Politiikassa ei ole opittu mitään 2000 vuoteen

Risto Moisiolla ajatuksen hallussa ja penaalissa vai teräviä kyniä.

"Janne Saarikivi ei hyväksy rasismia mutta ei myöskään vasemmiston oikeaoppisuutta ja nollatoleranssia heidän puheestaan poikkeavaa puhetta kohtaan (HS Kolumni 25.7.). Vuorisaarnan nojalla hän peräänkuuluttaa ihmisen kohtelemista lähimmäisenä, onpa hän millainen tahansa. Hän varaa tuomitsemisen vain Jumalalle.

Jyrki Komulainen taas korostaa (HS Mielipide 27.7.), että poliittisten voimien kritisoiminen on eri asia kuin yksittäisten ihmisten tuomitseminen. Komulainen tuo esiin myös Jeesuksen poliittisuuden köyhien, vähäväkisten ja muukalaisten puolustajana ja Herodeksen ja fariseusten ankarana kriitikkona.

Toden totta. Jumalan valtakunnasta puhuessaan Jeesus piikitteli valtaapitäviä vertauksillaan ja kutsui heitä jopa kyykäärmeiden sikiöiksi. Mitä siitä seurasi? Vihapuhe ja kansan kiihottaminen Jeesusta vastaan, lopputuloksena ristiinnaulitseminen. Juutalaisten mahtimiehet luulivat sitä lopulliseksi ratkaisuksi.

Eipä ole politiikassa opittu mitään kahteen tuhanteen vuoteen. Omien intressien ajamiseksi ja sananvapauden nimissä politiikassa käytetään usein karkeaa kieltä tai muita loukkaavia toimia välittämättä seurauksista. Koraanin polttamiset ja niiden aiheuttamat väkivaltaisuudet muslimimaissa ovat hyvä esimerkki. Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi Unkarissa ja Turkissa voi venyä vielä pitkään. Koraanin polttajat pelaavat Putinin pussiin ja heikentävät Ruotsin turvallisuustilannetta.

Vastuulliseen sananvapauteen kuuluu puheiden ja tekojen seurausten arviointi. Hillitsemättömästä sananvapaudesta on tullut kumarrettu epäjumala Jumalan sijaan. Toisaalta kaikkivaltiaan Jumalan, kristittyjen tai muslimien, puolesta riehuminen kumoaa Hänen kaikkivaltiutensa.

Risto Moisio, kristitty filosofian lisensiaatti, Tampere"
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Herra Moisiolta ihan asiallista pohdintaa.

Herra Moisiota tosin voisi muistuttaa, että sananvapaus on siinä mielessä ehdoton, ettei sananvapauteen kuulu velvoitteita vastuullisuudesta tai muustakaan.

Kiinassa ja Saudi-Arabiassa on vastuullinen sananvapaus. Kaikilla on oikeus sanoa mikä tahansa mielipiteensä mutta jos mielipide arvioidaan jollain tavalla vahingolliseksi tai muuten ”vastuuttomaksi”, niin sananvapaus ei suojaa mielipiteen ilmaisua.

Äänestä
  • On meillä vastuullisuutta tai överit voi sovittaa hankkimalla sulkia hattuun rikosseuraamuksessa. Ei toista voi uhkailla laittomasti, eikä kansanryhmää vastaa saa kiihottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    On meillä vastuullisuutta tai överit voi sovittaa hankkimalla sulkia hattuun rikosseuraamuksessa. Ei toista voi uhkailla laittomasti, eikä kansanryhmää vastaa saa kiihottaa.

    Sananvapaus on lyhennelmä seuraavasta:

    ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.”

    Sananvapauden idea liittyy liberalismiin ja sananvapauden muotoili esim. Spinoza kutakuinkin niin, että vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa ajatella mitä haluaa ja sanoa mitä ajattelee.

    Äänestä

Ajatus, että oikeuteen sananvapauteen kuuluu vastuu, rinnastuu luontevasti siihen, että ihmisen oikeuteen elää kuuluu vastuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Risto Moisiolla ajatuksen hallussa ja penaalissa vai teräviä kyniä.

"Janne Saarikivi ei hyväksy rasismia mutta ei myöskään vasemmiston oikeaoppisuutta ja nollatoleranssia heidän puheestaan poikkeavaa puhetta kohtaan (HS Kolumni 25.7.). Vuorisaarnan nojalla hän peräänkuuluttaa ihmisen kohtelemista lähimmäisenä, onpa hän millainen tahansa. Hän varaa tuomitsemisen vain Jumalalle.

Jyrki Komulainen taas korostaa (HS Mielipide 27.7.), että poliittisten voimien kritisoiminen on eri asia kuin yksittäisten ihmisten tuomitseminen. Komulainen tuo esiin myös Jeesuksen poliittisuuden köyhien, vähäväkisten ja muukalaisten puolustajana ja Herodeksen ja fariseusten ankarana kriitikkona.

Toden totta. Jumalan valtakunnasta puhuessaan Jeesus piikitteli valtaapitäviä vertauksillaan ja kutsui heitä jopa kyykäärmeiden sikiöiksi. Mitä siitä seurasi? Vihapuhe ja kansan kiihottaminen Jeesusta vastaan, lopputuloksena ristiinnaulitseminen. Juutalaisten mahtimiehet luulivat sitä lopulliseksi ratkaisuksi.

Eipä ole politiikassa opittu mitään kahteen tuhanteen vuoteen. Omien intressien ajamiseksi ja sananvapauden nimissä politiikassa käytetään usein karkeaa kieltä tai muita loukkaavia toimia välittämättä seurauksista. Koraanin polttamiset ja niiden aiheuttamat väkivaltaisuudet muslimimaissa ovat hyvä esimerkki. Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi Unkarissa ja Turkissa voi venyä vielä pitkään. Koraanin polttajat pelaavat Putinin pussiin ja heikentävät Ruotsin turvallisuustilannetta.

Vastuulliseen sananvapauteen kuuluu puheiden ja tekojen seurausten arviointi. Hillitsemättömästä sananvapaudesta on tullut kumarrettu epäjumala Jumalan sijaan. Toisaalta kaikkivaltiaan Jumalan, kristittyjen tai muslimien, puolesta riehuminen kumoaa Hänen kaikkivaltiutensa.

Risto Moisio, kristitty filosofian lisensiaatti, Tampere"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu