät ja äiditkin kertoivat iltakuulemisina
aina yhden kertomuksen
tarkoin mieleen tallennettuna.
Seemin suvun vaiheita
kosketteleva jatkokertomus paljasti,
että tuohon mennessä
oli jo 20 ihmissukupolvea
noussut maan päälle.
10 ennen vedenpaisumusta
10 vedenpaisumuksen jälkeen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17945237/seem-(gen-1110---)
Jumala ei enää niin kovin usein
ilmestynyt ihmisille.
Mutta aina joskus Jumala
tuli oikein taivaasta alas
katsomaan ihmisten tekosia.
Terahia koskeva jatkokertomus
tulee olemaan pitkä.
Siinä päähenkilö on Aabraham,
joka oli tuo numero 20.
Jumalasta laskien numero 21.
Tämä suku tiesi tarkoin
kaiken Seemin Jumalasta.
Joka oli tallentunut lyhyinä
kertomuksina.
Seemin suku tiesi
alkuluomisen,
sen jälkeisen kaaoksen,
kuuden päivän tapahtumat,
hyvän- ja pahantiedon puun,
veljesmurhan,
esi-isänsä Seetistä Nooaan,
ja edelleen Seemistä Abramiin.
Se tiesi
vedenpaisumuksen,
mantereen halkeamisen,
kielten sekotuksen.
Mutta kaikki oli sanallista
joskin pilkun tarkasti tallennettua tietoa
Seemin suvussa.
Muilla kansoilla perimätiedot
eivät pysyneet kasassa.
Jumala ei ollut pitkään aikaan ilmestynyt.
Mutta nyt näin oli tapahtunut.
Jumala ei kuitenkaan ilmestynyt
Terahille, jonka nimeä
Genesiksen pisin jatkokertomus kantaa.
"Ja tämä on kertomus Terahin suvusta.
Terahille syntyivät
Abram, Naahor ja Haaran.
Ja Haaranille syntyi Loot.
Ja Haaran kuoli ennen isäänsä Terahia
synnyinmaassansa, Kaldean Uurissa.
Ja Abram ja Naahor ottivat itsellensä vaimot;
Abramin vaimon nimi oli Saarai,
ja Naahorin vaimon nimi oli Milka,
Haaranin tytär;
Haaran oli Milkan ja Jiskan isä.
Mutta Saarai oli hedelmätön,
hänellä ei ollut lasta."
(Gen 11:27:30)
Terah ja kaikki muutkin
palvelivat epäjumalia
tarkoista perimätiedoistaan huolimatta
eivätkä tunteneet Jumalaa.
Mutta sitten Seemin Jumala
ilmestyi Abramille.
Tuo joukko asui Mesopotamiassa,
kun Jumala ilmestyi Abramille.
Stefanus seisoo syytettynä
suuren neuvoston edessä
ja aloittaa puolustuspuheensa.
"Miehet, veljet ja isät, kuulkaa!
Kirkkauden Jumala ilmestyi
meidän isällemme Aabrahamille
hänen ollessaan Mesopotamiassa,
ennenkuin hän oli
asettunut asumaan Harraniin,
ja sanoi hänelle:
'Lähde maastasi ja suvustasi
ja mene siihen maahan,
jonka minä sinulle osoitan'."
(Ap.t 7:2-3)
Tämän ilmestyksen tähden
tapahtui näin:
"Ja Terah otti poikansa Abramin
ja poikansa pojan Lootin,
Haaranin pojan,
ja miniänsä Saarain,
poikansa Abramin vaimon,
ja he lähtivät heidän kanssaan
Kaldean Uurista
mennäksensä Kanaanin maahan,
ja he saapuivat Harraniin asti
ja asuivat siellä."
(Gen 11:31)
Tämä Jumalan ilmestyminen
Abramille Kaldean Uurissa
oli lähtölaukaus sille liitolle,
jonka Jumala tulisi tekemään
Aabrahamin kanssa.
Jumala ilmestyi myöhemmin
useastikin Aabrahamille.
Ja yhdessä tällaisessa ilmestyksessä
Jumala mainitsee Abramille
juuri tämän lähtölaukauksen.
Pieni hyppäys tähän tilannekuvaukseen.
"Minä olen Herra,
joka toin sinut Kaldean Uurista"
(Gen 15:7)
Siis Jumala ei ilmestynyt Terahille.
Hän ilmestyi Abramille.
Mutta koko perhekunta lähti liikkeelle
tuon ilmestyksen saattelemana.
Tämä perhekunta oli siis
lähtenyt liikkeelle,
kun Jumala oli ilmestynyt sille.
He olivat aiemmin
palvelleet epäjumalia.
Nyt he kääntyivät siitä pois
Elävän Jumalan puoleen.
Aikanaan Jumalan lupaus
Kanaanin maasta toteutui.
Mooses ei vienyt kansaa sinne
vaan Joosua.
Ja Joosua muistelee
koko tämän projektin lähtölaukausta:
"Näin sanoo Herra,
Israelin Jumala:
Tuolla puolella Eufrat-virran
asuivat muinoin teidän isänne,
myös Terah,
Aabrahamin ja Naahorin isä,
ja he palvelivat muita jumalia."
(Joos 24:2)
Tämä tilanne siis muuttui,
kun Jumala ilmestyi Abramille.
Koko perhe lähti liikkeelle.
He jäivät kuitenkin asumaan
Haaraniin,
jossa Terah kuoli.
Jumala haluaa tänäkin päivänä
ilmestyä itse kullekin.
Ja silloin meidän oma elämämme
ja myöskin perhekuntamme
ja sukumme elämä muuttuu.
Alamme palvella elävää Jumalaa.
Nyt alamme seurata
Aabrahamin elämää.
Se ei suinkaan ole mitään
menestysteologiaa
eikä leivän yltäkylläisyyttä.
Jos odotamme saavamme
lukea Aabrahamista vain
vanhurskaita asioita,
niin tulemme pettymään.
Aabraham poikkesi
monta kertaa
Jumalan suunnitelmista.
Ensimmäisen poikkeaman aiheutti
seuraavan avaukseni aiheena oleva
Nälänhätä
Terah (Gen 11:27 - )
13
374
Vastaukset
Jumala ilmestyi uudelleen Abramille.
Nyt Haaranissa.
"Ja Herra sanoi Abramille:
'Lähde maastasi, suvustasi
ja isäsi kodista siihen maahan,
jonka minä sinulle osoitan.
Niin minä teen sinusta suuren kansan,
siunaan sinut
ja teen sinun nimesi suureksi,
ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
Ja minä siunaan niitä,
jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuiksi
kaikki sukukunnat maan päällä.'
Niin Abram lähti,
niinkuin Herra oli hänelle puhunut,
ja Loot meni hänen kanssansa.
Abram oli Harranista lähtiessänsä
seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha."
(Gen 12:1-4)
Pysähdys Haaranissa
ei ollut ollut aivan lyhyt.
"Ja Abram otti vaimonsa
Saarain ja veljensä pojan Lootin
sekä kaiken omaisuuden,
jonka he olivat koonneet,
ja ne palvelijat,
jotka he olivat hankkineet Harranissa,
ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan.
Ja he tulivat Kanaanin maahan."
(Gen 12:5)
Ja nyt Herra ilmestyy Abramille
jo kolmannen kerran.
"Ja Abram kulki maan läpi
aina Sikemin paikkakunnalle,
Mooren tammelle asti.
Ja siihen aikaan kanaanilaiset
asuivat siinä maassa.
Silloin Herra ilmestyi Abramille
ja sanoi:
'Sinun jälkeläisillesi
minä annan tämän maan'.
Niin hän rakensi sinne alttarin
Herralle,
joka oli hänelle ilmestynyt."
(Gen 12:6-7)
Edellisen kerran
ja itse asiassa ensimmäisen kerran
alttari mainitaan,
kun Nooa astui arkista ulos
Maan päälle.
Koko maa oli hänen
ja hänen perhekuntansa.
Nyt Abram sai Jumalalta lupauksen,
että Kanaanin maa on oleva hänen
ja hänen jälkeläistensä.
Ja Abram rakensi alttarin Herralle.
Mutta pian Abram rakensi
taas alttarin.
"Sieltä hän siirtyi
edemmäksi vuoristoon,
itään päin Beetelistä,
ja pystytti telttansa,
niin että
Beetel oli lännessä ja Ai idässä,
ja hän rakensi sinne
alttarin Herralle
ja huusi avuksi Herran nimeä.
Ja sieltä Abram lähti
ja vaelsi yhä edemmäksi
Etelämaahan päin."
(Gen 12:8-9)
Abram huusi avuksi Herran nimeä.
Näin oli käynyt aikaisemminkin
ihmiskunnan historiassa.
Silloin maan päällä oli
Kainin tappaman Aabelin sijaan
syntynyt Seet
ja hänen poikansa Enos.
Nyt maan päällä on
Aabraham
ja hänen veljenpoikansa Loot.
Ja Abramilla on hätä.
Nälänhätä.Kain oli surmannut veljensä.
Aabelin sijaan Jumala soi Seetin.
Seet sai pojan.
Olimme vasta Aadamista
lukien kolmannessa polvessa,
kun meille kerrotaan:
"Ja myöskin Seetille syntyi poika,
ja hän antoi hänelle nimen Enos.
Siihen aikaan
ruvettiin avuksi huutamaan
Herran nimeä."
(Gen 4:26)
Mutta jo kymmenennen
sukupolven kohdalla
Aadamista lukien
maailma oli mennyt niin pahaksi,
että Nooa oli ainoa vanhurskas.
Pahuus oli vallannut kaiken elävän.
Vedenpaisumuksen jälkeen
Nooan pojasta Seemistä lukien
kymmenes oli Abram.
Jumala tunsi Abramin sydämen.
Se voisi Nooan lailla
uskon kautta toimia ja
niin Abramista voisi tulla ihminen,
jonka kautta Jumala voisi
tuoda maailmaan Pelastuksen arkin,
jossa ihmiskunta voi pelastua
hukkumasta maailman mereen.
Kaksi siementä
taistelee maan päällä.
Aabrahamin siemen voisi olla se,
joka murskaa käärmeen pään
eli paholaisen vallan.
"Ja minä panen vainon
sinun ja vaimon
välille
ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä
välille;
se on polkeva rikki sinun pääsi,
ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
(Gen 3:15)
Tämä taistelu
on jo käyty Golgatalla
ja Aabrahamin Siemen
voitti sen.
Ja niin meille on avattu Uskon ovi.
Ja sen uskon Isä on Aabraham.
Aabrahamin vaellus
ei kuitenkaan ollut
uskonsankarin juoksua,
jossa esteet kaatuvat pois tieltä.
Kävi niin,
että Aabraham kaatui
heti ensimmäisessä esteessä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17964002/nalanhata-(gen-1210)
- Anonyymi
No jo kummallista ollut ennen vanhaan.
- Anonyymi
Sananl. 23:33
Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia.- Anonyymi
-92 käännös
Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita.
- Anonyymi
Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän, älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha.
- Anonyymi
Kalamoksen opetukset ovat selkokielistä ja käytännöllistä kerrontaa, selventäen Raamatun kertomuksia maallistuneille ihmisille.
- Anonyymi
Matt. 11:19
Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa. - Anonyymi
Hieman tuosta viinan juomisesta. Raamattu ei puhu totta.
Tislaaminen keksittiin 1200-luvulla.
Raamatun hahmot joutuivat tyytymään mietoon 12-14% n viiniin.
Myös olutta he lipittelivät. - Anonyymi
Toden totta, Jumala ei ole viimeaikona paljoakaan näyttäytynut maan päällä.
Raamatun kirjoittajien mielissä hän esiintyi yhtenään. - Anonyymi
Jumala ilmestyy aina, kun hän kokee sen tarpeelliseksi.
- Anonyymi
Tiijä häntä.
Ei ole kokenut tarvetta ilmestyä vähään aikaan.
2000 vuotta on mennyt, ei kuulu ei näy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391