Nooa oli vanhurskas ja
hänen kauttaan
pelastui maailma.
Hän peri sen
ja on nyt sen kantaisä.
Aabrahamille luettiin
usko vanhurskaudeksi.
Ja hänestä sanotaan,
että hän peri
tulevan maailman
ja on sen kantaisä.
Pelastetut
kirkkauteen siirtyneet
ovat jo
Aabrahamin helmassa
Jumalan Paratiisissa.
Hän on uskon isä.
Ja sen tähden
hän ei ole ainoastaan
ympärileikattujen isä,
vaan kaikkien, jotka uskovat.
Mutta nyt Genesiksen
kuudennen jatkokertomuksen
kohdalla olemme tilanteessa,
jossa Abramin uskoa koetellaan.
Jumala oli ilmestynyt Abramille
kolme kertaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17962902/terah-(gen-1127---)
Abram oli saanut selvät ohjeet
ja myös lupaukset.
"Lähde maastasi,
suvustasi ja isäsi kodista
siihen maahan,
jonka minä sinulle osoitan.
Niin minä teen sinusta
suuren kansan,
siunaan sinut
ja teen sinun nimesi suureksi,
ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
Ja minä siunaan niitä,
jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne,
jotka sinua kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuiksi
kaikki sukukunnat maan päällä."
(Gen 12:1-3)
Ja samoinkuin Nooan kerrottiin
rakentaneen alttarin,
kun astui laivasta maan päälle,
jonka sai periä,
rakensi Abram alttarin,
kun tuli hänelle luvattuun maahan.
Ja Herra ilmestyi hänelle
jo kolmannen kerran.
Abram vaelsi pitkin ja poikin
hänelle luvatussa maassa,
johon hänen oli käsketty mennä.
Ja Abram rakensi taas alttarin,
ja huusi avuksi Herran nimeä.
Mutta nyt Jumalan ei kerrota
ilmestyneen hänelle.
Abramin olisi elettävä uskon varassa
siinä maassa, jonka Jumala
oli hänelle osoittanut.
Mutta näin ei käynyt.
"Niin tuli nälänhätä maahan,
ja Abram meni Egyptiin,
asuakseen siellä jonkun aikaa,
sillä nälänhätä maassa oli kova."
(Gen 12:10)
Abramin usko ei riittänyt siihen,
että Jumala pitäisi heistä huolen
omassa maassaan.
Jumalan ohjeiden sijaan,
Abram alkoi antaa omia ohjeitaan
vaimolleen Saaraille.
Abramin epäusko
Jumalan huolenpitoon
johti siihen,
että Abram aivan tietoisesti
antoi vaimonsa Saarain
joutua suureen ahdinkoon
Egyptiläisten käsiin.
Abram ei pelännyt Jumalaa
noudattaakseen Jumalan ohjeita,
mutta pelkäsi oman tiensä seurauksia
maailmassa, johon johtaisi väkensä.
Jumala oli luvannut olla Abramin
kanssa luvatussa maassa,
Jumalan maassa.
Mutta Abram meni sen ulkopuolelle
pahaan maailmaan.
>>Ja kun hän lähestyi Egyptiä,
puhui hän vaimollensa Saaraille:
"Katso, minä tiedän,
että sinä olet kaunis nainen.
Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut,
niin he sanovat:
'Hän on hänen vaimonsa',
ja tappavat minut,
mutta antavat sinun elää.
Sano siis olevasi minun sisareni,
että minun kävisi hyvin
sinun tähtesi
ja minä sinun takiasi
saisin jäädä henkiin.">>
(Gen 12:11-13)
Abramin kävi enemmän kuin hyvin,
kun Saarai vietiin faaraon haaremiin.
"Ja kun faraon ruhtinaat
olivat nähneet hänet,
ylistelivät he häntä faraolle;
ja vaimo vietiin faraon hoviin.
Ja Abramia hän kohteli hyvin
hänen tähtensä.
Ja hän sai
pikkukarjaa, raavaskarjaa ja aaseja,
palvelijoita ja palvelijattaria,
aasintammoja ja kameleja."
(Gen 12:15)
Mutta onneksi Jumala vihelsi pelin poikki.
"Mutta Herra antoi kovien vitsausten
kohdata faraota
ja hänen hoviansa Saarain,
Abramin vaimon,
tähden."
(Gen 12:17)
Saarai pääsi pois faaraon luota
oman herransa luo.
Mitä mahtoikaan ajatella miehestään.
Mutta Abramin Saaraille aiheuttama
kärsimys
ei ollut vielä ollenkaan
päätöksessään.
Abramin saamat lahjat
eivät olleet Jumalalta.
Ne olivat maailmasta.
Ja niissä ei ollut mukana ilo ja riemu
vaan suuri suru.
Tältä matkalta lahjana saatu
egyptiläinen orjatar
oli katalyytti tuolle
suurelle surulle ja murheelle.
Orjatar ei ollut syyllinen tapahtumiin.
Syyllinen oli Abramin epäusko,
jonka ensimmäinen näytös on takana,
mutta draama jatkuu myöhemmin.
Saarai joutui itkemään vielä katkerasti.
Ja luonnollisesti myös Abram itse
joutui leikkaamaan kylvämänsä sadon.
Ja itkemään itsekin,
kun Saarai aikanaan huutaa:
"Aja pois tuo orjatar poikinensa"
(Gen 21:10)
Tästä aikanaan.
Mutta seuraavana on vuorossa
toisenlainen ongelma.
Tosin sekin ehkä jatkumona edelliseen,
kun tuota egyptistä lahjaksi saatua
pikkukarjaa, raavaskarjaa ja aaseja,
aasintammoja ja kameleja
oli niin valtavan paljon,
että laitumet eivät enää riittäneet.
Selvittääköhän Abram
tämän ongelman
puhtain paperein.
Vai tuleeko siitäkin draama,
joka jatkuu vielä pitkän ajan jälkeen.
Eli seuraavan avaukseni aihe on
Loot.
hänen kauttaan
pelastui maailma.
Hän peri sen
ja on nyt sen kantaisä.
Aabrahamille luettiin
usko vanhurskaudeksi.
Ja hänestä sanotaan,
että hän peri
tulevan maailman
ja on sen kantaisä.
Pelastetut
kirkkauteen siirtyneet
ovat jo
Aabrahamin helmassa
Jumalan Paratiisissa.
Hän on uskon isä.
Ja sen tähden
hän ei ole ainoastaan
ympärileikattujen isä,
vaan kaikkien, jotka uskovat.
Mutta nyt Genesiksen
kuudennen jatkokertomuksen
kohdalla olemme tilanteessa,
jossa Abramin uskoa koetellaan.
Jumala oli ilmestynyt Abramille
kolme kertaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17962902/terah-(gen-1127---)
Abram oli saanut selvät ohjeet
ja myös lupaukset.
"Lähde maastasi,
suvustasi ja isäsi kodista
siihen maahan,
jonka minä sinulle osoitan.
Niin minä teen sinusta
suuren kansan,
siunaan sinut
ja teen sinun nimesi suureksi,
ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
Ja minä siunaan niitä,
jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne,
jotka sinua kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuiksi
kaikki sukukunnat maan päällä."
(Gen 12:1-3)
Ja samoinkuin Nooan kerrottiin
rakentaneen alttarin,
kun astui laivasta maan päälle,
jonka sai periä,
rakensi Abram alttarin,
kun tuli hänelle luvattuun maahan.
Ja Herra ilmestyi hänelle
jo kolmannen kerran.
Abram vaelsi pitkin ja poikin
hänelle luvatussa maassa,
johon hänen oli käsketty mennä.
Ja Abram rakensi taas alttarin,
ja huusi avuksi Herran nimeä.
Mutta nyt Jumalan ei kerrota
ilmestyneen hänelle.
Abramin olisi elettävä uskon varassa
siinä maassa, jonka Jumala
oli hänelle osoittanut.
Mutta näin ei käynyt.
"Niin tuli nälänhätä maahan,
ja Abram meni Egyptiin,
asuakseen siellä jonkun aikaa,
sillä nälänhätä maassa oli kova."
(Gen 12:10)
Abramin usko ei riittänyt siihen,
että Jumala pitäisi heistä huolen
omassa maassaan.
Jumalan ohjeiden sijaan,
Abram alkoi antaa omia ohjeitaan
vaimolleen Saaraille.
Abramin epäusko
Jumalan huolenpitoon
johti siihen,
että Abram aivan tietoisesti
antoi vaimonsa Saarain
joutua suureen ahdinkoon
Egyptiläisten käsiin.
Abram ei pelännyt Jumalaa
noudattaakseen Jumalan ohjeita,
mutta pelkäsi oman tiensä seurauksia
maailmassa, johon johtaisi väkensä.
Jumala oli luvannut olla Abramin
kanssa luvatussa maassa,
Jumalan maassa.
Mutta Abram meni sen ulkopuolelle
pahaan maailmaan.
>>Ja kun hän lähestyi Egyptiä,
puhui hän vaimollensa Saaraille:
"Katso, minä tiedän,
että sinä olet kaunis nainen.
Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut,
niin he sanovat:
'Hän on hänen vaimonsa',
ja tappavat minut,
mutta antavat sinun elää.
Sano siis olevasi minun sisareni,
että minun kävisi hyvin
sinun tähtesi
ja minä sinun takiasi
saisin jäädä henkiin.">>
(Gen 12:11-13)
Abramin kävi enemmän kuin hyvin,
kun Saarai vietiin faaraon haaremiin.
"Ja kun faraon ruhtinaat
olivat nähneet hänet,
ylistelivät he häntä faraolle;
ja vaimo vietiin faraon hoviin.
Ja Abramia hän kohteli hyvin
hänen tähtensä.
Ja hän sai
pikkukarjaa, raavaskarjaa ja aaseja,
palvelijoita ja palvelijattaria,
aasintammoja ja kameleja."
(Gen 12:15)
Mutta onneksi Jumala vihelsi pelin poikki.
"Mutta Herra antoi kovien vitsausten
kohdata faraota
ja hänen hoviansa Saarain,
Abramin vaimon,
tähden."
(Gen 12:17)
Saarai pääsi pois faaraon luota
oman herransa luo.
Mitä mahtoikaan ajatella miehestään.
Mutta Abramin Saaraille aiheuttama
kärsimys
ei ollut vielä ollenkaan
päätöksessään.
Abramin saamat lahjat
eivät olleet Jumalalta.
Ne olivat maailmasta.
Ja niissä ei ollut mukana ilo ja riemu
vaan suuri suru.
Tältä matkalta lahjana saatu
egyptiläinen orjatar
oli katalyytti tuolle
suurelle surulle ja murheelle.
Orjatar ei ollut syyllinen tapahtumiin.
Syyllinen oli Abramin epäusko,
jonka ensimmäinen näytös on takana,
mutta draama jatkuu myöhemmin.
Saarai joutui itkemään vielä katkerasti.
Ja luonnollisesti myös Abram itse
joutui leikkaamaan kylvämänsä sadon.
Ja itkemään itsekin,
kun Saarai aikanaan huutaa:
"Aja pois tuo orjatar poikinensa"
(Gen 21:10)
Tästä aikanaan.
Mutta seuraavana on vuorossa
toisenlainen ongelma.
Tosin sekin ehkä jatkumona edelliseen,
kun tuota egyptistä lahjaksi saatua
pikkukarjaa, raavaskarjaa ja aaseja,
aasintammoja ja kameleja
oli niin valtavan paljon,
että laitumet eivät enää riittäneet.
Selvittääköhän Abram
tämän ongelman
puhtain paperein.
Vai tuleeko siitäkin draama,
joka jatkuu vielä pitkän ajan jälkeen.
Eli seuraavan avaukseni aihe on
Loot.
Vastaukset 50
Vanhimmat
1.Piet.3
Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. [1. Moos. 6:5-8,17-22]
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Nooa oli vanhurskas ja
hänen kauttaan
pelastui silloinen maailma,
jonka paholainen oli valtaamassa
sekaantumalla ihmissiemeneen
enkeliensä välityksellä.
Enää Nooa oli vanhurskas.
Hänen perhekuntansa peri maan
ja Nooa on nyt sen kantaisä.
Aabrahamille luettiin
usko vanhurskaudeksi.
Ja hänestä sanotaan,
että hän peri
tulevan maailman
ja on sen kantaisä.
Yhteinen nimittäjä
Nooalle ja Aabrahamille
on vanhurskaus ja usko.
"Uskon kautta rakensi Nooa,
saatuaan ilmoituksen siitä,
mikä ei vielä näkynyt,
pyhässä pelossa arkin
perhekuntansa pelastukseksi;
ja uskonsa kautta
hän tuomitsi maailman,
ja hänestä tuli
sen vanhurskauden perillinen,
joka uskosta tulee.
Uskon kautta oli
Aabraham kuuliainen,
kun hänet kutsuttiin lähtemään
siihen maahan,
jonka hän oli saava perinnöksi,
ja hän lähti tietämättä,
minne oli saapuva."
(Hepr 11:7-8)"
Nooa oli
vanhurskauden saarnaaja.
Kukaan ei kuitenkaan
enää tehnyt parannusta.
"Eikä hän säästänyt
muinaista maailmaa,
vaikka varjelikin Nooan,
vanhurskauden saarnaajan,
ynnä seitsemän muuta,
vaan antoi vedenpaisumuksen tulla
jumalattomain maailman päälle."
(2 Piet 2:5)
Nooan ja hänen perhekuntansa usko
on ollut koetuksella.
Mies rakentaa arkkia
vuoskymmenestä toiseen
ja aina seitsemänteen,
vaikka koskaan ei ole satanut.
Nooa vanhurskauden saarnaajana
varoittaa tulevasta tuhosta.
Mutta kukaan ei usko.
Ja valitettavasti
tänäkin aikana on niitä,
jotka naureskelevat
Jumalan Sanalle.
Pilkkaavat niitä,
jotka kehottavat parannukseen.
Johannes Kastaja menetti päänsä
parannuskehotuksensa tähden.
Kuka vielä uskaltaa sanoa:
"Sinun ei ole lupa".
Sinänsä käsittämätöntä.
Kuka nyt haluaa pitää kiinni
"saastaisesta elämästä".
Kuka ei haluaisi luopua sellaisesta.
Ongelma voi olla siinä,
ettei pääse irti syntikahleista.
Mutta sitä varten meillä on
Vapauttaja. Siis Vapahtaja.
Jeesus Kristus.
Me tunnustamme syntimme.
Ja Hän ottaa ne päälleen.
Kantaa ne ristille.
Ja kuolee niiden kera.
Me olemme vanhurskautetut.
Syyttömiksi luetut
Jeesuksen tähden.
Hänen verensä puhdistaa
kaikesta synnistä.
Upottaminen/kaste
Jeesukseen Kristuksen kuolemaan
merkitsee sitä.
Hänen sovitusverensä tähden,
meidän syntimme
puhdistuvat jatkuvasti.
Ja niin me elämme jatkuvasti
puhtaalla omallatunnolla.
Mutta kristillinen kaste
kuvaa myös nousemista ylös kuolleista.
Meillä on Hänessä
tarjolla uusi elämä
vapautettuna, pelastettuna.
Kaikki alkaa siitä,
että me saamme kuulla
ilosanoman pelastuksestamme.
Jeesuksesta.
Ja otamme Hänet vastaan.
Silloin meidät upotetaan Häneen.
Me olemme Kristuksessa.
Ja nyt edessä on toinen vaihe.
Saamme vaeltaa uskossa.
Johannes oli tienraivaaja Jeesukselle.
Sitten Johannes joutui vankeuteen
parannussaarnansa takia.
Jeesus jatkoi tästä:
"Mutta sittenkuin
Johannes oli pantu vankeuteen,
meni Jeesus Galileaan
ja saarnasi Jumalan evankeliumia
ja sanoi:
'Aika on täyttynyt,
ja Jumalan valtakunta
on tullut lähelle;
tehkää parannus
ja uskokaa evankeliumi'."
(Mark 1:14-15)
Ja sitten
Jeesuksen palvelustehtävä
maan päällä tuli päätökseen.
Ja nyt on meidän vuoromme
Hänen ruumiinsa jäseninä
julistaa ilosanomaa.
Meillä on etuoikeus
tehdä parannus ja
uskoa Hyvä Sanoma.
Jeesus = Pelastus
Kun olemme Jeesuksessa,
me olemme
Pelastuksen Arkissa.
Tämän kuvan
Pelastuksen Arkista
Pietari oli maalannut
edeltävässä jakeessa,
ja jatkaa sitten lainaamasi
jakeen mukaisesti
kirjaimellisesti kääntäen
sanoen tuosta kuvasta:
"joka kuva myös meidät nyt pelastaa:
upottaminen
(ei lihan saastan poistamista,
vaan
hyvän omantunnon pyyntö Jumalalle)
läpi ylösnousemuksen
Jeesuksen kristuksen"
(1 Piet 3:21)
Me olemme upotetut
Jeesukseen Kristukseen,
kun olemme
Pelastuksen Arkissa.
Aabraham oli alkanut
vaelluksen Herran yhteydessä.
Hän kompastui pahasti
heti ensimmäisessä
uskon koetuksessa.
Mutta eräänä päivänä
hän tuli sille paikalle,
jossa hän ymmärsi,
mikä juttu tämä oikein on.
Hän oli uhraamassa Iisakkia.
Hän tiesi nyt tarkalleen,
millaista tuskaa isä kärsii,
kun uhraa ainokaisen poikansa.
Silloin Herra ilmestyi
ja antoi lupauksen:
"Ja sinun siemenessäsi
tulevat siunatuiksi
kaikki kansakunnat maan päällä,
sentähden
että olit minun äänelleni kuuliainen."
(Gen 22:18)
Tämä lupaus annettiin
uhrialttarin äärellä,
jossa alttarilla oli Iisak.
Tuossa hetkessä Aabraham
ymmärsi kaiken
ja Jumala näytti tuossa hetkessä
Aabrahamille Jeesuksen päivät.
Aabraham sai nähdä
Jeesuksen ristillä,
ja ymmärsi,
että Jumala on tekevä
tuon niin ylen raskaan asian,
uhraava oman ainokaisen Poikansa,
joka on se Aabrahamin siemen,
jossa kaikki maailman kansat
tulevat siunatuiksi.
Siunaus odottaa jokaista,
joka suostuu upotettavaksi
Jeesukseen Kristukseen.
Hänen kuolemaansa.
Silloin me saamme myös
nousta ja kokea
Hänen ylösnousemisensa voiman.
Ja saamme vaeltaa uskossa
tuossa siunauksessa,
joka Jumalan kansalle on luvattu
ja jonka isä on Aabraham.
Aamen!
Tuleeko Suomeen nälänhätä? Jos sota tulee, Suomen omavaraisuus on koetuksella!
Kyllä Suomikin on tietenkin
kaikin puolin koetuksella.
"Mutta maahan tuli nälänhätä,
toinen kuin se nälänhätä,
joka oli ollut aikaisemmin,
Aabrahamin päivinä."
(Gen 26:1)
Kunpa ottaisimme
tässä asiassa mallia
Iisakista eikä Aabrahamista.
"Ja Iisak kylvi siinä maassa
ja sai sinä vuonna satakertaisesti,
sillä Herra siunasi häntä."
(Gen 26:12)
Jep jep
Hyvinkin mahdollista, että niinkin traagisesti käy, varsinkin jos sota alkaa. Varastot tyhjenevät piankin, jos apua ei muualta tule, kun omavaraisuus ei ole riittävä.
Varsinkin jos ollaan eristyksissä!
Sanonpa vaan, että Suomalaisten uhoamisen johdosta, Venäjän kanssa tulee vielä yhteenotto. On aivan turha oottaa Natolta apua siinä asiassa, korkeintaan antaa meille käytöstä poistettua sota kalustoaan. Saa siinä sitten taas itkeä kuinka kauhee se ryssä on.
Jeremia 29:11
Suomessakin on ollut nälänhätä. Entä tulevaisuudessa.
Voi käydä niinkin…
Todellakin!
Jeesus pelastaa yhä.
Aivan!
Jumala voi auttaa!
Ja logistiset yhteydet ovat silloin heikot.
Jeesus pitää huolen omistaan.
Paha juttu. Tosi paha!
🎚️🩸❣️
Jumala on ihanan vanhanaikainen.
Myös tekonsa.
Käyttäköhän taivaallinen sotaväki ruutia ja trotyylia? Siis nykyisin.
Varmaan siellä Taivaassa ei ole merkittäviä panssarivoimia eikä taivaalliset vedenalaisyksikötkään näyttele suurta roolia.
Nykyiset suuret LED-näytöt suorastaan sokaisevat ihmisisen. Niitä on jopa laitettu tosi hölmöihin paikkoihin. Kyllä ihminen kaipaa pimeyttä, jotta saisi nukuttua paremmin.
Lopunajalle on ennustettu nälänhätiä. Lähellä jo?
On kuvattu kuinka tähtiä tippuu taivaalta kuin viikunoita.
Tulee mannaa myös.
Ei pidä hätäillä.
Jos Suomeen tulisi nälänhätä, olisiko huoltovarmuus riittävä?
Siinäpä se!
Älä luovuta, vaan jatka.
”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.”
2 Tim 4:3
”Herra ei salli vanhurskaan nälkää nähdä, mutta jumalattomien himon hän luotansa työntää.”
Sananlaskut 10:3
Isompi syö pienemmän.
Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.”
Hihhulit eivät tajua että pensaiden oksilta aamulla löytynyt "manna" oli oikeasti lunta.
Minulla kun on sellainen käsitys Noasta, että hän on se kantavierre.
Ensimmäinen ihminen, joka veti kiljukännit.
Korjatkaa jos olen väärässä.
Voiko nykyisin käydä niin? Miksi ei.
Raamatussa mainitut kantaisät Aadam, Nooa, Aabraham, Job, Daniel etc. Vaikuttavat tämän päivän maailmassa jopa enemmän kuin omassa ajassaan. Valinnat jotka he tekivät määräävät tämän ajan kansojen kohtalot yhä.
Alussa luotiin kaikki portaat loppuun asti. Me olemme voimattomat muuttamaan sitä mitä alussa on päätetty ja tehty. Siksi olemme kohtalon armoilla kuin ajopuuna virran vietävänä.
Otetaanko Suomelta leivän tuki pois?
Niinpä. Leivän yltäkylläisyys ei ole itsestäänselvä asia!
Jumala antaa ajankohtaisia ohjeita omillensa ja myös vaikuttaa tekemistä ja tahtomista omissaan tarpeen mukaan, jotta Hänen tahtonsa tapahtuisi.
Aabraham toimi toisin
kuin Jumala oli käskenyt.
Väärillä ratkaisuillamme
on hintansa.
Mitä on kylvänyt,
sitä joutuu myös niittämään.
Aabrahamin jälkeläiset
kärsivät edelleen siitä,
mitä Aabraham teki
tuon nälänhädän aikana.
Kiinasta on löytynyt yli miljoona vuotta vanha ihmisen pääkallo.
Kolmen eri ihmislajien yhteinen kantaisän pääkallo.
Adraham sai huikean maankäyttöoikeuden Jumalalta jostain kumman syystä.
Tällä sopimuksella on tapettu ihmisiä ihan surutta.
Jumala omistaa maailman. Ihmiset saavat sitä käyttää.
Psalmi 55:23
” Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.”
Tuleekohan Suomeen nälänhätä sodan mukana?
Ei varmasti tule. Väkimäärä lisääntyy ja ihmiset lihoo.
Me ihmiset pidämme ruokaa aivan liian itsestäänselvänä. Ruoka ja ravinto ja vesi ovat Jumalan lahjaa.
Jeesus Kristus on elämän leipä.
Sananlaskut 10:3
” Herra ei salli vanhurskaan nälkää nähdä, mutta jumalattomien himon hän luotansa työntää.”
Saa nähdä, miten Suomen käy!
Viimeksi Suomessa oli muistaakseni nälänhätä joskus noin 1860-luvulla.