Henriksson on takuulla ollut tietoineen vuosien ajan siitä mitä Perussuomalaisten avainpoliitikot ovat kirjoittaneet ja puhuneet.
Voiko olla niin, että nyt, vasta vuosia myöhemmin tuo paha olo iskee.
Henrikssonin tulisi ymmärtää kaiken sen mitä hän kuolaimiensa välistä päästää ulos, etenkin kun on kyse Suomen kansainväliseen maakuvaan vaikuttavasta uutistiedottamisesta.
Kun tapaan ruotsinkielisen Pohjanmaan sukulaisperheitä ja heidän naapureitaan, niin en voi olla ihmettelemättä sitä valtavaa näkemyseroa, mikä heillä ja puoluejohdolla on.
Onko puolueella joku voimassaoleva ohjelma. Ihmettelen. Taitaa olla varsin pas.. puolue. Puoluejohtajan ominaisuuksia en kommentoi siksi, että olen suomalaista puolueväkeä sivistyneempi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Siitä lähtien kun Timolta persupuolueen kaappasivat äärioikeisto natsit ..
Mediakin sen tiennyt mutta pelännyt kertoa .. nyt hesarikin kauhuissaan kun orpo otti natsit hallitukseen !!
Ennemmin natsit kuin kommunistit.
Tosin ei se että haluaa rajoittaa jotenkin järjetöntä kestämätöntä maahanmuuttoa ja valitsee sanansa vitutuspäissään tee kenestäkään natsia, hyvä vaan että jollain on kanttia ajatella asioita järkevästikin
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17965955L
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Oli hirveä erehdys päästää PS hallitukseen.
Yli 500000 Suomalaista on tästä eri mieltä. Esim demarit sai ääniä ulkomaalaisilta, kommareilta, homoilta ja muilta suomalaisia ja suomea vihaavilta siksi oli niin korkealla äänestystuloksissa
Onko Henriksson naiivi ? Tuskin kukaan ikinä uskoo, että koko persujen
rasistiryhmä muuttuisi yht'äkkiä ei-rasistisiksi.
Rasismi on ns. mesimäyrässä s y v ä l l ä.
Kauanko rasisteja vielä hyssytellään ?
Samanlaiset arvot omaavat ovat nyt samassa hallituksessa.
Kyllä tässä nyt on varmaan kaksi kukkotappelijaa yhdessä. Mistä sinne hallitukseen löytyy kaksi perussuomalaista, joiden mielipiteet eivät taas ole vääriä, jos Purra ja Rydman saadaan savustettua hallituksesta. Mieliikö Henriksson valtionvarainministeriksi vai mitä? Mikä ihmeen ajatuspoliisin manttelin Anna-Maja on itselleen oikein ominut.
Jopa vihreä Soininvaara alkaa olla realisti, että länsimailla ei ole mitään automaattista velvollisuutta elättää muiden maiden kansalaisia, töihin tietysti voi tulla.
Apuyymaijahanna on monelta paikkakuntalaiselta varmaan unohtunutkin. Isolla päällä ja luisuilla harteilla ei teekään mitään. Ei lainkaan.