Jakaantuuko Demarit puoluekokouksen jälkeen?

Iso osa demarikannattajista ei tykännyt siitä, että hallitusvastuussa ollut puolue lähti viime eduskuntavaaleissa mukaan vaalikeplotteluun Vihreiden ja vasureiden kanssa. Osa kannattajista sai vihiä ennen vaaleja ja siirtyikin jo silloin äänestämään Kokoomusta tai Perussuomalaisia, siksi "hyvä suunnitelma" jatkokaudesta ei toteutunut.

Myöskään iso osa kannattajista ei tykkää, että puolue on mukana ajojahdissa persuja vastaan. Suomi on demokraattinen maa, jossa kansanedustajat valitaan vapailla vaaleilla.
5132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sosialistit ottavat matsia kulisseissa RAJUSTI. Kuka tipahtaa kanveesiin ? Kenelle jää luu kouraan ? Miten käy puoluetuen ?

Äänestä

SDP:n tietolähteet kertoo jotakin kummallista tapahtuneen puolueessa.
On perustettu 8-12 edustajan toimesta vastapaino nykyiselle SDP:n Johdolle, koska puolueen toiminta on ollut liian poukkoilevaa ja hallitusvastuun annettin mennä "suosiolla" muille puolueille. Uusi puheenJohtaja ei ole ihan itsestäänselvyys, eli Lindtmanin oletetaan saavan "vastaehdokkaan" ja Vahvan jolle kuulemma löytyy kannatusta !

Äänestä

Super- ahmija Jesse Pynnönen ? " Jesse eats ".

Äänestä

Ei kai saunanatsia johtoon.

Äänestä

Jakautumisesta en tiedä, mutta päät niillä tätä menoa leviää lopullisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iso osa demarikannattajista ei tykännyt siitä, että hallitusvastuussa ollut puolue lähti viime eduskuntavaaleissa mukaan vaalikeplotteluun Vihreiden ja vasureiden kanssa. Osa kannattajista sai vihiä ennen vaaleja ja siirtyikin jo silloin äänestämään Kokoomusta tai Perussuomalaisia, siksi "hyvä suunnitelma" jatkokaudesta ei toteutunut.

Myöskään iso osa kannattajista ei tykkää, että puolue on mukana ajojahdissa persuja vastaan. Suomi on demokraattinen maa, jossa kansanedustajat valitaan vapailla vaaleilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu